Logitech G900 Chaos Spectrum – kaikkien aikojen paras hiiri?

29.07.2016 16:15 Jukka O. Kauppinen

Langattomuus on kiva asia, ainakin teoriassa. Kukapa meistä ei haluaisi vapautua piuhoista ja käyttää laitteitaan vapaasti, missä haluaa ja miten haluaa? Valitettavasti langattomuuden mukana tulee myös pino ongelmia.

Logitech on ottanut asiakseen korjata näitä ja kehuu, että sen tuore Chaos Spectrum on kaikkien aikojen paras langaton hiiri. Ja tiedättekö mitä? Olen samaa mieltä.

Olen aina pitänyt langattomuudesta ideana. Kuulokkeiden ja ohjainten johdot ovat sotkuisia, aina tiellä ja muutenkin yleensä ärsyttäviä. Olisi paljon kivampi, jos lankoja ja johtoja ei olisi. Mutta kun…

Virtaa pitäisi saada jostain, eli yllättäen sitä kovaan käyttöön suunniteltua laitetta pitäisi latailla vähän väliä, tai muuten akku loppuu Murphyn lain mukaisesti juuri kun niin ei saisi käydä. Langattomat laitteet ovat myös usein häiriöherkkiä. Jos signaalien tulo katkeaa, tuloksena on töksähtelyä ja pätkimistä. Ja mitä enemmän langattomia laitteita ihmisillä on, sitä enemmän häiriön aiheuttajia on ympärillä. Viimeisenä ongelmana langattomat laitteet eivät ole aina yhtä suorituskykyisiä kuin langalliset. Esimerkiksi hiirissä ajatus viiveestä ja sen vaikutuksista elää yhä sitkeästi.

Logitech, tuo jokaisen pelurin paras kaveri, päätti tehdä näistä ongelmista historiaa ja panosti G900 Chaos Spectrum -hiireensä aivan hillittömän määrän modernia teknologiaa ja innovaatioita. Tuloksena on älyttömän hyvä hiiri, mutta älytön on hintalappukin.

logitech_g900_hiiri_testi_01

Kahden koulukunnan hiiri

Puhun Chaos Spectrumista langattomana hiirenä, mikä ei ole tarkalleen ottaen täysin totta. Hiirtä kun voi käyttää langallisena tai langattomana, mielensä mukaan. Paketissa tulee mukana tukevasti hiireen kiinnittyvä USB-johto, jonka kytkemällä Chaos Spectrum toimii kuin mikä tahansa muukin langallinen hiiri, sekä lataa samalla akkujaan.

Jos kuitenkin haluaa langattomuutta, se on vain muutaman sekunnin päässä. Kuten useimmat muutkin langattomat hiiret, myös Chaos Spectrum haluaa tietokoneeseen USB-liittimeen kytkettävän palikan, jonka kautta se kommunikoi. Erinomaisena ideana USB-palikan voi kuitenkin kytkeä välikappaleen avulla suoraan normaaliin micro USB -liittimeen, kuten vaikka siihen hiiren mukana tulevaan kaapeliin. Vaihto onnistuu silmänräpäyksessä ja tarvittaessa vaikka lennosta. Pelit eivät testin mukaan tilttaile tai muutenkaan töki, vaan homma toimii erinomaisesti.

Tämä ei toki ole sinänsä uutta, sillä monet muutkin hiiret ovat tarjonneet samanlaisia mahdollisuuksia. Chaos Spectrum tekee sen vain erittäin käyttäjäystävällisesti ja mutkattomasti.

Mutta miksi sitten puhun hiirestä langattomana? No, rehellisesti sanoen sen takia, että jos haluaa langallista hiirtä, Chaos Spectrumin osto ei ehkä kannata. Se on erinomaisen hyvä hiiri, mutta niin on Logitechin G502 Proteus Spectrumkin, ja se on puolet halvempi kuin Chaos Spectrum. Tämä tiedetään myös Logitechillä, sillä kaikki ennakkomainonta on keskittynyt nimenomaan sen ympärille, että nyt on tehty vallankumouksellisen hyvä langaton hiiri. Mahdollisuus vaihtaa langalliseen käyttöön vaikka latailun ajaksi on siis vain bonusta.

Logitech

Villi ulkoasu

Koska kyseessä on pelioli käyttöön suunniteltu tarvike, Chaos Spectrum on sangen villin näköinen. Mustan hiiren eri osat on pinnoitettu milloin hieman karhealla mattamuovilla, milloin kiiltävämmällä muovilla, milloin taas tarttumista helpottavalla kumipinnoitteella. Mutta kaikki on mustaa. Ainoat väriläiskät hiiressä ovat Logitechin G-pelituotteiden tavaramerkiksi nousseet LED-valot, joiden väritystä voi tietenkin itse taas säätää.

Chaos Spectrum vaikutti ennakkokuvien perusteella epämukavan kulmikkaalta. Kummankin pääpainikkeen ja kämmenen alle jäävän osan väliin jää suuri aukko, jonka reunojen pelkäsin hankaavan ikävästi kättä vasten. Huoli oli turha: vaikka Chaos Spectrum näyttää katu-uskottavan särmikkäältä, se on kädessä hyvin linjakas ja miellyttävä.

Annan Logitechille reippaasti pisteitä siitä, että hiiren suunnittelu on kätisyysneutraali. Hiiri on symmetrinen ja sen kummassakin kyljessä on peukkunappien kohdalla irrotettava paneeli. Mukana tulee vaihdettavat napit molemmille puolille, joten hiiri soveltuu erinomaisesti niin vasen- kuin oikeakätisten käytettäväksi.

Nappeja on reippaasti, mutta ei suunnattomasti. Oletusarvoisesti hiirestä löytyy tietenkin kaksi pääpainiketta, painettava ja sivuille liikuteltava rulla, sekä nollasta neljään painiketta kyljissä, käyttäjän mieltymyksistä riippuen. Rullan alapuolelta löytyy lisäksi kolme painiketta, joilla ohjataan hiiren mekaanisia toimintoja: yksi valitsee, toimiiko rulla askeleittain vai vapaasti pyörien, kaksi muuta taas vaihtavat eri pika-asetusten välillä.

Itse en jäänyt kaipaamaan lisänappeja, vaan huomasin, että nyt käytössä olevat riittävät pääosin oikein hyvin. Mukana tulevan ohjelmiston avulla kaikkien toimintoja voi määritellä uusiksi, joten koska en esimerkiksi tarvitse useita DPI-asetuksia, säädin DPI-asetusten välillä selaavat napit toimimaan hieman eri tavalla: toinen vaihtaa kahden ennakkoon säätämäni asetuksen välillä, toista pohjassa pitämällä taas aktivoidaan hetkeksi se ei käytössä oleva DPI-asetus. Erittäin kätevää, jos vaikka sniputtaessa tarvitsee hetkeksi lisätarkkuutta!

Langattomassa tilassa Chaos Spectrum kestää käyttöä oikein hyvin. Mukana tuleva ohjelmisto antaa arvion siitä, kauanko hiiri jaksaa toimia valituilla asetuksilla. Mitä suurempi päivitystahti laserissa, mitä enemmän hienoja LED-efektejä, sitä nopeammin akkukin kuluu. Itse heitin päivitysnopeuden kaakkoon ja valoon hengitysefektin, jotka päällä hiiri kestää aktiivikäytössä 25 tuntia. Jos valot sammuttaisi ja päivitysnopeutta laskisi, hiirestä saisi irti maksimissaan 32 tuntia käyttöä Tämä on siis todellakin käyttöä, ei passiivista pöydällä istuskelua. Ei siis valittamista!

Logitech

Langatonta laatua

Kun Logitech kehui tehneensä kaikkien aikojen suorituskykyisimmän ja luotettavimman langattoman hiiren, he eivät tainneet puhua läpiä päähänsä. Itse en päässyt sitä luotettavuutta testaamaan, mutta Logitech testasi. Firman sveitsiläisessä tukikohdassa on testihuone, joka on ladattu aivan täpötäyteen häiriöitä aiheuttavia laitteita, eli WiFi- ja Bluetooth-signaaleita. Paikalla käyneet toimittajat ovat päässeet itse ihmettelemään, miten hiiri ei ole moksiskaan häiriömyräkässä.

Itse testailin kantamaa ja huomasin, että G900 toimii ainakin näennäisen luotettavasti vaikka talon toiselta puolelta. Käyttö on toki hieman hankalaa kun välissä on pari seinää, mutta kyllä se hiiri silti toimii. Jos kuitenkin puhutaan siitä realistisemmasta käyttökokemuksesta, minulla ei ole siitä mitään valittamista. Hiiri toimii langattomasti erinomaisen hyvin, enkä oikeasti huomaa mitään eroa langallisuuden tai langattomuuden välillä. Ei viivettä, ei pätkimistä, ei töksähtelyä. Se toimii, isolla T:llä.

G502 Proteus Spectrum teki minuun vaikutuksen monilla erittäin mukavilla ominaisuuksillaan, joista useimmat löytyvät myös Chaos Spectrumista. Hiiren sensori on äärimmäisen tarkka, todennäköisesti turhankin tarkka useimpien käyttötarkoituksiin. Moninaisia asetuksia voi tallentaa suoraan hiiren omaan muistiin, jolloin ne tietenkin siirtyvät mukana koneelta toiselle. Logitechin Gaming Software –ohjelmisto on todella laadukas paketti ja sisältää moderneilla hiirillä muun muassa mahdollisuuden kalibroida lukupään käytössä olevalle alustalle. Kuulostaa huuhaalta, mutta tuntuu oikeasti toimivan!

Hiiri on mekaanisesti erinomaisen laadukas. Napit tuntuvat miellyttäviltä, hiiri sopii käteen kuin nakutettu ja on painoltaan juuri passeli. Sitä liikuttelee kevyesti, mutta se ei tunnu halvalta tai muoviselta. Suoraan sanoen, en löydä G900:stä mitään valittamista. No, melkein mitään: hintalappu on jäätävä. Ymmärrän hyvin, että kun hiiri on tehty viimeisen päälle laadusta tinkimättä ja kestämään hankalissakin oloissa, hintalappukin on korkea. Laatua ei saa halvalla. Mutta tarvitsetko 199 euron langatonta hiirtä? Se on kysymys, johon en voi vastata.

Sen kuitenkin sanon, että aiemmin tänä keväänä arvosteltu G502 Proteus Spectrum on kohdannut, jos nyt ei voittajaansa, niin vertaisensa. G502 on linjakkaammin muotoiltu ja siinä on vähän enemmän nappeja, mutta rehellisesti sanoen en jäänyt kaipaamaan niistä kumpaakaan. G900 on aivan älyttömän hyvä hiiri, mutta jos ei nimenomaan tarvitse langatonta hiirtä, valitsisin itse G502:n. Toisaalta, jos raha ei ole ongelma, on vaikea kuvitella, miten langatonta hiirtä voisi enää paremmin tehdä.

 

Logitech G900 Chaos Spectrum

Valmistaja: Logitech

Hinta: noin 199 euroa

Lisätietoja: http://gaming.logitech.com/en-us/product/g900-chaos-spectrum-mouse

Miikka Lehtonen

 

Logitech

 

Tekniset tiedot:

  • Seurantatarkkuus:  200 – 12 000 dpi
  • Huippukiihtyvyys: yli 40 G
  • USB-päivitysnopeus: 1 000 Hz (1 ms)
  • Langaton päivitysnopeus: 1 000 Hz (1 ms)
  • Langaton tekniikka: mukautettu 2,4 GHz
  • Mikrosuoritin: 32-bittinen ARM
  • Dynaaminen kitkakerroin*: 0,11 µ (k)*
  • Staattinen kitkakerroin*: 0,17 ? (s)*
  • Painikkeiden kestävyys (ykkös- ja kakkospainike): 20 miljoonaa napsautusta
  • Jalat: 250 kilometriä
  • Paristojen käyttöikä, oletusvalaistus: 24 tuntia
  • Paristojen käyttöikä, ilman valaistusta: 32 tuntia
  • Painikkeet: 6-11
  • Muut ominaisuudet: erittäin nopea vieritys, lennossa tehtävä DPS-säätö, jopa viisi sisäistä profiilia
  • Johdon pituus (virta- ja latausjohto): 1,83 m

 

Logitech

 

Lisää aiheesta

“Maailman paras langaton pelihiiri”, kehuu Logitech 200 euron uutuuttaan

CM Storm Octane: halpa hinta, mutta millainen laatu?

Mad Catz R.A.T. Pro S – hiiri kuin lelurobotti

Pieni, muuntuva ja vähän kämyinen – RAT 1 on jännä halpispelihiiri PC-pelaajalle

Razer Mamba – testissä sykkivä, säkenöivä, hintava pelihiiri

Turtle Beach Grip Arena Gaming Mouse – kokopäiväisen seikkailijan rönsyilevä työkalu