Uusimmat

Logitech Wireless Guitar Controller – luksuskitara musiikkipeleihin

02.12.2009 17:22 Jukka O. Kauppinen

Katsotaanpas musapelien faktoja. Guitar Herojen lahja maailmalle, muovinen kitaralelu, oli huikea idea. Se teki musiikilla höystettyjen rytmipelien pelaamisesta jotain aivan uudenlaista. Tätä ideaa on sittemmin laajennettu tekemällä myös basso-ohjaimia, rumpusettejä ja tuoreimpana DJ-miksaussoitin. Lopputulos on se, että markkinat ovat kyllästymiseen saakka täynnä muovikrääsää.

Niinpä massasta erottuakseen on tehtävä jotain erikoista, erilaista ja pahuksen hyvää. Logitechin uusi langaton kitara täyttää kaikki nämä vaatimukset.

Logitech Wireless Guitar Controller for Xbox 360 on pohjimmiltaan tuttu laite, tutuilla ominaisuuksilla. Langaton Guitar Hero- ja Rock Band -peleissä toimiva kitaranmuotoinen peliohjain. Ei sen enempää tai vähempää.

Logitechin ohjain kuitenkin eroaa vanhemmista ohjaimista ulkoasullaan, tyylikkyydellään ja koollaan. Ohjain on tehty alusta alkaen muistuttamaan oikeaa kitaraa. Tämä on selkeästi isompi – sekä leveämpi että pidempi – kuin esimerkiksi Guitar Hero World Tourin erinomaisiksi tuomitut kitarat.

Koon tuottama yllätys jää kuitenkin hetkessä toissijaiseksi, kun ohjaimeen tarttuu ensimmäistä kertaa. Herrankiesus, tämähän on painava. Ripustaessaan ison kitaran kaulaansa tuntuma on todellisempi kuin minkään aiemman lelukitaran kanssa.

Syy tähän ei ole pelkästään ohjaimen koossa, vaan myös materiaaleissa. Soitin on näet valmistettu kunnolla, eikä vain halvasta muovinpaloista liimaamalla. Ohjaimen ydinosat ovat teräksestä, kaula puusta ja ruusupuusta. Muoviosatkin näyttävät hyviltä ja kunnollisilta. Eipä siis ihme, että kitara painaa yli neljä kiloa, yli tuplat tavalliseen pelikitaraan verrattuna.

Kitaran Xbox 360 -malli.

Ohjaimen koko, paino ja tyylikäs ulkoasu nostavatkin sen välittömästi monta kaulanmittaa aiempia kitaraohjaimia ylemmäs. Mutta ei se hyvä tähän pääty.

Myös soittaminen on maittavaa. Sekä kaulan värilliset frettinäppäimet että rungossa oleva whammybar omaavat hyvän tuntuman . Vanhempaa kitaraa soitellessaan parempaa ei huomaa kaipaavansa, mutta kun soittelimme Guitar Heroa koko bändisetillä, niin eron huomasi heti niin omin sormin kuin korvin. Logitech-kitaran fretit ja whammy ovat herkemmät, täsmällisemmät ja ennen kaikkea pehmeydessään myös äänettömämmät, silti tarkat. Siinä missä yksi vanha GH-kitara esimerkiksi vinkui toiseen suuntaan whammytellessä, toinen taas lonksuu tuttuun tapaansa, niin Logitech ei tuonut musisointiin mitään ylimääräisiä ääniefektejä. Sillä soittaessa kuuli vain pelimusiikin, ei kitaraa.

Logitech-kitara onkin käytettävyydessään, tuntumassaan ja äijyydessään aivan omaa luokkaansa. Tämän kehtaisi jo ripustaa seinälleenkin kavereita hämmentämään. Heti siis tilaukseen, vai mitä? Ottiatuota, jarrutellaan hetki. Katsokaapa hintalappua. Listahinta 199 euroa. Jep. Melkoinen hinta peliohjaimesta.

PS3:n ja Xbox 360:n Guitar Heron ja Rock Bandien peruskitarat ovat nykyään parhaimmillaankin muutaman kympin arvoisia. Uusinakin. Kannattaako ostaa lähemmäs kymmenkertaisesti niin kallista kitaraa, vaikka se ei muovia olekaan? Anttilastakin saa satasella melkein oikean ja vahvistimella varustetun sähkökitaran. Olkoon sekundaa, mutta kyllä sitäkin rämpyttää.

PlayStation 3 -malli on musta.

Vastaus löytyy katsomalla ensin peiliä, sitten lompakkoa. Ovatko musapelit sinulle niin rakkaita ja tärkeitä, että kunnon välineisiin kannattaa sijoittaa, hinnasta riippumatta? Haluatko huippuhyvän leikkikitaran, jotka saavat GH/RB-soittelun tuntumaan ripausta aidommalta elämykseltä? Tai jos ei aidommalta, niin edes miellyttävämmältä, ripauksen hifimmältä?

Harkitse tarkoin. 200 eurolla saa paljon karkkia, mutta myös kateutta herättäviä bändipelielämyksiä.

Logitech Wireless Guitar -ohjaimesta on omat versionsa PlayStation 3-, Xbox 360- ja Wii-konsoleille.

 

Logitech Wireless Guitar Controller for Xbox 360 (for PS3/for Wii)
Valmistaja: Logitech
Hinta: 199 euroa
Lisätietoja: Wireless Guitar Controller
Jukka O. Kauppinen

 

Vertailukuvissa PlayStation 2:n GH-kitara (punainen), Xbox 360:n vanhempi kitara (valkoinen) sekä Guitar Hero World Tour -kitara (pääkalloinen).

Lue myös

Assassin’s Creed II –haastattelu ja videoesittely

Blobo – suomalainen superpallo haastaa Wii Sportsin

Logitech G19 – testissä tosipelaajan supernäppäimistö

PSP Go – Sonyn uusi taskukonsoli ensitestissä

Ratchet & Clank: A Crack in Time -haastattelussa käsikirjoittaja TJ Fixman

Sega Mega Drive Portable – testissä taskukokoinen Mega Drive

SteelSeries XAI laserhiiri – peto hiiren vaatteissa