Uusimmat

Mahtava suomipeli FlatOut 2 täytti vuosikymmenen

19.07.2016 16:45 Jukka O. Kauppinen

Siitä on muuten jo kymmenen vuotta ja vähän päälle, kun suomalainen Bugbear-pelitalo nappasi pisteet kotiin ja ylitti maalilinjan FlatOut 2:lla.

Ensimmäinen Flatout saapui keskuuteemme marraskuussa 2004 ja jatkoa jouduttiin odottamaan puolentoista vuoden ajan. Se kyllä kannatti, sillä Flatout 2 olikin sitten todella oivallinen ja hauska peli, jonka PC-versiota taotaan yhä tänään laneilla.

Flatout 2

Lainaus arvostelusta:

Ensinnäkin Flatout 2:n autot ovat persoonallisia ilmestyksiä. Peliä ei suinkaan aloiteta Ferrareilla ja Porscheilla kuten yleensä, vaan biilit ovat rikkinäisiä rämiä. Puskurit roikkuvat lähes maan tasalla, autojen kyljet ovat klommoilla ja white trash -estetiikka kukoistaa.

Radat ovat kovin amerikkalaisia. n vuoristomaisemaa, suurkaupungin sykettä ja niitä betonirännejä Terminator 2:sta. Rojua on ratojen laidoilla tajuttomat määrät, ja lähes kaiken voi pistää kappaleiksi. Rengasaitojen osat lentelevät, puu-aita pirstoutuu päreiksi ja maisemat ovat todella, todella kauniita. Syksyiset metsätiet ovat täynnä kaunista seepiaa, keltaista, punaista ja ruskeaa, ja keskellä kesää sitä pelin keskellä huomaa toivovansa syksyn tulevan, jotta väriloiston saisi kokea oikeassa elämässä.

Aina ajo pitkin ennalta määrättyä rataa ei olekaan paras reitti, vaan rämäpäinen kuski painelee kurvit suoriksi ja oikoo muutamia kymmeniä metrejä löytääkseen itsensä kilpatoverinsa edestä.

Odotin Flatout 2:a kuin kuuta nousevaa. Osaltaan se vastaa toiveisiini: kaikkea on enemmän kuin Flatout ykkösessä. Toisaalta se on tyypillinen jatko-osa.  Kaikkea on lisätty, mutta ajomalli on pysynyt entisellään ensimmäiseen osaan nähden.

Yksinpelitilassa, uramoodissa, romurallissa ja minipeleissä on kuitenkin todella paljon pelattavaa, ja viimeisimmän muutaman päivän aikana peliä on tullut pelattua yllättävän paljon sen puutteista huolimatta.

Flatout 2

Flatout 2 on myynyt kaikkineen yli miljoonan kappaleen verran, mikä tekee siitä yhden suomalaisen pelialahistorian menestyneemmistä julkaisuista.

Pelin PC-version voi nykyisellään ostaa kätevästi niin Stiimistä kuin GOGista.

 

Millaisia muistoja sinulla on Flaout 2:sta tai Flatouteista ylipäätäänkään? Kerro toki meillekin!

 

Flatout 2

Lisää aiheesta

Flatout 2 on suomalaisen Bugbear-tiimin toinen osa hyvin menestyneeseen romurallisarjaan. Ykkösosa oli yllättävä hitti, ja pelimaailman lakeja noudattaen totta kai myös kakkonen pukataan markkinoille. Jälki on komeaa ja pelikin hyvä, mutta se olisi voinut olla vielä parempikin.

Flatout 2 (PC, PS2, Xbox)

FlatOut-pelit yhdistävät Bugbearin simulaattoritaustan ja –tietämyksen, minkä johdosta pelin mallinnus on ollut mieleen suurimmalle osalle pelaajista. Pelin haaste oli ja on silti melkoinen, sillä siinä yhdistyy sekä keskivertopelaajalle maittava kilpa-ajaminen että raaka romuralli. Kahden erilaisen pelaajakunnan tyydyttäminen on vaikeaa.

FlatOut 2 koeajossa

Nyt parhaillaan tarkastan ratareunuksia. Miten ne istuvat radalle, varjostuksia sekä millaista niiden päältä on ajaa, ettei auto vain tee yhtäkkiä 15 metrin volttia. Niinkin on käynyt. Se on johtunut liian korkeasta objektista, johon auto ottaa kiinni. Sentin tai parinkin ero tekee tässä todella paljon. Nyt reuna on kolme senttimetriä, mutta viidessä sentissä autot jo ottavat kiinni.

FlatOut 2 kaartaa loppusuoralle

Arkistojen kätköistä löytyi pieni aarre, joka oli jotenkin lipsahtanut silmin ohi ja vaipunut unohduksiin… Kesällä julkaistun suomalaispeli FlatOut 2:n julkkaribileet pidettiin viime syyskuussa. Juhlissa oli paikalla tekijätiimin lisäksi myös julkaisijan edustajia ja monen näköistä kutsuvierasta.

Video FlatOut 2 -julkaisubileistä

Ajopeleihin erikoistunut suomalainen pelikehittäjä Bugbear Entertainment on palannut parin vuoden jälkeen markkinoille FlatOut-romurallilla. Erinomaisella Rally Trophylla kansainvälisillä pelimarkkinoilla arvostusta kerännyt yritys on tehnyt jälleen hienoa työtä luomalla viihdyttävän ja vauhdikkaan ajopelin, joka poikkeaa positiivisesti lajityyppinsä muista kilpailijoista uusilla ja innovatiivisilla ideoillaan. Se on myös ensimmäinen kotimaista tekoa oleva peli, joka julkaistaan pc:n lisäksi samanaikaisesti molemmilla konsolialustoilla – ja ensimmäinen suomalaistekoinen PlayStation 2 -peli kaiken päälle.

FlatOut (pc, PS2, Xbox)

Minkä arvosanan antaisit Flatout 2 -pelille?

Vastaus Vastanneiden osuus tällä hetkellä
1/5
0%
2/5
0%
3/5
0%
4/5
6%
5/5
94%

Siirry takaisin kyselyyn