Uusimmat

Majesty 2 – videohaastattelussa fantasiakuningaskuntasimulaattorin tekijät

26.08.2009 14:15 Jukka O. Kauppinen

Syyskuussa ilmestyvä Majesty 2 on erikoinen paketti peliksi. Se yhdistelee erikoisin keinoin esimerkiksi Simsejä, Settlersejä ja WarCraftejä fantasia-aiheiseksi strategia- ja seikkailupaketiksi.  

Näin pelin julkaisun lähetessä kuunnelkaamme kotvanen mitä itse pelintekijät luomuksestaan kertovat. Haastattelussa tekijästudion kaksikko kertoo muun muassa pelin yleisestä olemuksesta, syistä jatko-osan tekemiseen liki vuosikymmenen ikäiselle pelille, digitaalilevityksestä ja monen monesta muusta asiasta.

Äänessä siis Alexey Kozyrev ja Max Bodrikov. Suokaa anteeksi herrojen allekirjoittanuttakin vahvempi aksentti.

 

 

Majesty 2 ilmestyy PC:lle 12.9.2009. Pelin voi ostaa niin kaupoista kuin julkaisija Paradoxin GamersGate-verkkokaupasta.

Lisätietoja: http://www.majesty2.com/

Lisää aiheesta

Majesty 2 -ennakko (PC)

Vuonna 2000 ilmestynyt Majesty oli veikeä ja ainutlaatuinen näkemys fantasiastrategiasta. Sen sijaan että pelaaja itse olisi komentanut sankareita hirviöitä vastaan, hän pyörittikin fantasiakuningaskuntaa ja yritti tehdä hirviöiden listimisestä kannattavaa bisnestä.

Ainutlaatuiseen peli-ideaan yhdistyi monta muutakin hyvää ideaa, sekä vaikeustaso, jota voi luonnehtia armottomaksi. Ei ole sattumaa, että alkuperäistä peliä pelataan edelleen, mutta miten kauan? Jatko-osa on nimittäin vihdoin tulossa.

Lue myös

Champions Online osa 1 – Bill Roper kertoo sarjakuvista ja supersankariseikkailuista

Hearts of Iron 3 -haastattelu – parhaan sotapelin uusi sukupolvi

Natu suksii Kiinaan edustamaan Suomea – haastattelussa Suomen WCG-edustaja

Sega Mega Drive Portable – testissä taskukokoinen Mega Drive

Ubisoft tekee Assassin’s Creedistä lyhytelokuvia – eDomen leffahaastattelussa Assassin’s Creedin tekijät

Wiikon Wanha: Secret of the Monkey Island tarjosi ikimuistettavaa piraattikomiikkaa