Uusimmat

Marshall Major II Bluetooth – Rakkaudesta musiikkiin

21.07.2016 15:15 Niklas Isberg

Yläasteen musiikkitunti on alkamassa, ja opettaja haluaa koota bändin kasaan yhteislaulua varten. Joku onneton laitetaan rumpuihin, mutta tyttöjä alati hurmaava pitkätukka päätyy sähkökitaran varteen. Katse nauliintuu ääntä puskevaan vekottimeen, jonka edessä lukee Marshall.

Marshall on hallinnut markkinoita jo yli puoli vuosisataa, mutta monet muistavat merkin vain vahvistinvalmistajana. Ei ihme, sillä useat rokkarit käyttävät Marshallin ämyreitä. Sille on silti syynsä miksi niin moni valitsee kyseisen merkin omakseen. Useimmat valmistajan tuotokset ovat laadukasta tavaraa.

Marshallin katalogiin on ilmestynyt vahvistimien lisäksi paljon muutakin äänihifiä. Tarjolla on esimerkiksi langattomia kuulokkeita ja mikrofoneja, joiden pitäisi olla ammattilaistasoa. Kuulokkeiden osalta on ainakin helppo sanoa, että mainospuhe ei ole turhaa. Major II Bluetoothin syöksemät korviin kaikuvat äänet kuulostavat muhkeilta.

Marshall Major II Bluetooth

Viiveetöntä rokkausta

Kuulokkeet toimivat langattomasti nimensä mukaisesti Bluetoothilla. Ne voi yhdistää lähes mihin tahansa vekottimeen, joka tukee sinihammasta. Ensisijaisesti Majorit on kuitenkin tarkoitettu käytettäväksi puhelimen kanssa. Niiden avulla hoituu niin puhuminen kuin musiikin kuuntelu vaivattomasti.

Ohjaus on tehty erityisen helpoksi, ja kuulokkeiden käyttäminen onnistuu kivuttomasti esimerkiksi pyöräillessä. Yksi nopea kädenliike ja kappale vaihtuu toiseen tai musiikki vaimenee. Laite yhdistetään toiseen Bluetoothilla, mikä tapahtuu vikkelästi tuplaklikkaamalla virtanäppäintä. Ainakin iPhone 6:n ja Marshallin välinen yhteys on lähes viiveetön, mutta muutamia risuja toiminto saa ajoittaisesta pätkimisestä. Kyseessä ei ole mitenkään häiritsevä ongelma, sillä sitä ei tapahdu usein.

Kuulokkeissa on myös sisäänrakennettu mikrofoni, joka mahdollistaa kaverin kanssa keskustelun ilman käsien apua. Toiston laatu ei kuitenkaan ole aivan kohdillaan, ja esimerkiksi ulkona tuuli saa puhelun kuulostamaan siltä kuin se tulisi suoraan myrskyn keskeltä. Sisätiloissa laatu on hieman parempi, mutta akustisissa tiloissa puheesta ei meinaa saada lainkaan selvää.

Marshall on keksinyt näihin ongelmiin ratkaisun toimittamalla paketin mukana kaapelin. Johdon toiseen päähän on viritetty kaukosäädin, jolla voi ohjailla tikun tapaan puhetta sekä muita toimintoja. Säätimessä on lisäksi erillinen mikrofoni, mikä on helpotus hands free -puhujille. Sen laatu on aivan toista luokkaa kuin langattomassa versiossa.

Marshall Major II Bluetooth

Täydellisesti eristyksissä

Laadusta voidaan puhua myös suunnittelussa. Keinonahkaiset kupitt asettuvat korville hyvin ja eristävät oikeastaan koko ulkomaailman täydellisesti. Efekti aiheuttaa liikenteessä helposti vaaratilanteita, sillä hyvän kappaleen sattuessa kohdalle on hankalaa ennakoida kanssakävelijöiden liikehdintää. Äänenvoimakkuuden säätö on tehty onneksi helpoksi. Volyymin nostaminen ja laskeminen tapahtuu vasemmalla puolella sijaitsevan pienen nappulan avulla. Samasta vivusta voi vaihtaa myös kappaletta, sekä pysäyttää toiston kokonaan. Puhelimen soidessa musiikki kytkeytyy automaattisesti pois päältä, jolloin kaveriin saa yhteyden painamalla nappulaa alaspäin.

Piuhan avulla musiikista voi nauttia myös kaksi kuuntelijaa samaan aikaan. Keksintö ei ole uusi, sillä esimerkiksi ruotsalaisen Urbanearsin kuulokkeet käyttävät samaa tekniikkaa. Se on silti fiksu lisä ominaisuuslistaan. Kaapeli helpottaa lisäksi tilanteita, jolloin akku uhkaa loppua. Piuha kiinni ja rokki jatkuu. Hyvä ratkaisu, sillä mikään ei korpea yhtä paljon kuin kesken bussimatkan katkeava kymmenen minuutin progebiisi.

Vaikka kuulokkeiden mukana toimitetaankin kaapeli virrattomia hetkiä varten, kestää laitteen akku yllättävän pitkään. Valmistaja lupaa jopa 30 tunnin keston, eikä siitä mennä kovin paljon metsään. Kahden viikon testijakson aikana olen ladannut kuulokkeita pari kertaa ja käyttänyt niitä lähes päivittäin. Color me impressed!

Marshall Major II Bluetooth

Rakkautta ensisilmäyksellä

Marshallin langattomat Major II Bluetooth -kuulokkeet ovat erittäin laadukkaat, monipuoliset sekä käytettävyydeltään yksinkertaiset. Muutama miinus ropisee keinonahkaisista kupeista, jotka ainakin omalla kohdalla hiostivat päätä käsittämättömän paljon. Toki kesäinen sää saattaa vaikuttaa asiaan. Kuulokkeet ovat myös suhteellisen pienikokoiset ja voivat siksi aiheuttaa ongelmia kuuntelijoille, joilla on suurempi pää kuin minulla.

Langattomuus herätti ennen pientä skeptisyyttä laitteessa kuin laitteessa, mutta Major II Bluetooth saa unohtamaan äänipuolen epäilyt täysin. Marshallin kuulokkeet ovat varsin mainiot, eikä vanhoille Sonyn in ear -kuulokkeille taida olla juuri enää käyttöä. Tämä veijari ansaitsee ison papukaijamerkin ja suositusleiman.

 

Marshall Major II Bluetooth -kuulokkeet

Valmistaja: Marshall

Hinta: noin 149 euroa

Lisätietoja: http://marshallheadphones.com/mh_fi_en/major-ii-bluetooth

Niklas Isberg

 

Tekniset tiedot:

  • Äänen toimintaperiaate: 40mm Dynamic Drivers
  • Impedanssi: 64
  • Taajuus: 10Hz-20kHz
  • Herkkyys: 99dB SPL
  • Yhteys: Bluetooth aptX

 

Marshall Major II Bluetooth

 

Lisää aiheesta

Creative Sound Blaster P5 – testissä napakat ja tasapainoiset nappikuulokkeet

MSI DS502 Gaming Headset – kaikessa hyvää perustasoa mutta ei minkään mestari

PlayStation Wireless Stereo Headset 2.0: laadukasta ääntä järkihintaan

Razer Man O’War – mainiot luurit, suolainen hinta

Sound BlasterX H7 – ” loistava valinta laadukkaita kuulokkeita etsiville”

Steelseries Siberia 350 Gaming Headset – ajatukset ihan muualla kuin äänenlaadussa