Uusimmat

Me kysyimme Dragon Age II:sta, Bioware vastasi

17.03.2011 14:30 Tero Lehtiniemi

Äskettäin ilmestynyt Dragon Age II ei ole muutamien pelisuunnittelullisten ratkaisujen vuoksi herättänyt maailmalla yhtä varauksetonta ihailua kuin edeltäjänsä. Domen pelitoimituksen Biowaren uusin seikkailu on kuitenkin koukuttanut tehokkaasti, ja näin oman arvostelumme aattona onkin hyvä valmistautua kokemuksene pienen haastattelun muodossa.

Sähköpostihaastattelu on toteutettu yhteistyössä XCN-verkoston kanssa, joten luonnollisesti otamme vastuun vain siinä esiintyvistä fiksuista kysymyksistä.

Oletteko jo tekemässä lisäsisältöä Dragon Age 2:lle?
Olemme julkistaneet jo kaksi ladattavaa sisältöpakettia, jotka julkaistaan samaan aikaan pelin kanssa: The Exiled Prince ja The Black Emporium. Näistä The Black Emporium on saatavilla ilmaiseksi kaikille, jotka ostavat pelinsä uutena. Mitä taas tulee myöhempään lisäsisältöön, meillä on suunnitelmissa jatkaa Dragon Age 2:n tukemista myös jatkossa. Emme kuitenkaan halua tässä vaiheessa kommentoida näitä suunnitelmia enempää.

Mikä sai teidät muuttamaan graafista tyyliä Dragon Age 2:een?
Päädyimme tähän ratkaisuun monestakin syystä, mutta tärkein oli pelaajilta ja lehdistöltä saamamme palaute, joka vahvisti myös omia tuntemuksiamme. Graafinen osastomme työskenteli todella ahkerasti, ja lopputuloksena on ulkoasu, josta näkee heti että kyseessä on Dragon Age II, eikä sitä voi sekoittaa mihinkään muuhun peliin.

Miksi ette sijoittaneet kameraa Hawken ryhmän yläpuolelle konsoliversiossa? Voisi kuvitella, että moni pelaaja haluaisi ohjata peliä linnunsilmäperspektiivistä.
Tällaisen kuvakulman käyttämiselle konsolipeleissä on monenlaisia rajoituksia. Esimerkiksi maaston tasoerojen ja ruudulle mahtuvien vihollisten määrä ovat laiterajoitusten vuoksi asioita, joihin täytyy kiinnittää huomiota. Linnunsilmäperspektiivin lisääminen olisi vaatinut meitä poistamaan sellaisia ominaisuuksia, jotka meidän ja toivottavasti myös pelaajien mielestä ovat tärkeämpiä.

Mass Effect 2:ssa oli mahdollista avata Blood Dragon -haarniska koodilla. Voivatko pelaajat avata Dragon Age 2:ssa lisäsisältöä, jos heillä on pelitallenne Mass Effect 2:sta?
En halua pilata yllätystä, mutta kannattaa vilkaista Dragon Age 2:n valikosta Extras-kohdasta Unlockables-osio. Se antaa vihjeitä siitä miten eri lisäesineitä saa aktivoitua.

Voisitteko kertoa meille hieman konsoli- ja PC-versioiden eroista?
Dragon Age II:n teosta vastaa yrityksen sisäinen Dragon Age -tiimi, jonka tarkoituksena on ollut kiinnittää jokaiseen alustaan huomiota erikseen. Näin jokainen versio on omanlaisensa eikä pelkkä käännös. Tämä on suuri ero Dragon Age: Originsista. PC-versioon on lisätty DirectX 11 -tuki, Xbox 360 -versiossa on erityisesti kiinnitetty huomiota ruudunpäivitykseen, PlayStation 3:lla taas latausaikoihin ja yleiseen suorituskykyyn.

Olette puhuneet siitä, että peli hyödyntää tietyissä tarinallisissa elementeissä pelaajan päätöksiä mikäli tällä on pelitallenne Dragon Age II:sta. Huomioiko peli pelaajien päätökset myös Awakeningissa ja Dragon Agen pienemmissä DLC-paketeissa?
Vaikka Dragon Age II esittelee täysin uuden sankarin ja tarinan, Dragon Age on jatkuvasti kehittyvä, noin sadan vuoden ajanjaksolle sijoittuva tarina. Niinpä kaikkien merkittävien henkilöiden tekemiset kirjoittautuvat pelin historiaan kehittäen tarinaa eteenpäin, luoden jokaiselle pelaajalle uniikin Dragon Age -maailman ja kokemuksen.

Loitsujen yhdistäminen (kuten Fireball+Grease = Firestorm) oli hieno, mutta valitettavan alikäytetty ominaisuus Originsissa. Voimmeko odottaa tätä mekaniikkaa hyödynnettävän nyt suuremmassa mittakaavassa?
Mielestäni ehkä hienoimpia Dragon Age II:n ominaisuuksia ovat hahmoluokkien väliset yhdistelmähyökkäykset. Jos loitsuefektien yhdistäminen oli mielestänne hienoa, pidätte varmasti Dragon Age II:n kehittyneestä järjestelmästä. Tiettyjen erikoisominaisuuksien käyttäminen antaa nyt muille hahmoluokille mahdollisuuden uusiin hyökkäyksiin. Esimerkiksi jos soturi lamauttaa vihollisen, varkaalle avautuu tässä tilanteessa tappavan tehokas erikoishyökkäys.

Kun julkistitte ensimmäisen Dragon Agen vuonna 2004, oli kova juttu että monet kielitieteen opiskelijat tekivät peliin aivan omia kieliä. Pelissä tätä ei koskaan hyödynnetyt, mutta Dragon Age II näyttäisi vilisevän qunarin kielen sanoja. Onko tämä alkuperäisen kielenkehityksen hyödyntämistä?
Dragon Age Originsia tehtäessä nähtiin paljon vaivaa sellaisen maailman ja sen pohjan luomiseen, että seikkailu tuntuisi merkitykselliseltä ja aidolta. Qunarin kieli oli vain yksi näistä kehityksen elementeistä, joihin pelaajat törmäsivät kyllä Originsissa, mutta pääsevät tutustumaan laajemmassa mittakaavassa Dragon Age II:ssa.

Miksi Friendly Fire -tila on käytössä vain Nightmare-vaikeustasolla?
Lyhyt vastaus: lähestyttävyyden ja hauskuuden takia.
Pidempi vastaus: tutkimusten mukaan peliemme yleisö on muuttumassa. Huomasimme, että suurin osa pelaajista pelasi Originsia alemmalla vaikeustasolla kuin olimme ajatelleet, tai jättivät pelin kesken liian vaikeuden takia, vaikka he olivat pelanneet sitä ensin aktiivisesti. Lisäksi pelin uusittu taistelumekaniikka aiheutti sen, että sen liikkuvuudesta ja hienoudesta lähtee paljon pois friendly firen ollessa käytössä, mikä teki taistelemisesta todella vaikeaa.
Lopputulos on tasapaino: halusimme pitää ominaisuuden mahdollisena niille jotka siitä nauttivat, mutta halusimme pelin tekijöinä selkeästi valita asiassa puolen: hauskuus turhautumisen sijasta. Panostuksen ja palautteen perusteella ratkaisumme on kuitenkin johtanut haluamaamme tasapainoiseen lopuutulokseen.

Mitä pelattavia hahmoluokkia pelissä on?
Kuten ensimmäisessä osassa, pelattavia ovat tälläkin kertaa soturi, maagi ja varas. Jokaisella on useita eri taitopuita, joilla pelaaja voi kustomoida hahmonsa, ja lisäksi luvassa on myöhemmin avautuvia alaluokkia, jotka lisäävät mahdollisuuksia entisestään.

Palaako ykkösosan erikoistumisjärjestelmä myös?
Kyllä. Jokaisella hahmoluokalla on kolme specialization-taitopuuta, jotka avaavat uusia uusia ominaisuuksia.

Kuinka hioitte pelin taistelujärjestelmää?
Tärkein muutos on se, kuinka hahmot vastaavat komentoihin. Originsissa komennon ja itse toiminnan välillä on selkeä, havaittava viive. Dragon Age II:.ssa hahmot syöksyvät oikealle etäisyydelle välittömästi ja myös toimivat heti, kun se on mahdollista. Lopputuloksena on paljon liikkuvampi taistelukenttä. Samalla olemme myös luoneet lisää syvyyttä. Koska hahmot vastaavat komentoihin välittömästi, pelaajat voivat luoda todella mielenkiintoisia hyökkäysyhdistelmiä ja taktiikoita jotka eivät olleet mahdollisia Originsissa.
Tämän lisäksi mukana on hirveä määrä pienempiä uudistuksia hiomista. Uskon että pelaajat yllättyvät siitä kuinka paljon toiminta tuntuu Originsilta, mutta toisaalta kuinka paljon paremmalta se tuntuu. Emme halunneet kuitenkaan poistaa mitään niistä ominaisuuksista, jotka tekivät Originsista hyvän!

Miksi päätitte tehdä jatko-osasta konsoliystävällisemmän?
Tajuan kysymyksen mutta se ei mielestäni ole aivan tarkka. Totuus on se että Originsissa konsoliversiot kärsivät eniten ja tuntuivat porttauksilta PC-versiosta. Niinpä Dragon Age II:n konsoliversiot tuntuvat saaneen nyt suurimman osan uudistuksista ja hiomisesta, mutta tämä on vain osa totuutta.
Koko totuus on se, että PC oli alustana jo valmiiksi hyvä, eikä yhtä dramaattista hiomista tarvittu. Lähinnä voisi sanoa, että tällä kertaa konsoliversioiden pitäisi tarjota PC-pelikokemukseen verrattavissa olevaa hupia. Lopputuloksen siis on huomattavasti konsoliystävällisempi, mutta käytännössä totuus on se, että nyt kaikki eri versiot ovat keskenään suurin piirtein tasapainossa.

 

Lisää aiheesta

Dragon Age II -ennakko (PC, PS3, Xbox 360)

Dragon Age II:n pääsuunnittelija puolustaa peliään

Valveutunut Nettiyhteisö poltti hihansa Dragon Age II -kehittäjän tekemästä peliarvostelusta

Lue myös

Ensitestissä ilmainen Allods Online -morppi

Kirby’s Epic Yarn (Wii)

Assassin’s Creed Brotherhood: The Da Vinci Disappearance (PC, PS3, Xbox 360)

Torchlight (360)