Metro 2033: kirja pelin takana

23.11.2010 14:31 | Juho Anttila

Metro 2033 on ollut yksi kuluvan vuoden positiivisimmista yllätyksistä. Selviytymiskauhua, hiiviskelyä ja suoraa toimintaakin yhdistellyt peli lumosi perivenäläisen synkällä tunnelmalla ja kiehtovalla tarinallaan.

Kaikki eivät kuitenkaan tiedä, että ennen peliksi päätymistään Metro 2033 oli kirja. Dmitri Gluhovskin esikoisteos on nyt vihdoin ilmestynyt myös suomeksi. Otimme selvää millainen kirja pelin takaa löytyy.

Romaanin tie bestselleriksi on ollut kaikkea muuta kuin suoraviivainen. Teksti julkaistiin alun perin kirjailijan omalla kotisivulla, ilmaiseksi. Sana levisi halki venäjää puhuvan maailman keräten Metro 2033:lle satojatuhansia faneja. Lopulta myös kustannusyhtiöt heräsivät ja loppu onkin historiaa. Peli ja jo ilmestynyt jatko-osa ovat vain alkua, sillä myös elokuvaoikeuksista käydään neuvotteluita.

Tuhoutunut maailma

Pelien, elokuvien ja kirjojen vertaileminen on aina haastavaa, onhan kyse täysin erilaisista medioista. Tarinan ei välttämättä tarvitse kulkea samoja raiteita, mutta tunnelman ja teoksen hengen olisi syytä pysyä ennallaan. Pelin pelaaminen ennen alkuperäisteoksen lukemista ei anna ehkä parhaita eväitä tämän arvioimiseen, sillä kerran nähtyjä kuvia on vaikea häivyttää tekstin luomien tieltä. Onneksi Metron maailmasta on peliin saatu siirrettyä parhaiten juuri se tärkein, tuhoutuneen maailman epätoivon täyttämä henki.

Ydinsota on raiskannut Venäjän, ehkä koko maailmankin. Moskovan asukit ovat vetäytyneet suojaan metrojärjestelmän uumeniin. Asemat ovat turvasatamia, niiden väliset tunnelit taas vaaroja täynnä. Maan pinnalla vaanii kuolema, jota vain tuholta säästyneitä varusteita etsivät stalkerit uskaltavat uhmata.

Missä kaksi tai useampi ihminen kokoontuu, siellä syntyy myös politiikkaa. Metrojärjestelmä on jakautunut yksittäisiin asemiin ja laajempiin liittoumiin, kuin pieniin valtioihin. Joukosta löytyy niin kommunisteja, neljännestä valtakunnasta haaveilevia fasisteja kuin myös uskonnollisia ryhmittymiä. Jännitteet ovat läsnä jatkuvasti, eikä väkivallalta vältytä, vaikka ulkoinen uhka vaanii samalla koko ihmiskunnan olemassaoloa.

Päähenkilö, nuori Artjom päätyy erinäisten käänteiden seurauksena matkalle, joka vie hänet läpi koko metrojärjestelmän, sekä myös maan pinnalle. Panoksena on koko metroon paenneen sivilisaation tulevaisuus, vastapelurina taas salaperäiset, uhkaavat mustat. Mikään ei kuitenkaan ole sitä, miltä se näyttää. Matkaa käydään samalla kohti Artjomin omaa sisintä ja suuria paljastuksia.

Sama maailma, syvällisempi näkökulma

Peliä on kiitelty tunnelmasta, eikä syyttä. Maailma vaikuttaa hämmästyttävän paljon siltä epätoivon ja selviytymistaistelun täyttämältä rotankololta, mistä myös Glukhovsky kirjoittaa. Pimeys, lika ja kurjuus on siirretty digitaaliseen muotoon vaikuttavalla tavalla.

Suurempia eroja löytyy itse tarinasta ja tavasta millä se kerrotaan. Peli on täynnä hiiviskelyä ja toimintaa. Aseiden käytöltä ei voi välttyä ja pelin esittelemästä Artjomista kasvaakin lopulta melkoinen metrotunneleiden Rambo. Ymmärtäähän tämän, pelaajalle kun on syytä järjestää jotain tekemistäkin pelkän matkanteon lisäksi. Onneksi pelin kehittäjät eivät ole unohtaneet sitä tärkeintä, Artjomin sisäistä matkaa, jota on muistettu käsitellä jopa loppuratkaisun määrittelevällä tavalla.

Kirja on eri maata. Artjom on nuori ja kokematon, kaikkea muuta kuin ammattisotilas. Kuolema ja väkivalta seuraa matkaa, mutta päähenkilö on useimmiten uhri tai jopa sivustakatsoja. Metro 2033 ei olekaan kertomus Artjomin seikkailusta, vaan metrosta ja laajemmin katsottuna koko ihmiskunnasta.

Vahvimpia kantavia teemoja ovat kysymykset olemassaolon tarkoituksesta ja ihmisyyden olemuksesta. Miksi me taistelemme, mikä saa meidät jatkamaan, vaikka toivoa ei olisi ja edessä olisi pelkkää mustaa? Osansa kriittisestä tarkastelusta saavat niin erilaiset uskomukset kuin myös poliittiset näkemykset.

Kerrontaa leimaa myös itse todellisuuden rajojen hämärtäminen. Entisen sivistyksen ollessa enää vain varjo, josta pieni joukko pitää epätoivoisesti kiinni, syntyy tilaa yliluonnolliselle. Ovatko Metrossa vaanivat vaarat kuolleiden aaveita ja helvetin demoneita, vai tieteellä selitettäviä ilmiöitä ja säteilyn synnyttämiä mutaatioita? Lopullisia vastauksia ei anneta, eikä niitä toisaalta edes tarvita.

Dmitri Gluhovski

Tekstinäyte Metro 2033 -kirjasta:

– Näetkös, ystäväiseni, hänen äänensä kaikui pimeästä jotenkin heikkona ja epävarmana, siinä ei ollut jäljellä hiventäkään siitä voimasta ja vallasta, joka oli hetki sitten säikäyttänyt Artjomin. – Se ei ole kartta. Tai siis, ei mikään tavallinen kartta. Se on metron Matka156 opas. Kyllä vain, siitä ei ole epäilystäkään. Taitava ihminen kykenee sen avulla kulkemaan halki koko metron kahdessa päivässä, sillä tämä kartta on… tavallaan elävä, sanoisinko. Se kertoo itse mihin mennä ja kuinka, varoittaa vaaroista – toisin sanoen se opastaa sinua matkallasi. Siksi sitä kutsutaankin Matkaoppaaksi, Haan lähestyi jälleen nuotiota.

– Isolla alkukirjaimella, se on sen nimi. Olen kuullut siitä. Niitä on vain muutama koko metrossa, tai kenties ainuttakaan tämän lisäksi ei ole jäljellä. Se on peräisin yhdeltä suurimmista menneen aikakauden maageista.

– Siltäkö, joka asuu metron syvimmässä pisteessä? Artjom päätti väläyttää tietämystään mutta vaikeni samassa: Haanin kasvot olivat synkenneet.

– Älä koskaan puhu noin kevyesti asioista, joista et ymmärrä mitään! Sinä et tiedä, mitä tapahtuu metron syvimmässä kohdassa, tiedän itsekin siitä vain vähän, ja jos Luoja suo, emme koskaan saakaan tietää. Voin kuitenkin vannoa, että se, mitä siellä oikeasti tapahtuu, eroaa suuresti siitä, mitä ystäväsi ovat sinulle kertoneet. Äläkä toista muiden joutavia ajatuksia tuosta paikasta, sillä siitä joutuu jonakin päivänä tilille. Eikä sillä ole mitään tekemistä Matkaoppaan kanssa.

– Siitä huolimatta voitte pitää tuon Matkaoppaan, Artjom kiirehti vakuuttamaan tarttuen tilaisuuteen saattaa keskustelu takaisin turvallisiin uomiin. – Enhän minä osaa sitä käyttää. Sitä paitsi olen niin kiitollinen teille siitä, että pelastitte minut, että vaikka otatte minulta vastaan tuon kartan, sekään ei riitä hyvittämään velkaani teille.

– Se on totta, rypyt Haanin kasvoilla silisivät, hänen äänensä pehmeni jälleen. – Sinä et voi käyttää sitä vielä pitkään aikaan. No, jos lahjoitat sen minulle, olemme tasoissa. Minulla on tavallinen metron linjakartta, kopioin kaikki merkinnät Matkaoppaasta siihen ja annan sen vaihdossa. Ja lisäksi, hän kaiveli säkkejään, – voin tarjota sinulle tämän, hän otti esiin pienen, erikoisen muotoisen lampun.

– Se toimii ilman pattereita, tässä on tällainen mekanismi, aivan kuin nyrkkipuristimessa: näetkö kahvat? Niitä täytyy puristaa yhteen kämmenessä, jolloin laite tuottaa itse sähköä ja lamppu syttyy. Se valaisee tietysti vähän himmeästi, mutta on tilanteita, joissa tuo himmeä valo tuntuu kirkkaammalta kuin mitkään Poliksen elohopealamput. Se on pelastanut minut monesti ja toivon, että siitä on sinullekin hyötyä. Siinä, se on sinun. Ota, ota, vaihto ei kuitenkaan ole reilu, ja se olen minä joka jään sinulle velkaa, eikä päinvastoin.

Artjomin mielestä vaihto oli kerrankin hänelle edullinen. Mitä häntä kartan mystiset ominaisuudet kiinnostivat, kun hän oli kuuro sen äänelle? Hän olisi todennäköisesti heittänyt sen menemään pyöriteltyään sitä käsissään jonkin aikaa ja yritettyään turhaan saada selvää siihen piirrellyistä kiekuroista.

– No niin, valitsemasi reitti ei siis vie sinua mihinkään, paitsi olemattomiin, Haan jatkoi keskeytynyttä keskustelua pitäen hellävaroin karttaa käsissään. – Odotas, ota tästä minun vanha karttani ja seuraa siitä, hän ojensi Artjomille hyvin pienen kartan, joka oli painettu vanhan taskukalenterin toiselle puolelle. – Sinä puhuit siis alikulkutunnelista Turgenevskajalta Sretenskij Bulvarille? Etkö todella tiedä mitään aseman huonosta maineesta ja pitkästä tunnelista, joka kulkee sieltä Kitai-Gorodille?

– On minulle sanottu, ettei sinne pidä lähteä yksin, että ainoastaan karavaanin mukana matkustaminen on turvallista. Minä ajattelinkin, että Turgenevskajalle menisin karavaanin matkassa, ja siellä karkaisin niiltä alikulkutunneliin – tuskinpa ne minun perääni lähtisivät, vastasi Artjom ja tunsi, että hänen mielessään pyöri jokin sumea ajatus, se kaihersi ja teki hänet levottomaksi. Mutta mikä?

– Siellä ei ole alikulkutunnelia, holvit on muurattu umpeen. Etkö

tiennyt? Kuinka hän olikaan voinut unohtaa! Olihan hänelle kerrottu siitä joskus, se vain oli haihtunut hänen päästään. Punaiset olivat pelästyneet tunnelissa riehuvaa helvettiä ja muuranneet Turgenevskajan ainoan uloskäynnin umpeen.

– Eikö siellä sitten ole toista uloskäyntiä? hän kysyi varovasti.

– Ei, eikä kartoissa mainita siitä mitään. Alikulkutunneli rakenteilla olleille linjoille ei ala Turgenevskajalta. Mutta vaikka siellä olisi avoin alikulku, en usko että sinulla riittäisi rohkeutta jättäytyä ryhmästä jälkeen ja mennä tunneliin. Varsinkaan, jos sattuisit kuulemaan viimeiset juorut tuosta ihastuttavasta paikasta odottaessasi, että karavaaniin kerääntyy riittävästi ihmisiä.

– Mitä minun sitten pitäisi tehdä? tiedusteli Artjom lannistuneena kalenteria tutkiskellen.

– Sinä voit mennä Kitai-Gorodille. Voi, se on erittäin mielenkiintoinen asema ja siellä on hupaisia tapoja, mutta ainakaan siellä ei voi kadota jäljettömiin, niin että jopa läheisimmät ystäväsikin alkavat jonkin ajan kuluttua ihmetellä, oletko koskaan ollutkaan olemassa. Turgenevskajalla se taas on enemmän kuin todennäköistä. Katso, hän näytti sormellaan. – Kitai-Gorodilta on enää kaksi asemaa Pushkinskajalle, siellä vaihto Tšehovskajalle, sitten vielä yksi asemanväli – ja olet Poliksessa. Tämä reitti on luultavasti vielä lyhyempi kuin se, mitä sinä olit ajatellut.

Artjom liikutti huuliaan laskiessaan kuinka monta asemaa ja vaihtoa kummassakin reitissä oli. Laskipa hän kuinka tahansa, Haanin ehdottama reitti oli paljon lyhyempi ja vaarattomampi, eikä hän ymmärtänyt, miksei itse ollut tullut ajatelleeksi sitä. Eikä hänellä enää ollut valinnanvaraakaan.

– Olette oikeassa, hän sanoi lopulta. – Kuinka usein karavaaneja sitten kulkee sinne?

– Pelkäänpä, ettei kovin usein. Lisäksi on vielä eräs pieni, mutta harmillinen yksityiskohta: jotta joku voisi haluta lähteä meidän asemaltamme Kitai-Gorodille, eli eteläiseen tunneliin, hänen täytyisi ensin päästä tänne vastakkaisesta suunnasta. Ja mietipä sitten, kuinka helppoa tänne on nyt päästä pohjoisesta päin, Haan tökkäsi sormensa kartalla sen helvetintunnelin päälle, josta Artjom oli vaivoin onnistunut
pelastumaan.

Tummaa fantasiaa

Vaikka lähestymistapa aiheeseen on pelillä ja kirjalla hieman erilainen, kertovat molemmat teokset kuitenkin lopulta saman tarinan. Myös vahvuudet ovat samoja. Postapokalyptinen maailma ei ole ideana mikään kovin uusi, mutta Glukhovskyn tekstiä leimaa perivenäläinen pohjavire, se sama, joka oli aistittavissa myös pelistä.

Kiitos tästä kuuluu osittain myös suomennoksesta vastanneelle Anna Suhoselle. Teksti on säilyttänyt slaavilaisen tunnelman, eikä varsinaisia käännöskukkasiakaan ole mahtunut joukkoon paria hieman kyseenalaista sanavalintaa lukuun ottamatta. Kun tietää, kuinka vaihtelevaa tieteis- ja fantasiakirjallisuuden käännösjälki on, on tästä pakko jakaa kiitosta.

Kuten arvata saattaa, kirja on peliä huomattavasti syvällisempi ja enemmän ajatuksia herättävä kokemus. Sitä uskaltaa suositella kaikille tieteiskirjallisuuden ja tummemman sävyisen fantasian ystäville. Tämä ei kuitenkaan vie arvoa peliltä. Glukhovskyn luomaa maailmaa kelpaa katsella useammastakin näkökulmasta. Odotukset kannattaa silti määritellä median mukaan. Kirja ei ole toiminnantäyteinen seikkailu, eikä peli puolestaan edes yritä vältellä tarinan maustamista aseiden paukkeella. Molemmat ansaitsevat tulla nähdyksi ja koetuksi, omilla ansioillaan.

Metro 2033:n kustantaa Suomessa LIKE, ja kirjan käännöstyö on saanut tukea suomalaisen kirjallisuuden kehittämiskeskus FILI:ltä.

 

Alkuteos:  Metro 2033

Suomentaja: Suhonen, Anna

ISBN: 978-952-01-0499-3

Sidosasu:  nidottu

Sivumäärä: 591

Ovh: 31,00 e

Juho Anttila

 

 

Lue peliarvostelu: Metro 2033 (PC, Xbox 360)

Slaavilaisessa synkkyydessä on jotain kiehtovaa ja ainutlaatuista. Jokainen Moskovan laitakaupungin toreilla vieraillut tunnistaa sen toivottomuuden ja likaisuuden, joka Metro 2033:ssa on siirtynyt ahtaisiin metrotunneleihin. Sairauksien ja nälän kalvamat ihmisrauniot etsivät lohtua vodkasta, mutta ihmiseläin ei silti suostu luovuttamaan. Aina on niitä, jotka tekevät kaikkensa, jotta elämä jatkuisi vielä. Toivo paremmasta huomisesta on armottomassa törmäyskurssissa realiteettien kanssa.

Sivistyksen rippeiden laitamilla, mutanttien ja aaveiden kansoittamissa hylätyissä tunneleissa vallitsee toisenlainen tunnelma. Ilmassa leijuvat myrkylliset kaasut ja pimeät varjot leikittelevät mielikuvituksella. Jostain kuuluu kolahtelua ja ulvontaa. Pelko valtaa mielen.

On taito tehdä peli tarinan ehdoilla. Odottaa silloin, kun tapahtumat sitä vaativat sen sijaan, että kiirehdittäisiin kohti seuraavaa toimintakohtausta. Vähemmän on enemmän, se, mitä ei näe, pelottaa aidosti.

 

Lue myös

Assassin’s Creed Brotherhood -ensikosketus osa 3: Jälleenrakenna Rooma, pelaa moninpelimurhahippaa

Cities in Motion – suomalaista joukkoliikennettä Transport Tycoonin hengessä

Death Star -planetaario loitsii Tähtien sodan tähtitaivaan vaikka vaatekomeroon

Korean sota: StarCraft 2 vs Brood War -edition

Logitech G35 -pelikuulokkeet tarjoavat toimivaa surroundia

StarCraft 2: Korean sota huipentui GSL-sarjan finaaliin

Keskustelu

Arvasin, että joku ryssykkä tulee tänne pätemään käännöstyöstä..
Aina, siis aina, menetetään jotain kun kirjoitettua tekstiä käännetään toiselle kielelle. Oli se sitten vaikka saamea taikka savoa. Prkl…

pelitys: Tuo Haan-hunni -juttu tulee joka tapauksessa tekstissäkin esille, eli siinä ei menetetä mitään. Metroasemien nimien kääntäminen taas, no, en ehkä itse lähtisi sitä tekemään, paitsi korkeintaan alaviitteeksi laittaisin, jos nimen kirjaimellinen merkitys on tarinan kannalta oleellinen.

Joka tapauksessa, tottahan kirjat ovat parempia alkuperäiskielellä. Käännösjutuissa menetetään aina jotain, vaikka jotkut kääntäjät eivät tätä haluaisi myöntää. Harmi vain, että ainakin oma venäjäni on syntymäruosteessa, joten tästä näkökulmasta käännös no kulttuuriteko.

Lisäyksenä vielä että vaikka tuota 2034 kirjaa on haukuttu suoraviivaisemmaksi ja toimintapainotteisemmaksi kuin 2033 niin omasta mielestäni asia on ihan toisin päin. Parasta 2034 on kirjan alku missä ei vielä olla ehditty käsittelemään papparaisen ajatuksenjuoksua.

Harmi vain että paljon on hukkunut käännöstyössä. Eipä suomenkielinen lukija saa paljoa irti nimistä jos kitai-gorod on käännetty suoraan eikä kiina-kaupungiksi mitä se oikeasti tarkoittaa. Myös Haan on käännetty aika vapaasti koska se olisi suoraan käännettynä tarkoittanut hunnia ja sitä tuo artyom yhdessä vaiheessa ihmetteleekin että onko tuolla mitään yhteistä juuri attilan kanssa.

Onneksi sain itse nauttia teoksen alkuperäiskielellä :)

Metro 2034 on tullut myös katsastettua ja se oli muuten ihan ok, mutta siinä on ihan liikaa täysin turhaa pohdiskelua. Ne kohdat missä rytisee ovatkin sitten ainakin samalla tasolla 2033:n kanssa, elleivät parempia. Tuon liian turhanpäiväisen pälpätyksen ja pohdiskelun takia en edes jaksanut lukea loppuun :( 3/4 riitti.
Ei sillä ettei 2033 kirjassa olisi pohdiskelua mutta se on oikeasti mielenkiintoista ja aika filosofista kun sitä lähtee miettimään.

”vastapelurina taas salaperäiset, uhkaavat mustat.”, ”Tummaa fantasiaa”.
Hmm. Voi, kuinka sain noista heti rasistisia ajatuksia.

Voisi lukea, jos ilmestyisi kirjastoon. En ole kauhea kirjojen ystävä, mutta jotenkin vaan tekisi mieli lukea tämä kirja.

Joo suosittelen kirjan lukemista! itse sain kirjan käsiini jo 2-viikkoa ennen julkasua ja melkeinpä yhdellä lukasulla tuli tuo luettua! Odotan innolla tulevaa Metro 2034 suomenkielistä käännöstä (4Q 2011), ja muita metro 2033/2034 jatko-osia!

Suosittelen kaikille!

Muropaketin uusimmat