Uusimmat

Middle-earth: Shadow of Mordor –ensikosketus – Mordorin musta varjo laskeutuu [osa 1]

29.05.2014 18:00 Miika J.K. Halmela

Middle-earth: Shadow of Mordor on muun muassa F.E.A.R.-räiskinnöistä tutun Monolithin parhaillaan työstämä kolmannen persoonan toimintaroolipeli, joka sijoittuu J. R. R. Tolkienin luomaan Keski-maahan. Pelialueena toimiva Mordor on elävä ja avoin hiekkalaatikko, jossa pelaaja voi toteuttaa itseään lukuisin eri tavoin jahdatessaan örkkejä samooja Talionin saappaissa.

Miika Halmela matkusti Lontooseen Warner Brosin järjestämään esittelytilaisuuteen tutustumaan peliin, jota on maailmalla ehditty jo vertaamaan muun muassa Assassin’s Creediin ja Batman: Arkham -sarjaan. Tutulta haiskahtavan kuoren alta paljastui kuitenkin nippu omiakin innovaatioita.

Peter Jacksonin ohjaaman Hobitti-leffatrilogian myötä aika uudelle Keski-maa-pelille oli luonnollisesti mitä otollisin, mutta Monolith ei tahtonut lähteä tekemään tavallista elokuvalisenssitekelettä. Sen sijaan lähtökohdaksi otettiin uudella tarinalla varustetun seikkailun luominen – siis sellaisen, jonka juoni ei olisi yleisölle entuudestaan tuttu kirjojen sivuilta tai elokuvista. Tämä idea sopi erinomaisesti myös julkaisijana toimivalle Warner Brosille, ja näin sai alkunsa Shadow of Mordor.

”Oli mukavaa päästä tekemään Keski-maahan sijoittuvaa seikkailua. Meitä inspiroi tapa, jolla esimerkiksi Arkhamsarja hyödyntää omaa lisenssiään”,  Monolithin suunnitteluohjaaja Michael de Plater taustoittaa.

Samalla hän myöntää rivien välissä, että Batmanin uudet tulemiset ovat todellakin toimineet isona esikuvana.

”Leffapelien sijaan niistä on haluttu tehdä vain mahdollisimman hyviä videopelejä. Näin mekin halusimme menetellä, joten parhaaseen lopputulokseen pyrkiminen on ollut keskeisessä roolissa kaikessa peliimme liittyvässä tekemisessä, aina fiilistä ja visuaalista puolta myöten.”

Kiva kuva? Lataa se täyskokoisena: Mordorin maisemia (jpg, 3,5 Mt)

Uusi tarina autenttisuudesta tinkimättä

Shadow of Mordorin tapahtumat eivät siis ole lähtöisinTolkienin omasta kynästä , mutta pelintekijöiden mittakaavassa vastuu tarinasta lepää varsin osaavissa käsissä. Käsikirjoittajavastuuta kantaa näet Christian Cantamessa, mies ylistetyn Red Dead Revolverin takana.

Hyvien pelien ystävät osaavat varmasti arvostaa tietoa, mutta entäs ryppyotsaiset fantasiapuristit sitten? Heidän pelkoaan lieventänee, että mahdollisimman autenttisen kokemuksen luomiseksi apua on saatu useilta Tolkien-asiantuntijoita. ”Autenttisuus” on sana, joka toistuu usein de Platerin kanssa jutellessa. Mukaan on kuulemma ammennettu paljon ehtaa Keski-maa-tietoutta ja -historiaa. Erityisesti sellaista, josta pelkässä Hobitissa tai Taru Sormusten Herrasta -trilogiassa ei kerrota. Shadow of Mordor olisi tällä tavoin tarkoitus tarkoitus nivoa aidontuntuiseksi osaksi Keski-maan kaanonia.

 

”Olemme panostaneet valtavasti kaikkiin yksityiskohtiin. Kunhan pelaajat pääsevät tutkimaan Mordoria tarkemmin, he tulevat löytämään kaikenlaista. Mukana on juttuja, joista puhutaan vain Tolkienin kirjoittamissa liitteissä tai muissa vähemmälle huomiolle jääneissä teksteissä. Esimerkiksi juuri Sauronin mukanaolo pelissä on mahtavaa siksikin, että voimme kertoa hänen taustastaan – miten hänestä tuli sellainen kuin hän on”, de Plater tunnelmoi.

”Mutta joo, netissä ei millään pysty miellyttämään jokaista, vaikka tekisimme ihan mitä tahansa”, mies tunnustaa naurahtaen. 

”Uskon kuitenkin monen pitävän pelistämme.”

Puolikuolleen samoojan kostoretki

Ajallisesti Shadow of Mordorin tapahtumat sijoittuvat Hobitin ja Taru sormusten herrasta -saagan väliin. Gondorin joukot ovat vartioineet Mordoria yli 2500 vuoden ajan. Aikojen saatossa ihmisten armeijat ovat kuitenkin kutistuneet harvojen samoojien ylläpitämäksi minimimiehitykseksi. Tämän keskelle piilostaan saapuu tietysti Keski-maan vanha kehno, Sauron, mukanaan mustat kapteeninsa. Heti ensi töikseen ryökäleet tappavat kaikki alueelle jääneet Gondorin samoojat, myös Talionin perheineen. Huh, kävipäs heti alkuunsa paskamainen munkki.

Talion ei kuitenkaan ehdi mutustella Keski-maan multaa kovin pitkään, sillä Sauronin paluu sattuu herättämään Mordorissa majailevan, kovasti Nazgûl-aavetta muistuttavan muinaisen hengen. Kaiken kukkuraksi henki kantaa syystä tai toisesta kovemman luokan kaunaa Sauronia kohtaan, joten vihansa välikappaleeksi se valjastaa sopivasti kuoleman porteilta palauttamansa Talion-samoojan. Nämä kaksi muodostavat voimakkaan samooja/aave-symbioosin. Melkoista.

Vaikka juonesta ei paljastettu vielä juuri mitään, on Talionin henkilökohtainen kostoretki ja mustien kapteenien tuhoaminen vain osa kokonaisuutta. Niin ikään tarinan pyörteissä on henkiolennon ja Sauronin mysteerisen kiistan selvittely, sekä syvällä Mordorin uumenissa piilevien salaisuuksien paljastaminen – mitä ne sitten ovatkaan.

Ainutlaatuiset ja yksilölliset örkit

Koska Talion liikkuu pelkästään Mordorissa, kohtaa hän luonnollisesti valtavat määrät jos jonkinnäköistä vihreänahkaista, työläisluokan brittiaksentilla varustettua vastaantulijaa. Juuri tähän liittyy eräs Shadow of Mordorin suurimmista innovaatioista – Nemesis-järjestelmä. Se takaa, että kahta samanlaista pelikokemusta ei tule vastaan koskaan. Järjestelmä luo jokaiselle pelikerralle uniikit viholliset ja näihin liittyvät tehtävät, jotka ovat silti aina sidoksissa muuhun ympäröivään tarinaan.

Järjestelmän ansiosta örkit myös tuntuvat aidommilta ja syvemmiltä hahmoilta kuin videopelien viholliset yleensä. Niillä on omat, yksilölliset luonteensa, heikkoutensa ja vahvuutensa. Ne muistavat pelaajan aiemmista kohtaamisista, jos ovat sattuneet jäämään henkiin. Muistona aiemmesta taisteluista ne myös kantavat pelaajan aiheuttamia arpia, haavoja ja muita vammoja.

”Olimme siirtymässä uuden sukupolven laitteille, joten tiesimme heti haluavamme tuoda pelaajille jotain uutta –  tässä tapauksessa uudenlaiset viholliset. Yleensähän pahikset toimivat vain tykinruokana, joten tämä vaikutti hienolta tilaisuudelta ottaa uudenlainen lähestymistapa tähän aspektiin. Kun etenkin toimintapeleissä ollaan niin paljon vuorovaikutuksessa vihollisten kanssa, otimme tavoitteeksemme tehdä tästä pelaamisen osa-alueesta paljon mielenkiintoisempaa”, de Plater kertoo.

 

Sukellamme syvemmälle Mordorin varjoihin ensikosketuksen seuraavassa osassa!

 

Middle-earth: Shadow of Mordor

Tekijä: Monolith Productions

Julkaisija: Warner Bros.

Tulossa: PC, PlayStation 3, PlayStation 4, Xbox 360, Xbox One – 7.10.2014

Pelaajia:  1

Pelin kotisivu: https://www.shadowofmordor.com

Miika J. K. Halmela

 

 

 

Lisää aiheesta

Lego The Lord of the Rings (PC, PS3, Wii, Xbox 360)

Lord of the Rings: Aragorn’s Quest (PS2, PS3, Wii) 

Lord of the Rings: Conquest (PC, PS3, 360) 

Lord of the Rings: War in the North (PC, PS3, Xbox 360) 

The Lord of the Rings: War of the Ring (pc) 

Lue myös

Duel of Ages 2 (lautapeli)

Evolve marssii avaruusviidakossa Left 4 Deadin jalanjäljillä

Plantronics RIG Gaming Headset – kevyttä iloa korville

Valiant Hearts –ensikosketus – seikkailu ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa

Watch Dogs –ensikosketus: tietoverkkovakoilua ja räjähdyksiä [osa 3]