UUSIMMAT

Overwatch -ensikosketus osa 2: huikeita suorituksia ja käsittämättömiä aivopieruja

19.04.2016 14:17 Julius Jämsén

Legendaarisen Blizzard Entertainmentin työstämä uusi nettiräiskintä Overwatch on ollut julkaisukelpoinen paketti jo viime vuodesta lähtien. Pelimekaniikat ovat pysyneet lähes identtisenä lähtölaukauksesta saakka, ja miksi adamantium-luurankoa turhaan muutettaisikaan, onhan pelikokemus iskemättömän kova. Kehityksen edetessä myös vahvojen luiden ympärille on karttunut massaa ja elopainoa on kertynyt juuri niihin oikeisiin paikkoihin.

Julius Jämsén vietti iloisen päivän Tukholmassa Activision-Blizzardin järjestämässä pelipäivässä, jonka mittaan otettiin mittaa pelin viimeisimmistä viilauksista. Julius ehätti jo ensikoskettelemaan räiskintää joulukuussa, joten nyt mitataan tieteellisen tarkalla FPS-mittarilla, jotta mihin suuntaan kehitys on kehittynyt – vai onko?

Kello valuu kohti nollaa, mutta emme pääse valtaamaan vastustajien tukikohtaa. Porteilla ovat kilvillä varustetut tankkirobotit, tornissa tarkka-ampuja ja selustasta niskaan hyppii ninja. Kolmas tunkeutumisyritys tyssää taas samaan sarjatuleen, eikä lähitaistelijoilla ja haulikoilla pääse kyllin lähelle edes vastatakseen tulitukseen. On aika vaihtaa taktiikkaa.

Tästä Overwatchissa on kysymys: vastustajaan sopeutumisesta. Kyse on myös pähkähulluista taidonnäytteistä, laajasta hahmorosterista ja ennen kaikkea hauskanpidosta. Genressä, jossa sateenkaarikin on harmaanruskea ja jokainen luoti tarkkaan laskettu, näkyy vihdoin pientä hymyn karetta ja pilkettä silmäkulmassa.

Lue artikkeli: Overwatch-ensikosketus – pähkähulluja taidonnäytteitä ja hauskaa räiskintää

Overwatch

Level up, loot, repeat

Yksi isoimmista uudistuksista on kaivattu etenemisjärjestelmä. Pelaajan taso nousee otteluista kerätyillä kokemuspisteillä, joiden määrä riippuu esimerkiksi erän pituudesta ja voittamisesta sekä kerätyistä MVP-mitaleista. Bonuskokemusta saa muun muassa päivän ensimmäisestä voitosta, erän loppuun asti pelaamisesta tai erään kesken kaiken saapumisesta.

Näin monen muuttujan laskeminen vaikeuttaa tulevasta erästä saatavien kokemuspisteiden arviointia, mikä on täysin positiivinen asia. Arvaamaton kertyminen vie huomiota siitä, kuinka monta ottelua tarvitsee seuraavan tason saavuttamiseksi.

Jokaisen tason saavuttaminen palkitaan satunnaisia, ja puhtaasti visuaalisia, esineitä sisältävällä laatikolla. Yllätyspaketteja voi valmiissa pelissä hankkia myös taskun pohjalla lämmenneellä käteisellä, mikäli haluaa hamstrata tilpehööriä hieman nopeammin.

Virtuaalisotilaan äitiyspakkaus voi sisältää hahmolle uutta ulkoasua, vaihtoehtoisia one linereita, poseerauksia, animaatioita sekä erilaisia tägejä. Laatikoiden sisällölle on myös oma harvinaisuusjärjestelmänsä: yleinen ulkoasu voi olla uusi maalipinta, kun taas legendaarinen ihokappale yleensä muuttaa hahmon ulkonäköä huomattavasti. Pelimaailmaan maalailtavia tägejä voi ansaita myös pelin sisäisten achievementtien kautta.

Overwatch

Ja mun on viisimetriä

Joka kymmenes taso päivittää hahmon potretin ympärillä oleva kehyksen uuteen näyttävämpään muotoon. Raameilla voi leveillä muun muassa hahmovalinnassa, tiimikokoonpanossa ja jälkilöylyissä. Overwatch ei sisällä ”level-cappia” vaan tasoja voi surutta kerryttää maailman kuvitteelliseen tappiin asti. Kolminumeroiseksi omaa tasoaan ei kuitenkaan saa, vaan ”satasen” saavutettuaan pelaajan lukema, sekä uuteen tasoon vaadittava kokemusmäärä, nollautuvat. Merkiksi saavutuksesta mainittuun kehykseen sipaistaan uutta maalipintaa , jotta kanssa pelaajat varmasti tietävät millaisen kihon kanssa ovat tekemisissä.

Overwatch

Overwatch

Tapoja pelata, pelimoodeja

Omaa egonsa vedenpitävyyttä voi koettaa competive play -tilassa, joka on ikään kuin fuusio Hearthstonen ja League of Legendsin vastaavista. Kuukauden kestävissä kausissa pelaajat rämpivät toistensa yli viiden ”sotilasarvon” läpi tavoitelleessaan serverin ykköspaikkaa. Neljä alinta nimikettä, challenger, advanced, expert ja master, koostuvat viidestä divisioonasta. Divisioonasta nousemiseen vaaditaan sata pistettä ja voitosta ansaitsee yleisimmin 20 pistettä. Tämän lisäksi on heroic-taso, jossa divisioonien sijaan pelaajalle näytetään hänen sijoittumisensa serverin nokkimisjärjestyksessä. Kauden loputtua pelaaja palkitaan, sijoittumisensa mukaan, kevyillä kosmeettisilla palkinnoilla.

Quick play-, player vs. AI- ja competive play -tilojen lisäksi Overwatch tarjoilee viikoittaisia erikoismatseja, jotka toimivat Hearthstonen Tavern Brawlin tapaan. Betassa yleisin variaatio on hahmokatalogin keinotekoinen rajoittaminen: vain naiset, vain tankit tai vain nämä kaksi loressa toisiinsa kietoutunutta hahmoa. Tosin tätä kirjottaessa vallitseva pelimuoto on hulvaton arcade, jossa hahmojen elämäpisteitä on nostettu ja kykyjen cooldown-mittaria lyhennetty. Kaaosta taikka hauskuutta ei voi välttää ja vastaavia sääntöjä voi luoda myös itse, sillä pelistä löytyy kattavat mahdollisuudet omien kustomoitujen otteluiden luomiseen.

Overwatch

Overwatch

Itse asiaan

Kirjoitin taannoin Overwatchin pelaamisesta näin. Pienet tasapainotukset eivät pelin timanttisuutta hetkauta, joten kaikki kirjoittamani pätee myös nyt ja tulevaisuudessa. Overwatch on hauskin ensimmäisen persoonan moninpeliräiskintä, jota olen koskaan pelannut.

PC-betan lisäksi pääsin ottamaan tuntumaa myös konsoliversiosta. Videomateriaali puhukoon puolestaan, sillä minun on vaikea vetää viivaa kahden version välille. Toki kuukausia betaa pelanneena ohjaimeen tarttuminen ja tottuminen vei aikansa, mutta kyllä konsolipelityyliinkin tottui nopeasti. Ohjain ei ole näppäimistö ja hiiri -yhdistelmän tavoin luontainen tapa esimerkiksi tähdätä tai liikkua, mutta tämä pätee toki kaikissa muissakin peligenreissä.

Toisaalta Overwatch on peli, jossa tarkkuus ei ole keskivertoon sotapeliin verrattuna aivan niin suuressa roolissa. Ammukset ovat hitaampia ja peli antaa anteeksi hieman huonompaakin osumatarkkuutta. En tarkoita tällä epämääräisiä ”osumalaatikoita”, vaan loputtomat panokset yhdistettynä ammusten käyttäytymiseen kannustavat mielestäni hieman rennompaan liipaisinsormeen. Vastustaja voi hyvinkin kävellä ”vähän sinne suuntaan” räiskityn sarjan eteen.

Overwatch

Overwatch

Muilta osin näppäinlayout on toimiva: aseen ensimmäinen toiminto (R2), toinen toiminto (L2) ja normaalit kyvyt (R1 ja L1) asettuivat näppeihin luonnollisesti. Kerrytettävä ultimaattikyky on ansainnut oman painikkeensa hypyn, kyyristymisen ja lataamisen vierestä ja nuolinäppäimiin on sijoitettu harvinaisempia toimintoja, kuten tägääminen. Mikäli hahmolla on useampi ase, voi vaihtoehtoja selailla myös nuolinäppäimillä. Varsinkin ultimaatin laukaisussa peukalon alla on ihanaa pomminlaukaisija-fiilistä.

Tämänhetkistä PC-betaa karsitumpi konsolidemo oli ison kaimansa tavoin järkkymätön, eikä ruudunpäivitys tippunut havaittavasti kertaakaan. Grafiikoista sanottakoon sen verran, että omiin silmiini peli näyttää hyvältä, vaikka pelaankin PC:llä alimmilla asetuksilla. Tapettitekstuurien laatuun ehtii kiinnittää vain rajatusti huomiota, kun kulman takaa tulitetaan kranaatein ja laserein.

Vetäköön kukin omat johtopäätöksensä kuvista ja videoista. Mutta tiivistettäköön Overwatch näin: luvassa on huikeita suorituksia, käsittämättömiä aivopieruja ja itsensä jäädyttämistä aina ja aina ja aina.

Osallistu keskusteluun: Overwatch (PC / 2015)

 

Overwatch

Tekijä: Blizzard Entertainment

Julkaisija: Blizzard Entertainment

Testattu: PC, PlayStation 4

Tulossa: PC, PlayStation 4, Xbox One

Pelaajia: 2-12

Pelin kotisivu: http://us.battle.net/overwatch/

Julius Jämsén

 

Overwatch

 

Lisää aiheesta

Kello valuu kohti nollaa, mutta emme pääse valtaamaan vastustajien tukikohtaa. Porteilla ovat kilvillä varustetut tankkirobotit, tornissa tarkka-ampuja ja selustasta niskaan hyppii ninja. Kolmas tunkeutumisyritys tyssää taas samaan sarjatuleen, eikä lähitaistelijoilla ja haulikoilla pääse kyllin lähelle edes vastatakseen tulitukseen. On aika vaihtaa taktiikkaa.

Tästä Overwatchissa on kysymys: vastustajaan sopeutumisesta. Kyse on myös pähkähulluista taidonnäytteistä, laajasta hahmorosterista ja ennen kaikkea hauskanpidosta. Genressä, jossa sateenkaarikin on harmaanruskea ja jokainen luoti tarkkaan laskettu, näkyy vihdoin pientä hymyn karetta ja pilkettä silmäkulmassa.

Overwatch-ensikosketus – pähkähulluja taidonnäytteitä ja hauskaa räiskintää