Uusimmat

Pelikehittäjälegenda Eugene Jarvis esitelmöi – pelialahistoriaa 1970-luvulta nykypäivään

09.03.2015 10:00 Jukka O. Kauppinen

Housemarque järjesti viime kuussa kerrassaan hienon tapahtuman. Yhtiön taannoinen Resogun teki hienosti kunniaa Eugene Jarvisin 1980 tekemällä Defender-räiskintäpelille, ja yksi asia johti toiseen ja kolmanteen. Sen myötä Jarvis saapui Suomeen paiskimaan hommia Housemarquen kanssa – ja myös esitelmöi kunnon peleistä kiinnostuneelle yleisölle.

Äärimmäisen adrenaliinihurmeisista peleistä tunnettu Jarvis aloitti pelinteon 70-luvulla flipperien parissa. Sen jälkeen kaveri on tehnyt monia klassikkotason kolikkopelejä, kuten Defender, Robotron, Stargate, Smash TV, Cruis’n USA, Firepower tai NARC? Erittäin vanhan koulun pelisuunnittelijan tunnetuimmat luomukset ovat tuolta kadonneilta vuosikymmeniltä, mutta herran klassisimpien pelien ideat ovat yksi niistä kivijaloista, joiden päälle iso osa nykyajan peleistä nojaa. Jarvis muun muassa käytännössä loi nopeatempoiset räiskintäpelit.

Tänään Jarvisia arvostetaan aikakautensa huikeana ohjelmoijana ja taitavana pelisuunnittelijana. Ja muutenkin todella mainiona herrana, kuten oheiselta esitelmävideolta näkee.

Jarvis ja Housemarque ilmoittivat tapahtumassa myös tekevänsä nyt yhteistyötä Housemarquen kanssa uuden räiskintäpelin parissa.

 

Mutta siitä sitten aikanaan. Nyt, olkaa hyvä, Housemarque ja Eugene Jarvis:

Lisää upeita pelivideoita eDomen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet.

 

Lisätietoja: http://en.wikipedia.org/wiki/Eugene_Jarvis

Lisätietoja: http://en.wikiquote.org/wiki/Eugene_Jarvis

Lisätietoja: http://www.housemarque.com/