PlayStation 2 – ensikosketus

Euromedia järjesti 3.5.2000 uuden PC Format -lehtensä julkaisubileet Ravintola Sipulin Talvipuutarhassa, ja paikalle vääntäytyi myös kaksi eDomen toimittajaa. Vastasihan tilaisuuden musiikillisesta annista sentään Nylon Beat ja, mikä tärkeämpää, huhujen mukaan paikalla olisi esillä myös uunituore PlayStation 2. Vakaana aikomuksenamme oli poistua illan päätteeksi kyseinen superkonsoli kainalossamme.

Ystävälliset, PC Format -nimikkopaidoilla varustetut ovimiehet opastivat kaksikkomme oikeaan osoitteeseen, ja haukansilmämme alkoivat tutkailla salin laidoilla sijaitsevien pöytien tarjontaa. Kurkunkostukkeen ja maaruntäytteen lisäksi tyrkyllä oli Pokemon-, Virallinen PlayStation-, Pelimestari- ja Suomen PC Gamer -lehtiä, sekä tietenkin nippu juuri painosta saapuneita PC Format -lehden ensimmäisiä numeroita.

Kuin vaivihkaa, oli parin perinteisen PlayStationin väliin ujutettu piskuinen PlayStation 2, joka oli kytketty vielä piskuisempaan televisioon. Konsolin ympärille kerääntynyt ihmisjoukko katseli ruudulla pyörivää Ridge Racer V -peliä, jota allekirjoittanut epäili ensin nykyisen PlayStationin Ridge Racer 4:ksi, sen verran samanlaiselta peli vilaukselta näytti.

Kun eDomen tuottaja Jari viihtyi Nylon Beatin tyttöjen kanssa, tutustui allekirjoittanut tarkemmin pelikonsoliin, josta on povattu maailman suurinta myyntiartikkelia sitten… no, PlayStationin. Väkijoukon olkapäiden yli tarkasteltuna PS2 näytti suoraan sanoen rumalta, ja paljon odotettua pienemmältä. Jahka konsolin lähiympäristö tyhjeni yhtyeen aloittaessa, kävi ilmi, että koostaan huolimatta PS2 on tuhti pakkaus. Konsoli on mittasuhteiltaan lähellä PlayStationia, ollen yhtä syvä, muutaman senttimetrin levämpi ja korkeampi, mutta selvästi painavampi. Kulmikkuus ja eteentyöntyvä ”lippa” eivät miellytä allekirjoittaneen silmää, mutta mielipiteistä on turha kiistellä.

Konsolin uritetussa etupaneelissa on perinteisesti kaksi liitintä peliohjaimille, ja niiden päällä paikat muistikorteille. DVD-ROM -asema ei aukea yläspäin, vaan etupaneelista ulospäin. Kelkan etureunassa olevan logon pystyy kääntämään 90 astetta, jotta se olisi oikein päin myäs pystyssä seisovassa konsolissa. Konsolin vasemmassa päädyssä on neljä liukuesteinä toimivaa muovitassua pystyasennusta varten, ja erikseen myydään pystyasennustelinettä.

Etupaneelin oikeassa päädyssä on kaksi nappia, joista alempi aukaisee ja sulkee levyaseman. Ylempi nappula on yhdistetty reset ja virtanappula. Nopea painallus tekee resetin (Ridge Racer V:n testaamisen aikana tuiki tarpeellinen) ja parin sekunnin mittainen painallus sammuttaa konsolin.

PS2:n mielenkiintoisimmat liitännät sijaitsevat etupaneelin vasemmassa alakulmassa. PC:stä tuttuja USB-liitäntäjä on kaksin kappalein, ja niiden vieressä petollisen pieni S400, eli iLink-liitin. USB-väylään voi tulevaisuudessa kytkeä monenmoisia lisälaitteita, PC:n tapaan. S400 on IEEE1394-standardin mukainen, supernopea FireWire-liitäntä, josta Sony käyttää nimeä iLink. Sen siirtonopeus on hurjat 400 megabittiä, eli 50 megatavua, sekunnissa. Miten uskomattomia lisälaitteita siihen tulevaisuudessa liitetäänkään…

Takapaneelista läytyvät päävirtakytkin, virtajohton liitin ja tutunnäkäinen A/V-liitäntä. PS2:n mukana tulee kaapeli, jossa on kolme RCA-liitintä (komposiitti kuvalle ja stereo äänelle) televisioon kytkemistä varten. A/V-liittimen vieressä on optinen digitaalilähtä, josta saa ainakin DVD-elokuvien ja CD-levyjen äänen digitaalivahvistimen kautta kuuluviin. Mittavan tuulettimen toisella puolen on vielä paikka PCMCIA tyyppi III -kortille.

Peliohjain ja lisälaitteet

PS2:n peliohjain Dualshock 2 on muotoilultaan hyvin lähellä PS:n Dualshockkia, mutta painoa on selvästi enemmän. Tämä selittyy sillä, että peliohjaimen kaikki nappulat (start- ja select- nappuloita lukuunottamatta, R1/R2/L1/L2 -napeista ei ole varmuutta) ovat analogisia, ja tunnistavat 256 eri painallusvoimakkuutta. Autopeleissä tämä voisi tarkoittaa sitä, että mitä voimakkaammin painat X-nappulaa, sitä enemmän painat kaasua, ja mitä voimakkaammin painat nuoli vasemmalle -nappia, sitä jyrkemmin käännät vasemmalle. Valitettavasti yksikään testatuista peleistä ei vielä tukenut näitä toimintoja. Uusi muistikortti on kooltaan 8 megatavua, ja se voi sisältää paljon muutakin kuin pelitilanteen talletuksia. Konsolin mukana tulleella kortilla on ainakin ajurit DVD-elokuvien katselua varten, sekä PS2:n käyttäjärjestelmän osasia.

Japanilaista käsikirjaa selaamalla saa käsityksen PS2:n lisälaitetarjonnasta. Edellä mainitun pystyasennustelineen avulla pystyssä näkättävä PS2 on paljon nätimpi kuin ilman. PS2:n A/V Multi Out -liitäntään saa erilaisia välijohtoja vaikka millä mitalla. Laitteen mukana tuleva komposiittijohto on kuvanlaadullisesti se kaikkein huonoin vaihtoehto (antenniliitäntää lukuunottamatta), joten se kannattaa heti korvata vaikkapa SVHS-johdolla, tai komponenttijohdolla, jossa on viisi RCA-liitintä. Komponenttitulolla varustetut televisiot ovat harvinaisia, siksipä PS2:n asetusvalikosta pystyy muuttamaan komponenttilähdän perinteiseksi RGB-lähdäksi. Euroopassa komponenttijohdon tilalla myydään todennäkäisesti Scart-välijohtoa. Tarjolla on myäs RF-antenniliitäntään kytkettävä välijohto, sekä johto Sonyn omiin, erikoisliittimellä varustettuihin televisioihin kytkemistä varten. Maininnan arvoisia lisälaitteita ovat myäs MultiTap ja Pocketstation.

Ensimmäiset pelit

Saimme testiin neljä peliä: Ridge Racer V, Tekken Tag Tournament, Street Fighter EX3 ja Driving Emotion Type-S. Kaikkia yhdistää se, että ne ovat PS2:n ensimmäisiä pelejä, selkeästi kiireessä tehtyjä, eivätkä takuulla anna PS2:n kyvyistä oikeaa kuvaa.

Ridge Racer V ei ensivilauksella tehnyt juuri minkäänlaista vaikutusta, eikä näyttänyt juuri Ridge Racer 4:ää kummoisemmalta. Ihmismuistilla on hassu tapa kullata muistot, ja nopea pelisessio RR4:n parissa toi visuaaliset erot nopeasti esille. RRV:n grafiikka on tarkempaa, sulavampaa ja kaikin puolin nätimpää kuin PS:n RR4:ssä, mutta mitä sitten odotit? Pelattavuus ja ajotuntuma ovat kohdallaan, mutta kaiken hypen ja ylisanojen jälkeen allekirjoittaneen odotukset olivat vain aivan liian korkealla. Omituista kyllä RRV jumiutui kesken latauksen monen monta kertaa, ja resetnappulalle oli tarvetta.

Tekken Tag Tournament on RRV:n tavoin sarjan edellinen peli pienin kosmeettisin ehostuksin. Sega Dreamcastin uskomattoman Soul Caliburin jälkeen odotukset PS2:n tappelupelien suhteen olivat todella korkealla, ja tuloksena oli taas lievä pettymys. TTT on ulkoisilta avuiltaan kolikkopelien tasolla, mutta se ei ole minkäänlainen harppaus eteenpäin verrattaessa vaikkapa juuri Soul Caliburiin.

Street Fighter EX3 on sekava, vaikea ja turhauttavan epäpelattava mättäpeli. Street Fighter -sarjan vektorigrafiikalla toteutetut pelit ovat saaneet omat faninsa, ja ehkäpä tällekin läytyy ostajia. Meikäläinen luovutti alle tunnissa.

Driving Emotion Type-S on nelikon ristiriitaisin peli. Virallisen PlayStation -lehden ja PlayStation Powerin päätoimittaja Jari Pauna kommentoi: ”Minusta tuntuu että pelin tekijät matkustavat täihin metrolla. Ja minä vielä maksoin tuosta ryäkäleestä 700 markkaa!”. Kansilehden mukaan pelin on tarkoitus nostattaa pelaajassa samoja tunteita mitä oikealla autolla kisaaminen saa aikaan. Jos näiden tunteiden kuuluu olla sekoitus turhautumista, vihaa ja raivoa, ovat ohjelmoijat onnistuneet täydellisesti. Ei voi kuin ihmetellä, mitä tekijäiden päässä on liikkunut, sillä ensimmäisten yritysten perusteella Driving Emotion on yksi kaikkien aikojen epäpelattavimpia autopelejä. Pelaajan auto siksakkaa radan reunasta toiseen, pyärähdellen välillä kuin huvin vuoksi 180 astetta väärään suuntaan, ja taistellen jatkuvasti pelaajan ohjausliikkeitä vastaan.

On vaikea uskoa, että pelin julkaisija on Final Fantasy -sarjastaan maailmankuulu Squaresoft. Pelin perustavin ongelma on autojen ohjauksen omalaatuinen käyttäytyminen: kun auto on käännetty mutkaan, se jatkaa kääntymistä, vaikka Dualshockin ohjaussauva on päästetty keskiasentoon; aivan kuin renkaat unohtaisivat ohjaajan kerran johonkin suuntaan käännyttyään. Kaikkein omituisinta on kuitenkin se, että allekirjoittanut suurena autopelien ystävänä ei luovuttanut kättelyssä, vaan taisteli kuusituntisen session aikana kaikkien kisojen voittoon silkalla Häkkismäisellä sisulla.

Yhteenveto

Testattujen pelien perusteella on vaikea sanoa PlayStation 2:sta mitään lopullista. Sega Dreamcastin Soul Calibur on sen ensimmäisen sukupolven pelejä, mutta peittoaa tämän nelikon mennen tullen. Vaikka PS2 on paperilla selkeästi Dreamcastia tehokkaampi ja kykenevämpi, ei eroa PS2:n hyväksi käytännässä ole, ennen kuin ohjelmoijat oppivat käyttämään PS2:n tehoa hyväkseen.

PS2:n eduksi on laskettava DVD-ROM -asema, jolla voi katsella DVD-elokuvia. DVD-toiston laatua ei voi kommentoida, sillä konsolin mukana tuleva komposiittivälijohto on luokattoman huono. PS2:n DVD-soittimeksi ostavia voin sentään lohduttaa sanomalla, että kuva ei hyppinyt tai nykinyt, eikä siinä näkynyt mitään sellaista vikaa mikä ei olisi saattanut aivan yhtä hyvin johtua välijohdosta. Pitää myäs muistaa, että PS2:n DVD-ajurit ovat muistikortilla, joten kuvanlaatuun vaikuttavia päivityksiä on helppo tehdä. Japanilainen PS2 suostui näyttämään vain kakkosalueen NTSC-levyt, eikä ymmärtänyt mitään VCD:n päälle.

Monille tärkeä asia on myäs PS2:n yhteensopivuus nykyisten PlayStation-pelien kanssa. Tähän mennessä on kai läydetty vasta yksi PS-peli, joka ei suostu toimimaan PS2:ssa, mutta yhteensopivuuttakin voidaan parantaa ohjelmistopäivityksillä, jotka voi siirtää PS2:een muistikortilta. Asetusvalikosta voi säätää levyaseman nopeutta sekä tekstuurien yhteensopivuutta. Jotkut pelit näyttävät PS2:lla paremmilta ja toimivat nopeammin kuin PS:llä, mikä on tietysti hieno uutinen.

PlayStation 2:n Euroopan julkistus tapahtunee syyskuun lopulla, eikä hinnasta ole vielä tarkkaa tietoa. Artikkelin kaikki tiedot perustuvat Japanista tuotuun PS2:een, ja Euroopassa myyntiin tuleva konsoli voi olla ominaisuuksiltaan ja liitännäiltään erilainen.