PlayStation 3:n julkaisupelit testissä osa 2

30.03.2007 15:00 | Jukka O. Kauppinen

eDomen PS3-uskalikot testasivat urakalla laitteen julkaisupelejä ja jakavat kansakunnalle viisaita näkemyksiään. Tällä kertaa luvassa on formuloita, mätkintää, tasohyppelyä ja fantasiaseikkailua.

Toisessa testierässä ryyditään seuraavat pelit: Formula One Championship Edition, Genji 2 – Days of the Blade, Resistance – Fall of Man, Sonic the Hedgehog ja Untold Legends: Dark Kingdom.

Tsekkaa myös: PlayStation 3:n julkaisupelit testissä osa 1

Kokeilussa Call of Duty 3, Full Auto 2: Battlelines, Marvel Ultimate Alliance, Motorstorm, Ridge Racer 7 ja Virtua Fighter 5.


 

Formula One Championship Edition (JOK)

Liverpool Studios / Sony

Pleikkarit ovat viime vuosina nousseet yksinoikeussopimuksensa ansiosta keskiverron formulapelurin tärkeimmäksi koneeksi. Lisenssi loppui mutta vielä yksi peli ehti markkinoille.

PS3:n formulointi on lähinnä glorifoitu painos edellisestä PS2-pelistä. Sisällöllisesti tarjolla ei ole mitään uutta, vain sitä tyypillistä konsoliformulointia. Eli lähtökohtaisesti vauriomalli pois päältä ja kaikki ajoavut täysille. Hanaa ja baanalle. Meininkiin saa toki lisää realismia kun asetuksia rukkaa aikansa, mutta ajaminen on silti vaikeimmillaankin kaukana taannoisten pc-formulasimulaatioiden realismista. Pelit on brändätty suurelle yleisölle, minkäs teet. Jotkut kommentoivat niitä suorastaan formulakuraksi.

Uusimman Pleikan formula nauttii kuitenkin joistakin uuden sukupolven hedelmistä. Ennen kaikkea grafiikasta. Visuaaleihin on panostettu urakalla. Detaljin määrä on riittoisa ja heijastukset, auringon kilo ja ajovisuaalien taso häikäisevat. Mutta kannattaa silti kysyä, että riittääkö graafinen päivitys hankinnan perusteeksi? Loppujen lopuksi pelinä tämä ei ole kummoinen, onpahan vain ensimmäinen PS3-formulapeli. Se ei yksinään riitä ylenmääräisen kehuskelun aiheeksi. Onhan Genjikin ensimmäinen PS3:n historialliseen Japaniin sijoittuva mättö. Kyllä peliä on katsottava pintaa syvemmälle eikä vain hehkuttaa miten se on ensimmäinen lajissaan.

Mitä muuta pelillä on siis tarjottavanaan grafiikkapäivityksen lisäksi? Ainakin hyvä moninpeli. Jos lähiverkossa on useampiakin PS3:a, niin ei muuta kuin baanalle. Tai kaipaatko kovempaa vastusta, laajempaa pelaajakumppaniskaalaa? Sitten verkkoon. Peli tukee hyvin verkkopelaamista ja ajokumppaneitakin löytää vaivattomasti alueittain jaoteltujen palvelin/pelikaverihuoneiden lomasta. Kuskeja vain on aika vähän per kisa, suurin osa kilpailuista on siinä 10-13 pelaajan laajuisia.

Vekkulina kikkana peli tukee myös PSP:n käyttämistä lisänäyttönä. Sitä en vielä testannut.

 

Genji 2 – Days of the Blade (Tero Lehtiniemi)

Game Republic / Sony

PS2:lle julkaistu ensimmäinen Genji oli keskinkertainen esitys tyypillistä Onimusha-samuraimättöä, jossa apinoitiin toimintapainotteisempaa Onimusha Warlords –peliä. Vaikka esitys ei sinänsä ollut kovin huono, ei peli myöskään herättänyt minkäänlaisia innostuksen tunteita.

PlayStation 3:n julkaisupeleihin lukeutuva Genji 2 on erittäin surullinen esimerkki siitä, kuinka vähiä odotuksia uuden sukupolven konsoleiden julkaisupeleille voidaan asettaa. Ensimmäisen Genjin päähenkilö Yoshitsune on jälleen sotapolulla, tällä kertaa demonisilta voimilta apua saanutta Heishi-klaania vastaan. Enemmän tai vähemmän demonisten vihollisten yksinkertaista mutta sinänsä nätin näköistä kurmuttamista tarjotaan usean kentän verran neljällä eri hahmolla.

90-luvun peli-idea 2000-luvun lopun kuorissa kurkistaa kuitenkin ikävästi päätään. Maasto ja siellä liikkuminen on toteutettu kömpelösti, nurkat ovat täynnä näkymättömiä esteitä ja taistelu on tylsän mekaanista ja hahmojen erilaisia ominaisuuksia hyödyntävä ongelmanratkaisu minimissään. Yleisesti ottaen koko pelistä paistaa innon puute.

PlayStation 3:n valtavaa tehokapasiteettia hyödynnetään tasan isompien rapuhirviöiden ja terävämmän grafiikan verran. Innostuneempi pelintekijäporukka olisi varmasti hyödyntänyt laitteen tehoja edes hieman enemmän, esimerkiksi maaston innovatiivisemman ja monipuolisemman käytön muodossa.

Nyt pelaaminen muodostuu tympeäksi parin napin hakkaamiseksi staattisissa ympäristöissä. Ja miksi ihmeessä jokaiseen tällaiseen peliin on pakko lisätä ruudun reunoilta, vaikeista paikoista pelaajaa tulittavia jousimiehiä?

 

Resistance – Fall of Man (Tero Lehtiniemi)

Insomniac Games / Sony

PlayStation 2 ei koskaan varsinaisesti loistanut 3D-räiskintöjen saralla, mutta PlayStation-perheen nuorin jäsen hyökkää Xbox360:n vahvaa FPS-rintamaa kohti varsin kovin panoksin. Resistance: Fall of Man sijoittuu vaihtoehtoiselle 1950-luvulle, jossa Chimaeraksi kutsuttu biomassa on levinnyt Venäjältä koko Eurooppaan, muuttaen ihmiset toinen toistaan kammottavammiksi hirviöiksi ja kaupungit uusien hirviöiden tuotantokeskuksiksi.

Kuten kaikissa maailmansodissa, eurooppalaiset eivät kykene huolehtimaan omista asioistaan, joten amerikkalaisten on jälleen riennettävä apuun.  Peli alkaa, kun amerikkalaiset sotajoukot saapuvat auttamaan Euroopan viimeistä Chimaeraa vastaan taistelevaa linnaketta, Iso-Britanniaa. Pelaaja on maihinnousujoukkojen sotilas, jonka rooli alkaa vaatimattomana rivimiehenä. Panosten koventuessa tästä tulee Chimaera-ongelman lopullinen ratkaisija. Sotilaamme matka kulkee halki saarivaltakunnan eri kaupunkien panosten, aseiden ja vastaan tulevien biohirvitysten jatkuvasti koventuessa.

Pohjimmiltaan Resistance on pitkälle skriptattuihin tapahtumiin nojaava 3d-räiskintä. Ennalta käsikirjoitetut tapahtumat tai niiden esiintyminen ylipäänsä ei häiritse läheskään yhtä pahasti kuin monissa muissa lajityypin peleissä, mutta aivan täysin kaavamaisuuksilta ei vältytä. Yleistunnelma on silti hyvä ja 50-luvun aseistusta futuristisempiin alienvempaimiin yhdistelevä arsenaali on riittävän tehokas. Vastaantulevat chimerat ovat pääosin tylsiä ihmismäisiä vätyksiä, mutta erityisesti pelin loppupuolella vastaan alkaa tulla todella vaikuttavia tapauksia.

Vaikka Resistance: Fall of Man on tekniseltä toteutukseltaan ja tunnelmaltaan laadukas lajityyppinsä edustaja, tulee sitä väkisin verrattua Xbox 360:n Gears of Wariin vastaavanlaisen ideansa vuoksi. Jollakin tavalla GoWin tasoista suurta vaikutusta ei pääse syntymään. Tämä postapokalyptinen rumien miesten WH40k-show vie tällä kertaa voiton mukaansatempaavalla tunnelmallaan. Tästäkin huolimatta Resistance on selkeästi laadukkaimpia PlayStation-räiskintöjä ikinä, ja ehdottomasti PS3-julkaisupelien parhaimmistoa. Älkää silti odottako liikoja.

 

Resistance: Fall of Man – toinen mielipide (Miikka Lehtonen)

Insomniac Games / Sony

Resistance on todellakin mainio räiskintäpeli. Ei, se ei ole Gears of Warin tappaja, mutta kyseessä ovat aivan erilaiset pelit. Julkaisupeliksi Resistance on todella viimeistelty ja viihdyttävä paketti, jota pelaa ilokseen. Ei vähiten sen takia, että peli on niitä harvoja PS3:n pelejä, joissa on 360-tyyppisiä saavutuspisteitä. Niin surkeaa kuin se onkin, niiden kerääminen kannustaa pelaamaan.

Ei sillä, että Resistance välttämättä kaipaisi lisäporkkanaa, sillä tuntuma, grafiikka ja meininki ovat kohdallaan. Iso peukku Insomniacille myös pelin positiivisesta päivityksestä: julkaisuversiossa ei ollut kriittisiä bugeja, vaan päivitykset lisäävät peliin uusia pelitiloja ja hienosäätävät moninpeliä. Tästä voisivat monet ottaa oppia.

 

Sonic the Hedgehog (JOK)

Sonic Team/Sega

Siis oikeasti. Miksi ihmisiä kiusataan tällaisella roskalla? Demon perusteella pidin Xbox 360:n Sonicia nippa nappa siedettävänä 3d-tasohyppelynä, mutta kun pureuduin nyt peliin syvemmin PS3-version kautta niin haloo. Missä järki, missä oivallus? Missä pelidesign?

Miten pitäisi lähtökohtaisesti suhtautua PS3-peliin, jonka alkuintro nykii? Aivan. Nykii. Video ja ääniraita pätkii. Kyllähän videoiden grafiikka on massiivisen upeaa, mutta miten ihmeessä videotoisto on voitu toteuttaa näin kammottavalla tavalla? Sitten huomio kiinnittyy hahmoihin, pelin tarinaan ja dialogiin. Hirvittävää roskaa. 13-vuotiaana kirjoittamani novellit olivat tähän skeidaan verrattuna kirjallisuuden nobelin arvoisia.

Entä peli? Paikoittain siitä tulee mieleen amatöörimäinen tasohyppely-GTA:n sekoitus, toisaalla se on laimea 3d-tasohyppely, jonka kontrollit ja vetovoima loppuvat pahan kerran kesken. Haloooo. Sonic keskustelemassa ihmisten kanssa ja keräämässä vinkkejä? Ei Sonic keskustele – vaan menee. Ääninäyttely – ei helkkari. Miksi viattomien pelaajien pääkopassaan luomat visiot Sonicista ja muista hahmoista tuhotaan näin amatöörimäisellä sössimisellä.

Vauhtisiili tarvitsee nyt niskalaukauksen ja paluun Sonic-hengen alkujuurille. Unohtakaa kikkailu ja keskittykää ensin hyvän pelattavuuden ja kontrollien virittämiseen, sitten päättäkää mitä peliltä halutaan. Sen sijaan että tehtäisiin tällainen pohjaanpalanut sekametelisoppa. Ja pelin tekniikka kuntoon. Livenä tämä ei näytä keskivertoa PS2-peliä kummemmalta, vaikka kustantajan markkinointiosaston upeat kuvakaappaukset mitä väittäisivät.

Suureksi surukseni on pakko todeta, että PS3:n Sonicilla on liiankin hyvät mahdollisuudet nousta kärkeen kaikkien aikojen huonoimmasta Sonic-pelistä äänestettäessä. Sen pelaaminen ajaa miehen kaapista löytyvän viskipullon ääreen ja johtaa aamuiseen nurtsipainiin Mikronin kanssa. Kenties siis lataan mieluummin Virtual Consolesta löytyvän ensimmäisen Sonicin ja muistelen parempia aikoja.

 

Untold Legends: Dark Kingdom (Tero Lehtiniemi)

Sony

PSP-käsikonsolilla kahden osan verran kulkenut Untold Legends-sarja on ammentanut suurimman osan ideoistaan Diablosta, sekä Dark Alliance – ja Champions of Norrath -peleistä. Linnunsilmävinkkelistä kuvatussa, roolipelillisillä ominaisuuksilla höystetyssä toimintapelissä pelaaja omaksuu joko taikurin, barbaarin tai varkaan roolin ja lähtee pelastamaan korruptoituneen kuninkaan hallitsemaa valtakuntaa.

Siinä missä PSP:n Untold Legendsit olivat laitteelle sopivia ja sinänsä viihdyttäviä pelejä, tuntuu Dark Kingdom täysin turhalta tekeleeltä. Pelaaja juoksuttaa hahmoaan karuissa, putkimaisissa maisemissa ja lahtaa kasapäin tyhmiä, tyhjästä ilmestyviä vihollisia. Välillä availlaan arkkuja ja päivitellään varusteita, mutta suurin osa pelistä koostuu monotonisesta ja haasteettomasta parin napin hakkaamisesta.

Untold Legends-tyylisille, moninpelattaville peleille on laitteella kyllä ehdottomasti tilausta, mutta tämä vaatisi sen että peli olisi laadukas ja viihdyttävä. Jotain Dark Kingdomin laadusta kertoo varmasti se, että sekä pelillisesti että teknillisesti suuremman vaikutuksen tekee edelleen vuosituhannen alkupuolella PlayStation 2:lle julkaistu ensimmäinen Baldur’s Gate: Dark Alliance.

PS3:n julkaisutilaisuudessa pelistä ei muuten kehdattu näyttää edes pelikuvaa, ainoastaan välianimaatiota.

 

 

 

Lue lisää eDomesta:

Blogissa toimituksen ajatuksia PS3:sta

PlayStation 3:n julkaisupelit testissä osa 1

PlayStation 3 osa 1: valikot ja mediatoisto

PlayStation 3 osa 2: PlayStation Store

PlayStation 3 osa 3: verkkoselain

PlayStation 3 osa 4: laite ja ominaisuudet

PlayStation 3 osa 5: Resistance: Fall of Man

PlayStation 3 osa 6: MotorStorm

PlayStation 3 osa 7: Formula One Championship Edition

Mielenkiintoisimmalta vaikuttaa…

Katso tilanne vastaamatta