Uusimmat

PlayStation 3:n ladattavat pelit testissä osa 2

04.11.2008 15:30 Jukka O. Kauppinen

Sonyn PlayStation 3 -konsolille julkaistaan yhä enemmän mielenkiintoisia ja laadukkaita pelejä pelkästään digitaalisessa muodossa. PlayStation Storesta ostettavat ja ladattavat teokset ovat välillä jopa jännittävämpiä ja vähintäänkin omaperäisempiä kuin kaupoista löytyvät teokset.

eDome sukelsi uudemman kerran tutkimaan PlayStation 3:n verkkokauppapelejä ja selvittämään mitä mielenkiintoista sieltä mahtaakaan löytyä.

Esittelyssä: Bionic Commando Rearmed, Echochrome, Elefunk, Mega Man 9, Nucleus+, Pixeljunk Eden, Pixeljunk Racers, Siren: Blood Curse, The Last Guy ja Warhawk.

Edellisessä PS3:n PlayStation Network -pelikatsauksessa testasimme seuraavat pelit:

  • Calling All Cars
  • Everyday Shooter
  • flOw
  • Go! Sudoku
  • Gripshift
  • PixelJunk Monsters
  • Rampart
  • Super Rub-a-Dub
  • Super Stardust HD
  • Tekken 5: Dark Resurrection
  • Warhawk

Tässä artikkelissa on sekä koottu omina, itsenäisinä arvosteluinaan julkaistuja PlayStation Network -pelejä yhdelle sivulle että esitelty aiemmin testaamattomia ladattavia pelejä

Lisätietoja PlayStation Storesta ja PlayStation Networkistä löydät esimerkiksi oheisista linkeistä:

 


 

Bionic Commando Rearmed

Grin/Capcom

80-luvulla viihdyttänyt erinomainen toimintaa, räiskintää ja tasoloikkaa yhdistellyt Bionic Commando on palannut keskuuteemme näyttävästi. Sen uusversio pistää hienosti samaan pakettiin klassista tasoloikkatoimintaa, mutta modernissa paketissa. Eihän tästä voi olla pitämättä.

Bionimies on veitikka taistelija, jonka toinen käsi on kuin valtaisa työkalu. Se venyy kuin mikäkin robottikäsi – ja toisessa päässä on kunnon mekaaninen koura, jolla pelaaja voi tarttua esineisiin ja liikkua kentillä. Hahmo ei loiki paikasta toiseen vaan pikeinkin heilauttaa itsensä robokouran avulla tasolta toiselle, yli esteiden. Ja ammuskelee ahkerasti vihollisia.

Tulos on maittavaa ja viihdyttävää sivusta kuvattua klassista toimintaa. Peli kunnioittaa upeasti muinaisia esi-isiään, mutta antaa silti nykypelaajallekin kivaa pelattavaa.

Demo: On, sisällöltään hyvin rajoittunut.

Täysversio: Kaikki sisältö.

Extrat: –

Hinta ja hinta/laatu-suhde:  9,95 – kauniisti modernisoitu retrotoiminta, vaikkakin ripauksen ylihintainen.

Lue lisää: Kasarikommando päivittyy nykyaikaanViikon videojysäys: LEGO Batman, Diablo III, FlatOut, Spider-Man, Bionic Commando, Resident Evil 5…

 

Mega Man 9

Inti Creates / Capcom

PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle sekä Wiille julkaistu Mega Man 9 on omituinen lintu nykyisessä pelimaailmassa. Se on täysin uusi julkaisu, joka on kuitenkin tehty niin äärimmäisen retroilevasti kuin vain mahdollista. Peli jatkaa jo vuonna 1987 Nintendon NESillä käynnistyneen sarjan tarinaa, mutta jättää kaikki viimeisen parin vuosikymmenen kotkotukset sikseen. Mega Man 9 heittääkin sikseen pelisarjaan myöhemmin keksityt uudistukset ja syöksyy suoraan retropelimaailman syövereihin.

Onkin hassua nähdä PS3:lla tällainen upouusi julkaisu, joka tuo elävästi mieleen kahden vuosikymmenen takaiset tasoloikat. Hyvässä ja pahassa. Peli kutittaa retrohermoja ja samalla raivostuttaa, sillä myös pelidesignissa on lainattu vanhojen käsikirjojen oppaita. Meininki sopiikin lähinnä vannoutuneille retropelaajille ja tasoloikkien ystäville, sillä vaikeustaso ja ärsyttävyyskerroin ovat silkkaa tuskaa nykypelaajalle. Mutta samalla peli on myös hauska, erikoinen ja vinkeäkin. Rehellinen pikseligrafiikka ja historiallisten äänipiirien luritukset ovat hyvää vaihtelua HD-yliannostuksen jälkeen.

Demo: On

Täysversio: Enemmän sisältöä.

Extrat: Ladattavaa lisäsisältöä.

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 9,95 euroa – vain hurjimmille retrotasoloikkien ystäville.

Lue lisää: Hei oisit sä mun Mega Man?

  

Nucleus+

Kuju Entertainment

Pelattavuudeltaan perinteinen, idealtaan kerrassaan vekkuli räiskintäpeli. Ammuskelun kohteena eivät ole vaihteen vuoksi avaruuden örkit, vaan bakteerit ja ties mitkä solutason pikku syöpäläiset. Pelaaja ohjaa pikkuruista laitetta, joka yrittää puhdistaa kohteensa elimistön ikävistä otuksista, tietysti räiskinnän merkeissä.

Vasemmalla tatilla ohjataan alusta, oikealla ammutaan, päätynapeilla uiskennellaan hetki vähän kovempaa ja liipaisimilla räjäytetään reippaita proteiinipommeja, siinä se. Peliä ei voi kutsua millään tapaa monimutkaiseksi tai edes vaikeaksi, mutta oma viehätyksensä siitä löytyy. Toiminta on jopa tavallaan hidastempoista, eikä peli yritä lumota pelaajaansa efekti- tai meininkitykityksellä. Niinpä se onkin kuin eläkeläisille suunnattu räiskintä: leppoisa ja kulmistaan hiottu.

Vaikea sanoa kuka tästä innostuisi. Super Stardustiin verrattuna tämä on kovin pliisu ja mitäänsanomaton, vaikka omalla tavallaan kuitenkin ihan viihdyttävä. Kannattaa kokeilla demoa ensin.

Demo: yksinpeli, vain muutama testikenttä

Täysversio: kaksinpeli, 40+ kenttää, enemmän musiikkia

Extrat: –

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 7,95 – ei oikein innosta.

 

Pixeljunk Eden

Q-Games / Sony

Pixeljunk Eden on yksi niistä peleistä, joita täytyy kokeilla kaikessa rauhassa täydestä elämyksestä nauttiakseen. Se on kuin yhdistelmä Tarzanin liaaniloikkia, trance-musiikkia puskevaa jukeboxia ja fysiikkapohjaista äly- ja taitopeliä. Se on kuin peli, jollaisen luulisi syntyvän vain Jeff Minterin aivosolujen pohjalla.

Samalla se on peli, jota on vaikea kuvailla sanoilla. Pelaaja on kuin pikkuruinen otus suuressa puutarhassa, yrittäen kerätä puutarhassa lentelevistä otuksista aineksia puutarhansa kasvattamiseen ja kehittämiseen. Mutta mikään puutarhuripeli se ei silti ole. Pikemminkin fysiikkapohjainen tasoloikka erikoisin keinoin, erikoisin tavoittein.

Erikoisuudessaan se on myös miellyttävä rentoutumisväline. Pelaaminen on visuaalisesti äärimmäisen tyyliteltyä ja sisällöllisesti nautittavaa puuhailua, joka olisi tosin vielä miellyttävämpää ilman ruudulla tikittävää aikarajoitusta. Jos tätä saisi pelailla kaikessa rauhassa, kiireettä ja nauttien, elämys olisi täydellisen rentouttavaa puuhailtavaa, jonka parissa ajatukset selkenevät raskaan työpäivän jälkeen.

Siltikin Eden on omaperäinen, erikoinen ja viehättävä peli, jota on vaikea asetella mihinkään lokeroon. Ja vaikea kuvailla sanoin. Videotkin ovat varmasti epäselviä. Ladatkaa ja kokeilkaa, niin se selviää.

Demo: on

Täysversio: enemmän kenttiä, kasveja, musiikkia.

Extrat:  –

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 7,95 – viehättävä ja omaperäinen peli, sopii elämysten etsijöille.

 

Pixeljunk Racers

Pixeljunk/Sony

Ylhäältä kuvattu pikkuautokisailu tuo taatusti monille hymyn huulille ensimäkemältä. Ja ihan syystä – Pixeljunk Racers on kivasti ideoitu muinaisista 2D-ajopeleistä häpeilemättä lainaileva ajelu. Mikään vasemmalla kädellä leivottu retroilu se ei silti ole.

Pixeljunkissa on tehty hyvin yksikertaisista aineksista kiva ja vaihteleva ajelu. Radalla kiitävä ihmispelaaja kavereineen ohjaa kukin autoaan säätäen nopeutta oikeasta liipaisimesta ja vaihdellen ristiohjaimella kaistaa. Ei juuri voisi ajelu tämän simppelimpää olla.

Yksinkertaisuus saattaisi kuitenkin tappaa pelaajat nopeasti tylsyyteen, joten ajeluun on keksitty myös monipuolistavia elementtejä. Esimerkiksi yksinpeliturnauksessa jokainen kilpailu ajetaan erilaisilla säännöillä. Milloin räjäytellään muita autoja, milloin ohitellaan ja niin edelleen. Ihan ok mutta tällainen ajelu on parhaimmillaan tietysti moninpelinä. Simppeliytensä ansiosta peliin pääseekin nopeasti mukaan ja ajelu on siistin hauskaa, joten ajelu maistuu kivasti neljänkin pelaajan voimin. Harmi vain, ettei tarjolla ole lainkaan nettipeliä. Se istuisi tähän meininkiin kertakaikkisen mainiosti.

Demo: ei demoa.

Täysversio:

Extrat: –

Hinta ja hinta/laatu-suhde: 7,95 – kiva peli mutta turhan hintava sisältöön nähden.

 


PSN-pelejä itsenäisinä arvosteluina:

 

Echochrome

Hinta 9,95 euroa, demo saatavilla

Petteri Kaakinen

Puzzle-pelit voidaan jakaa muutamiin erilaisiin alagenreihin. On kaikenlaisia Tetris-johdannaisia, joissa pitää tavalla tai toisella yrittää järjestellä ruutuun ilmestyvät palaset oikeisiin paikkoihin. Lemmings johti samalla tavalla tietä puzzle-peleille, joissa pitää ohjastaa ryhmä jonkin sortin olentoja kentän loppuun annettujen työkalujen avulla.

Vaikka Echochrome ei luo samalla tavalla täysin uudenlaista genreä, sen pelimekaniikka on silti jotain täysin uudenlaista. Samalla se on peli, jota jokaisen itseään kunnioittavan puzzle-pelien fanin kannattaisi kokeilla.

Mikä tekee Echochromesta niin erikoisen? Se näyttää pinnallisin puolin yksinkertaiselta. Värimaailma sisältää ainoastaan valkoista, mustaa ja näiden sekoituksesta syntyvää harmaata. Tavoitteetkaan eivät ole mitään uutta puzzle-peleille, mutta pelaamistapa on sitäkin erikoisempi. Stop on ainoa komento, jonka pelaaja voi antaa kentissä itsekseen kulkevalle mannekiinille. Millään muulla tavalla hahmon kulkuun ei voi vaikuttaa suoraan.

Mannekiinin ohjaamisen sijaan kontrollia on sitäkin enemmän kamerakulmaan. Kameraa saa liikutella vapaasti. Kamerakulman heiluttelu on olennainen osa pelaamista, sillä kentät ovat sitä mitä pelaaja näkee. Kun peittää raon kahden suoran väliltä, rakoa ei ole olemassa. Echochrome on siis käytännössä perspektiivillä leikkimistä. Asiat ovat niin kuin pelaaja kentän piirteet hahmottavat. Mannekiini tippuu aukosta alustalle, joka on tietystä kuvakulmasta sen alla, vaikkei se jostain toisesta kulmasta siltä näyttäisikään.

Lue koko arvostelu: Echochrome

 

Elefunk

Petteri Kaakinen

Hinta 7,95 euroa, demo saatavilla

Lemmings on varmasti yksi rakastetuimmista puzzle-peleistä kautta aikojen. Vuosien varrella onkin julkaistu monia pelejä, joissa on samantyylinen tavoite saada erilaisia otuksia ja asioita paikasta A määränpäähän B käyttämällä tarjolla olevia keinoja. Yksi näistä peleistä on PC:lle julkaistu freeware-peli Bridge Builder, jossa piti rakennella siltoja kestämään junien aiheuttamaa rasitusta. Elefunk toimii samalla periaatteella, mutta siltojen kestävyyttä testataankin elefanteilla.

Pääpiirteittäin tavoite on saada norsu(t) rotkon puolelta toiselle. Myöhemmin tulee vastaan tehtäviä, joissa pitää kerätä kenttiin ripotellut kultaiset norsunpäät ennen kuin vie norsut päätepisteeseen.

Siltojen rakennusmateriaalina käytetään metallia, puuta ja narua, joilla jokaisella on omat ominaisuutensa ja joita kaikkia pitää osata käyttää oikeissa paikoissa. Metalli on kestävintä, mutta se joustaa vähiten. Naru taasen ei ole hirveän kestävää materiaalia, mutta se joustaa eniten. Puu on ominaisuuksiltaan näiden kahden keskivaiheilta.

Puzzleihin lisää lisäsyvyyttä pelin pisteytysjärjestelmä. Pisteiden määrään ei vaikuta vain nopeus, vaan myös käytettyjen osasten määrä. Vaikka kentän olisikin läpäissyt jo kerran, niitä tekee mieli pelata uudestaan löytääkseen aikaisempaa vähemmän palasia vievän ratkaisun kestävän sillan rakentamiseen.

Lue koko arvostelu: Elefunk

 

Siren: Blood Curse

Miikka Lehtonen

Hinta koko pelille 29,95 euroa tai 9,95 per 3 episodia, ei demoa

Japanilainen pelimaku on monien veteraanipelaajien keskuudessa jo melkoinen käsite. Jostain syystä japanilaiset sietävät monia sellaisia asioita, joihin länsimaalaiset pelaajat hajoavat nanosekunnissa. Tästä johtuen moni japanilainen klassikkopeli on saanut täällä sangen penseän vastaanoton.

Vaan miten kävisi, jos alkuperäinen tiimi ottaisi itseään niskasta kiinni ja päivittäisi vanhan klassikkopelinsä vastaamaan länsimaalaisten pelaajien pelimakua? Tutustuimme Siren: Blood Curseen ja otimme selvää!

Siren: Blood Curse ei ole mikään tyypillinen survival horror –peli. Vaikka pelissä toki taistellaan, pääpaino on piiloutumisella ja harhautuksilla. Keskeisenä ideana on kyky, jonka voisi kääntää vaikka näkökaappaukseksi. Pelaaja voi merkitä itselleen muistiin pikavalintoja, joiden avulla hän voi hyppiä katsomaan peliä vihollistensa näkövinkkelistä. Näin uhkarohkeat pyrähdyksensä suojasta toiseen voi ajoittaa juuri oikein.

Muuten mennäänkin sangen perinteisissä tunnelmissa. Puzzlet odottavat ratkojaansa, kauhut kestäjäänsä ja salaisuudet selvittäjäänsä.

Perinteisyys ei kuitenkaan haittaa, sillä se antaa pelille tutun ja turvallisen kehikon, jonka sisään se maalailee omia, synkkiä kuvioitaan.

Lue koko arvostelu: Siren: Blood Curse

 

The Last Guy

Miikka Lehtonen

Hinta 7,95, demo saatavilla

The Last Guy on peli, joka on ennakkoon herättänyt monien mielenkiinnon persoonallisella tyylillään ja omaperäisellä mainoskampanjallaan. Hilpeän stereotyyppiset intialaiskoodarit mainostivat peliään tuotantoarvoilla, jotka olisivat näyttäneet huonolta Steven Seagalin leffassa.

Kun huomio oli näin vangittu, pelaajille pystyttiin esittelemään peli, jossa pelaaja ramppaa kovasti Google Mapsia muistuttavissa kentissä pelastamassa ihmisiä zombeilta. Voiko tämä peli muka oikeasti olla hyvä?

Jos markkinointi ja yleisilme ovat persoonallisia, sitä on myös pelin idea. Taustatarina kertoo maailmanlopusta. Outo avaruussäteily osui maapalloon ja muutti kaikki ulos jääneet ihmiset kammottaviksi zombeiksi. Nämä zombit voivat tosin näyttää vaikka jättimäisiltä avaruustorakoilta. Miksipä ei? Vain sisätiloissa olleet selvisivät, mutta nyt heitä odottaa hidas kuolema vankiloiksi muuttuneissa piilopaikoissaan.

Lue koko arvostelu: The Last Guy

 


Lisää aiheesta

PlayStation Network kasvoi aikuiseksi

PlayStation 3:n verkkopalvelun suosio vahvassa kasvussa, suosituimmat PSN-pelit

PlayStation 3:n ladattavat pelit testissä – PlayStation Storen parhaat

Lue myös

BioShock (PS3)

Dead Space – avaruuskauhun grafiikkaa suunnittelijoiden pöydältä

Fallout 3 (PC, PS3, 360)

Front 242 Alternative Partyillä – kuvagalleria

Wiikon vanha: Grim Fandango

Mikä oli mielenkiintoisin PSN-peli?

Katso tilanne vastaamatta