Uusimmat

PlayStation VR: London Heist – potentiaalisesti todella toimivaa virtuaalitodellisuusräiskettä

26.11.2015 15:58 Jukka O. Kauppinen

Virtuaalitodellisuus tulee kovaa vauhtia, tai ainakin niin kuvitellaan. Monivuotinen hype on kuitenkin saamassa lopulta lihaa puheidensa ympärille. Sonyn PlayStation VR -järjestelmä tulee kauppoihin ensi vuoden puolella, ja testasimme tulevaisuuden antimia Paris Games Week -messuilla. Esimerkiksi London Heist on varsin vakuuttava toimintaelämys, jossa on potentiaalia ihan täysimittaiseksi pelielämykseksi.

Sonyn SCE London Studio on kulkenut vuosien ja vuosikymmenten mittaan teknisen kehityksen ja ennen kaikkea innovaatioiden etulinjassa. Tai pikemminkin kärkijoukkojen edellä. Studio on parinkymmenen vuoden aikana kehittänyt muun muassa PlayStation 2:n nettipelitekniikkaa, loi EyeToy-kameran, ideoi Singstarit, kehitti PlayStation Homen ja Wonderbookin ja ties mitä.

Nyt firma surffaa virtuaalitodellisuuden ensimmäisellä aallolla. The London Heist on tarina Lontoon alamaailmasta, joka on joutunut venäläisen mafian kohteeksi. Itäistelijät tunkevat paikallisten roistojen bisneksiin, ja alamaailmasotahan siitä syttyy.

PlayStationVR_londonheist_ensi_03

London Heist on virtuaalitodellinen gangsteridraama, josta on esitelty tähän mennessä kolmea erilaista osiota. Kuulusteluosiossa pelaaja ”neuvottelee” ikävämpien kaverien kanssa, joilla olisi vähän kysyttävää. Pelaaja keskustelee toisten hahmojen kanssa ja hyödyntää ennen kaikkea VR-ohjainten eleitä ja liikkeentunnistusta. Toiset hahmot reagoivat eleisiin ja pelaajan katseen suuntaan. Kuulusteluosiossa päästäänkin ennen kaikkea kokeilemaan virtuaalitodellista interaktiota ympäristön ja toisten hahmojen kanssa.

Heist-osiossa taas yritetään löytää tiukan aikarajan puitteissa kätketty timantti, minkä jälkeen puhkeaakin täysi sota. Nyt pitää väistellä, liikkua ja ampua, kuin kunnon ampumaradalla konsanaan.

PlayStationVR_londonheist_ensi_02

PlayStationVR_londonheist_ensi_01

Oheisella videolla nähtävä Getaway on osioista inspiroivin. Pelaaja herää Lontoon katuja porhaltavan pakun kyydistä ja jutustelee alkuun mukavia kaverinsa kanssa. Mutta sitten ryssät tuloo! Itämafian laumat jahtaavat kunnon brittiroistoja, ja siitähän syntyy oikein kunnon autotulitaistelu moottoritiellä.

Yhteenotto on hieno yhdistelmä ampumaratailua ja tiukkaa toimintaa. Pelaajan on katseltava ympärilleen ja manipuloitava ympärillään olevia asioita, mikä onnistuu Move-ohjainten avulla. Pään kääntely tuntuu luonnolliselta, samoin eleet ja liikkeet. Kuljettaja hoitaa ajamisen, itse yritetään vain pysytellä hengissä.

 

Videolla koepelaajana: Ville Arvekari, Pelaaja-lehti

 

Heistin Getawaystä jäi mieleen muutama ajatus. Ensinnäkin: tämä oli hiton hauskaa ja toimivaa. Hyvä toiminta ja monipuolisuus tarjoavat oivallista potentiaalia ihan täysimittaiselle virtuaalitodellisuuspelille. Virtuaalitodellisuussovellutukset ovat myös oivallinen käyttökohde Move-ohjaimille, koska nyt pelaaja oikeasti näkee kätensä myös virtuaalissa, ja pystyy manipuloimaan ympäristöä. Siellä olemisen tuntu on paljon vahvempi, ja tämä tuntuisi vähentävän myös potentiaalista virtuaalipahoinvointia.

Vahvimmaksi jäi kuitenkin toive: voi jospa tämä elämys saataisiin Grand Theft Auto Onlinen maailmaan! Virtuaalitodellisuusjengejä! Yksi ihmispelaaja ajaa autoa, toinen ampuu! Autokunnat vastakkain ja rinnakkain, kilpa-ajamista ja ammuskelua. Siinä jos missä olisi potentiaalia!

 

 

The London Heist

Tekijä: SCEE London Studio

Tulossa: PlayStation VR

PlayStation VR

Tulossa: 2016 alussa

Laitevaatimukset: PlayStation 4

Jukka O. Kauppinen

 

PlayStationVR_londonheist_ensi_04

 

Lisää aiheesta

Pelikopteri #016 – pako todellisuudesta

Miehemme maailmalla: Paris Games Week osa 3 eli virtuaalitodellisuuden huimat pyörteet

PlayStation VR saa melkoisen määrän virtuaalitodellisuuspelejä