Uusimmat

Project Eden, Tomb Raiderin tekijöiden uusin tuotos

11.01.2001 19:17 Jukka O. Kauppinen

Brittilän pelikehittäjien ykköskaartiin kuuluva Core Design ei tyydy pelkästään Tomb Raiderin jatkuvaan lypsämiseen, vaan on vaihteeksi työstämässä myös uutta. Project Eden on asultaan hieman Larojen tapainen, mikä ei ole sinänsä ihme sillä taustalla on alkuperäisen Tomb Raiderin luonut tiimi. Mutta tällä kertaa painotus on joukkuepohjaisessa toiminnassa ja seikkailussa. Esittelemme peliä ennakkoon.

Project Edeniä kuvataan joukkuepohjaiseksi toimintaseikkailuksi, joka muun ohella sisältää myös strategista ongelmien ratkontaa ja innovatiivisia tapoja käyttää hahmoja. Pelaaja kohtaa neljästä sotilaasta koostuvaa joukkuetta joko yksinpelinä, tai sitten moninpelinä kolmen muun pelurin kera. Positiivisesti moninpeli on lähtökohtanaan co-op, yhteistyötä, joskin myös deathmatch on tarjolla.

Pelaaja johtaa aktiivisesti kulloinkin yhtä hahmoa mutta voi jakaa toisille käskyjä, esimerkiksi pitäen nämä talutusnuorassaan kentissä seikkailtaessa. Hahmoa voi vaihtaa vapaasti jolloin niillä voi suorittaa monimutkaisempia tehtäviä. Tekoälyäkin kerrotaan olevan riittävästi ainakin vihollishyökkäyksiltä puolustautumiseen.

Pelimaailmaa tiirataan joko naama- tai ulkoperspektiivistä. Varsinainen pelijärjestelmä painottuu hahmojen erilaisiin kykyihin, joita pelaajan on käytettävä eri ongelmista selviytyäkseen. Erikoisesti joukolla on yhteinen voimanlähde, ja mikäli resursseja on jäljellä riittävästi voidaan jopa henkensä heittäneet jeesustella takaisin henkiin. Lopullisesti peli loppuu vasta jos kaikki hahmot ovat kuolleet.

Täysin uusien pelimoottoreiden pyörittämän Project Edenin väitetään sisältävän kaikki mahdolliset viime aikojen keksinnöt karttateknologiassa, hahmojen nahoituksessa, animoinnissa, reaaliaikaisessa morphauksessa ja muissa efekteissä. Tarina on järjestelty komentoskipteillä, jotka johdattavat pelaajaa eteenpäin halki epämiellyttävän ja epäluonnollisen väkivallan täyttämän maailman.

Suuret sanat eivät suuta halkaise. Peli ilmestynee joskus tänä vuonna jolloin näemme kuinka käy.