Uusimmat

QuakeCon saapui Eurooppaan – Vierailimme Lontoossa 25-vuotiasta Doomia juhlistaneessa tapahtumassa

31.07.2019 10:30 Joonas Pikkarainen

Jo vuodesta 1996 lähtien vuosittain järjestetyn QuakeConin väristykset ylsivät tänä vuonna Eurooppaan asti. Rapakon ylitystä peljänneet saivat sisartapahtuman Lontoosta, joka kokosi kaksipäiväiseen rupeamaan noin tuhatpäisen lauman kutsuvieraita ja faneja. Muropaketti oli kutsuttujen joukossa.

25-vuotispäiväänsä viettävän Doomin kunniaksi ristittynä vuonna valokeila osoitettiin oikeutetusti id Softwaren klassikkosarjaan. Vetonaulana nähtiin loppuvuodesta julkaistava Doom Eternal, mutta sen rinnalle Lontoon legendaariselle Printworks-klubille oli raahattu myös alkuperäiset Doomit niin tapahtumassa julkistetun Switch-versioiden kuin huomattavasti arkaaisempien alustojen pyörittämänä –  et ole Tosipelaaja™ ennen kuin olet pelannut Doomia Atari Jaguarilla tai Sega 32X:llä.

Kaikkiruokaisen tuomion ohella Printworksin tiloissa pääsi kokeilemaan myös ZeniMaxin viimeisintä tuotantoa. Muun muassa Fallout 76, Rage 2, The Elder Scrolls: Elsweyr ja Blades sekä PSVR-tittelit Wolfenstein: Cyberpilot sekä Youngblood tarjosivat uutta ja vanhaa paikalle saapuneelle faneille. Asteen analogisempaa kokemusta kaivanneille Modiphius levitti pöydilleen puolestaan figuuripeli Fallout: Wasteland Warfaren, joka saa roolipelilaajennuksen loppukuusta.

Valitettavasti vanhalle mantereelle ei oltu saatu tuotua kuitenkaan QuakeConin sydämenä sykkivää LAN-tapahtumaa, mikä toivottavasti korjataan tulevaisuudessa, mikäli eurooppalaiset saavat omansa vielä jatkossa.

Siksipä QuakeCon Europe jäi ensimmäisellä kerrallaan pienoiseksi pettymykseksi. Kaksipäiväisen tapahtuman ensimmäinen päivä oli pyhitetty ainoastaan kutsuvieraille, mutta tarjontaa riitti lopulta hädin tuskin edes puolikkaalle päivälle. Toki tilaisuudessa pääsi pelaamaan sielunsa kyllyydestä julkaisijan pelejä, mutta näistä valtaosa on jo julkaistu ja löytyy todennäköisesti tapahtuman kohderyhmän valikoimista entuudestaan.

Ainoa muu oheistarjonta jäi lähinnä toiselle päivälle, joka oli avoin ilmaisliput hommanneelle yleisölle. Konseptitaidenurkkauksesta pystyi ihailemaan jäätävän upeita piirroksia Dishonoredista New Colossukseen, minkä lisäksi oheiskrääsää myytiin lähes jokaisen paikalla olleen pelisarjan osalta. Pitkin päivää järjestettiin myös paneeleita, jotka vaihtuivat illan mittaa suoratoistolähetyksiksi Dallasissa järjestetyn päätapahtuman paneeleista.

Alkuillan paneeleissa kuultiin tuoreimmista Wolfensteineista vastaavan MachineGamesin ja Dishonored-pelien takana olleen Arkane Studiosin kehittäjiä sekä Modiphiuksen henkilöstöä. Ensiksi mainitut käsittelivät kahdessa paneelissaan ensin Wolfenstein: Cyberpilotin kehitystyötä ja sitten yleisesti ottaen hyvän pelin vaatimia pilareita. Näiden aikana kuultiin monia mielenkiintoisia siivuja studioiden ominaisimmista piirteistä, kehittäjien omista lempituotoksista sekä muun muassa tarinankerrontaan ja kenttäsuunnitteluun liittyvistä hienouksista.

Samat sanat koskivat pitkälti myös Modiphiuksen paneelia, jossa digitaalinen luomistyö vaihtui vain perinteisempään. Päällimmäisenä heidän keskustelusta jäi kuitenkin mieleen se valtava rahanmeno, jos julkaisijan Fallout: Wasteland Warfaren tai tulevan The Elder Scrolls: Call to Armsin lumoon uskaltautuu. Studiolla on nimittäin jo tuotannossa useiksi vuosiksi eteenpäin uusia figuureja ostettavaksi, joista tapahtumassa julkistettiin valtava 234 mm Liberty Prime -hahmo – vain 109 euroa!

Tapahtumaan jäi silti kipeästi kaipaamaan kaikkea sitä muuta, jota QuakeCon on tarjonnut jo vuosien ajan Dallasissa. Turnauksia, yhteisöllisyyttä, speedrunnausta, unettomia öitä ja tämän kaiken sisältävää valtavaa lanitapahtumaa. En epäile lainkaan, etteikö ZeniMaxilla olisi suunnitelmissa laajentaa Euro-tapahtumaansa tulevina vuosina näiden suuntaan, sillä kysyntää varmasti riittäisi. Vaikka pääesiintyjät jäisivät tällöinkin rapakon toiselle puolelle – jos tapahtumat järjestetään yhä samanaikaisesti – tilaisuudessa olisi huomattavasti enemmän tekemistä kuin liuta vanhoja pelejä ja muutama uudempi.

Ensimmäiseksi yritykseksi QuakeCon Europelle voikin antaa paljon anteeksi, sillä tapahtuman järjestäminen ylipäätään Euroopassa on jo askel parempaan. Vaikka kokemus jäikin tänä vuonna pettymykseksi, toivon ja odotan kovasti, että ensi vuonna paikalle voisi ainakin teoriassa harkita oman koneen roudaamista.