Resident Evil 6 – myös kauhua, ei vain räiskintää

30.08.2012 14:30 Jukka O. Kauppinen

Resident Evil 6 tulee olemaan varmasti mieliinpainuva peli. Jos ei muuten, niin voi pojat mikä mekkala onkaan odotettavissa kun sarjan pitkän linjan fanit törmäävät pelin uusiin juttuihin. Ajatelkaas, nyt pelihahmot pystyvät liikkumaan ja ampuvaan yhtaikaa. Zombitkin ovat aiempaa ketterämpiä ja fiksumpia otuksia.

Jos näillä aineksilla ei synny vähintäänkin kunnon nettisotia, niin ei sitten millään.

RE6 tuo ruuduille koko liudan sankareita, monta vanhaa ystävää, yhden uuden. Leon S. Kennedy, Chris Redfield, Jake Muller ja Ada Wong seikkailevat osittain yhdessä, osittain erikseen. Kaikille heille on myös oma tarinansa, joskin Ada Wongin näkökulmaan pääsee sukeltamaan vasta läpäistyään kolmen muun päähenkilön kampanjat.

Jokaisen tarina on kiintoisasti erilainen ja lähestyy uusinta zombie-epidemiaa eri tavoin. Ei vain tarinallisesti tai näkökulmallisesti, vaan myös käytännön pelattavuudessa. Siinä missä yhdet hiippailevat, Chris tekee zombeista selvää armeijan kanssa, isojen pyssyjen ja työkalujen avulla. Tosin… Vastuskin saattaa olla ihan eri luokkaa kuin pari hassua, harhailevaa öttiäistä.

Kaikkiaan pelin kolmeen päätarinaan luvattiin noin kolmisenkymmentä tuntia pelattavaa, minkä päälle vähän lisää Ada Wongin roolissa. Siihen päälle vielä moninpeliviihde.

Yhden tarinoista kuvailtiin olevan ”semmoinen perinteisempi Resident Evil -seikkailu, mutta kaksi muuta ovat vähän erikoisempia.”

Kokonaisuutena kuutosen luvattiin olevan kaikkien aikojen suurin Resident Evil.

Liikettä ja tulta

Resident Evil 6 on eräässä mielessä erilainen sarjansa edustaja. Siinä näet pelaaja voi SEKÄ liikkua ETTÄ ampua, ihan yhtaikaa. Tämä ominaisuus tosin löytyi myös Raccoon Cityssä, mutta se olikin puhdas räiskintä ja joutava spin-offi, nyt on kyse RE-sarjan virallisesta pääpelistä. Eli kyllä nyt kaikkia pyhiä arvoja pilkataan ja poljetaan!

Paitsi että liikeräiskintä oli kuitenkin toteutettu RE-arvojen tyylisesti. Pelaaminen ei ollut mitään päätöntä fps:ää edelleenkään, vaan jos ase oli kädessä sojossa, niin hahmo enemmänkin hiipii varovasti valmiina kaikkeen. Nopea liikkuminen onnistuu ainoastaan ilman sojottavaa tykkiä.

Pelatessani koin kuitenkin isommaksi ja tärkeämmäksi sen, että nyt aseen käyttäminen ja liikkuminen tuntuivat aiempaa yhtenäisemmältä, loogisemmalta. Ennen liikkuminen ja ammuskelu olivat niin selkeän erilaista toimintaa, että ne tuntuivat nykysilmin katsottuna kahdelta täysin eri asialta, jotka on liimattu väkisin yhteen. Täytyykin sanoa, että nyt ne tuntuvat jotenkin luontevammalta toiminnalta, nykyaikaisemmalta, silti sarjan henkeä kunnioittaen.

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Tykkäsin kovasti myös tähtäysmekaniikasta, jossa tähtäin ei ole täysin stabiili eikä pelaaja voi pumpata pistoolilla viittä luotia samasta reiästä 20 metristä. Etenkin kaukana örveltäviä zombeja täytyy tähdätä rauhassa ja odottaa, että vaeltava tähtäinpiste rauhoittuu hahmon keskittyessä. Jokaisen laukauksen rekyyli tietysti viskaa asetta, joten kauempaa peräjälkeen pumpatut luodit menevät todennäköisimmin harakoille. Joko siis tähtäät rauhassa – tai menet reilusti iholle ja istutat luodit zombiin aivan vierestä.

Pelatuista kohtauksista jäi muutenkin kiva maku. Ruudulla jaettiin tietoa selkeästi ja UI oli käytännöllinen. Oikeaan alareunaan sijoitettu inforuutu ei sekään jättänyt mitään arvailun varaan, vaikka eiväthän nämä oheiset pressikuvat tietenkään mitään UI-elementtejä näytän. Valitan.

Klassista kauhua

Tehokkaana jamppana ehdin ottaa tuntumaa kahdesta kuutosen kentästä. Ensimmäisessä kuljettiin Leonin ja tämän naisagenttipartnerin kanssa zombahtaneella kampuksella, jossa kaikki oli mennyt päin prinkkalaa. Yhdysvaltain presidentistäkin oli tullut zombi.

Koulun käytävillä ja luokissa etenevä varovainen hiiviskely kutkatteli jännitys- ja pelkohermoja ihanasti, suorastaan klassisesti. Zombeja tuli vastaan vain harvakseltaan, joten näiden suloiseen mörinään ja pelin toimintaan totuttelu sujuivat leppoisasti. Jopa mustan humoristisesti, sillä ainakin meikää kuolevien zombien blup blup örrrr -sulamisäänet ja lattialla kupliminen naurattivat ihan laittoman paljon.

Sitten naurattikin jo vähemmän. Sisätiloista siirryttiin onnettomasti päättyneen puutarhajuhlan keskelle, jossa otusten keskellä täytyi kulkea useampaankin kertaan. Ja tehdä selvää vielä kokonaisesta korisjoukkueellisesta nälkäisiä kuolleita. Jos tämä ei vielä riittänyt, niin herttinen sentään miten sydän hakkasi kun ammukset olivat jo lopussa ja piti jotenkin vain päästä kaverin kanssa kapean kujan halki takavarikoimaan hylätty poliisiauto. Jonka entinen haltija halusi minulta muutakin kuin henkilöpaperit ja rekisteriotteen. Uskokaa pois, sydän pumppusi oikein kunnolla kun rynkytin poliisiautoa kivimuuriin ja koetin karistaa zombikytän auton katolta, minkä jälkeen jyräsin lauman päältä ja pakenin kohti… Seuraavaa checkpointia, joka auton romuttamisen jälkeen johti maan alle.

Jännittävää hiiviskelyä, pelottavaa tutkiskelua, paniikinomaisia ratkaisuja. Tämähän toimii. Etenkin kun rytmitys tuntui todella hyvältä ja tarina tarjoili uusine tapahtumineen ja käänteineen jatkuvia yllätyksiä.

Etukäteen oli myös tiedossa se, että zombit ovat kuutosessa aiempaa fiksumpia. Uusi virusepidemia on aiempaa ikävämpi, sillä se jättää otuksille vähän turhan paljon neuroneja sykkimään, siis muitakin kuin niitä näläntunnetta aiheuttavia. Muutama ensimmäinen kerta, kun pirulaiset tajuavat käyttää kädessään olevaa työkalua tai jopa heittää niitä, tuntuukin tosi ikävältä ja yllättävältä.

Ja sitten räiskintää

Toinen tehtävä seurasi Chrisin matkaa hyvinkin sotilaallisissa merkeissä. Nyt ei hiippailtu, vaan sodittiin oikein kunnolla zombisotilaita vastaan. Kyllä. Pöpö oli levinnyt kokonaiseen sotilasyksikköön ja ne perhanat osasivat yhä käyttää aseitaan. Eivät toki ihan entiseen malliin, mutta tarpeeksi hyvin kuitenkin. Paskiaiset osasivat ensin väijyttää sotilassaattueen, minkä jälkeen paska riittikin kypärästä pyyhittäväksi. Alkuun epämääräinen, tunnistamaton vihollinen kun sai pian avukseen jotain ihan hemmetin paljon isompaa.

Toiminta oli sinänsä hyvinkin toimivaa ja viehättävän goreista. Kauneus on detaljeissa. Veri spruittailee osumista, mönjä leviää ja zombiet pulppuavat sulaessaan. Voi sitä ihastuksen hetkeä, kun ampuu zombia päähän ja tämän kallo aukeaa, mutta aivot eivät vielä saaneetkaan tuhoavaa osumaa. Se on niin… kaunista…

Sotilastoimintaa pystyy vertaamaan sulavuudeltaan geneerisiin fps-räiskeisiinkin, joskin synkästi käynnistyvä tarina, joka tietenkin vain mustenee edetessään, luo pelin omien jekkujen kera omanlaisensa fiiliksen ja tuntuman. Tässä kohtaa voi myös miettiä sitä, että onko sulava ja nopeatempoinen sotilasräiskintä sitä, mitä pelaajat Resident Evililtään haluavat? Eikö Raccoon City riittänyt fps-kokeeksi?

No, ainakaan tämä ei ole silti mitään järjetöntä vauhtiräiskintää, vaan vaatii pelaajilta enemmänkin varovaisuutta ja harkintaa kuin CoD-tyyppistä ryntäilyä.

Älykkäämpien tsomppien kyky käyttää myös tuliaseita jätti toisaalta myös vähän epäilyksiä siitä, että millaisia tehtäviä peli tarjoaa myöhemmin, eri kampanjoissaan? Miten paljon räiskitään, miten paljon hiivitään? Esimerkiksi oheissa kuvissa tuliaseita heiluttavia zombeja näyttäisi liikkuvan muuallakin kuin Kiinan kaupungeissa.

Lupaava, erilainen mutta kuitenkin tuttu

Resident Evil 6 jätti jälkeensä pääosin hyvän maun. Chrisin sotilastarina tuntui vähän irralliselta, liekö se yritys miellyttää räiskintäkansaa. Muutoin pelissä oli riittämiin tuttuja ja klassisia RE-aineksia, kauhua, jännitystä ja toimintaa, jota oli hienovaraisesti modernisoitu. Eikä modernisoinnissa menty liian pitkälle, mikä oli ilahduttava yllätys.

Moni detalji onnistui myös ilahduttamaan. Kenttien paikoittainen dynaamisuus ja omatoimisemmat zombiet tekivät toiminnasta värikkäämpää ja vaarallisempaa.

Jos loppupelin viimeistely menee kohdalleen, eikä pelistä löydy mitään killerihölmöilyjä, niin luulenpa Resident Evil 6:n osuvan kohdalleen. Sarjan veteraanitkaan tuskin repivät shortsejaan uudesta liiku-ja-ammu-järjestelmästä, koska se on tehty näinkin hyvällä maulla. Resident Evil tuntuukin olevan edelleen luottopeli, johon zombipelien tulvassa uskaltaa turvautua laadukasta kauhuseikkailua etsiessään.

Resident Evil 6

Tekijä: Capcom

Julkaisija: Capcom

Testattu: Xbox 360

Tulossa: PC (konsoliversioiden jälkeen), PlayStation 3 ja Xbox 360 – 2.10.2012

Pelaajia: 1-4

Pelin kotisivu: http://www.residentevil.com/6/

Jukka O. Kauppinen

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet