UUSIMMAT

Ridge Racer Unbounded -ensitesti – kaahausta innolla ja rakkaudella

14.12.2011 17:00 | Tero Lehtiniemi

Helsinkiläinen Bugbear Entertainment on tullut suurelle maailmalle tutuksi erinomaisista Flatout-romurallipeleistään. Mutta vaikka Flatoutien taru Bugbearilla on ohi, ei firma ole jäänyt lepäämään laakereillaan. Viime ajat siellä ollaan työskennelty legendaariseen Ridge Racer -sarjaan pohjautuvan Ridge Racer Unbounderin parissa.

Kävimme jo kesällä ottamassa tuntumaa Ridge Racer Unboundediin, ja vaikka kyseessä oli vasta raakile esiversio, kaksi asiaa tuli selväksi nopeasti: lupaava peli on tulossa, mutta se ei ole ihan sitä perinteisintä Ridge Raceria.

Nyt kun peli on valmistumassa hyvää vauhtia , molemmat havainnot vain vahvistuivat. Kävimme alkuviikosta Bugbearilla vilkaisemassa, miltä maaliskuussa julkaistava peli näyttää. Ja hyvältähän se näyttää, samoin kuin tuntuu.

Ridge Racer Unboundedin ytimessä on edelleen jo aiemmin esitelty domination-pelitila. Se on yksinkertaista urheiluautoin tapahtuvaa kisailua, joskin Bugbearille ominaisella romuralli-twistillä. Ridge Racer -nimen läsnäolo korostuu driftauksen korostamisella, mutta kyseisellä tempulla on Unboundedissa muutakin virkaa kuin ajamisen nopeuttaminen.

Romurallin takaa nimittäin autojen latautuva tuhovoima: mahdollisimman villeillä ja pitkillä driftauksilla autojen voimamittari kasvaa, ja kun se on huipussaan, tuhovoiman voi aktivoida yhdellä napin painalluksella.

Tuhovoima on monikäyttöistä: sillä voi muun muassa hajottaa ympäri ratoja sijoitettuja ostoskeskusten ja kaupungintalojen kaltaisia rakennuksia. Tämä sekä nettoaa lisäpisteitä että avaa uusia oikoreittejä. Villit, painovoimaa uhmaavat hypyt ja taivaalle tonneittain lentävä romu ja lasimurska tekevät näiden tilanteiden hakemisesta palkitsevaa puuhaa.

Toinen ja ehkä vielä tärkeämpi tuhovoiman ominaisuus on se, että ominaisuuden ollessa päällä jokainen kanssakisaaja tuhoutuu. Unboundedissa tuhoutuminen ei perustilanteessa tosin ole kovinkaan vakavaa, vaan kuolon käydessä peli ainoastaan siirtää kisaajan muutama sata metriä taaksepäin.

Julkista nöyryytystä

Tuhoamisesta ja mahdollisimman näyttävistä frageista nettoaa tärkeitä lisäpisteitä, mutta domination-pelitilassa olennaisinta on edelleen varsinainen mahdollisimman hyvään sijoitukseen tähtäävä autokisaaminen. Sen sijaan kolmessa uudessa pelitilassa homma ei ole aivan näin yksinkertaista.

Ensimmäinen uusista pelitiloista on suhteellisen yksinkertainen drift-ralli. Se on time attack -tyylinen kisa, jossa lopussa odottavaan maaliin on päästävä varsin tiukan aikarajan puitteissa. Lisää aikaa saa mahdollisimman näyttävistä ja pitkistä drifteistä, mutta  vasta driftin päättymisen jälkeen. Näytillä olleen demon drift-kisa oli vielä suhteellisen yksinkertainen, mukava ja helppo, mutta pelitila kyllä mahdollistaa varsin demonisia mahdollisuuksia sadistisille ratasuunnittelijoille.

Toinen uusista pelitiloista on ehkä enemmän Saints Row -henkinen frag attack. Se asettaa pelaajan massiivisen Behemoth-rekan rattiin, jossa on sitten pyrittävä romuttamaan mahdollisimman paljon poliisiautoja. Jälleen mukana on varsin tiukka aikaraja, mutta kaikeksi onneksi poliiseja on myös tarjolla varsin riittävästi.

Frag attack on perusmeiningistä mukavaa vaihtelua, ja pelin tuottaja Joonas Laakson mukaan oli vähän kahden vaiheilla otettiinko koko tilaa peliin mukaan. Testaajat olivat kuitenkin siitä niin innoissaan, että tähän ratkaisuun päädyttiin.

Uusista pelitiloista ehkä musertavin on survival race. Jo nimikin lupaa selviytymisrallia, ja tämä tila tuo peliin aivan uudenlaisen näkökulman. Kun esimerkiksi domination-pelitila on posketonta romurallia jossa kuolema on vain hidaste, survival on käytännössä sama mutta kerrasta poikki -mentaliteetilla.

Homma toimii yksinkertaisesti: ensimmäinen maalissa tai viimeinen hengissä voittaa. Kuoleman aiheuttaa niin tuhovoima päällä päin ajava vastustaja kuin näyttävän ilmalennon päättävä nokkakolari pilvenpiirtäjänkin kanssakin. Pelitila vaatii aivan poikkeuksellisen otteen pelaamiseen, ja ainakin paikallisella pressiporukalla pelitilan vaikeuden nöyryytysaspekti oli suorastaan hykerryttävää luokkaa.

Tron Racing?

Autorata minuutissa

Aiemmassa esittelytilaisuudessa pelin mullistavasta rataeditorista oli näytillä raakileversio, ja asiaa vain sivuttiin. Nyt meille sekä kerrottiin siihen tulevista uusista ominaisuuksista, että pääsimme kokeilemaan itse editoria tositoimissa.

Lyhyenä kertauksena, Ridge Racer Unboundedin rataeditorin filosofia on hyvin yksinkertainen: yleisesti ottaen pelien rataeditorit ovat vaikeakäyttöisiä ja vain harva innostuu kokeilemaan niitä. Bugbear ratkaisi ongelman tekemällä editorista hyvin yksinkertaisen.

8×8 kokoiselle ruudukolle isketään kaarteita ja suoria sisältäviä ratapätkiä, ja koko pakettia rajoittaa tekstuurimuistin säätämä budjetti. Valmiissa pelissä keskimääräisen radan maksimipituudeksi luvataan noin 20-30 ”ruutua”, mikä kierrosmitaksi käännettynä tarkoittaa noin kuutta minuuttia.

Yksinkertaisen, palikoista kasatun radan kasaamiseen menee optimitilanteessa oikeasti ehkä parisen  minuuttia, mutta innokkaimmille editorissa on vielä ylimääräisiä ominaisuuksia, joilla ratoihin voi lisätä esimerkiksi uusia objekteja. Niinpä peruseditorin yksinkertaisuus ei millään tavalla rajoita suurempaa taiteellista ilmaisua haluavia, ja esimerkiksi jokainen pelissä nähtävillä oleva rata on luotu itse editorilla. Kehittyneen editorin testiversiota ei ollut kokeiltavissa, mutta jo perustilassakin sai luotua varsin päteviä ratoja.

Laaduntarkkailukin on varmistettu: uudet radat eivät mene minnekään jakoon, ennen kuin niiden suunnittelija on itse läpäissyt sen. Näin varmistutaan siitä, että vaikeatkin netistä löytyvät radat ovat oikeasti läpäistävissä, vaikka ne ensin tuntuisivatkin mahdottomilta.

Kaiken kaikkiaan Ridge Racer Unboundedia on todella mukava pelata, ja sen yleisestä otteesta huomasi tekijöiden innon ja rakkauden peliään kohtaan. Uudet pelitilat olivat mukavia ja editori ominaisuuksineen vaikutti todella lupaavalta. Ajofiilis on edelleen arcade-henkisen sulava, eikä peli edes pyri kilpailemaan Forza-tyylin pelien kanssa. Se sopi ainakin allekirjoittaneelle.

 

Ridge Racer Unbounded

Tekijä: Bugbear Entertainment

Julkaisija: Namco Bandai

Testattu: Xbox 360

Tulossa: PC, PlayStation 3, Xbox 360 – julkaisu 2.3.2012

Tero Lehtiniemi

 

 

 

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

 

Lisää aiheesta

Ridge Racer Unbounded – suomalainen näkökulma ajopelilegendaan

Mitä yhteistä on japanilaisen Namcon pian kaksikymmentä vuotta täyttävällä Ridge Racer -ajopelisarjalla, ja suomalaisella romuralleihin erikoistuneella Bugbear-firmalla? Aika paljonkin!

Lue myös

Assassin’s Creed Revelations – haastattelussa pelin suunnittelija ja käsikirjoittaja

Mass Effect 3 – scifijättiläisen tekijät haastattelussa

Nu, Pogodi! – neuvostoliittolaista videopelaamista

Replay Expo oli täynnä historian havinaa

Resident Evil: Operation Raccoon City – zombieräiskinnän uudet tuulet

SteelSeries Merc Stealth – FPS-pelaajien häivenäppis

Syndicate-ensitesti – We Belong!

Xbox Live Arcade -pelit testissä (osa 12)

 

Keskustelu

@1 Tuo on ymmärrettävää. Itse taas kyseisestä pelisarjasta koskaan pitänyt niin tämä näyttää jo kokeilemisen arvoiselta.

Tämä ridge raceri on kuin suora kopio Split/Secondista jossa oli myöskin driftin avulla latautuva mittari ja sitten voi sen avulla rysäyttää ties mitä vastustajan niskaan.

Yhdistelmä Burnouttia, Split/Secondia (joka oli sekoitus burnouttia ;P), Ridge Raceria ja Flatouttia.

Hmm…Taidan suosiolla passata. Ostan sitten halpalaarista.

Terveisin,

RR, RRR, Rage Racer, Ridge Racer 4, Ridge Racer 5, Ridge Racer , Ridge Racer 7, ja PSP:n Ridge Raceria pelannut. Pitkän linjan RR-fani siis.

Muropaketin uusimmat