Uusimmat

Scifin ja kuvataiteen mestari H.R. Giger Tampereella – kuvagalleria näyttelystä

28.01.2010 15:30 Jukka O. Kauppinen

Tampereen taidemuseossa avautuu 30.1. vajaat kolme kuukautta pitkä näyttely, jossa uppoudutaan sveitsiläisen taiteilijamestari H.R. Gigerin taiteeseen vuosien ja vuosikymmenten ajalta. Näyttelyssä keskitytään erityisesti Gigerin aikaansaannoksiin elokuvamaailmassa. Sitä kaikkien aikojen kuuluisinta hirviötäkään unohtamatta.

Vuonna 1940 syntynyt H.R. Giger innostui jo nuorena kuvataiteesta ja erityisesti elämän kummallisemmista, hämmentävemmistä puolista. Gigerillä oli jo kuusivuotiaana isänsä apteekista kähvelletty pääkallo, jolla hän kiusasi ikätovereitaan. Ei siis ihme, että Gigerin taiteen suunta sai aikanaan herralle ominaiseksi tulleen tyylin, jossa orgaanisia olentoja ja muotoja yhdistellään säälittä teknologiaan ja suorastaan luurankomaisiin olentoihin. Sittemmin Alien-elokuvasta tutut muodot ja silmättömät olennot muovautuivat taiteeksi jo ennen elokuvaa, jalostuen tiettyyn huippuunsa Ridley Scottin klassikoksi nousevan science fiction -tuotannon myötä.

Alien-elokuvien ohella esillä on myös Gigerin luonnoksia ja luomuksia muun muassa elokuvista Swissmade 2069, Dune, Poltergeist II ja Species.

Gigerin myyttiset tieteis- ja fantasiaolennot ovat hienosti esillä Tampereen taidemuseossa 30.1.-5.4. muun muassa taulujen, luonnosten ja olentojen kautta. Gigerin luomisvimmaa ja olemusta avataan myös hänen käyttämiensä tekniikoiden, työvälineiden ja inspiraatioiden kautta.

Gigerin ensimmäinen elokuvaprojekti oli 1968 tehty Swissmade 2069.

 

Dune-elokuvaan suunnitellut Harkonnen-suvun huonekalut ovat komeaa katsottavaa. Kelpaisi meillekin.

 

H.R. Gigerin hyvin tunteva tutkija Sven Femerling kertoo Alien-elokuvan hirviön olemuksesta. Näyttelyssä on esillä toinen maailman kahdesta aidosta Alienin päästä. Alkujaan Giger valmisti omakätisesti Alien-elokuvaan kaksi Alien-pukua, toisen päänäyttelijälle, toisen stunt-miehelle. Tampereen näyttely saattaa olla viimeinen tilaisuus nähdä aito ja alkuperäinen Alienin pää, sillä 30 vuotta sitten haperoisista materiaaleista valmistetut puvut ja päät eivät enää kestä kuljettamista.

Gigerin unijuna Species-elokuvasta.

Tarjolla onkin häikäisevä museoelämys, jota uskaltaa suositella lämpimästi jokaiselle elokuvien, scifin, fantasian, kybernetiikan ja jopa Gigerin itsensä ystäville.

Lisätietoja:

Osoite: Puutarhakatu 34. Museo avoinna tiistaista sunnuntaihin 10-18.

 

Lue myös

Kuva- ja videoreportaasi MAG256-tapahtumasta

Logitech Flight System G940 – muhkea mutta lötkö PC-ohjainpaketti

MAG – konsolisotien uusi sukupolvi – osa 2

Red Dead Redemption -ensikosketus – Rockstar palaa villiin länteen

Wiikon wanha: Lords of Midnight – virtuaalimaailma vuodelta 1984

Vuoden 2009 parhaat pelit -äänestyksen tulokset