Uusimmat

SOCOM 3:n verkkoulottuvuus

08.05.2006 00:00 Muropaketin toimitus

Suomalainen SOCOM-verkkopelaajayhteisö nautiskeli vielä jossain määrin SOCOM 2:n tarjonnasta, mutta SOCOM 3 on kuitenkin se peli, jota harrastajat odottivat. Klaaneja on syntynyt ja hajonnut tiuhaan tahtiin kolmosta odotellessa, mutta toiminta on aktivoitunut tuntuvasti nyt kolmososan julkaisun myötä.

Esimerkiksi Finnish Lions –klaani oli pääasiallisesti tauolla ja pelaili epäsäännöllisemmin, mutta SOCOM 3:n myötä joukkio on taas aktivoitunut joka tasolla.

Klaanitoiminta SOCOM-peleissä on ollut vahvaa alusta lähtien, kiitos ennen kaikkea pelin fiksulle verkkopuolen tuelle. Peleissä on ollut valmiiksi sisäänrakennettu klaanituki, mitä on kohennettu entisestään kolmosesta. Ei siis mikään ihme, että sen ympärille on kasvanut PS2:n online-maailman aktiivisin pelaajayhteisö, joka järjestää aktiivisesti turnauksia Gamebattles-palvelun kautta.

Kuinka SOCOMien online-pelaaminen on ajan mittaan muuttunut? Kysymyksiin vastaa Finnish Lionsin Kimmo:

Miten SOCOMien online-peluu on kehittynyt Suomessa?

– SOCOM 2 –pelaajat ovat vähentyneet Euroopassa. Kun esimerkiksi EA:n Modern Combat tuli myyntiin, niin osa siirtyi pelaamaan sitä. Kato on käynyt, mutta osa pelaa edelleen ahkeraan. Moni vanhempi pelaaja oli tosin nukkuvien puolueessa ja heräsi SOCOM 3:n myötä.

– Kaikki kynnelle kykenevät siirtyvät SOCOM 3:een ilman muuta. Näin SOCOM 2 hiljenee aika minimiin. Sinne jää kyllä jonkin verran pelaajia, lähinnä sellaisia joilla ei ole varaa ostaa peliä. Jopa SOCOM 1:stä pelataan yhä jonkin verran, sellaiset nuoret kaverit jotka eivät yksinkertaisesti saa uutta peliä.

Finnish Lionsin Petri täydentää vielä, että ”uusia alle vuoden ikäisiä klaaneja on useita ja ne pelailevat enemmän. Vanhimmat vielä pystyssä olevat klaanit ovat [FL] Finnish Lions, [HEL] Old Men from Helsinki ja [EoD] End of Days.”

– Socomin viehätys on nimenomaan verkkopelissä, joka jaksaa kiinnostaa tuhansia pelaajia vuodesta toiseen. Muutamat suomalaiset klaanit järjestävät joitakin kertoja vuodessa sisäisiä tapaamisia, joissa tavataan toisia ja vietetään aikaa keskenään. Klaanien jäsenet ovat usein yhteyksissä muutenkin kuin klaaniasioissa.

– Suomessa on useita tuhansia SOCOM-verkkopelaajia. SOCOM 2:n loppuaikoina noin 50-150 pelasi Suomi-huoneessa, mutta SOCOM 3:n myötä pelaajamäärät kasvavat huomattavasti. USA:ssa SOCOM 2 ja 3 ovat Zipperin mukaan PlayStationin menestyneimmät online-pelit. USA:n palvelimilla Kolmosta pelaa joka päivä yli 20 000 pelaajaa, ja jopa aamun varhaisina tunteina ja aamupäivällä servereillä on yli 2000 pelaajaa.

SOCOM 2 ja 3 erot

Socom 2:n ja 3:n vertailu online-puolella on helppoa: kaikki SOCOM 2:n hyvän verkkopelin ominaisuudet ovat tallella, mutta peliin on lisätty myös hienoja uusia ominaisuuksia, suorastaan valtavat määrät. Uutuuksia ovat esimerkiksi ajoneuvot, uudet aiempaa paremmin tasapainotetut ja kalibroidut aseet, uudet pelimuodot, pelihuoneiden asetusmahdollisuuksien säätäminen, vuorokaudenajan vaihtaminen ja niin edelleen.

Eräs uusista ominaisuuksista on uusittu ranking-järjestelmä. SOCOM 2:ssa rankit, pelaajien arvot, olivat yhdessä ja samassa listassa. Kolmosessa on sen sijaan kaksi arvoryhmää: Enlisted Ranks ja Officer Ranks.

Enlisted ranking tukee harjoittelua ja perustuu pelattujen pelien määrään. Viimeisellä tasolla huomioidaan myös voitettujen pelien määrä. Ensimmäinen taso vaatii 0-4 peliä, seuraava 5-14 ja viimeinen taso 75-100 peliä ja 50 voittoa.

Enlisted ranking -systeemi estää SOCOM 2:ta vaivannutta aborttaamista, eli pelistä poistumista jos tiimi on häviöllä. SOCOM 2:ssa häviö ei rekisteröitynyt, koska tiedot lähetettiin vasta pelin päätyttyä. Nyt pelit on pakko vääntää loppuun saakka, jos aikoo nostaa rankkiaan, voitti tai hävisi. Lisäksi aborttaamiset rekisteröityvät pelaajan tietoihin.

Kun kasassa on 100 peliä ja 50 voittoa siirtyy pelaaja Officer Ranksin puolelle. Tämä toimii SOCOM 2:n tapaan.

SOCOM 3 tarjoaa verkkopelissä 12 karttaa. Jokaisessa verkkopelikartassa vieraillaan myös yksinpelin aikana, joten kartat tulevat ainakin osittain tutuksi tätä kautta. Yksinpelikartoissa on kuitenkin myös maisemia, joita ei verkossa näe. Kaikissa isoissa kartoissa on 1-23 aloituspistettä per puoli. Pelin voi aloittaa eri puolilta karttaa, riippuen mitä haluaa tehdä.

Uusia aseita on tullut, mutta samalla vanhoja on myös poistettu. Aseiden uusia piirteitä ovat modaaminen ja paino. Kaikki mukaan otettavat tavarat painavat ja vaikuttavat hahmojen liikkumiskykyyn. Raskaasti lastattu sotilas ryömii kuin kilpikonna, kun taas kevyesti varustautunut pelaaja viuhahtaa paikasta toiseen kuin perhonen. Painolla onkin suuri merkitys isoissa kentissä, sillä raskaalla lastilla ei liikuta kovin nopeasti. Tällöin ajoneuvot ovat tärkeässä asemassa.

Pelaajista kertyy ajan mittaan myös runsaasti tilastoja. Niitä riittää nyt joka lähtöön ja kavereiden tietoja voi tarkistella monella eri tapaa. Kaikkiaan peli kirjaa joka verkkopelaajasta 44 eri tietoa, joita voi tutkia niin itsestään kuin muista.

Kiitokset Finnish Lionsin Kimmolle, Arille ja Petrille tästä koosteesta.

SOCOM 3.

Jukka O. Kauppinen