Uusimmat

Spelunky – indieklassikon syntyhistoria pelintekijän omin sanoin [kirja]

13.05.2016 14:18 Jukka O. Kauppinen

Boss Fight Books on julkaissut jo jonkin aikaa peliaiheisia kirjoja. Suurin osa kirjoista on historiikkeja ja pelaajan näkökulmaa pelin tekemisestä sekä sen pelaamisesta. Spelunky lienee ensimmäinen Boss Fight Booksin kirja, joka on enemmän tai vähemmän elämäkertamuodossa.

Pelin luonut Derek Yu kirjoittaa Spelunkyn alkuvaiheista sekä siitä, kuinka teos lopulta valmistui – ja analysoi siinä ohessa pelin pääjärjestelmiä.

Spelunky

Kuten muutkin Boss Fight Booksin kirjat, Spelunkyä käsittelevä opus on hyvin henkilökohtainen sisällöltään. Se, mikä tuo hommaan uutta makua, on juuri näkökulma. Derek Yu on pääkehittäjänä elänyt ja hengittänyt Spelunkyä. Yu kertoo alkuun omista inspiraatioistaan ja yhteisöstä, joka toimi Spelunkyn lähtölaukauksena. Alkuperäisen Game Makerillä tehdyn pelin muuttuminen kaikkien rakastamaksi klassikoksi on taas aivan oma tarinansa.

Pelin kehityksen vaiheet käydään läpi juurta jaksain. Mukana on esimerkiksi pätkiä koodista ja mielipiteitä yksittäisistä netissä käydyistä keskusteluista pelin ympärillä.

Spelunky

Spelunky

Spelunky

Mies kertoo myös pahimmista mokistaan. Näissäkin saatetaan pulahtaa koodiin. Hyvänä esimerkkinä tästä on kirjan kertoma tarina Jonathan Blowista, joka antoi Yu:lle Braidin lähdekoodin Xbox 360 -version kehittämistä varten. Lopulta Blown koodia oli sen verran vaikea lukea, että Yu tiimeineen päätti tehdä moottorin täysin alusta.

Mielenkiintoisinta kirjassa on kuitenkin tapa, jolla Yu käy läpi omaa suunnittelufilosofiaansa. Mukana on ämpärikaupalla ideoita, jotka eivät Spelunkyyn päätyneet – joskus siksi, etteivät ne sopineet peliin alkujaankaan. Mutta usein myös siksi, että aika on rajallista. Yu painottaa, että parhaat ideat pitää olla valmis tappamaan, jos moista vaaditaan projektin saattamiseksi loppuun. Sillä projektin loppuun saattaminen on lopulta hyvin tärkeä taito.

Spelunky

Spelunky toimii hyvänä kirjana varsinkin niille, joita pelinkehitys kiinnostaa millään muotoa. Se on täynnä tietoa ja oppeja, mitä vain jokapaikanhöylä voisi tietää. Vaikkei pelinkehittämisestä ennen lukemista tiedä mitään, on kirja selkeä myös heille. Ja mikä tärkeintä, lukukokemuksen jälkeen tietää varmasti aiheesta jotain.

 

Lue arvostelu: Spelunky (PSV)

Lue arvostelu:Spelunky (Xbox 360)

Lue juttu: Toimituksen suosikkipelit 2012: Eric

 

Spelunky

 

Spelunky

Julkaisija: Boss Fight Books

Kirjailija: Derek Yu

ISBN: 13: 978­-1-­940535­-11-­1

Muuta: Digitaalinen ja fyysinenkirja, digiversion hinta 4,95 dollaria (julkaisijan kautta). DRM-vapaa pdf/mobi/epub/Kindle.

Lisätietoja: https://bossfightbooks.com/collections/books/products/spelunky-by-derek-yu

Eric Hartin

 

Spelunky

 

Lisää aiheesta

Amigan pelihistoria upeassa grafiikkateoksessa [kirja]

Bible Adventures – matkailua pelibisneksen raamatullisella kulmalla [kirja]

Metal Gear Solid – poikkeuksellinen kirja poikkeuksellisesta pelistä [kirja]

Seksiä, huumeita ja game överit

Sen toisen suositun kasibittisen mikron pelihistoriikki upeana grafiikkakirjana

Suuret seikkailupelit – rakkaudella rakkaista peleistä [kirja]

X-COM-kirja sai rahat kasaan, tilaa se silti!