Uusimmat

Suomalaisen pelialan varhaiset vuodet ja ensimmäiset suomalaiset pelit

01.11.2013 11:30 Jukka O. Kauppinen

Suomalainen peliala ei syntynyt Supercell-yhtiön myynnin myötä. Ei myöskään Rovion tai Angry Birdsin menestyessä. Ehei. Suomalaisen pelialan juuret ulottuvat todellisuudessa jo 30 vuoden taakse – eikä vain ensimmäisten peleihin keskittyneiden kauppojen perustamiseen. Siitä lisää täällä: Suomen videopeliala täytti tasan 30 vuotta.

Myös ensimmäiset suomalaiset kaupalliset tietokonepelit tehtiin 30 vuotta sitten. Dome kurkistaa kotimaisen pelialan kaupallisen historian syvyyksiin.

Suomalaisen pelibisneksen lasketaan yleisesti käynnistyneen toden teolla vuonna 1986, kun Stavros Fasoulasin kehittämä Sanxion-räiskintä julkaistiin. Edelleen varsin mainio peli oli ensimmäinen kotimainen kansainvälisesti julkaistu merkittävä videopeli. Ei se ehdottoman ensimmäinen, mutta ensimmäinen merkittävä. Historiaa penkomalla näet löytää ainakin Joe the Whizz Kid –pelin, joka oli myös Stavros Fasoulasin luomus. Vaikka sekin julkaistiin sinänsä kansainvälisesti, niin vuoden 1985 seikkailu oli halpis, jota ei huomattu edes kotimaassa.

Joe the Whizz Kid, 1985

Suomalainen peliala kuitenkin syntyi näitäkin aiemmin. Oppikirjoistaan tunnettu AmerSoft ehätti julkaisemaan liudan suomalaisten kehittäjien luomia pelejä, jotka olivat täysin suomenkielisiä. Amersoft julkaisi 1984-1987 välillä useita mainioita pelejä, jotka olivat suomenkielisyytensä ja kotimaisuutensa ansiosta verrattain suosittuja.

Commodore 64 vakiintui nopeasti suosituimmaksi alustaksi, jolle suomalaiset mikronuoret väsäsivät kaupalliseksi tähtääviä pelejään. Samaan aikaan pelejä tehtiin myös muille ajan suosituille mikroille, joista etenkin MSX:lle julkaistiin muutamia kaupallisia suomipelejä.

AmerSoftin ja ensimmäisten ulkomaiden markkinoille suuntautuneiden pelikehittäjien ansiosta Suomeen syntyi nopeasti kokonainen sukupolvi innokkaita kotimikroilijoita, joista osa haaveili myös oman pelinsä tekemisestä. 80-luvun innokas tee-se-itse-asenne ja MikroBitti-lehden ohjelmalistaukset takasivat, että lähes jokainen mikroilija haki rajojaan digitaalisella rintamalla, kokeillen mitä he osaisivatkaan tietokoneella tehdä. Tietokoneilu ei ollut pelkkää pelaamista, vaan useimmille myös luomista. Kun demoscene-kulttuuri juurtui samaan aikaan tiiviisti Suomeen, syntyi näistä 80-luvun mikronäprääjistä ja aktiiveista se sukupolvi, joka 90-luvun puolella perusti ensimmäiset pelitalot ja tähtäsi tosissaan maailmalle.

Ps. Olihan niitä muitakin pelejä, mutta tässä artikkelissa keskitytään nimenomaan niihin merkittävimpiin varhaisvuosien julkaisuihin.

Teksti: Teemu Viemerö, Miikka Lehtonen ja Jukka O. Kauppinen

 

RahaRuhtinas

Kirjakustantaja Amersoft oli mahdollisesti ensimmäinen suomalainen pelijulkaisija, jonka panos kotimaisen pelialan syntymiseen oli 80-luvun puolivälissä hyvinkin merkittävä. Tiettävästi ensimmäinen kotimainen kaupallisesti julkaistu peli vuonna 1984 saapunut RahaRuhtinas, joka oli pseudo-3D-grafiikalla toteutettu seikkailu.

Pelin tavoitteista ja tarinasta ei ole jäänyt juurikaan tietoa jälkipolville, mutta suomenkielinen seikkailu oli muistikuvien mukaan varsin toimiva ja viihdyttävä.

  • Peli: RahaRuhtinas
  • Tekijä: Simo Ojaniemi
  • Alusta: Commodore 64
  • Julkaisija: Amersoft
  • Vuosi: 1984
  • Genre: seikkailu

 

Sanxion

Sanxion oli ensimmäinen suomalainen merkittävä kansainvälisesti julkaistu kaupallinen peli Brittiläinen Thalamus julkaisi Stavros Fasoulasin pelin vuonna 1986. Sanxion oli refleksejä kuin myös kenttien ulkoa muistamista vaativa lentoalusräiskintä, joka oli harvinainen jaetun ruudunsa takia. Ylin ruutu näytti isometristä kuvaa samalla kun alempi ruutu kuvasi peliä sivuttaissuunnasta. Erikoista pelille oli myös mahdollisuus säätää ohjattavan aluksen nopeutta.

Peli herätti maailmalla huomiota ja sai erinomaisia arvosteluja. Sanxion olikin ensimmäinen suomalaispeli, jota voi kutsua kansainväliseksi hitiksi, vaikka sen myyntimääriä ei tunnetakaan.

Pelin intromusiikin sävelsi Rob Hubbard, joka ammensi inspiraationsa Jean Michel Jarren Zoolook-kappaleesta. Sanxion käännettiin myös Sinclair ZX Spectrum -kotitietokoneelle sekä suunnitteilla oli myös uudelleen versiointi Game Boy Advancelle, mutta projekti keskeytettiin taloudellisen riskin vuoksi.

  • Peli: Sanxion
  • Tekijä: Stavros Fasoulas
  • Alusta: Commodore 64
  • Julkaisija: Thalamus
  • Vuosi: 1986
  • Genre:  räiskintä

 

 

Uuno Turhapuro muuttaa maalle

Uuno Turhapuro Muuttaa Maalle on Pasi Hytösen tekemä ja Amersoftin julkaisema lisenssipeli, joka julkaistiin Commodore 64:lle vuonna 1986. Tarina alkaa Uunon saapuessa kotiin ja huomaa jääkaapissaan Elisabethin jättämän lapun, jossa hän ilmoittaa jättävänsä Uunon. Uuno muuttaa maalle, ja peli keskittyy maalaismaisemissa suoritettaviin tehtäviin. Tehtävät vaihtelevat pellon kyntämisestä vesihiihtoon, mutta kaikki kentät toistavat samaa ideaa: kuva vierii vasemmalta oikealle pelaajan väistellessä esteitä.

Peli oli visuaalisesti yksi aikansa tyylikkäimmistä C64-peleistä, mutta samalla myös yksi vaikeimmista, jonka myös itse tekijä on myöntänyt. Teoksen legendaarinen vaikeus haastaakin yhä edelleen pelaajia, ja monet pelaavat Uunoa kilpaa pelaajien tapahtumissa.

Uunon erinomaisen musiikin sävelsi ensimmäinen suomalainen ammattimainen pelimuusikko Jori ”Yip” Olkkonen, joka vaikutti demoscenessä ensimmäisessä suomalaisessa kansainvälisesti tunnetussa Pure-Byte-ryhmässä.

Uuno on syystäkin yksi kotimaisen pelialan merkkiteoksista, sillä siinä yhdistyivät ensimmäisen kerran viihdelisenssin käyttö videopelissä, upea ja tunnistettava musiikki ja taitava peliohjelmointi.

  • Peli: Uuno Turhapuro Muuttaa Maalle
  • Tekijä: Pasi Hytönen
  • Alusta: Commodore 64
  • Julkaisija: Amersoft
  • Vuosi: 1986
  • Genre: toiminta

 

 

Painterboy

Chart Top Designin Painterboyta ei muistella laajalti, sillä harva sitä edes aikanaan pelasi. Tikkurilan kustantaman mainospelin pääosissa nähtiin maalifirman mainoksista tunnetut Isä ja Poika, jotka mainosten tavoin kiersivät maalailemassa taloja.

Pelaaja ajeli autollaan kohteesta toiseen ja valitsi tarkoitukseen sopivan maalin, jolla sitten piti käydä sutimassa kohdetalo halutun väriseksi. Jos Poika maalasi ohi talosta tai törmäsi kentällä juoksenteleviin sivullisiin, Isä saapui paikalle huutamaan tälle ja pelaaja menetti yhden elämistään.

Painterboy ei sinänsä jäänyt pelihistorian aikakirjoihin minään mestariteoksena, mutta se on silti hauska peli, varsinkin kun huomioidaan sen tarkoitusperä: Tikkurilan maalien mainostaminen.

  • Peli: Painterboy
  • Tekijä: Chart Top Design
  • Alusta: Commodore 64
  • Julkaisija: Chart Top Design
  • Vuosi: 1986
  • Genre: maalaus, toiminta

 

 

Delta

Starvrosin toinen tunnettu peli oli Delta, joka julkaistiin Commodore 64:lle vuonna 1987. Delta on Sanxionin kaltainen räiskintäpeli, mutta sisälsi vain yhden kuvakulman. Peli eroaa Sanxionista mahdollisuudella kerätä aseistusta muuttavia poweruppeja. Pelaaja pystyy kerämään sitä tehokkaampia poweruppeja mitä enemmän pisteitä on kerätty, muutoin kerätyt powerupit tuhoavat aluksen.

Musiikista vastasi jälkeen Ron Hubbard. Alkuintron kappale sai inspiraationsa Philip Glassin säveltämästä Koyaanisqatsi-kappaleesta, kun taas pelin aikana soiva musiikki otti vaikutteensa Pink Floydin On the Run -kappaleesta. Peli julkaistiin samana vuonna myös Yhdysvalloissa Electronic Artsin toimesta. Yhdysvaltalainen versio tunnetaan nimellä Delta Patrol. Peli julkaistiin myös ZX Spectrumille vuonna 1990 nimellä Delta Charge.

  • Peli: Delta
  • Tekijä: Stavros Fasoulas
  • Alusta: Commodore 64
  • Julkaisija: Thalamus
  • Vuosi: 1987
  • Genre: räiskintä

 

 

Quedex

Stavrosin kolmas peli Quedex (1987) tarjosi kahden ensimmäisen lentoräiskinnän jälkeen jotain aivan muuta. Marble Madnessin kaltaisessa Quedexissä pelaaja ohjasi palloa suorittaen taitoa vaativia haasteita kymmenessä kentässä.

Peli juontaa nimensä The Quest for Ultimate Dexterity -alinimestä, jota käytettiin mainoslauseena pelin kannessa. Peli myös käynnistyäessään mainitsee Quedexin olevan sarjassaan ”kolmas peli, joka on suunniteltu aiheuttamaan turhautumista ja raivoa”. Pelin musiikit on säveltänyt Matt Gray.

  • Peli: Quedex
  • Tekijä: Stavros Fasoulas
  • Alusta: Commodore 64
  • Julkaisija: Thalamus
  • Vuosi: 1987
  • Genre:  Tasoloikka-puzzle

 

 

Octapolis

Vuonna 1987 julkaistu Octapolis oli Jukka Tapanimäen ensimmäinen kaupallinen peli. Octapolis oli mielenkiintoinen yhdistelmä Saxionin kaltaista, jaetun ruudun lentoalusräiskintää ja tasohyppelyä. Tasohyppelyosuudet käydään avaruuspukuun pukeutuneella miehellä, jonka tehtävänä on päästä etenemään ruudusta toiseen. Pelin grafiikka oli värikästä ja hyvin animoitua. Pelissä läpikäytäviä alueita on kahdeksan, johon jokaiseen kuuluu lento-osuus ja sitä seuraavat tasohyppelyosuudet. Musiikista vastasi Wally Beben.

Peli sai C-lehden numerossa 1/88 täydet viisi tähteä. Pelin arvosteli Jori Olkkonen, joka sävelsi musiikit Tapanimäen seuraavaan peliin, Netherworldiin.

  • Peli: Octapolis
  • Tekijä: Jukka Tapanimäki
  • Alusta: Commodore 64
  • Julkaisija: English Software
  • Vuosi: 1987
  • Genre: tasohyppely-räiskintä

 

 

Netherworld

Vuonna 1988 Hewsonin julkaisema luolalentely Netherworld oli Jukka Tapanimäen toinen kaupallinen julkaisu. Omaperäisen pelin toteutus oli pitkällisen kehityksen tulos, johon Tapanimäki oli ottanut vaikutteita Boulderdash -pelistä. Pelaaja lensi pientä avaruusalusta keräten timantteja aikarajan sisällä. Pelaajan täytyi myös väistellä ja tuhota esteitä sekä erilaisia vihollisia. Pelin musiikit sävelsi Jori Olkkonen.

Tapanimäki nimesi pelin alunperin Abyss Zoneksi, mutta nimi muutettiin julkaisijan pyynnöstä.

Netherworld on monista paras 80-luvulla julkaistu suomalainen Commodore 64 –peli.

  • Peli: Netherworld
  • Tekijä: Jukka Tapanimäki
  • Alusta: Commodore 64
  • Julkaisija: Hewson
  • Vuosi: 1988
  • Genre: Luolalentely

 

 

Suomen videopeliala täytti tasan 30 vuotta

Suomalaisen pelialan kauppojen etujärjestö kertoo, että Suomen videopelialan voidaan laskea kaupallisessa mielessä alkaneen tasan 30 vuotta sitten. Tuolloin 18-vuotias Petri Lehmuskoski perusti kahden lukiokaverinsa kanssa Suomen ensimmäisen videopeleihin ja pelilaitteiden tarvikkeisiin erikoistuneen maahantuontiyrityksen.

 

Lisää aiheesta

Frozenbyte – uusi suomalainen pelitalo parrasvaloihin (osa 1) 

Haastettelussa Bugbear 

Housemarque tekee ensimmäisen suomalaisen PS3-pelin – Super Stardust HD 

Kotimaisuus on valttia  

Rampage Puzzle Attack – ensimmäinen suomalainen konsolipeli 

Stardust – retrohaastattelu suomipelien muinaisuudesta 

Lue myös

Assassin’s Creed IV: Black Flag – merirosvojen aikakausi on harmaata vyöhykettä, kertoo historioitsija

Thief-ensikosketus – Garrett palaa varjoihin [osa 1]

Tähtiretki sieluttomaan rahastukseen – Star Trek trekkien silmin

Wasteland 2 –ensikosketus – kaikkien ydintuhoseikkailujen esi-isän pojan paluu