Suomen pelimuseo avataan Tampereella: ”Tämä on pelikansan uusi mekka”
Torstai 5.1.2017 on merkittävä päivä suomalaisen pelaamisen historiassa. Tuolloin Tampereella avautuu Suomen pelimuseo, josta toivotaan muodostuvan pysyvä osa suomalaisen ja kansainvälisenkin pelaajakansan yhteistä perintöä.
Jos tarkkoja ollaan, suomalaisen pelaamisen historia on niin pitkä kuin kansakuntammekin. Suomalaiset ovat pelanneet aina, tapahtui se sitten kivillä tai käpylehmillä. Mutta maassamme on myös tehty pelejä iät ja ajat, eikä vain tietokoneilla.
Suomalaisen pelaamisen pitkän historian avaaminen onkin ydinasemassa Tampereelle Vapriikin museokeskukseen avautuvassa museossa.
”Suomen pelimuseo kertoo, mistä digitaalinen pelaaminen Suomessa alkoi, miten se kehittyi vuosien saatossa ja miten se päätyi nykyiseen asemaansa”, kertoo tutkija Outi Penninkangas.
”Vaikka museon pääpaino on digitaalisissa peleissä, emme ole unohtaneet muita pelejä, kuten lauta- ja roolipelejä.”
Suomen pelimuseo on siitä poikkeuksellinen hanke, että se ei ole pelkästään Suomen ensimmäinen pelimuseo, vaan myös sen syntyjuuret kurkottavat kauas historiaan. Kolmen kaveruksen aikoinaan leikkimielisesti perustama arktinen tietokone- ja konsolimuseo Pelikonepeijoonit on kerännyt erilaisia pelejä ja pelikoneita jo vuodesta 1999 saakka. Ennen Peijoonien perustamista kaverit keräsivät pelejä ja laitteita ihan muuten vain. Kun niitä alkoi olla joka nurkassa ja monessa varastossa, niin oli aika perustaa kokoelmalle nettisaitti.
Peijoonien kokoelma laajeni myös flippereihin ja kolikkopeleihin, ja hiljalleen tunnustustakin kasaantui. Porukkaa kutsuttiin pelialan tapahtumiin ja Peijoonien kolikko- ja videopelikokoelmat saivat ansaittua suitsutusta. Yhteyksiä syntyi yllättäviinkin suuntiin, ja Tampereen kaupungin museoiden kanssa järjestetyt pelinäyttelyt loivat pohjaa tulevalle yhteistyölle. Pelinäyttelyt vetivät kerta toisensa jälkeen ennätysyleisöjä. Museoväki ihmettelikin kuinka ihmeessä pelitapahtumiin tulee näin paljon porukkaa.
Ja niin aika kului, kypsyi ja lopulta tuli oikea hetki: kipinä oikean pelimuseon perustamiseen leimahti, ja Pelikonepeijoonien, Tampereen museoiden ja muiden pelialan ammattilaisten ympärille syntynyt työryhmä aloitti museon rakentamisen.
Pelimuseon taustalta löytyykin erikoinen kokoonpano pelaamista ja osaamista. Toisaalta museon ytimessä on pelikoneherkkuja Pelikonepeijoonien kokoelmasta ja todella pitkän linjan peliharrastajia, joilla on tietoa ja osaamista videopeleistä vuosikymmenien ajalta – ja muutenkin kuin vain pelaajina. Tätä peliosaamista puolestaan on täydennetty museoalan todellisilla ammattilaisilla, joilla on ollut intoa ja silmää pelihistorian tutkimiselle ja tallentamiselle. Eikä pidä väheksyä pätkääkään osaavia suunnittelijoita ja rakentajia, jotka ovat luoneet museolle havainnollistavan interiöörin.
Yhteinen projekti
Suomen pelimuseon taustalta löytyy myös Tampereen kaupungin käytännöllinen, rahallinen ja moraalinen tuki. Kaupunki ja alueelliset toimijat tekivät museon mahdolliseksi taloudellisella panostuksellaan sekä antamalla sille tilat Vapriikin museokeskuksesta.
Erittäin tärkeään osaan nousi myös suomalaisen pelialan ja pelaajien osallistuminen. Museolle haettiin lisärahoitusta Mesenaatti.me-joukkorahoituspalvelun kautta, ja keräykseen osallistui kaikkiaan 1120 yksityishenkilöä ja yritystä, jotka lahjoittivat yhteensä 85 860 euroa.
Joukkorahoituskampanjan merkitys oli ennen kaikkea siinä, että sen avulla museoon pystyttiin tuomaan paljon enemmän pelattavaa kuin muutoin olisi voitu. Jopa vuosikymmeniä vanhojen pelikoneiden kunnostaminen ja huoltaminen vaatii aikaa ja rahaa, samoin kuin virtualisoitujen pelikoneiden rakentaminen ja ylläpitäminen. Pelaajien ansiosta pelimuseoon siis saatiin pelattavaa.
Yksityishenkilöiden lisäksi moni suomalalainen pelialan yritys osallistui talkoisiin. Moni pieni pelistudio suorastaan kiirehti antamaan vähästään, isoimmat kierrättivät osallistumisensa johtoportaan kautta. Rahallisen tuen lisäksi yksityiset ja yritykset ovat tuoneet museolle myös tavaralahjoituksia sekä jakaneet tietouttaan ja neuvoneet monin tavoin.
Ei pelkkiä pölyisiä esineitä
Suomen pelimuseo lähestyy pelaamista rakastavalla ja käsin kosketeltavalla tavalla. Moni tietokone- tai pelimuseo on enemmänkin vain kokoelma, jossa on laitteita hyllyillä tai lasikaapeissa ilman sen kummempaa historiaa tai rajapintaa. Tampereella lähtökohta oli kuitenkin alusta alkaen käytännöllinen: pelimuseossa on oltava pelejä, joita saa pelata.
Samalla museosta on tehty suomalaisen pelaamisen ja pelien mekka. Suomalaista pelaamista ja pelejä esitellään 150 vuoden akselilla, niin muinaisten lautapelien, roolipelien, figuurien kuin digipelienkin muodossa.
Museon 100 pelin mittainen tarina muuttuukin poikkeuksellisen konkreettiseksi sillä kohtaa, kun vierailija huomaa, että noin kolme neljännestä esitellyistä peleistä on pelattavissa. Vanhimmista lautapeleistä on reprottu uudet versiot, ja niin retrokonsolien kuin muinaisten ja uudempien mikrojen pelit ovat nekin hiplattavissa.
Eiväthän muinaiset pelit kuitenkaan ihan aidoilla koneilla pyöri, sillä se olisi jatkuvassa museokäytössä liian vaativaa. Videoita ja pelejä pyöritetäänkin laitteesta ja tarpeesta riippuen esimerkiksi aitoa konetta tarkoin jäljittelevällä FPGA-pohjaisella laitteella. Ei siis niinkään emulaattorilla, kuin virtualisoidulla Amigalla, Atari ST:lla, Commodore 64:llä tai muulla retrokoneella.
Näin pelit pyörivät käytännössä aidossa ympäristössä, mutta teknisesti muinaisia koneita luotettavammin, kestävämmin ja vähemmällä ylläpidolla. Tärkeää on toki sekin, että tekniikka on saatu muotoon, jossa peleistä tai tekniikasta muutoin heikosti perustava museohenkilöstö pystyy pitämään perusnäyttelyn pystyssä omin avuin ja huutamaan tekniikka-apua vasta, kun jokin oikeasti prakaa.
Mutta ei museo synny pelkästään pelattavilla peleilläkään – silloinhan se olisi pelihalli. Suomen pelimuseon taustalta löytyy myös tutkimustyötä, syvää perehtymistä aiheeseen ja niin pelien kuin niiden tekijöiden psyykeen uppoutumista. Museossa on katsottavissa kymmeniä pelikehittäjien haastatteluja, ja lisää on tulossa runsain mitoin myös museon nettiulottuvuuteen, niin someen kuin YouTubeenkin. Pelien ja pelikulttuurin taustoitus on siten tärkeässä asemassa. Tietoa pyritään jakamaan tulevien vuosien mittaan museon seinien ulkopuolellekin.
Paluu 1970-luvulle
Pelimuseo etenee kronologisesti, tosin riippuen myös siitä kummasta päästä noin 400 neliömetrin tilaan astuu. Toisessa päässä tarina alkaa 1800-luvulta, lautapeleistä ja ensimmäisistä suomalaisista videopeleistä. Toisessa päässä astutaan suuresti portista suoraan nykyaikaan ja kunnioitetaan hetki suurta nimitaulua, johon on listattu suurimpien lahjoittajien nimet.
Matkan varrella vierailija astuu myös hämmästyttävän hienoihin, pikkutarkkoihin interiööreihin, jotka on sisustettu eri aikakausien mukaan. Museon uskomattoman taitavat ja tarkkaavaiset suunnittelijat ja sisustajat ovat luoneet huoneita, jotka ovat verrattomia aikamatkoja menneeseen. Ei voi kuin hämmästellä, kuinka tarkoin 1970-luvun olohuone videopelikonsoleineen tuo mieleen menneiden aikojen olkkarit. 1980-luvun kuusnelos-aktiivin ja Turtleseja fanittavan NES-fanin huoneet ovat nekin sympaattisuudessaan liikuttavia. Amigistin sydän tuskin voi olla värisemättä, kun hän astuu kellariin tai karuun autotalliin rakennetun demoscene-aktiivin Amiga-pesäkkeeseen.
Amiga 1200 on tietenkin täysin toimiva ja sille on asennettu valmiiksi pelejä, demoja ja muuta asiaankuuluvaa.
Muiden interiöörien ja pelipisteiden lisäksi pelimuseossa on myös täysimittainen pelihalli, jonne on koottu valikoima kolikkopelejä vuosikymmenten varrelta. Pelihallin rakentaminen mahdollistui nimenomaan joukkorahoituskampanjan avulla, sillä vanhat laitteet vaativat perusteellisen kunnostuksen ennen käyttöönottoaan. Tamperelaisen Reprocaden Toni Caven on tehnyt ison urakan pelikoneiden kunnostuksessa.
Saa koskea!
Pelimuseon ehkä poikkeuksellisin teema on kuitenkin se, että asioita saa räplätä. Sadasta suomalaisesta pelistä noin kolme neljännestä on pelattavissa, minkä lisäksi pelihallissa on kymmenkunta konetta. Mutta museon tiloihin on sijoiteltu vaikka miten paljon muutakin kuin vain peliasiaa.
Museoon on ripoteltu ajankuvan mukaisia esineitä ja yksityiskohtia. Vanhoja lautapelejä on reprottu kaikkien käsiteltäväksi. Radion legendaarinen Lohikäärmepuu-roolipeli on luotu uudelleen niin, että yhdestä huoneesta voi soittaa kaverilleen viereiseen studioon ja seikkailla sitten yhdessä fantasiamaailmassa. Laatikoita saa ja pitää availla, lehtiä voi lukea, asioita voi hipeltää. Pelimuseo on siis paikka, jossa ei tarvitse kulkea kädet tiukasti taskussa!
Suomen pelimuseo avautuu suurelle yleisölle 5.1.2017. Lisätietoja Suomen pelimuseon kotisivuilta.
