Uusimmat

Taistelupelejä henkeen ja vereen

18.10.2013 16:00 Niklas Isberg

Huutoa, naurua ja keskittyneitä katseita. Nuoret miehet ovat kokoontuneet yhdessä pieneen tilaan jakaakseen rakkaan harrastuksen. Yksi viikonloppu kuukaudessa on pyhitetty pelkästään taistelupeleille.

Tällä kertaa pelaaminen on keskitetty Keski-Suomen sydämeen Jyväskylään. Osallistujia on niin Porista, Tampereelta kuin Turusta. Kyse ei ole pelkästään Tekkenistä, vaan peleinä ovat myös Guilty Gear ja King of Fighters.

Pelaajien mukaan Guilty Gear -pelisarja on nousemassa Suomessa aina vain suositummaksi ja pelaajia on ehkä jopa enemmän kuin Tekkenillä. Myös King of Fighters on kasvattanut suosiotaan.

”KOF:n suosio nousi aika paljon keväällä, heti Porissa järjestetyn Luminyrkin jälkeen”, toteaa Mylvis. Hänen mukaansa Tekken pitää silti yhä paikkaansa Suomessa, vaikka myös Guilty Gear nostaa uhkaavasti päätään.

Suomessa taistelupelit ovat silti vielä hieman vierasta valuuttaa. Kaikki tietävät Tekkenin, Mortal Kombatin ja Soul Caliburin, mutta kovin moni ei ole koskaan kuullutkaan Guilty Gearista tai King of Fightersista. Ne ovat kuitenkin kovassa nousussa ja hyvin suosittuja tosipelaajien keskuudessa.

Vanhat taistelupelisarjat, kuten Mortal Kombat 9 ja Street Fighter 4 ovat vähitellen jääneet uusien tulokkaiden varjoon. Niitä ei pelata enää samalla intohimolla. Ainakaan Suomessa. Street Fighter 4:n sanotaan menettäneen pelaajia ja muutamat Mortal Kombatin pelaajat ovat siirtyneet Injusticeen. Näitäkin on enää vain kourallinen. Valtameren toisella puolella asiat ovat kuitenkin toisin.

Tapahtumasta toiseen

Virallisia tapahtumia ja illanistujaisia järjestetään useassa kaupungissa. Turku, Helsinki ja Pori ovat tällä hetkellä suurimpia tapahtumien järjestäjiä. Turun Turpakellari, Helsingin Rantou ja Porin PTP tarjoavat aika ajoin taistelupelitapahtumia niistä kiinnostuneille. Epävirallisia illanistujaisia järjestetään myös monessa muussa kaupungissa, kuten esimerkiksi Tampereella ja Jyväskylässä.

Jyväskylän yliopistokylässä ei käy mikään tavallinen syystuuli. Kokoontumispaikaksi on valittu opiskelijoille tarkoitettu tila, jota voi varata tarpeidensa mukaan. Tilaa on tarpeeksi, jotta vajaa 20 ihmistä mahtuu istumaan. Yleinen tunnelma on rento. Taistelupelejä pelataan keskittyneesti ja tiukan voitonhaluisesti. Siellä täällä näkyy tyhjiä energiajuomatölkkejä, karhun kuvalla varustettuja oluita ja ilmassa leijuu Saarioisten pizzojen hajua. Sauna on myös lämpimänä sitä haluaville. Kuulostaa siis aivan normaalilta illanvietolta.

Allekirjoittaneen silmät suurenevat pelaamista katsellessa. Nopeat kädenliikkeet saavat aikaan komeita komboja, jotka tuntuvat minullekin vaikeilta. Näitä pelejä on treenattu paljon ja se näkyy. Monella tosipelaajalla on matkassaan arcade stick, joka on käytännössä pelihallien ohjainpöytä minikoossa. Hyvällä ja ennen kaikkea tutulla ohjaimella kombot onnistuvat helpommin ja näppäinyhdistelmät on helpompi yhdistää toisiinsa.

Yleisesti taistelupelaajat kommentoivat internetissä pelattavien turnauksien määrää, joita voisi olla enemmän. Palautetta saivat myös taistelupelitapahtumat. Jos ne saisivat mukaansa sponsoreita, houkuttelisi se lisää kävijöitä. Näin kanssataistelijoina ei olisi aina samoja naamoja, vaan tapahtumiin saataisiin myös vaihtuvuutta.

Sekä Porin PTP:llä että Turun Turpakellarilla on omat kotisivunsa, joille päivitetään tietoa uusista tapahtumista. Helsingin Rantoulla ei ole virallisia kotisivuja, mutta se on kuitenkin aktiivinen sosiaalisen median puolella. Lisäksi jokainen yhdistys julkaisee uutisia uusista tapahtumista myös arctic-charge.com -sivustolla. Myös online-turnauksista ilmoitellaan täällä.

Lisää samaisesta tapahtumasta toimituksen blogissa: Jyväskylässä mäiskittiin ja mätkittiin

Teksti ja kuvat: Niklas Isberg

 

Lisätietoja:

Porin Taistelupelaajat (Facebook)

Porin Taistelupelaajat

Turpakellari

Turpakellari (Facebook)

 

Lisää aiheesta

Astralis Koreassa – suomalaiset ammattilaispelaamisen turnauksessa osa 1/2 

Astralis Koreassa osa 2 – suomalaiset ammattilaispelaamisen turnauksessa osa 2/2

Kolumni: Tarvitaanko elektronisessa urheilussa eri sarjoja miehillä ja naisille 

Natu suksii Kiinaan edustamaan Suomea – haastattelussa Suomen WCG-edustaja  

Tytöt tulee ja vie meidän pelit! Frag Dolls!

Vieraissa: SEUL eSports-gaala 2013 

Lue myös

Assassin’s Creed IV: Black Flag – merellistä seikkailuhaastattelua itse meripirun kanssa

Thrustmaster Y-250C – keskikastin pelikuulokkeet

Wasteland 2 –ensikosketus – kaikkien ydintuhoseikkailujen esi-isän pojan paluu

Wiikon wanha: Thief