Testasimme: Onko PlayStation VR:n peleistä oikeasti mihinkään?

2016 on ainakin markkinapuheiden mukaan virtuaalitodellisuuden suuri vuosi. Pelaajien ulottuville saapui esimerkiksi Sonyn PlayStation VR -laitteisto.

Teknologia on siis nyt saatavilla, mutta se ei tietenkään vielä riitä. Ratkaiseva kysymys kuuluu: onko PlayStation VR:lle saatavilla mitään järkevää pelattavaa?

Sillä jos ei ole, maksaa PlayStation VR aika paljon toimiakseen vain paperipainona tai koriste-esineenä.

Dome kartoitti PlayStation VR:lle saatavien pelien valikoimaa ja päätyi testaamaan kuutta tuoretta julkaisua. Vaihtelevuus niiden kesken oli suurta sekä sisällön että laadun suhteen.

Summaten voisi sanoa, että PlayStation VR:n pelit tarjoavat kyllä parhaassa tapauksessa rahoille vastinetta, mutta moni julkaisu pohjautuu vain hetken huumaan. Kannattaa siis olla tarkka siitä, mihin rahansa laittaa.

1. Driveclub VR

Tekijä: Evolution Studios
Julkaisija: Sony

Yksi virtuaalitodellisuuden voiman todisteista on se, että vähän huonompikin peli tuntuu kiehtovalta. Sonyn surullisen kuuluisa Driveclub ei ole erityisen hyvä autopeli edes lukuisten päivitystensä jälkeen, mutta PlayStation VR -lasit tekevät kokemuksesta jotain aivan muuta.

Ajopelithän ovat jo konseptinsa puolesta lähes täydellistä virtuaalitodellisuusmateriaalia. Aina niin hankalasta liikkumisesta ei tarvitse kantaa huolta, kun kuski istuu paikallaan ja eteenpäin kiitävä ajokki huolehtii liikkeestä. Lisäksi mahdollisuus katsella ympärilleen ohjaamosta käsin vain päätään kääntämällä on ominaisuus, joka nostaa ajamisen toden tunnun aivan omalle tasolleen.

PlayStation 4 ei ole se kaikkein tehokkain virtuaalitodellisuusmylly, ja tämä näkyy valitettavasti Driveclubissa. Tasaisen ruudunpäivitysnopeuden alttarille on uhrattu melkoinen määrä resoluutiota, eikä lopputuloksen suttuisuutta voi olla huomaamatta. Vauhdikkaan auton kyydissä olemisen tunne on kuitenkin kiistämätön eikä maisemien katselemiseen jää juuri aikaa.

Driveclubin pelaamisen on kerrottu aiheuttaneen monelle kroonista oksetusta, mutta ainakin itse vältyin tältä. Osasyynä tähän lienee se, että keskityin katselemaan pääosan ajasta eteenpäin. Sivulle katsominen 300 kilometrin tuntinopeudessa oksettaa varmasti ainakin pidemmän päälle.

Itse peli virtuaalitodellisuuden takana on toki yhä Driveclub kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Arcademainen ajotuntuma, kuminauhatekoäly ja sosiaaliset ominaisuudet ovat ennallaan. Virtuaalitodellisuuskokemuksena Driveclub on kuitenkin onnistunut.

Juho Anttila

2. Here They Lie

Tekijä: Tangentlemen & Sony Santa Monica
Julkaisija: Sony

Kauhu ja virtuaalitodellisuus on yhdistelmä, jonka potentiaali on melkein loputon. Here They Lie ei mene siitä, missä aita on matalin, vaan tarjoilee vahvasti vertauskuvallisen ja surrealistisenkin matkan ihmismielen syövereihin. Jatkuvan säikyttelyn ja taisteluksi lipsahtamisen sijaan Here They Lie seuraa erityisesti Amnesia: A Machine for Pigsin kaltaisten kävelykauhuiluiden viitoittamaa tietä.

Lähtöasetelmaltaan Here They Lie on kovin tuttu. Autio ja rähjäinen maailma, ainoana väriläiskänä silloin tällöin vilahtava kaukaisuuteen karkaava nainen, entinen puoliso. Välillä pysähdytään katselemaan takaumia, jotka avaavat kertomusta happamaksi muuttuneesta suhteesta ja kaipuusta. Tämä on kyllä koettu ennenkin. Here They Lie punoo kuitenkin asetelmansa ympärille tarinallisesti ajatuksia herättävän kudelman. Sarvipäisten hirviöiden ja eläimen päihin pukeutuneiden, kovin eläimellisesti käyttäytyvienkin olentojen kansoittama maailma on kuin sukellus yhä syvemmälle helvettiin.

Tarinaa avataan takaumien ohella kryptisillä lapuilla sekä päähenkilön nykytilannetta suoraan kommentoivilla puhelinsoitoilla. Mitään ei alleviivata, vaan pelaaja joutuu tekemään paitsi omat päätelmänsä tapahtumista, myös muutaman perin ahdistavan valinnan. Peli, joka jää pyörimään ajatuksissa myös läpipeluun jälkeen, ei voi olla täysin epäonnistunut.

Here They Lien visuaalinen suunnittelu vaihtelee tylsistä metronäkymistä aidosti vaikuttaviin visioihin. Jo alun muotoaan muuttava, monikerroksinen kaupunki hyödyntää oivasti virtuaalitodellisuuden luomia mahdollisuuksia ja pelin edetessä luvassa on paljon muutakin mielenkiintoista. Valitettavasti tekniikka ei oikein riitä venymään tekijöiden kunnianhimon tasolle. Pelikokemusta vaivaa ison osan aikaa suttuisuus, jota ei voi oikein laskea pelkästään PlayStation VR:n teknisten rajoitusten aiheuttamaksi.

Internetissä kommentoidaan myös pelin oksetusherkkyyttä, mikä on rauhallinen liikkumistahti huomioiden erikoinen ominaisuus. Erityisesti tekninen kompastelu tekeekin Here They Liesta ristiriitaisen kokemuksen. Toisaalta se on omalla tavallaan vaikuttava, häiritsevä ja ajatuksia herättävä kokemus, joka hyödyntää virtuaalitodellisuutta parhaimmillaan hyytävällä tavalla. Samanaikaisesti se voi tuntua tylsältä ja suttuiselta, jopa tekotaiteelliselta indiepeliltä.

Juho Anttila 

3. Loading Human: Chapter 1

Tekijä: Untold Games
Julkaisija: Maximum Games
Saatavilla myös: PC (HTC Vive, Oculus Rift)

Loading Human: Chapter 1 on malliesimerkki sekä virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksista että koko teknologian nuoruudesta. Harva peli on yhtä aikaa yhtä kiehtova, mutta samalla turhauttava. Loading Human: Chapter 1 on peli, josta tahtoisin pitää enemmän.

Loading Human kertoo tarinan Prometheuksesta, nuoresta astronautista, jonka tehtävänä on matkustaa syvälle avaruuteen etsimään mystistä Quintessence-energialähdettä. Tällä olisi tarkoitus pelastaa Prometheuksen kuoleva isä Dorian. Mukana matkassa on myös Dorianin avustaja Alice.

Jotain menee luonnollisesti pieleen, mutta mitä? Se jää pelaajan selvitettäväksi. Tarinaa avataan sekä nykyhetkessä että takaumien kautta. Immersio maksimoidaan hyödyntämällä tarvittaessa kahta Move-ohjainta yhtä aikaa. Esineiden noukkiminen ja käyttäminen käsiä heiluttamalla olisi kovasti mukavaa, mutta teknologia potkii vastaan.

Loading Human: Chapter 1 on itse itsensä suurin vihollinen. Liikkuminen on todella kankeaa ja käsien sijainnin tunnistaminen tökkii niin, että välillä pelkkä esineen poimiminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Turhautuminen uhkaa, vaikka samalla kiehtova tarina kannustaa jatkamaan.

Pelin audiovisuaalinen toteutuskaan ei nouse PlayStation VR:n tarjonnan kärkipäähän. Loading Human: Chapter 1 ei ole ensimmäinen, toinen eikä viideskään PlayStation VR -peli, jota esittelen virtuaalitodellisuusnoviiseille. Kaikista puutteistaan huolimatta se on kuitenkin kiehtova tarina, jonka tahtoo kokea loppuun saakka.

Juho Anttila 

4. Rez Infinite

Tekijä: United Game Artists
Julkaisija: Enhance Games

Raideräiskinnöillä on ollut paikkansa pelimaailmassa jo valopistooleita hyödyntävistä kolikkopeleistä lähtien. Psykedeelinen Rez on kokenut vuosien varrella monta tulemista, mutta vasta PlayStation VR:n myötä vektori-ilotulitus on mahdollista kokea virtuaalitodellisuudessa.

Pelin tarina kertoo hakkerista, joka kirjautuu sisään Project-K-tietokoneverkkoon. Sen sisällä toimiva Eden-tekoäly on seonnut ja uhkaa sammuttaa itsensä ja koko verkon. Tämä on estettävä, mikä tarkoittaa samalla huimaa taistelua palomuureja, viruksia ja muita verkossa vaikuttavia ohjelmia vastaan. Käytännössä tarjolla on vektoripohjaista Tron-estetiikkaa, värejä, valoja ja psykedeliaa.

Pelaaja ohjaa jonkinlaista vektorihahmoa, joka muuttuu kerros kerrokselta kiinteämmäksi kerätessään bonuksia kentältä. Vihollisia vastaan puolustaudutaan maalaamalla kohteita, minkä jälkeen parvi lasersäteitä tuhoaa kaikki merkityt kohteet. Ohjaaminen käy niin DualShock-ohjaimella kuin myös PlayStation Move -ohjaimella. Jälkimmäinen on se oikeampi tapa nauttia Rezistä, mutta pelaaminen on sujuvaa myös tavallisella ohjaimella.

Jos ihan tarkkoja ollaan, ohjaimet toimivat pääasiassa tähtäämisen apuna. Suurin työ tulee tehtyä päätä kääntelemällä, sillä tähtääminen katseen avulla on nopeampaa ja tarkempaa kuin ohjainten heilutteleminen. Hieman ikävänä sivuvaikutuksena yletön pään pyöritteleminen oirehtii helposti matkapahoinvointina, jos ei muista pitää säännöllisiä taukoja. Niin kauan kun sisäkorva vain sallii, silmiin heijastettavat näyt ovat joka tapauksessa komeaa katsottavaa. On selvää, ettei abstrakti vektorityyli uppoa kaikkiin, mutta jos peli resonoi omien mieltymysten kanssa, on elektromusiikin ja visuaalisen ilotulituksen yhteispeli kerrassaan nautittavaa koettavaa.

Reziä aiemmin pelanneille Rez Infiniten viiden tutun kentän valikoima ei tarjoa kauheasti uutta koettavaa. Tarjolla on kuitenkin myös kokeellinen Area X, joka päästää pelaajan liikkumaan vapaammin yhtä lailla värikkäässä vektorimaailmassa.

Jos ajatus raideräiskinnästä tuntuu tylsältä tai elektromusiikki ja vektorigrafiikka jättää kylmäksi, Rez tuskin muuttaa mielipidettä. Pelin kohderyhmä on siis jossain määrin rajattu. Toisaalta se, maistuuko Rez, selviää melko hyvin jo ruutukaappauksista. Harva peli on näin selvästi juuri sitä, miltä se näyttää ja hyvä niin.

Juho Anttila

5. Until Dawn: Rush of Blood

Tekijä: Supermassive Games
Julkaisija: Sony

Ei kannata kuvitella, että Until Dawn: Rush of Bloodilla olisi juuri mitään tekemistä viime vuonna yllättäneen ja kehuja keränneen teinikauhuseikkailu Until Dawnin kanssa. Siinä missä jälkimmäinen on tiukkatunnelmaista interaktiivista tarinankerrontaa, Rush of Blood on kuin tivolin kummitusjuna.

Kirjaimellisesti.

Pelaaja istuu Until Dawn: Rush of Bloodissa kärryissä, jotka syöksyvät kiskoja pitkin toinen toistaan erikoisempien kauhuympäristöjen läpi. Ideana olisi ammuskella vastaan syöksyviä hirviöitä, pelästyä säännöllisiä ja oikeasti yllättäviä hyppykauhuja ja muutenkin kokea jännittäviä hetkiä.

Peli vaatii käytännössä kaksi Move-ohjainta, sillä ilman niitä kontrollit ovat aika tönköt. Rush of Blood ei ole pelinä kummoinen, sillä pelattavuutta siinä ei ole enempää kuin vanhoissa Operation Wolfin kaltaisissa kolikkopeleissä. Pelkkänä kokemuksena peli kyllä toimii. Se näyttää todella hyvältä ja kun korvilla on vielä kuulokkeet, tunnelma on oikeasti intensiivinen.

Toisin kuin monet muut VR-pelit, Rush of Blood ei ole myöskään aivan hirmuisen kallis. Noin 20 euroa on VR:n markkinahinnat huomioiden ihan kohtalainen summa pelistä, joka viihdyttää muutaman illan ja joka kelpaa kaivaa esiin aina kuin joku kauhusta pitävä haluaa kokeilla PlayStation VR:ää.

Miikka Lehtonen

6. VR Worlds

Tekijä: Sony
Julkaisija: Sony

Muistaako joku vielä Wii Play -kokoelman? Se oli Wii-konsolille julkaistu pino pieniä minipelejä, jotka oli tarkoitettu esittelemään erikoisen ohjaimen toimintaa. Yksikään peleistä ei ollut kovin hyvä, mutta hei: demopaketti, jonka sai vieläpä ohjaimen mukana. PlayStation VR Worlds on kuin PlayStation VR:n Wii Play sillä erolla, että siitä pitäisi maksaa 40 euroa.

Tarjolla on viisi kokemusta, joita voisi vähän silmiä siristämällä myös peleiksi kutsua. Yhdessä lasketaan laudalla mäkeä, toisessa ryöstetään pankkeja, kolmannessa ollaan meren pohjassa haiden joukossa ja niin edelleen. Kokemukset ovat kyllä vaikuttavia, joskaan eivät PlayStation VR:n valiotasoa. Toki sen ymmärtää, näitä pikkupelejä kun on käytetty ennen kaikkea laitteen ennakkoesittelyihin pelimessuilla ja muissa tapahtumissa.

Siltä ne myös tuntuvat: pieniltä demoilta. Ideoilta, joissa ei riitä lentoa kokonaiseksi peliksi, mutta jotka yhdessä antavat ehkä juuri ja juuri sen verran vastinetta rahoille, että niillä kelpaa demota uusia laseja joko itselleen tai kavereille.

Miikka Lehtonen

VR-pelejä on testattu Domessa myös aiemmin:

Arvostelu: Kotkana Pariisin taivaalla – Eagle Flight on VR-pelien parhaimmistoa

Arvostelu: “Kiertäkää kaukaa” – Robinson: The Journey on kirjaimellisesti oksettava VR-peli

Arvostelu: Täydet pisteet! Thumper-peli on syy hankkia PlayStation VR

Arvostelu: Batman – Arkham VR on kehno peli, mutta upea kokemus