The Elder Scrolls IV: Oblivion – kiehtovan kaunista seikkailua

Pc:llä paremmin tunnetun The Elder Scrolls -roolipelisarjan edellinen peli Morrowind käännettiin lopulta myös Xboxille. Käännös ei ollut täydellinen, mutta se oli sinänsä merkittävä, että se toi konsoleille sellaisen roolipelityypin, josta on aiemmin saatu nauttia vain tietokoneilla.

Uusi Oblivion sen sijaan kehitettiin yhtaikaa sekä pc:lle että Xbox 360:lle. Kiitos 360:n riittoisan väännön, konsoliversio ei ole enää lapsipuolen asemassa.

Kovin monet Xbox 360 -pelit ovat uuden sukupolven tuotoksia vain nimellisesti. Oblivion ei kärsi tästä ongelmasta: pelkästään sen grafiikat loksauttavat suun auki: peli näyttää yksinkertaisesti loistavalta. Maisemat ovat tyrmistyttävän kauniita ja monipuolisia, ja massiivinen, vapaasti tutkittava pelialue on täynnä toinen toistaan riemastuttavampia näkymiä. Mikä parasta, kyse ei ole pelkästä efektiloistosta, vaan valtaosa ihastuksesta kumpuaa tekijöiden tyylitajusta ja hyvästä mausta. Rönsyilevä luonto ja kaupunkimaisemat henkivät uskottavaa tunnelmaa.

Kyllä siis kelpaa. Oblivionia on odotettu hartaasti, ja se vaikuttaa täyttävän odotukset. Pitkäaikainen roolipelisarja on nostattanut aina vahvoja tunteita, ja sen seuraajajoukkokin tuntuu välillä täyttävän fanaattisuudellaan oman, pienen uskonlahkon piirteet.

Ensimmäinen Elder Scrolls –peli, Arena, julkaistiin jo 12 vuotta sitten, 1994. Daggerfall saapui keskuuteemme 1996 ja hyvinkin ristiriitaisen vastaanoton saanut Morrowind neljä vuotta sitten, 2002. Morrowindissä tekijöiden massiivinen ote ja erikoinen asenne tulivat esille aivan poikkeuksellisen vahvasti. Vaikka pelissä olikin pääjuoni ja sivujuonia, niin se oli samalla täydellisen vapaa. Pelaajia ei sidottu mihinkään, eikä käsketty tekemään sitä tai tätä, jotta peli ylipäätään etenisi. Peluussa olikin paljon vaikutteita online-roolipeleistä, vaikka tarjolla olikin puhdas yksinpeliseikkailu.

Ei siis ihme, että Oblivionin suhteen on oltu kovin kärsimättömiä.

Mihin vain, mitä vain

Oblivionin taitojärjestelmä on Morrowindiin verrattuna paljon virtaviivaisempi. Hahmokehitys on yhä monipuolista ja varsinaisen taistelun ja muun perushutun lisäksi tarjolla on mahdollisuuksia leikkiä vaikkapa taikajuomia tekevää alkemistia tai maagia. Mutta nyt tuntuu myös siltä, että pelaaja voi yksinkertaisesti tehdä mitä haluaa, ja taidot kehittyvät luontevan oloisesti samalla.

Peli on muutenkin toteutettu paljon edeltäjäänsä sujuvammin. Säätämiseen kuluu paljon vähemmän aikaa: keskustelut tuntuvat paljon sujuvammilta ja luontevammilta, ja kätevän kartan avulla voi siirtyä paikasta toiseen välittömästi. Päiväkirja, johon tehtävät merkitään, on nyt järjestetty niin, että jokaisen tehtävän yksityiskohtiin pääsee käsiksi nopeasti ja vaivattomasti.

Morrowindin laajuus kiehtoi monia, mutta harva jaksoi pelata sen läpi – peli äityi helposti puuduttavaksi pakerrukseksi. Oblivion ei ainakaan alkuvaiheessa mene samaan lankaan, ja toivon mukaan ei myöhemminkään.

Tekijät ovat näet panostaneet vahvasti pelimaailman sisältöön ja sen elävyyteen. Esimerkiksi Daggerfallin pelimaailma oli kerrassaan massiivinen, arviolta kaksi kertaa suurempi kuin koko Iso-Britannia yhteensä. Maailmassa oli 15 000 kaupunkia ja kylää, eli pahuksesti seikkailtavaa. Oblivionissa on sen sijaan noin 16 neliömailin verran maanpäällistä tilaa, ja jotakuinkin loputtomasti satunnaisesti luotuja luolastoja. Tekijät ovatkin halunneet luoda pienemmän, mutta elävän ja detaljoidun pelimaailman.

Eräs merkittävä tekijä elävöittämisessä on pelissä käytetty oma tekoälyjärjestelmä, Radiant AI. Sen toivotaan tuovan pelimaailmaan lisää uskottavuutta niin, että tekoälyn ohjaamat hahmot käyttäytyvät uskottavammin ja loogisemmin. Järjestelmä toimii niin, että tekoälyhahmoille annetaan erilaisia tavoitteita, mutta hahmojen on itse selvitettävä miten ne tavoitetaan. Mitään ei siis käsikirjoiteta tai skriptata valmiiksi.

Jukka O. Kauppinen ja Mikko Rautalahti