Uusimmat

Toimittajan puheenvuoro Peleistä vuodetut juonipaljastukset ovat huono asia kaikille, ja silti lista on ollut tänä syksynä pitkä

12.11.2022 09:30 Tuukka Hämäläinen

Monista syksyn peleistä on vuodettu etukäteen juonipaljastuksia verkossa. Tämä ei palvele ketään, kaikkein vähiten pelaajia.

Menossa on todellinen pelivuotojen syksyn. Syyskuussa nähtiin jo hakkerin paljastamat videot tulevat GTA-pelistä, mutta sittemmin useista suuren luokan peleistä on vuotanut spoilereita juuri ennen julkaisua.

Esimerkiksi Gotham KnightsA Plague Tale: RequiemGod of War: Ragnarök ja Kotakun mukaan jopa tulevat Pokémon-pelit kuuluvat joukkoon, josta on paljastunut ennen ilmestymistä isompia ja pienempiä yksityiskohtia. Syyt vuotojen taustalla ovat kyllä vaihdelleet: Gotham Knightsin paljastukset vuotivat ennen aikojaan tilaajille lähetetyn taidekirjan takia, God of Warin puolestaan siksi, että jotkut pelikauppiaat myivät peliä jo ennen julkaisupäivää.

Lopputulos on kuitenkin sama: Kehittäjät varoittavat vuodoista, joita peliä odottavat joutuvat sitten välttelemään. Tilanne turhauttaa vähän kaikkia.

Vuotojen kohdalla mietin aina, kuka tästä oikeasti hyötyy? Miksi vuotaa spoilereita?

Joskus vuodossa voi olla kyse kehittäjän harkitusta toiminnasta, kuten äskettäin Star Wars: Eclipse -pelin kohdalla. Useimmiten vuodot ovat kuitenkin myös julkaisijoille ja pelistudioille harmiksi, sillä ne voivat vaikuttaa pelin myyntiin ja tietysti spoilia pelikokemuksen pelaajilta. Miksi siis vuotoja tapahtuu?

Myönnän että itseni on vaikea päästä sisään siihen, miksi esimerkiksi pelaaja, joka sai Gotham Knightin virallisen taidekirjan ennen julkaisua, päätti postata siitä spoilerikuvia Redditiin. Asiaan ei myöskään koskaan saada tyhjentävää vastausta, sillä käyttäjä poisti tilinsä pian tämän tehtyään. Samoin teki muuten vuotaja tuoreiden Pokémon-paljastusten takana, ehkäpä välttääkseen kiinnijäämisen.

Toimittajana olen useammin kuin kerran saanut pelin käsiini hyvissä ajoin ennen julkaisua. Esimerkiksi erittäin spoilerialtis The Last of Us Part II (2020) oli minulla jo vajaa kuukausi ennen julkaisupäivää, arvostelua varten pelattavana. Mutta eipä olisi tullut mieleenikään paljastaa kenellekään mitään pelistä, eikä ainoastaan salassapitosopimuksen takia. En nimittäin haluaisi missään nimessä pilata pelin tarjoamia yllätyksiä ja käänteitä keneltäkään.

Myös muuten The Last of Us Part II:n kohdalla ennen julkaisua vuodettiin suuria juonipaljastuksia. Aina löytyy joku ääliö, jota eivät NDA:t tai muiden kokemus kiinnosta.

Tuolloin NME nosti pelivuotoja koskevassa jutussaan esiin kiinnostavan pointin: aina vuotoihin ei voi myöskään luottaa. The Last of Us Part II:sta liikkui juuri ennen julkaisua myös väitettyjä vuotoja, jotka olivat totaalista puppua. Tämä tietysti tekee hallaa pelin julkaisulle, mutta harmia on myös tosiksi osoittautuvista vuodoista.

Yksinkertaisesti psykologisoiden uskon, että vuotajia motivoivat ainakin huomiohakuisuus ja vallantunne. Postaamalla ensimmäisenä tietoja tulevasta pelistä saa nopeasti paljon huomiota ja pääsee potentiaalisesti vaikuttamaan ison luokan asioihin. Yhtäkkiä paljastukset leviävät kuin kulovalkea, tapauksesta kirjoitetaan pelimediassa ja itse pelistudiokin joutuu ottamaan kantaa. Ja spoilereiden levittämisestä saa tietysti vahingoniloa.

Jatkuvat vuodot voivat kuitenkin vaikuttaa negatiivisesti koko pelien maailmaan. Mitä enemmän vuotoja tapahtuu, sitä nihkeämmin peliyhtiöt varmasti suhtautuvat ennakkotesteihin, influenssereihin ja pienen luokan pelimedioihin. (Ja Suomessa me kaikki olemme maailman mittapuulla pieniä pelimedioita!) Samalla tietysti pelien tarinallisille kokemuksille tehdään hallaa, kun suuret juonenkäänteet paljastuvat ennen aikojaan. Tämä vaikuttaa kokemukseen väistämättä, vaikka peli olisi hyvä spoilereista huolimatta.

Vuodoissa ei siis oikeastaan ole voittajia. Taloudellisestikaan vuodoilla ei käytännössä koskaan tehdä voittoa, ja jos NDA-sopimuksen rikkomisesta jää kiinni, voi olla todella pulassa.

Mitä tulee GTA-tapauksen kaltaiseen hakkerointiin ja tietojen varastamiseen, on koko jutussa vielä selvemmin kyse vallankäytöstä ja oman kyvykkyyden osoittamisesta. Koko tapauksesta tulee mieleen lähinnä ilkivaltaa tekevät lapset, jotka kisaavat vain toistensa kunnioituksesta, eivätkä piittaa tekemästään vahingosta. Samalla koko pelistä pääsee valloilleen kuva, joka voi hyvinkin olla lopulta virheellinen: Rockstarin pelihän on vasta kehitteillä, ja he voivat muuttaa vielä aivan kaikkea, mikä vuodetuissa videoissa näkyi.

Vakavasti otettavat pelimediat ovat vaihtelevan varovaisia siinä, mitä vuodoista uutisoidaan. Etenkin juonispoilereiden kohdalla pyritään usein vain uutisoimaan varoituksia spoilereista. Lisäksi on hyvä huomauttaa, että peliarvosteluja varten annetaan usein tarkatkin ohjeet sitä, mitä arvostelussa on sopivaa paljastaa. Näitä tietenkin noudatamme myös Muropaketilla.

Valitettavasti vuotajia eivät mitkään säännöt koske, enkä usko, että pelivuodot tulevat katoamaan yhtään mihinkään. Itsekeskeisiä ja keskenkasvuisia tyyppejä riittää aina.

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat