Toimittajan puheenvuoro: Peliarvosteluita tarvitaan yhä, mutta muista: kriitikkokin on aina vain ihminen

26.04.2019 09:00 | Skye Borg

Aikana, jolloin kirjoitettu sana tuntuu saavan yhä vähemmän arvostusta videoiden ja sosiaalisen median lyhyiden mielipiteiden keskellä, on syytä kysyä onko perinteisillä peliarvioilla enää mitään merkitystä.

Helmikuussa Muropaketissa avattiin peliarvostelijan työnkuvaa. Juttu toimi hyvänä porttina peliarvioiden tärkeyden pohtimiseen. Se, millaisen kuvan me arvostelijat pelistä saamme pelatessamme sitä päiviä yhteen putkeen ja kiireessä, ei välttämättä palvele ostamista harkitsevaa kuluttajaa aina tarpeeksi. Mutta tärkein kysymys kritiikistä puhuttaessa lieneekin se, onko arvostelijoiden tehtävä edes yrittää vakuuttaa pelaajaa suuntaan tai toiseen?

Pelien ympärillä pyörivä hype muodostuu suurelta osin arvioiden tuomista arvosanoista. Markkinointimateriaaliin ja videoihin liitetään mielellään suurien pelisivustojen antamia hyviä arvosanoja, jolloin pelin “kritiikki” on jo pahimmassa tapauksessa typistetty yhteen numeroon. Peliarvioista on tullut osa markkinointikoneistoa, jota hyödynnetään ymmärrettävästi sumeilematta. Samalla kuluttajan usko mielipiteen aitouteen voi kärsiä.

Oli arvio sitten putkimainen ja kaavamainen summaus pelin hyvistä ja huonoista puolista tai syvempi luotaus sen teemoista, kumpikaan lähestymistavoista ei välttämättä vakuuta pelaajaa suuntaan tai toiseen. Aidosti pelistä kiinnostuneet pelaajat ostavat sen heti julkaisupäivänä tai jo ennakkoon. Kiireessä tehdyt arviot julkaistaan usein samaan aikaan, mutta ne eivät paina fanien vaakakupissa ratkaisevana tekijänä.

Toisaalta nykyinen huomionhakuinen kulttuuri on johtanut siihen, että arvioissa usein keskitytään – klikkien saamiseksi – nimenomaan pelin huonojen puolien esiin tuomiseen mahdollisimman särmikkäällä tavalla. Huutokuoroon yhtyvät kaikki, ja pian pelin maine on pilalla, riippumatta siitä onko siinä kuitenkin jotain mistä yksittäinen pelaaja voisi pitää. Näin kävi itselleni esimerkiksi Mass Effect: Andromedan kohdalla. Ennakkoarviot nuijivat elämyksen maan rakoon, mutta itse huomasin viihtyväni pelin parissa erinomaisesti ja palasin sen pariin uudestaan ja uudestaan. Jos olisin luottanut vain eniten esillä olleisiin arvioihin, olisin menettänyt hienon pelikokemuksen.

Arvioissa pystytään harvoin käsittelemäänn pelin uudelleenpelaamisarvoa ja sen pitkän juoksun kestävyyttä. Arviot rakentuvat yleensä intensiivisen pelisession päätteeksi. Harva arvostelija pystyy palaamaan kertomaan pelistä lisää tai jotain uutta pelattuaan sitä rauhassa ja koettuaan lisäosien tuoman lisäarvon tai koluamista vaativien maastojen viehätyksen. Näin julkaisupäivään pyrkivistä kirjoituksista ja videoista puuttuu auttamattomasti tietynlainen syvyys sekä kypsempi ymmärrys pelin kaikista piirteistä.

Syy ei ole meidän arvostelijoiden, vaan nykyisen ‘kaikki mulle ja heti’ -kulttuurin, joka vaatii olennaisen informaation olevan käsillä välittömästi. Kirjoitetun sanan sijaan videoarvostelut sentään antavat kuluttajalle jonkin asteisen käsityksen pelin toiminnasta käytännössä paremmin kuin mitä sanat voivat koskaan kuvata, ja siksi moni kääntyykin esimerkiksi tubettajien ja pelistriimien puoleen.

Ovatko kirjoitetut arvostelut siis täysin turhia? Minne me tuuppaamme kaikki peliarvostelijat?

Ostoharkintaa tekeville tai pelistä informaatiota hakeville perinteiset arviot voivat olla jo turhia. Elokuviin verrattuna pelit ovat kuitenkin kalliita, ja moni haluaa viitteitä siitä, onko peli panostuksen arvoinen.
Peliarviot täyttävät myös erään toisen tärkeän tehtävän, jota ilman pelit eivät taide- tai viihdemuotona pysty kehittymään.

Pelejä on tarkasteltava kriittisesti, niitä on tutkittava ja verrattava. Niiden teemoja ja kykyä käsitellä aiheita on kyseenalaistettava. Pelit ovat edenneet pitkälle pelkästä nappien painelusta, ja kehittyvä ala tarvitsee kypsyäkseen myös kritiikkiä. Pitkiä pelisarjoja on hyvä tarkastella rakentavasti ajan kuluessa, eikä vain keskityttävä uusimpaan julkaisuun pintapuolisesti vilkaistuna.

Parhaimmillaan pelikritiikki ei keskity kertomaan pelaajalle, onko peli ostamisen arvoinen ja lätkäise sille arvosanaa. Siinä missä puhdas ensituntuma tai perinteinen arvio toimii viitteenä pelaajalle kertomalla mahdollisista bugeista tai teemoista, voi pelikritiikin tehtävä olla myös tärkeämpi.

On tapoja sukeltaa syvemmälle pelin arviointiin hukkumatta täysin akateemisen lähestymistavan syvyyksiin: teemoja, kehitysajan ongelmia ja innovaatioita voi käsitellä myös ilman pitkäveteistä jaarittelua. Tärkeintä on, että peliarvostelijat nostavat esille tärkeitä kysymyksiä, antavat kunniaa peleille ja tekijöille,  jotka sen ansaitsevat – eivätkä varsinkaan anna valtaa halulle vain herättää huomiota kirjoituksellaan.

Onko tämä edes mahdollista nykyisellä mediakentällä, on toinen kysymys.

Lukijat haluavat helposti pureskeltavaa tekstiä, jossa pääkohdat nostetaan esiin selkeästi ja jos hyvin käy, hauskasti. Meille arvostelijoille ei usein anneta tilaa kirjoittaa syvempiä tekstejä peleistä, eikä varsinkaan kuukausi julkaisun jälkeen. Parhaissa arvioissa kirjoittajan oma ääni kuitenkin kuuluu selkeästi lävitse. Täysin objektiivista mielipidettä ei ole, mutta kuka edes haluaisi lukea neutraalia pullamössöä joka pahimmassa tapauksessa kuulostaa Wikipedia-artikkelilta? Kymmeniä tunteja pelin ääressä viettänyt arvostelija ei pääse pelin kynsistä tuntematta jotain – tai ainakaan ei pitäisi.

Me arvostelijatkin olemme vain ihmisiä. Meillä on omat mieltymyksemme, mieligenremme ja mielipiteemme yhteiskunnallisista asioista. Auki kirjoitettu pelikritiikki kertoo pelistä paljon enemmän kuin yksittäinen numero Metacriticin sivulla.

Siinä missä pelaajien itse antamat arviot ovat hyvin haavoittuvaisia trollaukselle ja joukkoiskujen mentaliteetille, haluan uskoa että peliarvostelijat pystyvät vielä omista mieltymyksistään huolimatta tuomaan alalle kipeästi tarvittavaa kritiikkiä ja harkittua palautetta, some-solvausten ja ”taktikoitujen alasäänestys” -kamppanjoiden keskellä. Persoonistamme huolimatta tehtävämme on pysyä neutraaleina, mutta samalla antaa rehellistä palautetta omasta näkökulmastamme, ilman trollausta.

En halua sanoa kenellekään, että juuri tätä peliä sinun ei kannata ostaa – se olkoon jokaisen pelaajan itse päätettävissä, ja moinen dialogi kuuluisi koko viihdeteollisuuden osalta roskakoriin. Ehkä vielä joskus syvällisempi pelikritiikki saa enemmän sijaa medioissa, vaikka myös elokuvien puolella tämä journalismin muoto näyttää olevan jo kuoleva taiteenlaji. Sitä odotellessamme lukekaamme arvosteluja, ottakaamme niistä suuntaa, mutta pelataan niitä pelejä mitä haluamme.

Muropaketin uusimmat