Uusimmat

Toimittajan puheenvuoro: Pelistudioiden ahneus pilaa nyt parhaatkin AAA-luokan videopelit

10.10.2018 08:10 Ilari Hauhia

Ennen videopelit kilpailivat sillä, mikä niistä kykenee tarjoamaan eniten ja parasta viihdettä pelaajille. Nykyään julkaisijoiden ahneus ja yksinpeleihin upotetut mikromaksut ovat johtaneet siihen, että julkaisijat sabotoivat omia pelejään tahallaan tiristääkseen pelaajilta vielä lisää rahaa.

Vanhoina hyvinä aikoina, suurin piirtein aina viime vuosikymmenen puoliväliin saakka, pelistudiot ja -julkaisijat pyrkivät tuomaan markkinoille mahdollisimman pitkälle viimeisteltyjä pelejä. Kun kaupasta kantoi kotiin pelikasetin, -levyn tai -levykkeen, sai valmiin pelielämyksen, joka kesti tarinan alusta loppuun saakka. Oli Earthboundia, Morrowindiä, Chrono Triggeriä ja Doomia.

Vuosien saatossa pelinkehityksen kustannukset kuitenkin nousivat ja julkaisijat etsivät uusia tapoja kerätä lisätienistejä. PlayStation 3:n ja Xbox 360:n aikakaudella nähtiinkin ladattavan lisäsisällön eli DLC:n yleistyminen. Julkaisijat keksivät, että kun pelaajille antaa pikkusormen niin ne haluavat viedä koko käden: annetaan pelaajien maistaa loistavaa peliä ja tarjotaan samaa herkkua peruspelin jälkeisinä jälkiruokina.

Ladattavan lisäsisällön idea oli sinällään hyvä, mutta altis väärinkäytöksille. Jos peruspeli oli jo itsessään korkealuokkainen ja sitä seurasi pelikokemusta täydentävä lisäosa, oli julkaisija onnistunut tehtävässään. Loistava esimerkki onnistuneesta peruspelistä ja sitä seuranneista lisäosista on CD Projekt RED:in The Witcher 3: Wild Hunt. EA:n kaltaisten julkaisijoiden ahneus johti kuitenkin Mass Effect 3:n kaltaiseen tapaukseen, joissa peruspelistä napsaistiin häikäilemättä osa pois ja sitä myytiin erillisen From the Ashes -lisäosan muodossa uudella hintalapulla.

Nykyään ladattavasta lisäsisällöstä on tullut niin tavallinen osa pelikulttuuria, ettei pelaajayleisö enää edes kyseenalaista koko ajatusta.

AAA-tason pelinkehityksen kustannukset jatkavat kuitenkin edelleen kasvuaan, eivätkä lisäosien tuomat lisätulot enää riitä julkaisijoille. Niinpä jopa yksinpeleissä on yleistymässä freemium-mobiilipelien pahin vitsaus: mikromaksut.

Mikromaksuissa ei tietenkään ole sinällään mitään pahaa, kunhan ne on toteutettu reilusti. Esimerkiksi Valven Dota 2:n tapauksessa yhdestä maailman suosituimmista esports-lajeista on pystytty tekemään täysin ilmainen pelkkien täysin kosmeettisten mikromaksujen avulla. Sama koskee Epic Gamesin Fortnite Battle Royalea, tällä hetkellä maailman suurinta videopeli-ilmiötä. Täysin kosmeettiset mikromaksut ovat hyväksyttäviä vielä Blizzardin maksullisessa Overwatchissakin. Myös Clash of Clansin tai World of Tanksin kaltaisissa peleissä maksut voi sietää. Pelaaja tietää niissä heti kättelyssä mitä on luvassa – pelaamaan pääsee ilmaiseksi, mutta ikävän grindausvaiheen voi välttää visaa vinguttamalla.

Yksinpelien tapauksessa julkaisijat ovat kuitenkin ahneuksissaan ylittäneet hyväksyttävien mikromaksujen rajat mennen tullen. Yksi ensimmäisistä kohuista aiheutui viime vuonna, kun Middle-Earth: Shadow of Warin loppupeli oli tasapainotettu todella hitaaksi ja vaikeaksi, todennäköisesti jotta pelaajat saataisiin ostamaan lisävauhtia mikromaksuista. Lopulta Monolith joutuikin paineen alla poistamaan mikromaksut Shadow of Warista jälkikäteen.

Tapaus oli kuitenkin vasta ensisoittoa. Esimerkiksi Muropaketin arvostelussa käyneessä täysihintaisessa NBA 2K19:ssa MyCareer-tila muuttuu nopeasti pään hakkaamiseksi seinään, jos kädetöntä ja jalatonta koripalloilijaa ei avita mikromaksuilla. 2K Games vieritti syyn ”laiskojen ja kaiken tässä ja nyt haluavien” pelaajien niskaan. Vasta julkaistussa ja Muropaketin arvion perusteella muuten mainiossa Assassin’s Creed Odysseyssa Ubisoft puolestaan tarjoaa kokemuspistebonuksia ”malttamattomille pelaajille” kymmenellä eurolla.

Vielä vanhoina hyvinä aikoina videopeleissä oli mahdollisuus säätää vaikeustasoa sen mukaan, kuinka nopean ja vaikean pelikokemuksesta halusi tehdä. Ihan ilmaiseksi. Ja jos pelikokemusta halusi muokata vielä pidemmälle, helpommaksi tai vaikeammaksi, sai lisäapua huijauskoodeista tai modeista.

Ahneimpien julkaisijoiden nykysuunta onkin hyvin huolestuttava.

Julkaisijat sabotoivat omia pelejään pilaamalla niiden progression ja tahdituksen, jotta turhautuneet pelaajat korjaisivat tahallaan aiheutetut ongelman mikromaksujen avulla. Kaikista videopeleistä ei enää edes yritetä tehdä hauskaa viihdettä, vaan ikävä työmaa, josta pelaajien täytyy selviytyä väkisin tai heittämällä seteleitä näyttöön.

Aikoinaan ladattava lisäsisältö keräsi osakseen merkittävää vastustusta, mutta vuosien saatossa ilmiö normalisoitui täysin. Jää nähtäväksi, onnistuuko pelaajayhteisö ottamaan yksinpelien mikromaksuista torjuntavoiton vai vetävätkö julkaisijat jälleen pidemmän korren.

Ilari Hauhia

”Olen ollut mukana Muropaketin toiminnassa vuodesta 2016 saakka ja osallistun nykyään peli-, tietotekniikka- ja mobiiliaihealueiden uutisointiin sekä peli- ja laitetesteihin. Pelien osalta rakastan erityisesti kilpailullisia moninpelejä, mutta niiden ohella pelaan laajasti kaikkien genrejen edustajia. Tietotekniikan ja mobiililaitteiden osalta erityisesti uusia innovaatioita esittelevät laitteet ovat omaan mieleeni.”

Muropaketin uusimmat