UUSIMMAT

Toimittajan puheenvuoro: Red Dead Redemption 2 on mainio peli, mutta kuka sitä muka ehtii pelata?

22.04.2019 09:00 | Ilari Hauhia

Nykyajan pelit pyrkivät tarjoamaan aina vain enemmän ja enemmän sisältöä, mikä on periaatteessa hyvä asia. Liiallinen pituus saattaa kuitenkin kääntyä peliä itseään vastaan, eikä sitä jaksa aina pelata loppuun saakka.

Tilanne lienee tuttu monelle työssäkäyvälle tai kokopäiväisesti opiskelevalle: Vuorokauden vapaat tunnit tuntuvat vähenevän vuosi vuodelta, eikä rakkaalle harrastukselle tunnu enää riittävän aikaa yhtä paljon kuin ennen. Mahdollinen perhe tai jälkikasvu pahentaa tilannetta entisestään, ja tiukassa arjen rytmissä peleihin syventyminen käy aina vain hankalammaksi.

Lopulta saatetaan päätyä tilanteeseen, jossa pelaamiselle ehtii omistaa enää vain tunnin pari päivässä, tai pahimmillaan viikossa. Samalla useat AAA-tason pelijulkaisijat haluavat oman pelijulkaisunsa erottuvan joukosta mahdollisimman suurella määrällä pelisisältöä. Samasta vapaa-ajasta kilpailevat myös netti- ja tv-sarjat ja muu viihde.

Esimerkiksi viime vuoden kenties merkittävimmän ja ehkäpä kehutuimmankin pelijulkaisun, Red Dead Redemption 2:n, pelkkä päätarina kestää keskimäärin noin 45 tuntia. Mikäli päälle haluaa seikkailla pelimaailmassa ja nauttia vaikkapa Red Dead Redemption 2:n tarjoamista sivutehtävistä, saa kokemukseen upotettua helposti jopa satoja tunteja.

Sisällön määrä on toki lähtökohtaisesti hyvä asia ja on hienoa, että sitä haluaville riittää pelattavaa. Keskimääräinen pelaaja ei kuitenkaan todennäköisesti näe siitä kuin osan. Vaikka tarinan jaksaisikin vielä pelata loppuun, ei tietyn pisteen jälkeen avoimessa pelimaailmassa haahuilu enää tunnu antavan hirveästi lisäarvoa. Yksittäisten saavutusten tai muiden loppupään tehtävien hoitaminen voi alkaa tuntua pidemmän päälle jo varsin puuduttavalta pakkopullalta.

Mikäli peliaikaa löytyy jokaisesta vuorokaudesta ruhtinaalliset kaksi tuntia, veisi Red Dead Redemption 2:n pelkän tarinan läpäisy jo yli 22 päivää. Se on varsin pitkä aika keskittyä vain yhteen tarinaan ja peliin, samalla kun pelijulkaisijat tuuttaavat ulos kaiken aikaa muita, toinen toistaan kiinnostavampia pelejä joita tekisi mieli kokeilla. Tämä näkyy myös tilastoissa. Helmikuussa uutisoimme, kuinka Red Dead Redemption 2:n tarinan oli jaksanut pelata loppuun saakka vain 22 prosenttia pelaajista.

Moni, allekirjoittanut mukaan lukien, löytääkin itsensä tilanteesta jossa yhden läpipeluun jättää helposti kesken kun huomio kiinnittyy uuteen pelijulkaisuun. Tällöin käy nopeasti siten, että pelikirjastosta löytyy useita noin puolivälin paikkeille pelattuja pelejä.

Liiallinen tarjonta tekee sopivan pelin valinnasta entistäkin vaikeampaa. Sitä huomaa selaavansa pelikirjastoa ylös alas ja miettivänsä mitä keskeneräisistä peleistä jatkaisi. Keskustelufoorumeiden selaamisen perusteella en ole yksin – varsinkin monet PC-pelaajat huomaavat Steam-kirjaston paisuneen satojen pelien kokoiseksi, mutta peleistä on läpäisty ehkä vain muutamia.

Lopulta päätös sinällään erinomaisten yksinpelien kesken saattaa osoittautua liian hankalaksi ja sen ohittaa kokonaan. Yksinpelien tarinaan syventyminen vaatii joissain tapauksissa varsin suurta keskittymistä, mikä ei välttämättä tunnu pitkän päivän jälkeen houkuttelevalta. Sen sijaan katse saattaa kääntyä moninpelien puolelle.

Moninpelit ovat usein tuttu ja turvallinen vaihtoehto, joka on paljon helpompi aloittaa. Esimerkiksi PlayerUnknown’s Battlegroundissa, Counter-Strike: Global Offensivessa, Rocket Leaguessa tai Dota 2:ssa peliin ei ole pakko syventyä liiaksi. Rankan työ- tai opiskelupäivän höyryjä voi päästellä keräämällä kokoon hyvistä pelikavereista koostuvan joukkueen joiden kanssa voi höpötellä mukavia rennon pelailun lomassa.

Toisaalta kilpailulliset moninpelit tarjoavat lähes loputtoman määrän haastetta sitä kaipaaville, kun omia taitojaan voi hioa aina vain paremmiksi. Tällöin omien pelitaitojen parantumisen kierteeseen jää helposti koukkuun, ja juuri moninpeleihin onkin salakavalan helppoa uppoutua useiksi tunneiksi ”vielä yksi peli”-mentaliteetin myötä.

Moninpelien pariin on myös helpompi palata pidemmän tauon jälkeen. Tarinavetoisissa yksinpeleissä haasteena on puolestaan usein se, että kun peliä pääsee vihdoin jatkamaan, on helposti unohtanut mitä tarinassa on vastikään tapahtunut ja mitähän sitä oikein olikaan tekemässä.

Loppujen lopuksi pelaamisessa kyse on itsensä viihdyttämisestä, eikä pelien läpäisemisestä ei kannata ottaa liiallista stressiä mikäli pelaaminen ei tunnu enää hauskalta. Toisaalta itselleen kannattaa olla myös rehellinen. Jos tietää jo valmiiksi, ettei peliä jaksa pelata alkua pidämmälle, kannattaa se ehkä jättää kaupan hyllylle.

Itse jätin suosiolla Red Dead Redemption 2:n preeriat odottelemaan ainakin siihen saakka, että nykyiset keskeneräiset seikkailut on saatu päätökseen asti.

Keskustelu

Itse kuulun noihin joiden peliaikaa lasketaan viikkotunneissa. Tomb Raiderit on sellaisia jotka tulee pelattua läpi, mutta tarinan peluu vie kuukausia. Spiderman on lisäosissa menossa, Cthulhu odottaa vuoroaan. Detroit oli mukava pelata läpi, kun taas Falloutit ja Deus Exit jäivät kesken.

Itse tässä jokuaika sitten päätin vihdoin käydä pile of shamea läpi. Aloitin dead space 1 ja nyt on dead space 3 menossa. jokainen kestää kanssa yli 10h ja perheellisenä se peliaika on 4-6h viikossa realistisesti.

Näiden jälkeen lähteekin gta 5 :D

Ongelmana ei ole mielestäni pitkät pelit, vaan se et monissakaan peleissä ei ole yhtään mitään mielenkiintoista. Peli jää ainakin multa kesken, jos huomaan et peli ei enää oikein anna mitään itsestään. Sitte on nämä mielenkiintoiset pelit, esimerkiksi itseltä meni 175 tuntia läpäistä The Witcher 3 pelin päätehtävät, eikä kertaakaan tullu ajatusta et tämä vois kyllä loppua jo, päin vastoin…

Hitto, olisikin tuo 2 tuntia päivässä peliaikaa. Yleensä se on ollut sen 2 tuntia kuukaudessa. Nykyään ei ole ehtinyt pelaamaan sitten viimesyksyn vaikka muksuja ei olekaan. Yksinkertaisesti vain liian monta projektia kesken ja pitää priodisoida vapaa-aika.

Tilanne lienee tuttu monelle työssäkäyvälle tai kokopäiväisesti opiskelevalle: Vuorokauden vapaat tunnit tuntuvat vähenevän vuosi vuodelta, eikä rakkaalle harrastukselle tunnu enää riittävän aikaa yhtä paljon kuin ennen.

Tuohan nyt johtuu vain siitä että vuosien mittaan ihmisen aivojen kellotaajuus pienenee, jolloin perspektiivi aikaan muuttuu ja samassa ajassa kykenee tekemään vähemmän päätöksiä ja sen myötä vähemmän asioita. Itsekin huomannut että siinä missä kakarana tunti oli loputtoman pitkä aika, niin nykyään se on vähän kuin viiden minuutin jälkeen kelloon vilkaisisi "ai sitä onkin jo yli tunti mennyt".

Kieltämättä itsekin huomannut että pelejä tulee vain testailtua, eikä edes nappaa lähteä uudelleen koittamaan peliä kun ei muista mitä siinä oli tapahtunut ja jos viitsii, niin alkaa uuden pelin. Siksi esimerkiksi Paradoxin pelit ovat itselle mieleen, kun niissä on vähemmän pitkiä tarinoita ja voi pelailla hetken silloin tällöin ja ainoastaan mekaniikkoja joutuu muistelemaan.

Pääsääntöisesti itselläni ei ole niinkään pelien lopettamisen syynä liian pitkä tarina, vaan niiden hiomattomuus. Jossain vaiheessa vain peleistä alkaa paistaa läpi niiden immersion puute (mekaniikat ja rajoitukset hakkaavat päin naamaa) ja niistä vain loppuu se oikeasti koukuttava tekeminen, eli hahmojen kehittäminen, mielenkiintoinen uuden rakentaminen ja mielenkiintoiset minijuonet ja nopeasti läpi pelattavat tehtävät jotka eivät kestä yli kahta tuntia ja joista ei tarvitse enää muistaa jälkikäteen mitään.

Itse arvostan vielä enemmän sitä kun jätetään valinnanvaraa ja pystyt "huijaamaan" peliä ja kiipeämään jonkun aidan yli, jonka ansiosta pystyt skippaamaan koko monen tunnin tarinajuonen ja ratkaisemaan jutun tai kohtaamaan päävihollisen viidessä minuutissa.

Esimerkiksi Vampyressa tuli ensin alkutason heiveröisellä kaverilla tutkittua kaikki paikat johon pääsi ja tapettua väistöjä ja nopeita iskuja treenaamalla (sekä mekaniikkojen puutteita kuten näkymättömiä seiniä joista eteenpäin viholliset eivät seuraa) hyödyntämällä tapettua kaikki viholliset ja sitten kun alkoi tarinaa seurata, niin alkoi olla kyllästynyt jo koko peliin. Hahmokin jäi kehittämättä, kun kerrankin juonen mukaisesti halusi pelata inhimillistä vampyyriä, joka valitettavasti katkoi yhden pelin elementeistä kokonaan pois. En siltikään katsonut että peli olisi huono tai että kaduttaisi, kun peliä sai noinkin veivattua viikkoja (sen pari tuntia päivässä tai muutamassa).

Yhteenvetona voisi sanoa että toiveena olisi että pelit menisivät enemmän oikeasti sandbox-maiseen tyyliin, jossa pääjuoni olisi viidessä tunnissa pelattu (toimien lähinnä tutoriaalina) ja sen jälkeen olisi yhteen kietoutuvia sivujuonia jotka eivät kestä muutamaa tuntia pidempään ja joita saisi pelata läpi tai jättää pelaamatta vapaassa tahdissa samalla kaikkea muuta säätäen.

Muropaketin uusimmat