Toimittajan puheenvuoro Yksittäinen kohtaus voi pilata kokonaisen pelin – ”Viskoin jo ohjainta raivossani”
Toimittajamme menetti hermonsa kehutun seikkailupelin bugiseen kohtaukseen, jota ei vuosien aikana ole vaivauduttu korjaamaan. Nyt tulossa on jatko-osa, mutta monen pelaajan into päättyy jo alkuperäiseen peliin.
Tehdään yksi asia heti alkuun selväksi: A Plague Tale: Innocence on loistava peli, joka ansaitsi parempaa kuin lyttäävän arvion, jonka annoin sille kolme vuotta sitten.
Ja sitten toisaalta: A Plague Tale: Innocence on sietämättömän raivostuttava peli, jonka tekijöille haluaisin raivota naama punaisena.
Kun alun perin arvostelin pelin, se oli pahasti buginen (ainakin Xboxilla). Lopulta jätinkin pelin kesken aivan loppumetreillä, sietämättömässä kohtauksessa, jossa tekniikka prakasi pahasti ja olin hajottaa ohjaimen. Tässä kohtauksessa pelihahmojen täytyy piilotella liikkuvan vaunun takana ja peitota koko joukko vihollisia nopeassa tahdissa. Mikään kikkailu ei auttanut, eivät edes refleksit, kun peli kamppaili aktiivisesti pelaajaa vastaan.
Jätin siis homman sikseen ja kirjoitin arvion. Pelin kiehtova tarina jäi kuitenkin pyörimään päähäni, ja nyt ennen jatko-osa A Plague Tale: Requiemin julkaisua päätin tarttua siihen uudelleen. Onhan peli käännetty tällä välin uusille konsoleille ja päivitettykin monta kertaa. Pakostahan kehittäjät ovat korjanneet myös bugisen kohtauksen, eikö vain?
Niinhän sitä luulisi.
A Plague Tale: Innocence on nykyisenä PS5-versiona valtavasti parempi peli kuin ilmestyessään. Se toimii sujuvasti ja näyttää upealta, mikä auttaa uppoutumaan sen vaikuttavaan tarinaan. Mutta se saatanan vaunukohtaus on aivan ennallaan!
Nyt kyse ei ole siitä, että kriitikko olisi vain poskettoman huono pelaaja. Kuten esimerkiksi tämä Reddit-keskustelu paljastaa, suuri määrä pelaajia on hakannut päätä seinään tämän saman kohtauksen kanssa. Ja kuten tämä VGR-foorumin postaus kertoo, on kohtaus yritetty kiertää jopa pelibugien avulla. (Tämä jälkimmäinen metodi ei muuten näyttäisi enää toimivan, ainakaan PS5:llä.)
Ongelma palautuu kahteen asiaan: A Plague Talen hitaat pelimekaniikat soveltuvat huonosti taisteluun ja paremmin hiiviskelyyn. Ja samaan aikaan pelin tähtäysjärjestelmä bugaa jatkuvasti portaissa, joita tässä kohtauksessa on kahdet. Ja yhteenkään virheeseen ei ole varaa.
Lisäksi peli ei kokonaisuutena ole erityisen vaikea. Sen hiiviskely on hyvin lineaarista ja muutama isompi taistelukin helposti läpäisty. Kaikki tätä yhtä kohtausta lukuun ottamatta on hyvinkin pelaajaystävällistä, mikä sopiikin tarinavetoiseen seikkailupeliin.
Nyt toisella pelikerralla sain lopulta tämänkin tuskallisen kohtauksen pelattua läpi. Mutta en ennen kuin kirosanat ja ohjaimet olivat lennelleet olohuoneessa ja olin jo menettänyt hermoni koko peliin. Lopulta läpäisy oli myös enemmän tuuria kuin taitoa.
Kun tarina sitten viimeinkin pääsi jatkumaan, tuntui pelin viimeinen tunti jotenkin pahviselta. Oli vaikea enää eläytyä kertomukseen, kun oli niin vihainen kehittäjille.
A Plague Tale: Innocence ei tietenkään ole ainutlaatuinen peli tässä suhteessa. Kuten esimerkiksi jutun alla oleva WatchMojon video listaa, on moni muukin peli kärsinyt yhdestä todella huonosta osasta. Ja pahimmillaan nämä yksittäiset hiomattomat ja/tai surkeasti suunnitellut kohtaukset pilaavat koko pelikokemuksen.
A Plague Talen tapauksessa vihastuttaa eniten se, että kehittäjillä on ollut monta vuotta ja päivitystä aikaa tehdä kohtaukselle jotakin – mitä tahansa! Kun riittävän suuri joukko pelaajia valittaa bugista ja epäreilusta vaikeudesta, luulisi että kehittäjät voisivat tarjota edes jonkin vaihtoehdon kohtaukselle. Tai jos itse bugin korjaaminen on liian vaikeaa, eikö edes vihollisten määrää olisi voinut vähentää? Jo sekin olisi auttanut.
Tulee mieleen, onko tätä peliä pelitestattu lainkaan? Vai olivatko kaikki testaajat oman elämänsä true gamereita, jotka ahmivat Dark Soulseja aamiaiseksi?
Lisäksi on selvää, että pian ilmestyvä A Plague Tale: Requiem on suora jatko-osa edeltäjälleen. Monelta voi jäädä uusikin peli kokeilematta, jos ensimmäinen osa juuttuu tähän yhteen totaalisen kusiseen kohtaukseen.
A Plague Tale: Requiem ilmestyy PC:lle, PS5:lle, Xbox Series X/S:lle ja Nintendo Switchille ensi viikolla, 18. lokakuuta. Toivotaan, että se ei tuo mukanaan yhtä raivostuttavaa yllätystä. Ohjaimeni ei kestä seuraavaa tällaista kohtausta.