Uusimmat

Toimituksen suosikkipelit 2011: Juho

28.12.2011 15:00 Muropaketin toimitus

Vuosi lähestyy loppuaan ja niin Domen toimitus kuin lukijatkin pohtivat ja palkitsevat vuoden suosikkipelejään. Ennen kuin pureudumme toimituksen suosikkivalintoihin ja lukijoiden vuoden peliin, liikumme henkilökohtaisemmalla linjalla. Kullekin toimituksen jäsenelle esitettiin yksinkertainen kysymys: mitkä olivat vuoden 2011 suosikkipelisi?

Kriteerit olivat mitä yksinkertaisimmat: jos se ilmestyi vuonna 2011 ja sitä pystyi pelaamaan – oli alusta sitten PC, konsoli, kännykkä tai vaikka lautapeli – se kelpasi listalle. Tämän päivän aloittaa Juho.

Vuoden parhaiden pelien pohtiminen on aina vaikea paikka. Etenkin, kun takana on näinkin hedelmällinen pelivuosi. 2011 on ollut pullollaan toinen toistaan parempia pelejä, joista on haastavaa erotella ne kaikkein kirkkaimmat helmet.

Koska vuorokaudessa on yhä, pyynnöistä huolimatta, ainoastaan 24 tuntia, ei ahkerinkaan pelaaja ehdi kokeilemaan kaikkia teoksia. Killzone 3 on jäänyt yhä pelaamatta, vaikka kakkososa maistui aikanaan kovasti. Assassin’s Creed: Revelations odottaa yhä muoveissa avaamistaan. Dead Space 2:sta en ole ehtinyt vielä aloittamaankaan ja Uncharted 3 löytyy toivon mukaan pukinkontista. Älkääkä edes kysykö, mihin jäi Dark Souls…

Ainakin osa mainituista peleistä olisi epäilemättä mahtunut tällekin listalle, jos aikaa olisi riittänyt niiden kokeilemiseen. Niillä kuitenkin mennään, joita on ehtinyt pelaamaan, joten alla lista vuoden parhaista kokeilemistani peleistä, enemmän tai vähemmän satunnaisessa järjestyksessä.

The Elder Scrolls V: Skyrim (PC, PS3, Xbox 360)

Hoidetaan itsestäänselvyydet pois alta heti alkuun. Skyrim on peli, jota minulla on ollut aivan liian vähän aikaa pelata. Samalla se on peli, jota tiedän pelaavani vielä pitkään ensi vuoden puolella. Skyrimin pariin on hyvä palata kerta toisensa jälkeen.

Laaja, yksityiskohtainen maailma. Valinnanvaraa ja hyvin kirjoitettuja sivutehtäviä. Mahdollisuus kehittää hahmoaan juuri haluamaansa suuntaan. Siellä olemisen tunne. Tietokoneroolipelit eivät tästä juuri parane ja uskallan melkein väittää, ettei sellaisia top-10 -listoja juuri julkaista, jolle Skyrim ei olisi mahtunut.

Dragon Age 2 (PC, PS3, Xbox 360)

Lajityyppi on sama, tyyli hieman erilainen ja peli huomattavasti Skyrimiä vaikeampi pala. Dragon Age 2 oli monelle paha pettymys ja ymmärrän myös syyt hyvin. Itsekään en aivan täysin allekirjoittanut konsolimaisempaa taistelujärjestelmää tai samojen alueiden kierrättämistä.

Siitä huolimatta Dragon Age 2 teki minuun vaikutuksen. Kiitän tästä tarinaa, joka poikkeaa hienolla tavalla tyypillisistä fantasiakliseistä, mutta myös Dragon Age -tunnelmaa, mitä pelistä löytyy kaikista muutoksista huolimatta. Odotukset askeleen takaisin kohti ykkösen tunnelmia ottavaa kolmososaa kohtaan ovat todella korkealla.

The Witcher 2 (PC)

Listan fantasiaroolipelikolmikon paha poika, The Witcher 2, ei jää juuri loistavan Skyrimin taakse. Noiturin maailma on likainen ja ruma, mutta ruudulla peli näyttää julmetun hyvältä. Huolta ei tarvitse kantaa myöskään siitä, mitä löytyy pinnan alta.

Armoton vaikeustaso, kiehtova tarina ja vaikeat valinnat, joihin ei ole kuin huonoja vastauksia. Jos voidaan puhua aikuisille suunnatuista peleistä, The Witcher 2 on sitä mitä suurimmissa määrin. Roolipelivalio, josta soisi muiden ottavan mallia.

Gears of War 3 (Xbox 360)

Valtavia miehiä, testosteronia, äijäilyä ja ihan pirun eeppistä räimettä. Epic tarjoaa pelaajakansalle juuri sitä, mitä firman nimikin lupaa. Gears of War 3 ei keksi kuurupiiloräiskintää uudestaan, mutta esittää kuuluisaksi tekemänsä lajityypin niin hiotussa muodossa, että kilpailijat masentuvat armotta.

Trilogian päättäminen aidosti niin, ettei tarinaa voi venyttää enää keinotekoisesti on hatunnoston arvoinen temppu, joka vaatii käsikirjoittajilta rohkeutta. Gears of Warin tarina on mainettaan pätevämpi, jopa koskettava. Ennen kaikkea Gears of War 3 on yksi vuoden parhaista yhteistyöpeleistä.

Portal 2 (Mac, PC, PS3, Xbox 360)

Portal 2 on oikeastaan syy siihen, miksi edellisessä lukee ”yksi parhaista” eikä ”paras”. Pelin yhteistyöpohjainen ongelmanratkonta on kerta kaikkiaan nerokasta herkkua, josta nauttisi mieluusti enemmänkin.

Kaksinpeli on kuitenkin vain lisäbonus huikean hyvin käsikirjoitetun, hauskan ja jännittävän älypelin päällä. Vaikka Portalin pelimekaniikka jaksaa vetää mukaansa, on Portal 2 ennen kaikkea käsikirjoittajien ja ääninäyttelijöiden huimaa juhlaa. GlaDOS, olet ihana!

Batman: Arkham City (PC, PS3, Xbox 360)

Maistuuko jatko-osa yhteen toissa vuoden parhaista peleistä? Kysyttekin vielä. Lepakkomies on kuuluisista supersankareista se ehkä kaikkein kiehtovin ja vuoden 2009 yllättäjä Arkham Asylum osasi tulkita hahmon sisintä timanttisella osumatarkkuudella.

Arkham City jatkaa samaa linjaa, mutta tarjoaa enemmän ja isompaa. Kuten Gears of War 3:nkin kohdalla, tälläkin kertaa ammennetaan tutusta padasta. Se ei haittaa, kun resepti on näinkin maistuva. Arkham City on syy siihen, miksi kirjoitan tätäkin listaa paljon, paljon myöhemmin kuin olin alun perin ajatellut. Mihin ne tunnit taas katosivatkaan?

Forza Motorsport 4 (Xbox 360)

Forza Motorsport 3 haastoi Gran Turismo -sarjan kamppailussa parhaan konsoliautopelin tittelistä ja omasta mielestäni myös voitti olemalla parempi peli. Forza Motorsport 4:n jälkeen asiasta ei tarvitse enää keskustella. Kruunu lepää nyt tukevasti Turn 10:n ohimolla.

Entistä parempi, huikean hieno graafinen ulkoasu, parannettu ajomalli ja viimeisen päälle hiotut moninpeliominaisuudet. Mitä muuta autopelien ystävä voisi toivoa? Forza Motorsport 4 on erinomainen yksinpeli, mutta todelliseen loistoonsa se puhkeaa vasta verkossa pelatessa. Radalla sattuu ja tapahtuu, huuto on kauhea ja nauru raikaa. Terveisiä vain ajoporukalle, muistetaan, että kisa voitetaan ensimmäisessä mutkassa.

Super Mario 3D Land (3DS)

Listalle mahtuu, ehkä monille yllätyksenä, myös käsikonsolilla julkaistu peli. Nintendo 3DS on ollut pettymys. Ei niinkään laitteena kuin pelivalikoimansa vuoksi. Harva osaa hyödyntää hienoa tilavaikutelmaa oikein, saatika sitten tarjota niin laadukasta pelikokemusta, että taskussa jaksaa kantaa älypuhelimen lisäksi myös käsikonsolia.

Super Mario 3D Land on se peli, joka sai ottamaan 3DS:n mukaan työmatkalle. Se on myös ensimmäinen 3DS-peli, joka on saanut ajantajun katoamaan ja nukkumaanmenon lykkääntymään epäterveellisen myöhäiseksi. Mario on harvoin huono ja silloin kun se on näinkin hyvä, pääsee se itseoikeutetusti vuoden parhaiden pelien listalle.

L.A. Noire (PC, PS3, Xbox 360)

L.A. Noire on rohkea peli. Se, mikä näyttää päällepäin GTA-sarjan film noir –versiolta, paljastuukin seikkailupeliksi, jossa valtavalle avoimelle kaupungille on jätetty äärimmäisen uskottavan kulissin rooli. Tunnelma on kuin lajityypin parhaissa elokuvavastineissa.

Eihän L.A. Noire toki täydellinen ole. Valinnanvapaus puuttuu, mikä tosin on pieni synti näinkin tarinavetoisessa pelissä. Sisältöä on myös niin paljon, että aika samanlaisena pysyvä pelimekaniikka uhkaa välillä puuduttaa. Peli kuittaa kuitenkin pienet puutteensa omaperäisyydellä ja toteutuksen laadulla.

Warhammer 40K: Space Marine (PC, PS3, Xbox 360)

Vuoden fanipoikapalkinnon myönnän Warhammer 40K: Space Marinelle. Aivan kuten Arkham City ymmärtää Batmaniä, ymmärtää Space Marine omaa maailmaansa. Se on tyly, miehekäs ja lohduton tulevaisuusvisio, joka siirtyy tietokoneen ruudulle kaikessa verisessä kiehtovuudessaan. Maistuu.

Mutta on Space Marine hyvä peli myös ilman fanipoikalaseja tarkasteltuna. Harva onnistuu yhdistämään lähitaistelun ja räiskinnän näin saumattomaksi kokonaisuudeksi. Space Marine on paitsi erinomainen toimintapeli, myös lopulta yllättävänkin omaperäinen räiskintäkokemus.

Siinäpä ne taas olivat, vuoden kymmenen parasta peliä haastajineen. Pelivuosi on ollut kiistatta rikas, jopa siinä määrin, että alkuvuoden hiljaisia viikkoja odottaa innolla. Ensi vuosi lupaa taas suuria, eikä kaikkein vähiten Mass Effect 3:n muodossa ja sitä ennen olisi ehdittävä kokemaan vielä ne alussa mainitut hienot pelit, jotka nyt jäivät kokeilematta. Runsaudenpula laadukkaista peleistä on niitä mukavamman puoleisia ongelmia.

Lue myös

Toimituksen suosikit: Eric

Toimituksen suosikit: Miikka

Toimituksen suosikit: Tero

Toimituksen suosikit: Janne