Toimituksen suosikkipelit 2011: Jukka
Vuosi lähestyy loppuaan ja niin Domen toimitus kuin lukijatkin pohtivat ja palkitsevat vuoden suosikkipelejään. Ennen kuin pureudumme toimituksen suosikkivalintoihin ja lukijoiden vuoden peliin, liikumme henkilökohtaisemmalla linjalla. Kullekin toimituksen jäsenelle esitettiin yksinkertainen kysymys: mitkä olivat vuoden 2011 suosikkipelisi?
Kriteerit olivat mitä yksinkertaisimmat: jos se ilmestyi vuonna 2011 ja sitä pystyi pelaamaan – oli alusta sitten PC, konsoli, kännykkä tai vaikka lautapeli – se kelpasi listalle. Keskiviikon päättää itse Domen pääpiru, Jukka.
Vuoden 2011 suosikkipelien etsintä oli alkuun jokseenkin haastavaa, sillä ensin tuntui etten olisi ehtinyt pelaamaan juuri mitään koko vuoden aikana. Ja moni eniten pelattu peli oli julkaistu jo aikaisemmin. Mutta kun arvosteluarkistoja, koneelle asenneltuja pelejä, Steamin ostoslistoja ja PSN/Xbox Liven latauslistoja tutkailin aikani, niin löytyihän niitä joitakin uudemman polven teoksia Deus Ex Human Revolutionin kaveriksi.
Samalla monessa sopassa uiskentelevan toimittajan arjen kiireisuus tuli ilmi sitäkin tuskallisemmin: niin kovin moni hieno peli on jäänyt täysin kokeilematta, edes demoa en ole ehtinyt lataamaan. Kun Domen pelipuolen päätoimittajuuden lisäksi leipää kerätään myös muista satunnaisista ja vakituisista freelancer-töistä, niin jäljelle jäävää vähä vapaa-aika ei kovin monen pelin pelaamiseen liity. Eli pelitoimittajan vanha kuvio toistuu: harrastajilla on aikaa pelata, mutta toimittajilla sitäkin vähemmän. Johonkin on silti aikaa löytynyt!
Assassin’s Creed: Brotherhood (PC)
Assassin’s Creed II:n trilogia on monilla pelaajilla jo päättynyt, allekirjoittanut sen sijaan ahkeroi vielä vasta Brotherhoodin parissa. Alkuvuodesta ilmestynyt PC-versio Brotherhoodista onkin pitänyt mielen korkealla ja moraalin korkealla. Ezion tarina pitää hyvin otteessaan ja jokseenkin kiintoisasti tarinan kuljettaminen eteenpäin ei ole edes mitenkään korkealla prioriteettilistalla. Roomassa on vain mukava samota ja jälleenrakentaa muinaista kaupunkia.
Virtuaalista historiaturismia parhaimmillaan. Pelaamista parhaimmillaan.
Child of Eden (Xbox 360)
Vaikka tykkäänkin päättömästi perinteisestä pelaamisesta ja niistä kauniista heksoistakin, olen aina valmis uusiin elämyksiin. Ubisoftin Child of Eden oli Xbox 360 -versiona, Kinect-liikeohjaimella, sellainen. Jotain aivan muuta. Musiikkia, liikettä, värejä ja uppotumista. Zoneen sinkoamista ja nautintoa.
Child teki kaiken täydellisesti, mutta peli nousi parhaimmilleen vasta järeän äänentoiston ja laajakankaan avulla. Kuulokkeillakaan televiosta katsottuna zoneen pääseminen oli jo paljon vaikeampaa.
Silti, tämä oli jotain muuta, uutta ja erilaista. Siksi tykkäsin.
Deus Ex: Human Revolution (PC)
Vuoden kovin, vaikuttavin ja mukaansatempaavin pelikokemukseni. Okei, Assassin’s Creedit ovat lähellä mutta vanhana kovan linjan scifistinä Deus Exin maailmankuva, tarinankerronta ja tapahtumat veivät vahvasti mukanaan. Todettakoon tosin sekin, ettei Adam Jensen ollut minulle hahmona läheskään niin vetoava kuin vaikka Ezio tai John Marston, rauha jälkimmäisen sielulle. Mutta pelin kylmä, Blade Runner -sävyinen lähestymistapa kaikkine cyberpunk-kliseineen ja korporaatiokieroiluineen iski scifi-ytimeeni uskomattoman vahvasti.
Forza Motorsport 4 (Xbox 360)
En ole ollut koskaan mikään hyvä autopelien pelaaja. Satunnaisesti olen niiden parissa viihtynyt, mutta montaa en ole tahkonnut kovinkaan kiihkeästi, saati pitkään. Forza Motorsportit ovat kuitenkin olleet järjestään mieleeni, monella tasolla. Niin myös Forza 4. Sen tasokas monimuotoisuus puree sekä silloin, kun vain haluan ajella klassikko-Mersullani kauniissa maisemissa, kuin kiitää nopeammilla hurususuilla Formula-ratoja. Tai pöristellä Datsunilla.
Eniten olen ihmetellyt sitä, että miten voikin peli tuntua käteen niin hyvältä. Tai miksi minä, rattitampio, joskus pärjään ihan oikeasti hyville peli- ja IRL-kuskeille. Olen arvellut, että tähän on tietty selitys: Forza (2, 3 ja 4) ovat oikeasti niin realistisia autosimulaatioita, että minä osaan ajaa niitä ihan oikean maailman autoilukokemukseni perusteella.
Mount & Blade: With Fire & Sword (PC)
Mount & Blade on pelisarja, joka onnistuu nostamaan itsensä säännöllisesti aktiivipelattavakseni, vuodesta toiseen. Siihen aina kyllästyy, sitten tulee jokin modi tai uusi versio, joka tuo seikkailuun ja sotimiseen jotain uutta ja kiintoisaa. Tykkään kovasti pelin molemmista puoliskoista, ja nykyisellään sodin urheasti Ruotsin kuninkaan joukoissa hänen uskollisena vasallinaan.
Renegade Ops (PC, PS3, Xbox 360)
Ruotsalaisen kehittäjän Renegade Ops oli yksi lysteimmistä ja adrenaliinihuuruisimmista peleistä aikoihin. Voi pojat. Siinä oli niin paljon omien Amiga-vuosieni muikeushittien tuulahduksia, yhdistettynä lystikkääseen fysiikkaan, muikeaan grafiikkaan ja äimistyttävän luistavaan pelattavuuteen. Ladattavavien pelien ylivertaista parhaimmistoa!
World of Tanks (PC)
Sopii sopii, aina epäillä sopii, mutta tankki se on siitä huolimatta.
Ku kerran laukasee siinä pitää olla tappamisen meininki.
Anta soitta nii saatanan taval!
Isot miehet vetelee pulkkaa edestakaisin mettässä…
Rock Band 3 ja Mass Effect 2 (PS3, Xbox 360)
Kumpikaan edellämainituista teoksista ei ole vuoden 2011 julkaisuja, mutta ne ovat silti pysytelleet pelatuimpien teosten listalla, kiitos hyvien lisukkeiden.
Rock Band 3 on pysynyt tuoreena DLC-biisien ja uusien soittimien ansiosta. Pistinpä näet oravannahat kiertoon ja tilasin Rock Band 3:een niin uudet rummut kuin keytarinkin, sen jälkeen katselin biisikauppaa. Ja voi että olikin hyvää musaa ja paljon. Niiden parissa on kuulkaa viihdytty antaumuksellisesti, kun on saanut takoa pro-rumpuja, luritella sormia syntikoilla ja nauttia mainiosta musiikkikirjastosta. Vaikka muovisointipelien aika onkin jossain määrin jo ohi, niin Rock Band 3 jaksaa porskuttaa ja tarjota musiikin ystäville paljon hyvää soitettavaa, laulettavaa ja nautittavaa!
Mass Effect 2 puolestaan… Lair of the Shadow Broker ja The Arrival ansaitsevat luonnollisesti ison hatunnoston, joskin taisin tarttua muihinkin lisäreihin vasta 2011 puolella. Hienoja tarinoita ja jännittäviä tilanteita. Mitä muuta scifi-seikkailija voisi kaivata?
