UUSIMMAT

Toimituksen suosikkipelit 2013: Tero

03.01.2014 10:00 | Jukka O. Kauppinen

Vuosi otti ja vaihtui ja siinä samalla niin Domen toimitus kuin lukijatkin pohtivat ja palkitsevat vuoden suosikkipelejään. Ennen kuin pureudumme toimituksen suosikkivalintoihin ja lukijoiden vuoden peliin, liikumme henkilökohtaisemmalla linjalla. Kullekin toimituksen jäsenelle esitettiin yksinkertainen kysymys: mitkä olivat vuoden suosikkipelisi? Mikä oli vuoden yllättäjä? Ja nousiko pelikokoelman kätköistä jokin muinaisempi peli, jonka parissa viihdyit?

Kriteerit olivat mitä yksinkertaisimmat: jos se ilmestyi vuonna 2013 ja sitä pystyi pelaamaan – oli alusta sitten PC, konsoli, kännykkä tai vaikka lautapeli – se kelpasi listalle.

Mitkä olivat Tero Lehtiniemen suosikit vuodelta 2013?

Bioshock Infinite

Hieman vaisuksi jääneen kakkososan jälkeen Irrational Gamesin Bioshock -sarja palasi rytinällä. Taivaalla leijuvaan Columbian kaupunkiin sijoittuva Bioshock Infinite on edeltäjiään laajempi, taktisempi ja ennen kaikkea sosiaalisempi. Taloudellisen ja teollisen dystopian ohella tällä kertaa tähtäimessä ovat uskonnolliset yhteisöt ja niiden karismaattiset johtajat.

Siinä missä Bioshock 2 van hioi edeltäjänsä taistelumekaniikkaa, uudisti Infinite käytännössä koko pakan. Varsin perinteisenä alkava räiskintä saa lopulta aivan uusia muotoja kuin pelaaja joutuu käyttämään tämän mukana häärivän Elizabeth-tytön kykyjä avukseen luoden näillä uusia taktisia ulottuvuuksia. Lisäksi Infinite on onnistunut myös pahissuunnittelussa, profeetta Comstockin ollessa yksi vuoden mielenpainuvimmista tapauksista.

Persona 4 Golden

Harva peli on sellainen, jota voisi käyttää tekosyynä yksittäisen konsolin ostamiseen. Atluksen legendaarisen Persona -sarjan neljännen osan pidennetty Golden-versio on kuitenkin mitä mainioin syy PS Vita -käsikonsolin hankkimiseen. Laadukasta, haastavaa roolipelaamista ihmissuhdesimulaatioon yhdistävä Persona 4 tarjoaa ikimuistoisia henkilöhahmoja, sujuvaa pelimekaniikkaa ja äärimmäisen hyvin toimivan käsikirjoituksen.

Laadukkaita rooliseikkailuja ei viime aikoina ole julkaistu liikaa, ja aiemminkin lajityypin parhaimpiin luetun Persona 4:n entistäkin hiotumpi versio on syystäkin paitsi vuoden, lajityypin ja koko alustansa merkkitapauksia. Se jopa alkaa osoittamaan hieman heltymisen merkkejä SMT/Persona-akselin vaikeuden suhteen, sillä sen taistelut ja luolaston tutkimismekanismit ovat huomattavasti armeliaampia kuin vielä esimerkiksi Nocturnessa tai Persona 3: FES:ssä.

Ni No Kuni: Wrath of the White Witch

Ikävästi flopanneen White Knight Chronicles -sarjan jälkeen Level-5 onnistui jälleen osoittamaan olevansa yksi kovimmista roolipelitaloista. Studio Ghiblin kanssa yhteistyössä tehty rooliseikkailu Ni No Kuni on audiovisuaalisesti vaikuttava, tunnelmallinen ja toimiva rooliseikkailu, josta ei juuri pahaa sanottavaa keksi.

Loistavaa animaatiota, tasokasta ääninäyttelyä ja koskettavia hetkiä tarjoava Ni No Kuni menee värvättäviin hirviöihin perustuvan taistelujärjestelmänsä vuoksi helposti hieman grindaamiseksi ja tarinasta löytyy pari ehkä epätarkoituksenmukaisesti venytettyä hetkeä. Silti peli on viihteenä täyttä rautaa ja tarjoaa myös roolipeleistä aivan liian nykyisin puuttuvan, tutkittavan maailmankartan. Ikimuistoinen peli jonka pariin palaan vielä varmasti uudestaan.

Assassin’s Creed IV: Black Flag

En ole koskaan ollut mikään Assassin’s Creed -sarjan ylin ystävä. Brotherhood oli veljeskuntaverkoston hallinnan ja fiiliksensä puolesta mukavaa viihdettä mutta muuten sarjan pelit ovat yleensä jääneet pahasti kesken. Positiivisen poikkeuksen onnistui tekemään jälleen miljöötä vaihtanut sarjan neljäs osa. Kolmosen Amerikan vapaussotateema ei juuri innostanut, mutta nelosen piraattiteema taas sitäkin enemmän. Enkä nyt puhu finninaamaisista vertaisverkkojen käyttäjistä.

Itse asiassa Assassin’s Creed IV olisi vieläkin parempi peli jos se ei olisi Assassin’s Creed. Piraattiseikkailuina se on nimittäin ensiluokkainen, ja sen parasta antia ovatkin meren tutkiminen ja erilaiset muut aktiviteetit. Myös varsinaisissa tehtävissä on hyvää matskua, mutta ikävä kyllä suurin osa assasiinimeiningistä tuntuu päälle liimatulta, ja välillä tehtävistä löytyy perinteisiä sarjalle ominaisia ääliömäisyyksiä kuten raivon partaalle vieviä tavoitteita.

Fire Emblem: Awakening

Fire Emblemit tunnetaan yksinä vihamielisimmistä ja vaikeimmista roolipelisarjoista, ja sarjan tuorein osa ei tee poikkeusta tässä. Se kylläkin tekee niin sanotusti normaaleille ihmisille suunnattuja myönnytyksiä reilulla kädellä, mutta sitä ei tehdä sarjan alkuperäisten ystävien kustannuksella. Pahimmillaan kyseessä on ehdottomasti sarjan vaikein ja armottomin peli.

Fire Emblemille on ollut ominaista anteeksiantamaton, pelaajan virheitä ja heikkouksia armotta hyödyntävä tekoäly ja se tosiasia että kerran taistelussa kuollut hahmo myös pysyy kuolleena. Awakening tarjoaa pelaajille mahdollisuuden pelata niin sanotusti kasuaalina, jolloin kuolon käydessä soturit ovat käytettävissä jälleen seuraavassa tehtävässä. Perinteisille sarjan ystäville on tarjolla paitsi alkuperäinen pelitila, myös uusi Lunatic-vaikeustaso joka tekee vihollisista vielä vahvempia ja karttojen vihollissijoittelusta vieläkin kinkkisempää.

Poikkeuksellisen hyvän ja molempia pelaajakunnan ääripäitä kunnioittavan suunnittelunsa vuoksi peli tarjoaa myös lukuisia muita mielenkiintoisia ominaisuuksia kuten netin kautta ladattavat lisätehtävät ja sosiaalisen pelin jossa pelaajat voivat parittaa hahmoja paitsi taistelukentällä, myös sen ulkopuolella. Näiden pariskuntien yhteistyön hedelmät, eli jälkikasvu saadaan myöhemmin mukaan sotimaan, ja vanhempien ominaisuudet vaikuttavat jälkikasvuun. Awakening on äärimmäisen hieno peli ja 3DS:n valikoiman parhaimmistoa.

Vuoden yllättäjä: Rain

Kaikki ovat varmasti sitä mieltä että pelit ovat taidetta. Kaikki pelit eivät kuitenkaan ole taidepelejä. Taidepelit ovat lähtökohtaisesti jollain tavalla erikoislaatuisia ja normaaleista kaavoista poikkeavia. Lopputulos on yleensä jotain aivan kosmisen hienoa tai sitten aivan hirveää kuraa, mutta japanilaisvalmisteinen Rain yllätti positiivisesti.

Sateiseen öiseen kaupunkiin sijoittuva puzzleseikkailu asettaa pelaajan tuntematonta tyttöä seuraavan pikkupojan rooliin, ja tämän on seuraamisen ohessa paitsi suojeltava tyttöä myös pyrittävä välttelemään yössä metsästäviä vihamielisiä olentoja. Homman juju piilee siinä, että näkymätön poika erottuu vain sateessa tai mutaisena, joten tämän liikuttava turvallisesta paikasta toiseen ympäristöään hyödyntäen.

Vaikka Rain ei tarjoa mitään uraa uurtavia oivalluksia fysiikkapuzzlejen tai oikein minkään muunkaan saralla, on sen tunteikas ja persoonallisesti kerrottu tarina yhdistettynä yksinkertaisen toimivaan peli-ideaan kerta kaikkiaan hieno ja mukaansa tempaava yhdistelmä.

Extra life: Dragon Quest VIII: Journey of the Cursed King

Ni No Kunin hienous pakotti palaamaan toisen Level-5:n klassikkoteoksen pariin. Kyseessä on rakastetun Dragon Quest -sarjan kiistatta paras, kahdeksas osa. Pelimekaniikallisesti tarkoituksellisen vanhanaikainen peli on loistavan taiteen, animaation ja ääninäyttelynsä ansiosta kestänyt ajan hammasta äärimmäisen hyvin, eikä häpeä kovinkaan pahasti nykypeleille edelleenkään.

Dragon Quest VIII on kaikkea mitä roolipelaaja tarvitsee: pitkää, mielenkiintoista tarinaa, tarpeeksi taktisuutta tarjoavaa taistelua, ikimuistoisia henkilöhahmoja ja hirmuisesti tutkittavaa. Sen hieman vaivalloinen vanhanaikaisuus hankaline tallennusysteemeineen ja raskaine inventaarioineen voi ehkä tuntua nykymeininkiin tottuneille hieman vaivalloiselta, mutta systeemien alla piilevä seikkailu on kokonaisuudessaan rautaa alusta loppuun. Vältyin vieläpä Pleikka kakkosen pölyistä putsaamiselta, vanha sotaratsu-kolmoseni kun porskuttaa vielä ja ajaa kakkosen pelejä ongelmitta,

 

Muuta vuoden peli setitystä:

Vuoden peli -äänestys: Vuoden 2013 parhaat pelit -äänestys – nimeä ehdokkaat!

Lisää toimituksen suosikkilistoja: Pelit / Artikkelit

Osallistu: Vuoden 2013 lukijaäänestykset

Keskustelu

Muropaketin uusimmat