Uusimmat

Toimituksen vuoden 2012 suosikkilautapelit

31.12.2012 18:00 Miikka Lehtonen

Domen toimituksen ja avustajien joukosta löytyy useampiakin lautapelaajia, jotkut satunnaisempina, toiset fanaattisempina. Niinpä kasasimme toki vuoden päättymisen kunniaksi myös listan suosikkilautapeleistämme.

Aluksi tarkoituksenamme oli kasata lista vuoden 2012 parhaista lautapeleistä, mutta se osoittautui heti ongelmalliseksi ideaksi. Toisin kuin videopelien puolella, 99% pelaamistamme lautapeleistä on itse hankkimiamme, eivätkä suinkaan julkaisijoiden toimittamia arvostelukappaleita. Niinpä kokoelmiin ja pelipöydille päätyy usein vanhempia pelejä, emmekä pääse kokeilemaan läheskään kaikkia tuoreita pelejä. Täten vuoden 2012 pelatuimmat ja rakkaimmat peliuutuudet voivat ihan hyvin olla vuonna 2011 tai aiemminkin julkaistuja pelejä. Ja täten otimme myös tämän lähestymistavaksemme: mitkä olivat ne lautapelit, joita pelasimme vuonna 2012 eniten?

Juho aloittaa

Vuonna 2012 Anttilan perheessä pelattiin paljon lautapelejä. Ei niinkään aivan uusia, vaan hieman vanhempiakin pelikokemuksia, joista moni oli jäänyt tätä ennen ostamatta ja kokeilematta. Hyviä pelejä riittää, mutta tänä vuonna kokeilluista nousivat erityisesti esille seuraavat.

7 Wonders

7 Wonders on niitä pelejä, jotka oppii nopeasti, mutta joita jaksaa pelata silti kerta toisensa jälkeen. Salaisuus on siinä, että pelissä on monta erilaista tapaa voittaa, jolloin tilanteita ja käänteitä riittää ja pelikokemus pysyy tuoreena.

Kun samanaikaisesti joutuu miettimään sekä omia siirtojaan että sitä, miten eteenpäin luovutettavat kortit auttavat kanssapelaajia, joutuu myös 7 Wondersia pelatessa punnitsemaan jatkuvasti valintojaan. Keskittyykö omaan peliinsä vai yrittääkö lyödä kapuloita naapureiden rattaisiin?

Olen pelannut 7 Wondersia niin perheen parissa kuin myös lautapelejä enemmän harrastavien keskuudessa. Peliseurasta riippumatta 7 Wonders on maistunut aina yhtä mainiosti. Kun kokemusta on vielä laajennettavissa mainioilla lisäosilla, on vaikea keksiä syitä, miksi 7 Wondersin ei pitäisi löytyä jokaisen itseään kunnioittavan lautapelaajan hyllystä.

Runebound

Runebound on peli, josta löytäisi etsimällä varmasti paljon vikoja. Sosiaalinen kanssakäyminen muiden pelaajien kanssa jää aika köykäiseksi ja omalla tavallaan pelimekaniikka toistaa pian itseään. Lisäksi peli kestää tuskaisen pitkään, mikä asettaa omat rajoituksensa sille, milloin Runeboundin jaksaa ylipäätänsä kaivaa esille kaapista.

Samanaikaisesti Runebound onnistuu luomaan aidon seikkailun tunteen. Roolipelimäiset hahmonkehityselementit, sattumanvaraisesti vastaan tulevat taistelut ja lisäosien mukanaan tuomat uudet seikkailut takaavat, että pelistä riittää hupia kerta toisensa jälkeen. Erilaiset hahmot pelityyleineen tuovat seikkailuun vielä oman lisämausteensa.

Henkilökohtaisesti Runebound lunasti vielä paikan sydämessäni elvyttämällä kaksikymmentä vuotta tauolla olleen figuurinmaalausharrastuksen. Okei, tämä olisi voinut tapahtua jonkin toisenkin pelin kohdalla, mutta nyt Runebound pienine muovihahmoineen teki temput. Kun pelikin on mainio, on paikka vuoden parhaiden pelien joukossa lunastettu.

Gears of War

Jos nyt vaihteeksi heittäydytään aivan rehellisiksi, on myönnettävä, että en etukäteen uskaltanut odottaa Gears of Warin lautapeliversiolta paljoakaan. Yllätys olikin mitä iloisin, kun paketista paljastui lähdemateriaalille uskollinen, jännittävä ja ennen kaikkea piinaavan vaikea yhteistyöpeli.

Gears of Warin innovatiivinen pelimekaniikka, jossa toimintokorteilla on kaksoisrooli myös kestopisteinä pakottaa jatkuvaan tasapainotteluun ja harkittuun riskinottoon. Samanaikaisesti pelin yksinkertainen mutta toimiva tekoäly pakottaa pelaajat selkä seinää vasten. Pelistä muodostuu jatkuva selviytymistaistelu, aivan kuten esikuvastansakin.

 

Niin hermoja raastava kuin peli onkin, sitä jaksaa silti pelata yhä uudelleen ja uudelleen. Maininnan arvoista on myös pelipaketin sisällön korkea laatu. Vaikka hintaa kertyykin aika paljon, rahoilleen saa myös vastinetta. Kortit ja pelilaudan palaset ovat tyylikkäitä ja mukana tulevat muovifiguurit yllättävät tarkkuudellaan.

Erityismaininta – Blitz

Jos mietitään pelejä, joita pelaan mielelläni aikuisessa pelejä yhtään enemmän harrastavassa porukassa, Blitz ei nouse aivan omaksi suosikiksi. Se on lopulta kuitenkin hyvin yksinkertainen perhepeli.

Blitzin hienous piilee kuitenkin siinä, miten hyvin sen simppeli pelimekaniikka toimii. Erityisesti perheellinen osaa arvostaa peliä, jonka oppii hetkessä, jonka pääsee aloittamaan ilman pitkiä valmisteluita ja joka ei kestä liian pitkään. Kun pelaaminen on vielä hurjan hauskaa, ansaitsee Blitz erikoismaininnan vuoden parhaana perhepelinä.

Juho Anttila

 

Miikka jatkaa

Olen lautapeliaddikti. Turha sitä on kierrellä. Kun etsin nykyistä asuntoani, merkittävin kriteeri oli se, että olohuoneeseen mahtuu suuri pelipöytä ja tarpeeksi hyllyjä alati kasvavalle pelikokoelmalleni. Jos saisin hankittua jostain neljä uskollista peliorjaa tai tarpeeksi toimivaa tekoälyä, vaihtaisin todennäköisesti videopelit siltä istumalta lautapeleihin.

Siinä on vain jotain maagista, kun istutaan saman pöydän ympärillä käpistelemässä kosketeltavia esineitä ja puhumassa pelistä ja sen ulkopuolisista tapahtumista. Ne ovat niitä parhaita pelimuistojani. Ei ole siis suurikaan ihme, että myös suosikkipeleissäni pelaajien välinen interaktio on tärkeässä roolissa.

Pidemmittä puheitta itse asiaan!

Dungeon Petz

Dungeon Petz opetti minulle, että niin sanotut worker placement –pelit ovat täyttä rautaa. Olin sen verran skeptinen koko idean suhteen, että silmieni aukaisemiseen tarvittiin suosikkikehittäjiini kuuluva Vlaada Chivátil ja hänen persoonallinen pelityylinsä.

Dungeon Petzissä pelaajat pyörittävät hirviöiden eläinkauppoja. Tarkoituksena on siis ostaa sisään hirviöpentuja ja kasvattaa niistä erilaisia elukoita asiakkaina toimivien dungeon lordien (kts. Vlaadan samanniminen peli) tarpeisiin. Käytännössä tämä tapahtuu lähettelemällä työläisimpejä pelilautana toimivan torin eri alueille ja yrittää näin varmistaa, että saa eläinkaupasta sen viimeisen lihaklimpin, sen tarvitsemansa erikoishäkin tai mitä muuta sitten tarvitseekaan.

Ongelmana on se, että kukaan ei ennakkoon tiedä, mitä tarvitsee. Hirviöiden kunkin vuoron tarpeet kun ovat satunnaiset. Arvailla voi, sillä kukin hirviö nostaa tarvekorttejaan tietystä pakasta, joissa kussakin on eri suhteissa erilaisia kortteja. Mutta tuloksena on silti kamalaa kaaosta kun pelaajat yrittävät vuorollaan arvailla, mihin alati hupenevista vapaista ruuduista se oma imp kannattaisi pistää.

Tulokset ovat yllättäviä ja usein ratkiriemukkaita. On aivan hirvittävän hauska katsella, miten vaikka Dome-kollega Jani Halmeen tuore hirviö kirjaimellisesti hautautuu paskavuoren alle, koska mies ei saanut vapautettua tarpeeksi impejä lapion varteen. Harva asia lautapelien maailmassa huvittaa yhtä paljon kuin ne lukuisat ilmeet, joita hikisesti korttejaan järjestelevä Dungeon Petz –pelaaja saa aikaan. Ja kun operaatio väistämättä menee pieleen, kaikkia naurattaa. Myös epäonnistujaa itseään.

On hyvän pelin merkki, jos jokainen pelaajan tekemä valinta ainakin tuntuu merkitykselliseltä ja Dungeon Petz todellakin täyttää tämän kriteerin. Siinä sivussa se on myös aivan riemastuttava peli, sillä Vlaadan tyylille uskollisesti jokainen laudan osa ja pelin komponentti suorastaan hersyvät huumoria ja söpöä meininkiä.

Mukavana lisänä peli nojaa pitkälti helposti ymmärrettäviin symboleihin, eikä sääntökirjan ulkopuolella taida olla sanaakaan tekstiä. Niinpä sääntöjen selittämisen jälkeen englantia heikommin taitavat – vaikkapa nuoremmat pelaajat – voivat myös nauttia pelistä täysillä. Dungeon Petz on hurmannut kaikki sitä kokeilleet iästä, sukupuolesta tai pelikokemuksesta huolimatta, joten Vlaada on taas onnistunut.

Arvostelu tulossa alkuvuonna.

Thunderstone Advance

Alkuperäinen Thunderstone oli hyvä, mutta ongelmallinen peli. Perusidea oli todella toimiva: rakenna pelin myötä itsellesi kovia sankareita sisältävä dekki ja tuhoa sitten kylää piirittävät hirviöt. Mutta oli pelissä ongelmansakin. Turhan monella vuorolla pelaajilla oli vain yksi järkevä siirto, eikä mielikuvituksellisen rohkeille ratkaisuille ollut tilaa.

Tämä tunnustettiin myös pelin kehitystiimin toimistossa ja tuloksena oli Thunderstone Advance, joka korjaa alkuperäisen pelin ongelmat. Ideana on yhä muuttaa alun rupuinen aloituspakkansa linjakkaaksi tappokoneeksi, jonka edessä luolaston kauhut kaatuvat ja pelin voittoon tarvittavat voittopisteet kilisevät tilille.

Ja pelattavuuskin toimii kuin ennen: nosta käteesi kortit ja sitten niiden mukaan päätä, menetkö luolastoon tappamaan hirviöitä vai kylään ostamaan uusia kortteja. Mutta sitten kuvioihin astuvat Advancen uudistukset. Korttien välillä vallitsee vahvemmin synergiaa, jonka ansiosta alun rupukortistakin voi tulla hyödyllinen. Monessa kortissa on myös efektejä, joiden avulla kylä- ja luolastoalueiden rajat hieman hämärtyvät ja joiden avulla voi yrittää tuurilla haalia kasaan tarvitsemiansa kortteja, jotta se vuoron alussa mahdottomalta näyttänyt hirviö kaatuisi.

Täten Thunderstone Advance on paljon monipuolisempi ja täten viihdyttävämpi pelikokemus kuin originaali. Keväällä tapahtuneen hankinnan jälkeen Thunderstone Advance on pyörinyt pelipöydällämme tiheämmin kuin mikään muu peli, joten selvästi paljon on tehty oikein. Jos pakanrakennus kiinnostaa, Thunderstone Advance on erinomainen aloituspaikka.

Arvostelu tulossa alkuvuonna.

Battlestar Galactica

Galactica on jo wanha lautapeli, mutta niin uskomattoman hyvä. Kuten arvostelussani aikanaan totesin, jos minut puukolla uhkailemalla pakotettaisiin valitsemaan kaikkien aikojen suosikkipelini, se olisi todennäköisesti Galactica.

Paperilla yksinkertainen peli asettaa pelaajat Galactica-avaruusaluksen miehistön rooliin näiden yrittäessä epätoivoisesti taistella tietään ihmiskunnan uuteen kotiin. Jokainen vuoro on täynnä haasteita ja vaaroja, joiden läpäiseminen onnistuu vain aukottoman tiimityön kautta. Mutta kuinka ollakaan, muutama pelaajista onkin salaa pettureita, jotka yrittävät kampittaa muiden pyrkimyksiä.

 

Ja tästä alkaa se huikea metapeli, jossa jokainen oudosti pelattu kortti, olevinaan vihjaileva katse vierustoveria kohtaan tai huonosti valittu fraasi on selvästi kivenkova todiste siitä, että jätkähän on, perkele, petturi. Sitten uhkaillaan, heristellään nyrkkiä, leikitään inkvisiitiota ja heitellään porukkaa ulos ilmalukosta.

Galactica on niitä pelejä, joissa pitkä kestokaan ei haittaa tahtia. Vaikka yksittäinen pelikerta kestääkin helposti neljä tuntia, pelin aikana se vilahtaa ohi kuin huomaamatta ja pölyn laskeutuessa kaikki haluavat pelata uudelleen. Jos eivät välttämättä heti niin ainakin mahdollisimman pian.

Erinomainen peli.

 

Eläkoon Suomi –erikoispalkinto: Eclipse

Lautapelit.fi on vuosien varrella kunnostautunut paitsi hyvänä pelikauppana, myös pelijulkaisijana. Ja väittäisin, että heidän valikoimansa helmi on suomalainen Eclipse, joka on kuin Master of Orion lautapelimuodossa.

Ideana on, että pelaajat tutkivat ja kansoittavat kilpaa pelin aikana rakentuvaa galaksia kehitellen uutta teknologiaa, käyden kauppaa ja sotien keskenään. Sen jo mainitsemani ”hyvä peli” –testin mukaisesti Eclipsen jokainen vuoro tuntuu tärkeältä ja jokainen valinta merkitykselliseltä. Ja valittavaahan riittää. Meidän peleissämme on voitettu sotimalla, tutkimalla teknologiaa ja monilla muillakin tavoilla.

Ensisilmäyksellä Eclipse vaikuttaa todella vaikealta peliltä, mikä on kuitenkin vain illuusiota. Kokonaiskuvan ja parhaan siirron hahmottaminen on toki välillä hankalaa, kuten pitääkin, mutta säännöt ovat todella toimivat ja sujuvat. Lisäksi pelaajien pelilaudat onnistuvat elegantisti välittämään todella paljon tietoa pelin kulusta ja tilanteesta. Tästä siis iso hatunnosto suunnittelijoille.

Eclipse olisi ollut selvästi vuoden kolmen parhaan pelin listallani, mutta valitettavasti en omista sitä itse, vaan olen ainoastaan pelannut kaverien kopioita. Liekö suosio yllättänyt julkaisijan, mutta aina kun olen yrittänyt hankkia kopiota, peli on ollut kaikkialla loppuunmyyty. Ehkä olisi taas korkea aika yrittää.

Miikka Lehtonen

 

Muuta vuoden peli -setitystä:

Osallistu myös vuoden pelit -äänestykseenVuoden 2012 parhaat pelit -äänestys – nimeä ehdokkaat!

Äänestä vuoden epäonnistujia:Vuoden 2012 suurimmat epäonnistujat

Vuoden pelit:

Tällainen oli uutisvuosi 2012

Vuoden pelit, osa 1

Vuoden pelit, osa 2

Toimituksen suosikit:

Toimituksen suosikit 2012: Tero

Toimituksen suosikit 2012: Kalle

Toimituksen suosikit 2012: Jukka

Toimituksen suosikit 2012: Eric

Toimituksen suosikit 2012: Juho