Uusimmat

Tony Hawk Project 8 – skeittikunkku jatkaa yhä

15.11.2006 12:18 Thomas Puha

Tony Hawk -sarjaa ei tunnu pysäyttävän mikään. Sarja on osoittanut pitkän aikaa pahemmanlaatuisia väsymisen merkkejä, mutta eikö vain uusi Tony Hawk –peli näe päivänvalon aivan näinä hetkinä. Tällä kertaa grafiikkamoottori ja muu teknologia on rakennettu alusta alkaen seuraavan sukupolven konsoleille.

Neversoftin suunnittelija Alan Flores uskoo, että pelisarjalla on vielä paljon annettavaa Xbox 360:lla ja PlayStation 3:lla.

– Voimme viimeinkin tarjota täysin latausvapaan pelimaailman, jossa ei todellakaan ole metrotunneleita tai viemäreitä peittämässä latausaikoja siirryttäessä kaupunginosasta toiseen. Haluamme palata tyylillisesti siihen, mitä Tony Hawk -sarja oli alussa.

Paluu juurille näkyy myös sikailuhuumorin vähäisyydessä. Hillittömän komeat viikset omistava Neversoftin perustaja Joel Jewett tosin lisää, että Neversoftille ominainen huumori kukkii uudessakin pelissä Jackass-meiningin jäädessä taka-alalle.

Peliympäristö on noin American Wastelandin Los Angelesin kokoinen fiktiivinen kaupunki, jonka luvataan olevan täysin avoin, eikä vain kokoelma kenttiä, jotka olisi yhdistetty Alanin mainitsemilla kikoilla.

Pelaajalla on kaupungissa asunto, joka toimii tukikohtana. Haasteet ja tehtävät käynnistetään juttelemalla katuja tallaavien heppujen kanssa. Näistä osalla on tarjota sarja tehtäviä, joihin liittyy tarinaakin. Tehtäväketjuja luvataan olevan kymmeniä.

Kaupunki sisältää ison skeittipuiston, johon saapuu sen avaamisen myötä useita ammattilaisskeittaajia. Ympäristön korkeuserot kiinnittävät ensimmäisenä huomion. Osa kaupungista on rakennettu vuoren rinteeseen. Tekijät kertovat haluavansa peliin enemmän vauhtia ja fiilistä siitä, miltä tuntuu kiitää laudalla alas jyrkkää mäkeä.

Mitä kovemmassa vauhdissa törmää, sitä pahempaa jälkeä syntyy. Lautailijan luut murskaantuvat kovien törmäyksien johdosta, ja hahmo kimpoilee kivuliaan näköisesti räsynukkefysiikan ansiosta. Mitä pahempi törmäys, sitä enemmän luita menee murskaksi. Siitäkin kertyy pisteitä.

Skeittaajan animaatio näyttää aikaisempaa selvästi sulavammalta. Flores kertoi, että hahmoilla voi parhaimmillaan olla samanaikaisesti käynnissä 40 erilaista animaatiota.

Tony Hawk’s Project 8 ilmestyy marraskuun 17. päivä PlayStation 2:lle, Xboxilla ja Xbox 360:lle. Pelistä ilmestyy versio myös PSP:lle.

Lisätietoja: http://en.wikipedia.org/wiki/Tony_Hawk’s_Project_8

Riittääkö Tony Hawk -sarjassa vielä potkua?

Katso tilanne vastaamatta