Turun konserttitalossa raikaa videopelimusiikin taika

22.03.2014 11:13 | Miika J.K. Halmela

Torstaina 20.3.2014 Suomen Turussa tapahtui jotakin mullistavaa. Ensimmäistä kertaa maamme historiassa sinfoniaorkesteri soitti yleisölle yli parituntisen ohjelmiston, jonka kaikki kappaleet olivat poimittu videopeleistä – kyseessä oli upeaakin upeampi pelimusiikin konsertti Score! Music from video games.

Aluksi lienee syytä muistuttaa, että kyseessähän on järjestyksessään toinen maassamme järjestetty videopelimusiikkikonsertti. Kunnia Suomen ensimmäisen pelikonsertin järjestämisestä kuuluu mainiolle vaski- ja lyömäsoitinorkesteri Quinsonitukselle. Näitä kahta ei kannata kuitenkaan ryhtyä vertailemaan keskenään,  sen verran erilaisia ne luonteeltaan ovat – siinä missä Quinsonituksen toissakeväinen konsertti oli pieni ja intiimi, Turun filharmoninen orkesteri on suuri, eeppisiin sfääreihin kykenevä kokoonpano. 

Vastaus valtavalle kysynnälle

Videopelit ovat ajat sitten nousseet marginaalista koko kansan huviksi, joten kysyntää pelimusiikin konserteille selvästi on.  Jotakin suuresta suosiosta kertoo sekin, että tietojeni mukaan paikalle oli eilen saapunut bussilasteittain väkeä myös Tampereelta ja Helsingistä – ja samaa on luvassa lauantain konsertissa. Kuten oheisesta otoksesta voi havaita, tyhjiä paikkoja ei salissa näkynyt. Itse konserttia ei ymmärrettävästi saanut kuvata tai muutenkaan taltioida. Toisaalta musiikkitapahtumassa läsnäolon tunnetta ei voi kuvilla edes välittää, joten väliäkö tuolla.

Mattimyöhäisille lippuluukuilla myytiin ei-oota, mutta tikettinsä ajoissa hankkineet saivat nauttia kahden tunnin ajan ennen kokematonta musiikillista iloa. Jos olit paikalla, tiedät varmasti mistä puhun. Jos sait lipun lauantaille, taputa itseäsi olalle oikein kunnolla!

 

Ohjelma:

  • Austin Wintory: Journey – I Was Born For This
  • Masato Nakamura (1958 –): Sonic The Hedgehog – Suite
  • David Buckley (1976 –): Call of duty: Ghosts – Legends Never Die
  • Brian Tyler (1972 –): Assassin’s Creed IV: Black Flag – Suite
  • Martin O’Donnell (1955 –): Halo 2 – Unforgotten
  • Andrew Hale (1962 –): L.A. Noire – Main Theme
  • Koji Kondo (1961 –): Super Mario™: Suite
  • (Väliaika)
  • Knut Haugen (1973 –): Age of Conan – Nighttime Journey Through The Eiglophian Mountains
  • Lorne Balfe (1976 –): Beyond: Two Souls –Jodie’s Suite
  • Nobuo Uematsu (1959 –): Final Fantasy IX – Suite
  • Gustavo Santaolalla (195 2 –): The Last of Us – All Gone (No Escape)
  • Koji Kondo (1961 –): The Legend of Zelda™: Suite
  • Jeremy Soule (1975 –): Skyrim – The Dragonborn Comes

 

Kattava läpileikkaus pelimusiikin historiasta

Illan tarjonnasta oli haluttu selvästi tehdä monipuolinen ja kattava – sellainen, josta voisivat nauttia sekä kaltaiseni retrosedät että CoD-sukupolven kasvatit (toisaalta teinipoikia oli paikalla hämmentävän vähän, osallistujien keski-ikä taisi olla lähempänä kolmeakymmentä). Mikä mukavinta, ohjelma ei keskittynyt pelkästään ilmiselviin ratkaisuihin – kukapa olisi etukäteen osannut odottaa musiikkia esimerkiksi Beyond: Two Soulsista tai Age of Conanista? Tokkopa kovin moni.

Myönnän häpeillen, että minulla ovat edelleen kokematta monet uudemmista peleistä – esimerkiksi Journey, Assassin’s Creed IV ja The Last of Us – mutta tämä ei missään nimessä estänyt nauttimasta niiden upeasta musiikista. Illan ehdottomia kohokohtia olivat silti Sonic- ja Mario-potpurit, sekä potin lopullisesti räjäyttänyt Zelda-sikermä – sitä kuunnellessa silmäkulma kostui ja kylmät väreet kulkivat väkisinkin pitkin selkäpiitä. Jestas miten kaunista, tunnelmallista ja eeppistä musiikki voi parhaimmillaan samanaikaisesti olla. Niin, ja nähtiinpä lavalla myös ihan aitoa okariinansoittoa!

Pelimusiikin iloa länsinaapurista

Illan juontajana toimi ruotsalainen Orvar Säfström, leppoisa hevimies Score-konseptin takana. Länsinaapurissammehan vastaavista konserteista on saatu nauttia jo kauemmin, tosin siellä ne kulkevat Joystick-nimisinä. Turun filharmonikkoja johtanut Esa Heikkilä vaikutti olevan aidosti innoissaan, ja soittajat näyttivät niin ikään nauttivan esiintymisestä. Varmasti heillekin oli piristävää vaihtelua esittää muun muassa Koji Kondon ikonisia Nintendo-sävellyksiä perinteisten Bachin ja Beethovenin sijaan. Erityismaininnan ansaitsee myös mieletön solisti Sabina Zweiacker – uskomatonta, miten niin sirosta naisesta voi lähteä sellainen ääni.

Oli hyvä, että lavalta oli jätetty kaikenlaiset ameriikankrumeluurit ja videoesitykset pois – pääosassa olivat vain esiintyjät ja musiikki. En usko tapahtuman jättäneen ketään kylmäksi – pelaajien ohella paikalla oli myös joitakin filharmonikkojen vanhempaa ikäpolvea edustavaa vakioyleisöä, jotka varmasti osasivat arvostaa tätä erilaista kokemusta. Useamman minuutin ajan raikuneet seisovat aplodit, vihellykset ja suosionosoitukset olivat vähintä, mitä me yleisönä saatoimme esiintyjille antaa illan päätteeksi. Lopuksi minulla olisi vain yksi toive – ensi vuonna uudestaan, jookos?

Miika J.K. Halmela

 

Lisää aiheesta

Death Rally- ja Quantum Break –pelien muusikko Ville Sorsa kertoo työstään 

Jeff Minter teknojynkyttää ja tarjoaa ilmaista pelattavaa  

Jousiorkesterin pelisoundtracklevy julkaistiin 

Vau-efekti: Street Fighter II muuntui rock-oopperaksi! 

Lue myös

Alien Isolation –ensikosketus – kahdeksannen matkustajan paluu [osa 1]

Deus Ex –modikatsaus – joko olisi uudelleenasennuksen aika?

Razer BlackWidow Ultimate 2014 -näppäimistö – vihreän pelaamisen kova hinta

Tobago (lautapeli)

Trials Fusion –haastattelu: pärinäpeli täynnä salaisuuksia

Wiikon wanha: Rayman