Uusimmat

Tutustuimme Alan Wake 2:een Remedyn toimistolla: ”Selviytymiskauhua Controlin ja Resident Evilin hengessä”

09.06.2023 21:30 Joonas Pikkarainen

Alan Wake 2

Remedyn 13 vuotta odotetun Alan Wake 2:n julkaisu on vihdoinkin käsillä. Vuosien varrella myös pelin suunta on muuttunut, sillä edeltäjästään poiketen jatko-osa on silkkaa selviytymiskauhua.

Muropaketti pääsi yhdessä muiden suomalaismedioiden kanssa tutustumaan ennakkoon Alan Waken jatko-osaan Remedy Entertainmentin tiloissa Espoossa. Puolituntiseen demoon ei päästy tilaisuudessa itse käsiksi, mutta se antoi hyvän kuvan peliin tehdyistä muutoksista sekä esitteli uuden päähenkilön, FBI-agentti Saga Andersonin. Fanien ei kuitenkaan kannata tulistua, sillä myös kirjailija Wake on niin ikään pelattavissa ja jakaa toisen puolen kampanjasta. Tätä pimeämpää puolta tuotoksesta ei kuitenkaan tällä kertaa esitelty.

Alan Wake 2:ssa Anderson saapuu pelaajille tuttuun Bright Fallsiin tutkimaan ritualistisia murhia, jotka muuttuvat pian painajaismaisiksi. Suomalaismedialle esitelty kohtaus oli varsin varhaisesta vaiheesta peliä, jossa ensimmäisestä osasta tuttu Robert Nightingale oli onnistunut nousemaan kuolleista ja lähtenyt haahuilemaan metsään. Sagan tehtävänä oli jäljittää tämä läpi pahaa enteilevän maaston hyödyntäen agentille ominaisia lahjoja.

Alan Wake 2

Yhden tehtävän perusteella pelin syvyyksiin on vielä vaikea sukeltaa liiaksi, mutta haetun tunnelman osalta tehty genremuutos käy selväksi. Pelattavuuden suhteen Alan Wake 2 muistuttaakin nyt likemmin Resident Evil -sarjan pelejä, jotka yhdistelevät yhtä lailla kevyttä ongelmanratkontaa ja kestäviä vihollisia. Sagan kohtaamat kulttilaiset kestivät nimittäin osumaa aika huolella, joten jos ammuksia jaetaan yhtä kitsaasti kuin japanilaisstudion peleissä, saa hermojaan liennytellä pitääkseen tärisevät kädet kurissa.

Tunnelmaa ei onneksi rakennettu pelkkien kestävien vihollisten varaan, vaan niin vahva äänimaailma, painostava ympäristö kuin sopiviin väleihin ujutetut säikytyksetkin pitivät varpaillaan myös metsän siimeksessä liikkuessa. Ensimmäisen osan lailla tekijät hyödyntävät lisäksi taidokkaasti pelaajan odotuksia, sillä pelaajan löytämät Alan Waken kirjoittamat sivut saattavat vihjailla tulevista kauhuista.

Ohjaaja Kyle Rowleyn puheista päätellen takamustaan ei tarvinne kiristellä kuitenkaan koko aikaa, vaan pelissä nähtäneen myös seesteisempiä hetkiä sydämen tasaamiseksi. Esitellyssä tehtävässä niitä ei tosin juuri löytynyt.

Alan Wake 2:n kehittäjät vihjailivat Remedyn toimitiloissa pelialueiden toimivan omina hubeinaan, joista löytyy ylimääräistä koluttavaa ja tarinan aikana avautuvia sivupolkuja. Näihin ei demossa lähdetty tallaamaan, mutta olettaisin rakenteen vastaavan hieman Controlissa nähtyjä alueita. Sivutehtäviä on kuitenkin luvattu olevan ja näiden liittyvän jollain tapaa laajempaan tarinaan ja maailmanrakennukseen. Pelkästään jo Controlin perusteella fanit voivat myhäillä tyytyväisinä sivupoluilta löytyvistä herkullisista marjoista, elleivät kehittäjät ole nyt täysin onnistuneet tiputtamaan poimuria käsistään.

Alueita ei voi kuitenkaan kutsua avoimiksi maailmoiksi, vaan Alan Wake 2:sta nähty hubialue oli itse asiassa varsin rajattu polku läpi näyttävän metsän. Eri haarakkeet tarjoavat jo mainittuja sivureittejä, minkä lisäksi mökeistä ja hylätyistä majataloista löytyi lisätutkittavaa niin uusien varusteiden kuin ympäristöön tukeutuvan kerronnan merkeissä. Visuaalisesti Alan Wake 2 näyttääkin upealta ja hyödyntää kehittäjien koko repertuaaria tunnelman luomiseksi. Päällekkäiset kuvat, tarkoin valitut fontit ja taustalla kuuluva dialogi antoikin vahvoja viboja Controlista, jonka kanssa Alan Wake kuuluukin samaan universumiin.

Tutkimista päästään harjoittamaan myös pään sisällä, sillä Remedy esittelee Alan Wake 2:ssa varsin mielenkiintoiselta tuntuvan mekaniikan Sagan peluuseen. Etsivänä tämä pystyy karkaamaan omaan mielipalatsiin, johon on koottu kaikki tutkimuksen aikana saadut epäillyt, todisteet ja muut kiinnostavat tekijät. Näitä yhdistelemällä valtavalla korkkitaululla avautuu uusia johtolankoja, jotka johtavat puolestaan eteenpäin ja mahdollisesti sivupoluille.

Käytännössä mielipalatsi toimii esittelyn perusteella eräänlaisen interaktiivisena muistikirjana, josta pelaaja voi nähdä nopealla silmäyksellä juttuun liittyvät tärkeimmät tekijät. Sitä ei voi myöskään täysin sivuuttaa, sillä saadut tiedot täytyy iskeä taululle kiinni, jotta tehtävän seuraava vaihe avautuu. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka pelaajat vastaanottavat tämän aavistuksen hidastempoisemman mekaniikan, mutta itselleni ratkaisu tuntui toimivalta. Lisäksi se tukee erinomaisesti päähenkilön tutkijataustaa ja tekee pelin etsivätyöskentelystä aavistuksen toiminnallisemman.

Mielipalatsissa oli myös muitakin interaktiivisia kohteita kuin pelkkä johtolankataulu, mutta näitä ei demon aikana esitelty sen tarkemmin.

Alan Wake 2

Lopuksi mainittakoon vielä näin suomalaisten silmin Peter Franzénin esittämät kaksoisveljekset, joista Ilmo Koskela piipahti demossa korjailemassa paikallista sähkökaappia. Kuten nimestä voi jo päätellä, esittää tunnettu näyttelijä pelissäkin suomalaista paikallista sarjayrittäjää. Hahmoon tutustuttaneen paremmin Wateryn kaupungissa, eikä varsinaisella videolla saatu hahmosta kuin dialogin edestä tuntumaa. Kotimainen media pääsi tosin näkemään erillisen pelin universumin sisäisen mainosvideon, jossa Koskelan veljekset mainostavat paikallista Ahma-olutta perin suomalaiseen tapaan.

Ja kyllä, Alan Wake 2:ssa nähdään jälleen Remedylle tuttuun tapaan televisio-ohjelmia, mainoksia ja muita hauskuuksia pelimaailman sisällä. Pelkästään Ahma-mainoksen perusteella näitä kannattaa myös etsiä pelin ilmestyttyä.

Puolituntisen perusteella Alan Wake 2 tuntuu löytäneen onnistuneen sopen itselleen kauhugenren parista, joskin mitään syvällistä pelistä ei voi sanoa näin kevyen siivun perusteella. Perusteet ovat kuitenkin kohdallaan, Remedylle ominainen laatu paistaa kirkkaasti ja niin ikään studiolle ominainen kerronta jaksaa toivottavasti kannatella tälläkin kertaa. Vaan eiköhän se tori kutsu tälläkin kertaa, kun Alan Wake 2 julkaistaan PC:lle, PlayStation 5:lle ja Xbox Seriesille 17. lokakuuta.

Alan Wake 2

Joonas Pikkarainen

"Olen lähetellyt outoja raaputuksiani peleihin ja elokuviin liittyen Muropakettiin vuodesta 2018 alkaen. Läpi elämäni jatkunut intohimo on jostain syystä kiinnostanut myös TechRadarin, Pelaajan, IGN:n, KonsoliFIN:in ja muiden medioiden lukijoita, jotka ovat saaneet sietää turinoitani jo toista vuosikymmentä. Kun en kirjoita peleistä, elokuvista ja/tai teknologiasta, käytän kaiken vapaa-aikani näiden parissa. Pääväylien lisäksi meikäläistä voi seurata myös useimmissa sometileissä tunnuksella @Pjorkkis."

Muropaketin uusimmat