Uusimmat

Unreal Tournament 2007 – kauniin perinteistä toimintaa PlayStation 3:lla

22.08.2006 10:00 Erica Christensen

PlayStation 3 tarvitsee ilmestyessään näyttäviä pelejä. Mikäpä sopisi paremmin uuden tekniikan esittelyyn kuin Unreal-sarja, joka tunnetaan uusimpien grafiikkakikkojen ahkerasta käytöstä. PS3:n tehoja tekniikkademolla esitellyt Epic Games kehittääkin sopivasti PS3:n julkaisupeliksi uutta Unreal Tournament 2007 -räiskintää.

PS2:lla aiemmin epäonnistuneesti vieraillut Unreal Tournament -sarja on pohjimmiltaan perusmallin pc-joukkueräiskintää. Toiminta on nopeaa ja perustuu reflekseihin ja liikkeeseen. Tällä kertaa mukana on tarina, jossa keskenään sotivat Axon-yhtiön avaruussotilaat ja Necris-pahikset.

UT 2007:ssä on mukana perinteiset tappomatsit ja lipunryöstöt, joissa ajoneuvoilla on nyt aikaisempaa enempää merkitystä. Pääpaino on kuitenkin täysin uudessa Warfare-pelitilassa, joka on pc:n UT 2004:ssä nähdyn Onslaught-tilan kehittyneempi malli. Kyse on taisteluista, joissa erilaisten päämäärien saavuttamisella hallitaan taistelun kulkua ja muutetaan taistelukenttää.

Aiemmin tänä vuonna E3-messuilla esiteltiin kenttää, jossa pelaajat taistelevat generaattorien hallinnasta ja rakentavat siltaa tärkeään kohtaan kentässä. Taistelun voitto vaikuttaa lisäksi jollain tavalla seuraaviin rähinöihin.

Aseistuksesta ei ole vielä tarkempaa tietoa, mutta mielenkiintoisia kulkupelejä riittää. Hurjin uutuus on Paluu tulevaisuuteen -elokuvista tuttu leijulauta, jonka avulla yksinäinen sotilas voi liikkua pitkin kenttää nopeaan tahtiin. Necriksen kolmijalkaiset kävelijät sädeaseineen taas kopioivat Maailmojen sodan tripodeja näyttävämmin kuin koskaan.

 

Graafisesti Unreal Tournament 2007 loistaa sarjan omalaatuiseen tyylin, mikä ei olekaan yllätys. Pelin kehitys aloitettiin hyvissä ajoin, joten Epicin ohjelmoijat ehtivät oppia laitteen erikoisuudet. Vaikka PS3- ja pc-versioita kehitetään rinnakkain, moninpelit eivät ole keskenään yhteensopivia.

 

Tekijä: Epic

Julkaisija: Midway

Tulossa: PlayStation 3

Testattu: PlayStation 3

Pelin kotisivu: www.unrealtournament2007.com