Vuoden 2013 paras suomipeli: Resogun
Pyysimme lukijoitamme äänestämään joulun ja uudenvuoden välissä kymmenessä eri äänestyssarjassa muun muassa vuoden 2013 aliarvostetuinta peliä, parasta pelihahmoa, parasta käsikirjoitusta ja yllättävintä peliä. Vuoden parhaaksi kotimaiseksi peliksi lukijat valitsivat Housemarquen Resogunin.
Tulokset on laskettu lukijoiden antamien äänten yhteenlaskun perusteella. Voittajan ja muiden hyvin pärjänneiden lisäksi olemme listanneet perusteltuja ja kategoriaan soveltuvia ehdokkaita, vaikka ne eivät yltäneetkään äänimäärällisesti.
Pelikuvaukset ovat lainauksia Domen aihetta käsittelevästä jutusta.
Vuoden 2013 parassuomipeli: Resogun
- Resogun (Housemarque)
- The Swapper (Facepalm Games)
- Clash Of Clans (Supercell)
Jo vuosikymmenet huippuluokan teoksia pusertanut Housemarque teki sen taas. Upean, loistavan räiskintäpelin. Peukku!
Housemarquen Mikael Haveri kiittää Domen lukijoita näin:
”Kiitoksia kaikille tästä kunniasta. On hienoa, että Suomen vanhin pelifirma pystyy pysymään relevanttina uuden generaation alkutaipaleella vanhan klassikkogenren siivittämänä. On myös erinomaista huomata modernin pelaajan kiinnostus vanhoja arvoja kohtaan. Vaikka kolikkopeliluolia ei nykyaikana juuri ole, on Resogun saanut raivattua tilaa ”shmupeille” jouluruuhkien keskeltä. Teidän ansiostanne pelit, kuten Dark Souls myyvät ja saavat jatko-osia, ja kiinnostuksenne on antanut koko indie-skenelle uuden merkityksen. Toivottavasti sama suunta jatkuu myös tänäkin vuonna, ja näemme yhä uniikkeja pelikokemuksia. Me täällä Housemarquella pyrimme ainakin pitämään huolen siitä, että lisää Resogunia on tulossa, ja ehkä myös pientä osviittaa muuhun tulevaan. Kiitos ja kumarrus.”
Äänestäjien kommentteja:
- Aivan mahtava uus-retro, emlko haastava ja upean näköinen peli. -Karri
- Äärimmäisen koukuttava. Aluksi tuntui että tällä ei ole mitään jakoa Super Stardust HD:n kanssa mutta kun peliin pääsee sisälle, olet koukussa. Pelastapa kaikki ihmiset edes helpoimmalla vaikeudella, puhumattakaan vaikeammista tasoista… nerokkaan haastava, upea graafisesti ja niin mahtava pelattava. -Jack B
- Mobiilipelille tätä titteliä ei tulisi antaa joten jäljelle jää vähän vaihtoehtoja. Resogun on hauska, näyttävä ja mielenkiintoinen peli joka varmasti yllättää myös ei genrestä pitävät…tai siis yllättäisi jos niitä PS4-laitteita kaupasta vielä saisi. -Niko
- Yksi parhaimmista uuden konsolisukupolven julkaisupeleistä. –Olenomena
- Playstation 4:n koukuttavin peli, uskomatonta visuaalista tykitystä ja mahtava musiikki. -Antti
Muista myös: Äänestä: Valitse vuoden 2013 parhaat pelit
1. Resogun
Lue juttu: PlayStation 4 -julkaisupelit testissä 3: Blacklight Retribution, Killzone: Shadow Fall, Resogun
Resogun vaikuttaa paperilla todella simppeliltä peliltä ja sitähän se onkin, mutta täytyy myös muistaa, että se on 15 euron ladattava peli. Ja sellaisena se on täyttä rautaa. Pienten alkukankeuksien jälkeen pelin hirvittävän hektinen meininki tuntuu todella nautittavalta ja onhan tyylikkäästi suunniteltua vokselitykitystä ja partikkelimekkalaa myös todella hauska katsella.
Oikeasti: parasta, mitä PlayStation 4:llä voi tällä hetkellä pelata.
2. The Swapper
Lue juttu: Suomipeli The Swapper ihastuttaa PC:llä
Kotimaisen Facepalm Gamesin (no lol sentään) luoma älytasoloikka The Swapper julkaistiin kuunvaihteessa Steam-digipalvelun kautta, ja peli on ennättänyt saada jo lämpimän vastaanoton pelaajakansalta. Visuaalisesti erittäin kaunis puzzleseikkailu on myös pelimekaniikoiltaan viehättävä luomus, joka on kunniaksi suomalaiselle pelikehitysskenelle.
Pelin ydinjuttu on mahdollisuus luoda pelaajahahmosta kopioita ja vaihtaa hahmojen välillä tehtäviä ratkottaessa.
3. Clash Of Clans
Lue juttu: Suomalainen Supercell nujersi EA:n latauslistoilla
Suomalainen mobiilipelitalo Supercell on tehnyt historiallisen tempun. Firma näet pudotti EA:n Yhdysvaltain iOS-alustan tuottolistalla. Ja nimenomaan tuottolistalla – eli tässä lasketaan paljonko firma tahkoaa tuloja peleistään.
Supercellin räväkkä ykkösveto on siitäkin hämmentävä, että firman pelitarjonta on kääpiömäinen EA:n tarjontaan verrattuna. Supercellillä on jenkkilän Top 200 -listalla tasan kaksi peliä, EA:lla kymmenen ja Gameloftillakin 15. Mutta niinpä vain Supercell takoo kahdella pelillään enemmän rahaa kuin muut yhteensä.
Muita ehdotuksia ja perusteluja:
Oceanhorn: Suurin kritiikki peliä kohtaan on ollut ”Zelda-klooni” termin käyttäminen, mutta samalla se on ollut myös suurin kehu. Yksinkertaisesti paras iOS-alustalla oleva suomipeli tällä hetkellä. Osoittaa myös sen, että ei jokaisen iOS pelin tarvitse sisältää mikromaksuja. 10 tuntia pelattavaa tuo tämän pelin samalle viivalle käsikonsoleiden parhaimpien pelien kanssa, -Nico
The Swapper: Tämä peli tuli kehuja kuultuani ostettua sokkona vain trailerin perusteella, ja läpi pelattuani herätti hiipuneen kiinnostukseni sekä indie- että puzzlepeilihin uudestaan. Upea kokonaisuus pienenpieneltä studiolta. –Punde
Angry Birds Go!: Mainio ja viimeistelty peli, hyvä ohjattavuus ja vauhdintuntu. Tunnettujen hahmojen huumori on saatu tuotua mukaan oivasti myös tähän uuteen peligenreen. –Lauri
The Swapper: Loisteliaat vahamaisema taustat yhdistettynä todella nerokkaaseen pulmailumekaniikkaan. Todellinen pulmanratkonta peli. -Ville
Fail Hard: Mainio peli, joulu sujahti huomaamatta tämän laatupelin parissa. –Rane
Propilkki 2: Vuosien kehittelyn ja lukuisten betojen jälkeen julkaistiin keväällä 2013 vihdoin versio 1.0 tästä oman lajityyppinsä ehdottomasta mestarista. Kansainvälinen moninpeli maajoukkueturnauksineen sekä Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön kanssa yhteistyössä järjestetty valtakunnallinen virtuaalinen pilkkiviikko kertovat osaltaan tämän kunnianhimoisen projektin yleismaailmallisesta tunnettavuudesta eikä yksinpelistäkään puutu haasteita. Tämän talven pilkkijäille virtuaaliversio on ollut omiaan. –Bustis
Lisää aiheesta
Domen toimituksen valinnat 2013, osa 1: Huolestuttavin trendi, pahin PR-katastrofi, suurin pettymys…
Domen toimituksen valinnat 2013, osa 2: Paras pahis, innostavin Kickstarter, iloisin yllätys…
Vuoden pelit 2013: vuoden kolmanneksi paras peli
Vuoden pelit 2013: toiseksi paras peli
Vuoden pelit 2013: vuoden paras peli