UUSIMMAT

Vuoden 2015 huutavin vääryys: Konamin perseily

06.01.2016 18:30 | Jukka O. Kauppinen

Pyysimme lukijoitamme äänestämään joulun ja uudenvuoden välissä kymmenessä eri äänestyssarjassa muun muassa vuoden 2015 aliarvostetuinta peliä, parasta pelihahmoa, parasta käsikirjoitusta ja yllättävintä peliä. Vuoden 2015 huutavimmaksi vääryydeksi lukijat valitsivat Konamin harjoittaman ylettömän perseilyn.

Tulokset on laskettu lukijoiden antamien äänten yhteenlaskun perusteella. Voittajan ja muiden hyvin pärjänneiden lisäksi olemme listanneet perusteltuja ja kategoriaan soveltuvia ehdokkaita.

 

Niin mikä Konamin perseily? No…

Eipä noihin ole ehkä enää mitään lisättävää.

 

Loppusuoralle ylsivät myös mm.:

 

MoonTV:n Gamerin loppuminen – ehdottomasti Suomen paras peliohjelma näki loppunsa (sori Pelikopteri ja Nelinpeli). -Rantarosmo

Witcher 3 ja Fallout 4 joutuvat kamppailemaan keskenään GOTYista.  Molemmat ansaitsisivat olla GOTY. -Rantarosmo

Arkham Knight-PC-perseily – Rocksteadyn Batman-pelit on kaikki julkaistu aikaisemmin PC:lle onnistuneesti. Alussa on ollut ongelmia, mutta se on pelaamisen nykyaikaa. Mutta Arkham Knightin PC-version ulkoistaminen toissijaisille tekijöille oli vakava virhe, josta fanit kärsivät vielä tänäkin päivänä. PC-versiota korjattiin lähes viisi kuukautta, eikä peli vieläkään toimi. Nyt puhutaan että sitä ei edes voida korjata, saatika yritetä. Kaikilla ei ole varaa pelikonsoliin, ja sarjan fanit ovat halunneet pelata tarinan loppuun. Se vain ei ole nyt mahdollista kaikille. – Atte T.

Battlefront saa 4-5 tähden arvosteluja – te kirjoittajat olette pelaajien äänitorvi, teillä pitäisi edustaa järjeä ja kohtuuttaa. Kokonaisuudessaan 120+e maksama peli, josta on leikattu sisältöä tulevia DLCtä varten, on mekaniikoiltaan ja kartoiltaan ontto, ei ole missään universumissa kohtuullista ja sen pitäisi näkyä arvosanassa. Hävetkää. -Joni T.

Geforce GTX 970 – yksi näytönohjainmaailman vuoden 2015 myydyimpiä tuotteita Suomessa ja ulkomailla. Sen muistiviasta kerrottiin vasta kun tuotetta oli jo myyty kuluttajille ja ongelmat suorituskyvyssä ilmenivät.   -Anssi K.

Project CARS – huutavin vääryys Linux-autopelaajille. Aikoinaan kun pelin joukkorahoitusprojekti pistettiin pystyyn ilmoitettiin pelin julkaisualusoiksi mm. Wii U ja Linux. Pelin kehittyessä kehittäjä kertoi aina eri alustoiden tilanteesta. Linux-version kehityksestä kerrottiin samaa tahtia kuin Windows-versiosta. Kuitenkin julkaisupäivänä julkaistiin rikkinäinen Nvidian middlewarella kyllästetty versio Windowsille. Xbox- ja PlayStation- versiot tulivat myös, mutta sen jälkeen kerrottiin vain yrityksistä portata peli Wii U:lle ja sekin kuopattiin myöhemmin. Steamin Steam-OS-ale listasi Linuxille tulevia pelejä CARSin julkaisun jälkeen, ja peli oli siellä listattuna. Eli vielä oli siis toivoa. Mutta peli ei ole edelleenkään sitä tasoa mitä siltä odotettiin ja useampi julkaisualusta on peruttu. Kehittäjä ei edes vastaa kyselyihin Linux-versiosta, eikä peliä näkynyt edes Steam Machine -julkaisupäivänä. Project Cars olisi ollut ensimmäinen oikea autopeli Linuxille, joten hyvin monet Linux-pelaajat rahoittivat projektia. Ymmärrettävästi rahoittaneilla kiehahti, kun hieman yli kuukausi julkaisusta ilmoitettiin jo uudesta pelistä nimeltä Project CARS 2. Joukkorahoitus on tuolle pelille luvassa myöhemmin ja peli on tulossa kehittäjän mukaan myös Linuxille – uskoo ken tahtoo-. -Sky

 

Lisää aiheesta

2014 huutavin vääryys: Ubisoft

2013 huutavin vääryys: WiiUn kohtalo

2012 huutavin vääryys: The War Z2011 huutavin vääryys: Bulletstorm

2010 huutavin vääryys: Call of Duty: Black Ops

 

Muistathan myös äänestää vuoden 2015 parasta peliä: Äänestä: Valitse vuoden 2015 parhaat pelit