UUSIMMAT

Wargame AirLand Battle –ensikosketus – venäläistankki norjalaisessa puutarhassa

15.03.2013 19:30 | Jukka O. Kauppinen

2012 alkupuolella julkaistu Wargame: European Escalation nosti ranskalaisen laadukkaisiin RTS-peleihin erikoistuneen Eugen Systems –studion askeleen ihan uuteen suuntaan. Erinomaiset Act of War- ja RUSE-naksusodat olivat toki purreet yleisöön, mutta Wargamen viihdyttävä kolmannen maailmansodan kuvaus tehosi myös Miikka Lehtosen sotamakuun. Eihän se täydellinen ollut, mutta jatko-osa tuntuisi paneutuvan juuri niihin asioihin, mitä Miikka eniten harmitteli.

Wargame: AirLand Battle tuntuu olevan entistäkin kivempi peli, ja kaiken lisäksi se jätti jälkeensä paljon tavanomaista kevytnaksua strategisemman fiiliksen. Toki peli on mainstreamimpään pelaajaankin toimivaa RTS:ää, mutta kyllä siinä tuntui olevan jotain syvempääkin.

Peli sijoittuu ajallisesti samaan – kaikeksi onneksi kuvitteelliseen – kolmanteen maailmansotaan, josa European Escalationissakin käytiin. Mutta siinä missä EE:ssä kahinoitiin keski-Euroopassa, nyt taistelukenttänä ovat Pohjoismaat, pääasiassa Norja.

On siis vuosi 1983. Ja Neuvosliitto haluaa vapauttaa Euroopan kapitalismin ja imperialismin taakasta. Ihan kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä omaa parastaan. Kuten nuo katalat norskit ja heidän petolliset NATO-liittolaisensa. Neuvostojoukkojen pitäisi kuitenkin saada haltuunsa Pohjois-Norja, jotta tätä kautta päästäisiin vaikuttamaan taisteluun Atlantista. Pelialue kattaakin enemmän ja vähemmän isoina paloina pohjoista vyöhykettä Murmanskista Pohjois-Norjaan, minkä lisäksi pienempinä näyttämöinä mukana on ainakin osa Baltiaa, Ruotsi ja Tanska.

Hitusen loukkaantuneena tietenkin ihmettelin, jotta mitenkäs Suomi on tässä mallinnettu, sillä eihän nyt Norjaan tai Ruotsiin ihan noin vain marssita. Mutta näemmä marssitaan, Suomi kun huomioitu niin äärimmäisen puolueettomana maana, ettei edes rauhaa rakastava Puna-armeija meitä häiritse, vaan kiertää mieluummin pohjoisen kautta tai sitten kiertää Tanskaan ja Etelä-Ruotsiin Baltian kautta.

Ja sitten tietysti rytisee, oman mielen mukaan joko lännen tai Varsovan liiton joukkoja komentaen. Edellisestä pelistä tuttujen joukkojen lisäksi uusia maita armeijoineen ovat Norja, Ruotsi, Tanska ja  Kanada.

AirLand Battle pyrkii muutamilla osa-alueillaan korkealle. Jopa sananmukaisesti, sillä yksi pelin kantavista lähtökohdista oli nimenomaan ilma-aspektin tuominen sotaan ja kunnolla. Kaikkiaan komennettavissa on noin 700 erilaista yksikköä, joista kokonaiset 150 erilaisia lentokonetyyppejä. Ilmasotaan onkin panostettu ja esittelyssä kiinnitin huomiota niin taisteluhelikopterien toimintaan kuin myös alueella partioivien rynnäkkökoneiden ja hävittäjien operointiin. Lentokoneet käyvät keskenään jopa ilmataisteluja, pyrkien lähestymään kohteitaan saamansa käskyn mukaan ja valitsevat kuhunkin tilanteeseen sopivan aseen. Näin taistelukentän ilmaherruus tai ainakin vihollistoiminnan häiritseminen tuo sotimiseen laajempaa modernin taistelukentän tuntumaa.

Pelin suunnittelija kertookin tässä kohtaa, että aikaisemmin pelintekijät eivät vielä oikein edes tienneet miten ilmasodan voisi peliin integroida. Sotajuttujen harrastaminen ja arkistojen penkominen toi kuitenkin ratkaisun, kun suunnittelijat löysivät todellisen ilmatuki-doktriinin, joka pystyttiin istuttamaan pelin ilmasodan pohjustaksi.

Eugen Systems pyrkii ennen kaikkea tekemään hyvän sotapelin ja taistelukenttäsimulaation, mutta pitkän kampanjan aikana ulkopuoliset tapahtumat ja poliittiset päätökset saattavat myös vaikuttaa sotimiseen. Satunnaisissa ja piilokampanjaenginen päättämissä tapahtumissa on sekä yleisempiä että harvinaisia juttuja. Mitäs tehdään, jos Neuvostoliiton presidentti kuolee kesken kaiken? Miten se vaikuttaa poliittiseen tilanteeseen? Jos joku saadaan nopeasti tilanne, niin mikä on hänen linjansa? Myrsky Pohjanmerellä johtaa täydennysten jumittamiseen ja ammuspulaan. Millaisia ideoita yksittäiset komentavat kenraalit saavat päähänsä? Millaisia he ovat ylipäätään komentajina? Kunkin taidot ja strategiat vaihtelevat, ja joku saattaa esimerkiksi käyttää taktisia ydinaseita tai kemiallisia aseita paljon innokkaammin kuin joku toinen. Pelaajan näkökulman lisäksi pelissä onkin erillinen strateginen taustasimulaatio, joka pyörittää suursodan suurta kuvaa ja korkeimman tason päätöksentekoa.

Pelin pääkampanja alkaa sodan ensimmäisestä päivästä, mutta ilmeisesti kampanjoita on useampiakin, sekä eri vastapuolten että eri maiden ja taisteluosastojen näkökulmasta  Kampanjat ovat dynaamisia ja taisteluosastoilla on omat ”ominaisuutensa”, mikä ilmeisesti tarkoittaa vähän muutakin kuin vain vaihtelua joukko-osastojen koostumuksessa.

Eugenin pelisuunnittelijan mukaan erilaisten yksiköiden ja dynaamisesti etenevien kampanjoiden matkasta koostuu suorastaan omia tarinoitaan, kun yksiköt keräävät kokemusta, muuttuvat ja kulkevat yhteenotosta toiseen. Ja saattaapa taisteluissa kohdata maa- ja ilmasodan lisäksi myös hetkittäistä merellistä ulottuvuutta, kun lähistöllä oleva laivasto-osasto tarjoaa mosureille tykistötukea. Tai toisinpäin.

Neukkuna Norjassa

Strategiapelinä AirLand Battle antaa houkuttelevan vaikutelman. Skandinaaviset maisemat ja norjalaiset vuonot näyttävät upeilta. Karttaa voi zoomata aivan yksiköiden läheltä kauas lintuperspektiiviin, jonka kautta taistelukenttää ja jopa sillä kiitäviä lentokoneita on helppo tarkkailla satelliittikarttojen pohjalta tehdyiltä kartoilta. Kamera vaikuttaakin erittäin hyvin ja ajatuksella tehdyltä, eikä sen sulava zoomailu ja vierityskään yhtään haittaa.

Karttojen suunnittelukin saa meikältä pisteet. Niitä ei ole tehty väin lätkimällä juttuja ja objekteja minne ja miten sattuu, vaan pelimoottoria tehdessä on huomioitu realitisen arkkitehtuurin ja kaupunkirakentamisen vaatimukset. Niinpä peliin voidaan tehdä realistisia kaupunkeja, kurvikkaita asuinalueita, esikaupunkialueita puutarhoineen ja niin pois päin. Tarpeeksi läheltä ihailtuna silmään tarttuu myös paikkojen viehättävä pohjoismaalaisuus – jopa grafiikan placeholdereista erottaa norskien arkkitehtuurin vaikutteita. Tosi jees.

Entäs taistelutoiminta? No, RTS-sodintaa. Nappaat kiinni joukosta, annat niille kohteita tai päämääriä. Toki myös taktiikoita ja muodostelmia voi määritellä. Käyttöliittymä ja tekoäly tuntuivat vilauksen perusteella toimivilta, ja esimerkiksi jalkaväkiosastot osaavat asettua eri tavoin omakotitaloihin ja kerrostaloihin, maksimoiden sekä oman suojauksensa että näkökentän. Joukoille voi antaa myös tarkentavia käskyjä, ja esimerkiksi jalkaväkiosaston voi määrätä levittäytymään yhden tai parin talon sijaan kokonaisen korttelin alueelle. Ylipäätänsäkin käyttöliittymä oli erittäin avulias näyttäessään miten joukot tulevat asettumaan kohdealueelle saapuessaan.

Eugen Systemsin päämäärät AirLand Battlen suhteen ovat periaatteessa yksinkertaiset: tehdään simulaatio suursodasta, tehdään yksinpelistäkin todella hyvä ja tehdään European Escalationia parempi peli.

Eugen itsekin yllättyi Wargamen menestyksestä, sillä se myi ”selvästi odotettua enemmän.” Mutta eihän se ongelmaton ollut, sillä yksinpelissä oli jos jonkinlaisia ongelmia, kuten Lehtonen aikoinaan arvostelussaan laukoi. Loppumetreillä Wargame olikin paljon suositumpi moninpeli kuin yksinpeli, mitä tekijät nyt yrittävät hioa tasapainoisemmaksi, nautittavammaksi ja ”rakenna oma tarina” –tyyliseksi.

Mutta ei moninpeliäkään ole silti unohdettu. Netin yli pääsee sotimaan 10 vs 10 pelaajan voimin ja pelissä on sisäänrakennettu matsien broadcast-järjestelmä. Kuka tahansa voi seurata käynnissä olevia taisteluja ja mitä ilmeisimmin pelissä on myös oma sosiaalinen verkostojärjestelmänsä, jonka kautta pelaajat voivat rakentaa kaveriverkostoja ja fanittaa haluamiaan sotureita, seuraten aktiivisesti näiden taisteluja.

 

Wargame Air Land Battle

Tekijä: Eugen Systems

Julkaisija: Focus Home

Tulossa: PC

Pelaajia: 1, 2-?

Pelin kotisivu: http://www.wargame-ab.com

Jukka O. Kauppinen

 

 

Wargame: European Escalation (PC) 

Euroopan tuorein erimielisyys saa alkunsa kylmän sodan kuumimpina vuosina. Itäsaksalainen toisinajattelija päättää saaneensa tarpeeksi kommunismin riemuista ja loikkaa länteen, tappaen matkalla pari rajavartijaa. Tämä ei tietenkään itäsaksalaisia naurata ja he vaativat murhaajan palauttamista. Lännen kieltäytymistä seuraa pieni rajakahakka, joka paisuu ensin koko Saksan ja lopulta Euroopan käsittäväksi sodaksi, jossa NATO-joukot ja Varsovan liitto ottavat yhteen jotta tanner tömisee.

 

Lisää aiheesta

Act of War: Direct Action (pc)

RUSE (PC, PS3, Xbox 360)

Lue myös

BioShock Infinite -ensikosketus: Paratiisista on vain askel helvettiin (osa 2)

Dark –ensikosketus osa 1 – vampyyrihiippailua Thiefin ja Deus Exin jalanjäljissä

Gears of War: Judgment -ensikosketus – jylhä surulaulu täynnä melodramaattista tykitystä

SimCity – ”otamme kaupunginrakentelun tosissamme mutta hilpeydellä”

Spartacus Legends – K18, F2P ja päät poikki

Tony & Tino (lautapeli)

Wiikon wanha: SimCity

Zombie Burbz High – zombi-invaasio tabletillesi

 

Keskustelu

Ei ne viitinny laittaa Suomea mukaan, kun peli olis ollu game over heti alusta. :p

Muropaketin uusimmat