Warhammer-lautapelit

”Ai, keräätkö sä Warhammereita?” on minultakin kysytty useamman kerran. Yleensä siinä vaiheessa tulee vastustamaton halu tempaista ympäri korvia ja selittää, että kyse ei ole mistään aikuisten miesten He-Maneista, vaan ihan vakavasta harrastuksesta. Valitettavasti vain tilaisuus on puuttunut, mutta nythän se on oiva. Mikä olisi parempi tapa avata eDomen upouusi ja uutuuttaan kiiltävä lautapeliosasto, kuin kattava selonteko miniatyyripeleistä ja kaikesta niihin liittyvästä?

Pikkupoikien harrastus?

Ensimmäinen harhaluulo, joka figupelien ympärillä pyörii, on se että pelit olisivat jonkinlaisia teini-ikäisten GI Joe-leluja. Vaikka asiassa tavallaan nykyään onkin perää, on miniatyyripeleillä pitkät ja jalot perinteet. Minityyrisotapelit juontavat juurensa jo 1800-luvun Englantiin, jossa upseerit käyttivät niitä strategisen harjoittelun lisäksi puhtaasti rentoutumiseen. Itseasiassa ensimmäiset tunnetut säännöt miniatyyritaisteluun kehitti kirjoistaan tunnettu Orson Welles. Pelit ovat tottakai muuttuneet paljon niistä ajoista, mutta suurimmat muutokset ovat tapahtuneet vasta viime vuosina.

Vielä 70- ja 80-luvuilla pelaaminen oli parrakkaiden historiafriikkien puuhaa. Miniatyyrit olivat kalliita ja niitä hankittiin pääsääntöisesti pienistä postimyyntiliikkeistä, ellei sitten käynyt niin hyvä tuuri, että sattui asumaan kaupungissa jossa oli alan liikkeitä. Pääsääntöisesti pelit sijoittuivat joko Napoleonin ajan sotiin tai toiseen maailmansotaan. Laadullisesti tämän ajan miniatyyrit pärjäävät hyvin huonosti nykyisille ja säännötkin olivat paljon raskaammat ja realistisemmat. Tämä on täysin ymmärrettävää, koska pelejä ei yritettykään markkinoida nuorisolle, eikä niiden kuviteltukaan olevan ”cooleja” tai helposti opittavia. Miksi olisi kuviteltukaan? Raskaiden historiankirjojen lukuun tottuneille harrastajille säännöt olivat suhteellisen helppoa opittavaa. Kun harrastus alkoi hiljalleen saada tuulta purjeisiinsa, oli vain ajan kysymys, ennen kuin joku iskisi kultakaivokseen.

Kultakaivos

Hakkunsa kultaan iski kaksi englantilaisia nuorta miestä. Kaksikko Steve Jackson ja Ian Livingstone tunnetaan Suomessa old school-pelaajien keskuudessa ”Fighting Fantasy”-kirjoistaan. Muistat kyllä ne – ”Jos haluat lyödä örkkiä miekalla, siirry sivulle 288. Jos haluat suudella sitä intohimoisesti, siirry sivulle…”. Tähän aikaan figupelit eivät olleet Games Workshopin päätuote saatika sitten nykyisen kaltainen miljoonabisnes. Firma aloitti itse asiassa tekemällä geneerisiä fantasia- ja science fiction-miniatyyrisarjoja, jotka oli oikeastaan tarkoitettu muiden valmistajien peleihin. Ensimmäisen varsinaisen miniatyyripelinsä firma teki vuonna 1983 kun Warhammer julkaistiin. Vain vuotta myöhemmin peli päivittyi toiseen laitokseensa. Peli oli tähän aikaan vielä kovin erilainen nykypäiviin verrattuna, mutta kun vuonna 1987 valmistui Warhammerin kolmas laitos, alettiin tosissaan puhua ilmiöstä. Peli oli levinnyt jo Englannissa kulttisuosikiksi, mutta suuret markkinat eivät auenneet.

Harrastus alkoi toden teolla nousta massojen suosikiksi Warhammer 40,000-pelin saatua toisen laitoksensa ja siirryttyä nykyisille pelaajille tuttuun jättilaatikkoon, jossa tuli sääntökirjan ja muiden tarvekalujen lisäksi liuta muoviminiatyyreitä. ”All you need in a box”-periaate ja uusi, nuorisolle suunnattu imago tuottivat tulosta. Edes suhteellisen korkea hinta ei ollut este, koska idea olikin aina, että nuoret pyytäisivät peliä lahjaksi vanhemmiltaan ja sitten ostaisivat itse lisää joukkoja viikkorahoillaan. Idea toimi kuin junan vessa ja pelaajien määrä nousi tuhansista kymmeniin tuhansiin ja lopulta satoihin tuhansiin. Nykyään Games Workshopin pelejä pelataan maailmanlaajuisesti ja ensimmäinen Warhammer 40,000-maailmaan sijoittuva elokuva nähnee päivänvalon vielä tämän vuoden puolella.

Enemmän kuin pelkkä peli

Miten Warhammer sitten eroaa esimerkiksi Monopolista, Afrikan Tähdestä tai vaikka Milton Bradleyn Hero Quest-pelistä? Warhammer on enemmän kuin peli, se on harrastus. Vaikka boksissa saakin periaatteessa kaiken tarvitsemansa, on se vain alkupiste harrastukselle. Ensinnäkin laatikko sisältää vain kourallisen miniatyyreitä kahdesta armeijasta (esimerkiksi Warhammerissa on reilu tusina armeijoita, näistä enemmän myöhemmin), joten kunnon peleihin tarvitaan keräilyintoa. Lisäksi miniatyyrit toimitetaan maalaamattomina ja kasaamattomina. Ne pitää siis koota ja maalata itse. Lisäksi, koska peli ei tapahdu millään kiinteällä pelilaudalla vaan kunnon kolmiulotteisen maaston joukossa, pitää suunnattomat kukkulat ja suojaisat metsät väsätä itse.

Vaikka koko harrastus-imago saattaakin pelottaa pois arimmat, se on itseasiassa pelien kiehtovin puoli. Missään ei sanota, että aluksi tarvitaan tuhansien pisteiden tai markkojen armeijat, laatikosta tulleillakin pääsee alkuun. Kukaan ei myöskään odota, että miniatyyrisi näyttävät samoilta kuin White Dwarf-lehdessä tai tässä artikkelissa. Kuten kaikki muutkin taidot, maalaamisen oppii harjoittelemalla. Itse olin aluksi täysi puukäsi, enkä kehtaa edes näyttää ensimmäisiä, äidin meikkipensselillä maalattuja kääpiöitäni. Nykyään harrastan puoli-ammattimaisesti miniatyyrimaalausta ihmisille eri puolilla maailmaa. Maisematkin saa ostettua kaupasta jos sikseen tulee, mutta antoisinta sekin on siinä vaiheessa kun kaksi tyhjää limsatölkkiä ja kasa styroksia muuttuu voimalaksi.

Monet Warhammer-pelaajat aloittavat pelin pelkästään pelaamalla, mutta kun maalauspirulle antaa pikkusormensa, se vie koko käden pensseleineen päivineen. Itse sanoisin, että tätä nykyä käytän maalaamiseen ja maaston tekemiseen helposti kymmenen kertaa enemmän aikaa kuin itse pelaamiseen.

Mutta mitä siinä tapahtuu?

Asiasta tosissaan kiinnostuneiden kannattaa marssia lähimpään alan liikkeeseen (Suomessa esimerkiksi Fantasiapelit) ja ostaa White Dwarf-lehden irtonumero. Asiasta vielä vähän vähemmän kiinnostuneiden kannattaa jatkaa lukemista. Warhammer ja Warhammer 40,000 ovat miniatyyrisotapelejä. Toisin sanoen pelaajien itsensä kokoamat ja maalaamat 28-milliset figuurit ottavat yhteen nopanheittojen ja sääntöjen määrämällä tavalla. Warhammer on peleistä huomattavasti taktisempi, johtuen jo ajan hengestä. Jättimäiset rykmentit ovat kankeita ja hitaita, joten peli vaatii ajattelua ja hahmotuskykyä, jotta siinä menestyy. Warhammer 40,000 on peleistä helpompi ja nykyään ehkä suositumpi. Armeijat ovat pienempiä ja vaikka peli sijoittuukin tulevaisuuteen, sota tapahtuu nykyajan ehdoin. Toisin sanoen 5-20 miehen yksiköt liikkuvat paljon vapaammin ympäristössä, piiloutuvat raunioihin ja käyttävät maastoa suojanaan. Peliin antavat lisämakua myös jättimäiset sotakoneet, joilla voi parhaina päivinään lanata puoli armeijaa kumoon.

Pelien runkona on GW:n uskollinen D6-systeemi. Kaikki pelin yksiköt ja hahmot on kuvattu säännöissä ominaisuusrivillä, jotka sisältävät mm. liikkumisnopeuden, voiman, kestävyyden, taidon lähitaistelussa ja pitkän matkan aseilla ja johtajuustaidon. Arvot vaihtelevat asteikolla 1-10. Kun esimerkiksi kaksi hahmoa kohtaa lähitaistelussa, otetaan kirjasta asianomainen taulukko, jossa taistelijoiden ominaisuuksia verrataan toisiinsa. Näillä taulukoilla saadaan aikaan kohdeluvut, jotka D6-heitolla pitää ylittää tuloksen saavuttamiseksi. Nyrkkisääntönä parempi pääsee aina helpommalla, mutta huonoimmallakin soturilla on yleensä mahdollisuus voittaa paras, mikäli tuuria vain löytyy.

Koska Warhammer on kilpailuhenkinen peli, täytyy sen sisältää säännöt sen varmistamiseksi, että molemmat pelaajat lähtevät kilpaan suunnilleen samalta viivalta. Tätä varten peleissä on pistesysteemi. Goblin on naurettavan huono kaikessa ja pelkää omaa varjoaankin, mutta toisaalta se maksaa vain muutaman pisteen, joten niitä saa armeijaansa järkyttävät määrät. Mahtava kaaosloordi on kaikkea, mitä Goblin ei ole, mutta hänen mukanaan tulee myös usean sadan pisteen hintalappu. Yksiköt ja hahmot sisältävät myös suuren määrän optioita, jotka maksavat lisäpisteitä (voit ostaa keihäsmiehillesi paremman panssarin tai vaikka korottaa ratsuväkesi eliittiyksiköksi, jolloin ominaisuudet paranevat). Vaikka systeemi ei tietenkään ole täydellinen, se tasapainottaa peliä ja ilman sitä tällaisia pelejä olisi vaikea kuvitella.

Warhammer

Warhammer on GW:n peleistä se vanhempi ja maailmanlaajuisesti suositumpi. Pelissä massiiviset rykmentit ottavat yhteen ja peli on GW:n peleistä lähinnä klassisia sotapelejä. Koska ajan hengen mukaisesti miehet ovat järjestäytyneet suuriin rykmentteihin, on peli hidastempoisempi ja taktisempi kuin Warhammer 40,000. Kuten tyyliin kuuluu, maailma on kovin synkkä. Muinaisaikojen mahtirodut, haltiat ja kääpiöt, ovat vastahakoisesti luovuttaneet vallan kahvan ihmisille. Suuresti keskiajan Saksaa muistuttava ihmisten valtakunta laajenee horjuvin askelein, mutta ei ilman vastarintaa. Pohjoisen autiomaat ovat Kaaoksen valtakuntaa, josta demonit ja sielunsa Kaaokselle myyneet ihmiset tekevät aina vain pahempia ja pahempia iskuja etelän kansojen kimppuun. Ihmiskunnalla ei muutenkaan mene hyvin, sillä Örkit, kolmet erilaiset haltiat, kääpiöt ja Atsteekkeja muistuttavat liskomiehet haluavat myös itselleen lisää valtaa. Ikään kuin tämä ei riittäisi, kuolleetkin nousevat haudoistaan vampyyrien ja pahojen velhojen komentamina. On vain ajan kysymys, koska Kaaos voittaa ja tuhoaa maailman, mutta ilmaiseksi sitä ei heille anneta.

Warhammer on klassinen sotapeli. Tiukkoihin neliömuodostelmiin järjestyneet sotilaat marssivat, muuttavat suuntaa, rynnäköivät, ampuvat taistelevat. Ajan hengelle uskollisesti muodostelmat ovat kömpelöitä, joten ennakkosuunnittelua tarvitaan. Vaikka pelistä löytyy sotakoneita tykkien, katapulttien ja eksoottisempien vehkeiden muodossa (miltä kuulostaisi jättimäinen ritsa, joka ampuu lepakkosiipisen Goblinin kohteensa niskaan?), ovat pelin massatuhoaseet jättimäisiä hirviöitä. Vaikka pelissä on tehty uhrauksia realismin kustannuksella hauskan pelin aikaansaamiseksi, pärjää Warhammer silti ihan hyvin vertailussa ”vakaviin” sotapeleihin. Pelaajia sille löytyy myös enemmän kuin tarpeeksi, joten peliseurasta tuskin tulee kenellekään puutetta.

Warhammer 40,000

”Synkässä tulevaisuudessa on vain sota”. Näin kertoo jo pelin laatikko, eikä se valehtele. Ihmiskunta on levinnyt halki tähtien ja hallitsee suurta osaa universumista. Mahtava avaruusmerijalkaväki polkee alleen kaiken vastarinnan Keisarinsa nimessä ja sivistys leviää joka puolelle. Kaaoksen voimat kuitenkin heittävät kapulaa rattaisiin ja mahtava sotasankari Horus nousee kapinaan Keisaria vastaan. Vieden mukanaan lähes puolet avaruusmerijalkaväen yksiköistä hän aloittaa avoimen sisällissodan, joka lähes tuhoaa ihmiskunnan. Lopulta Horus ja hänen joukkonsa ajetaan pois Keisarin itsensä uhrattua henkensä pysäyttääkseen vihollisensa aivan Maapallon ovelle. Tuhat vuotta on kulunut ja ihmiskunta taistelee edelleen. Horuksen aatetta kantavat kapinalliset tekevät iskujaan toisesta ulottuvuudesta ja heidän lisäkseen myös lukuisat muukalaisrodut jatkavat loputonta sotaansa universumin hallinnasta. Tervetuloa vuoteen 40,000.

Warhammer 40K on GW:n peleistä se uudempi ja nuorison keskuudessa suositumpi. Peli on helpompi oppia ja pelata kuin Fantasy Battle, johtuen jo pitkälti erilaisesta sodankäynnistä. Siinä missä Fantasy Battlessa kankeat 50 figun rykmentit taistelevat keskenään, pelataan 40,000:ssa 5-20 miehen yksiköillä, jotka liikkuvat suhteellisen vapaasti maaston joukossa, piiloutuvat sinne ja käyttävät sitä suojanaan. Pelissä on myös mukana suuret määrät massiivisia sotakoneita, jotka kylvävät massiivista tuhoa. Erikoisuutena mainittakoon, että varsinkin viime aikoina suunnittelijat ovat alkaneet ammentamaan vaikutteita muistakin scifi-klassikoista, joten esimerkiksi Starship Troopers-uusintaottelu Mobile Infantry-tyylisellä Imperial Guard armeijalla hyönteismäisiä Tyranideja vastaan onnistuu hienosti. Pelin uusin armeija, Gundam-tyyliset Taut, ovat myös hienoimpia figuja, joita GW on valmistanut aikoihin.

Eksoottisemmat

GW harrastaa myös niin sanottuja täytepelejä. Aina silloin tällöin joku pelisuunnittelijoista saa idean, jonka hän onnistuu myymään markkinointiosastolle. Seurauksena voi olla mitä tahansa ”Bommerz over da Sulphur River”-tyylisistä minipeleistä aina Blood Bowlin tyylisiin kulttiklassikoihin. Entisaikoina GW:llä oli kolmasin pääpeli, Epic. Epic kuvasi, kuten nimikin kertoo, eeppisiä scifi-sotia. Yksittäisten figujen sijaan komennettiin piskuisia, 15 millin alustalle mahtuvia yksiköitä ja kokonaisia tankkimuodostelmia. Peli oli ehkä GW:n paras, mutta ei saanut koskaan tuulta siipiensä alle. Muita mainittavia pikkupelejä ovat Necromunda ja Mordheim. Necromundassa käytiin kiivasta jengisotaa jättimäisen kaupungin raunioissa, johon yksityiskohtaisemmat säännöt sopivat erinomaisesti. Toinen skirmish-peli, eli Mordheim, kertoo raunioituneesta suurkaupungista (alkaako muodostua jonkinlainen kuva GW:n yleistyylistä?) Fantasy Battlen maailmassa, johon on syöksynyt harvinaista Wyrdstone-metallia sisältävä meteori. Epätoivoisten miesten muodostamat ryhmät taistelevat toisiaan ja Wyrdstonen mutatoimia kaaosolentoja vastaan. Jo aiemmin mainittu Blood Bowl on monien GW-fanaatikkojen ikuinen kulttisuosikki. Rugbyn ja jenkkifutiksen yhdistelmä ilman sääntöjä Fantasy Battlen maailmassa on juuri niin hauskaa kuin miltä se kuulostaakin. Näiden eksoottisten pelien ystäville GW:n veteraanisuunnittelija Jervis Johnson teki vuosikymmenen palveluksen, kun hän muutaman työtoverinsa kanssa muodosti Fanatic-osaston, joka tukee yhä näitä pikkupelejä.

Mitä sitten tarvitsen?

Kuten jo aiemmin mainitsin, GW:n nykyistä markkinointistrategiaa kuvaa parhaiten vanha lause ”all you need in a box”. Vaikka ensinäkemältä lähes 500 markan hintalappu näyttää järkyttävältä, saa rahoilleen myös vastinetta. Sekä Warhammer- että Warhammer 40,000-bokseissa tulee kymmeniä muovifiguja, säännöt, tarvittavat nopat ja mitat sekä vielä muutama maastopalakin. Vaikka alku näyttää vaatimattomalta, saa perustavaroillakin aikaan hauskan pelin. Peruslaatikko ei tietenkään sisällä kuin perusjoukkoja, joten jos (ja kun) haluat jotain eksoottisempaa, tarvitaan lisäinvestointeja. Ensimmäinen ostos on tietenkin armeijakirja valitsemallesi armeijalle. Se sisältää kaikki sen erikoissäännöt, täydellisen luettelon joukkojen tiedoista ja hinnoista pisteinä, sekä armeijan taikaesineet. Lisäksi kirjoissa on maalausohjeita yksiköille ja pääasiassa erinomaista taustamateriaalia, joka on pelin todellinen suola monille. Armeijakirjallasi aseistautuneena voit suunnitella itsellesi haluamasi kaltaisen armeijan ja sitten suunnata kauppaan. Itse en suosittele koko armeijan ostamista kerralla, sillä mikään ei ole niin masentavaa kuin tuijottaa 400 maalaamatonta muovigoblinia ja tietää, että joka ainoa kirottu gobbo pitää maalata.

Kannattaa varautua siihen, että alussa mieli voi muuttua useampaankin kertaan, joten kannattaa jo valmiiksi lähteä liikkeelle oikealla asenteella. Kaupoissa pyörivät pelaajat ovat varmasti valmiita kertomaan mielipiteensä siitä, mitkä armeijat haisevat, mitkä ovat hyviä ja mitkä on tehty epäreilusti muita kohtaan. Heitä ei juuri kannata kuunnella. Vaikka armeijoissa on toki eroja, eivätkä kaikki ole absoluuttisessa tasapainossa, ei yksikään armeija ole radikaalisti muita parempi.

Paljon parempi tapa valita armeijansa kuin tuijottaa ominaisuuksia on kävellä kauppaan ja katsella figuja. Muista, että joudut maalaamaan pari sataa kyseisen armeijan figua, ennen kuin sinulla on täysin maalattu armeija. Kannattaa siis valita se joukko, jonka miniatyyrit näyttävät kiinnostavimmilta ja hienoimmilta. Itse olen tällä asenteella saanut kasattua pelattavat armeijat lähes jokaisesta pelien roduista, tosin useat niistä on jo kaupattu eteenpäin uusien pelien rahoittamiseksi.

Tulevaisuus

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan miniatyyripeleihin? On suhteellisen varmaa, että ainakin uudet laitokset Games Workshopin pääpeleistä. Harrastus on levinnyt jo niin laajalle, että on vaikea kuvitella sen kuolevan kovinkaan nopeasti. Games Workshopin pelien lisäksi on toki paljon muitakin valmistajia, mutta heidän pelinsä ovat Suomessa pienen porukan kulttijuttuja, joihin voi olla vaikea päästä kylmiltään sisään. Markkinajohtajana on helppo olla, varsinkin kun bisnes laajenee. Suomessa lähipäivinä ensi-iltansa saava Sormusten Herra-elokuva tulee varmasti olemaan rahasampo kaikille mukaan päässeille, eikä Games workshop jäänyt hyvästä paitsi. Jo kaupoissa oleva Sormusten Herra-peli on varmasti hyvä paikka aloittaa tutustuminen figupelien maailmaan, sillä aihepiiri on varmasti kaikille tuttu ja peli on markkinoinniltaankin suunnattu aloittelijoille, joten siihen tutustuminen on helppoa. eDomen puolella tulevaisuus tuo toivottavasti tullessaan tarkemmat jutut molemmista GW:n pääpeleistä, joissa tarkoitus olisi esitellä sääntöjen lisäksi eri armeijat. Juttuideoita ja palautetta voi lähetellä minulle alla olevaan sähköpostiosoitteeseen.

Linkkejä:

Games Workshopin omat sivut
Fanatic Gamesin sivut
Rikkaiden miesten resiinileluja
Netin suurimmat GW-uutissivut