Watch Dogs 2 -ensikosketus osa 1 – hakkerit pienen ihmisen puolesta

23.09.2016 18:42 | Jukka O. Kauppinen | 2185

Mitä tehdä, kun ihmiset ovat vain dataa, jolla käydään kauppaa kulissien takaisissa tietoverkoissa? Silloin barrikadeille nousevat hakkerit, jotka taistelevat datalordien ylivaltaa vastaan. Tieto kuuluu kansalle, ei datamafialle!

Pari vuotta sitten julkaistu Watch Dogs oli Ubisoftille sekä kohtuullinen menestys että suuri pettymys. Peli sukelsi huikean taitavasti syvälle tietoverkkojen salaiseen maailmaan, leikitellen digitaalisen maailman uhkilla ja mahdollisuuksilla, tuoden suoranaisen kybersodankäynnin valtioiden välisistä ulottuvuuksista tavallisen ihmisen arkeen. Pelin idea oli kuitenkin väkevämpi kuin toteutus. Toiminta oli vähän liiankin tavanomaista Ubisoftin avoimen maailman konseptin copypastea, eikä ison budjetin teosta saatu toimimaan aivan kaikilta osiltaan.

Mutta uusi IP oli luotu ja Watch Dogs muistetaan, hyvässä ja pahassa. Ja nyt on jatko-osan aika.

Ja jos ei nyt ihan täysin pieleen mennä, niin hyvältä vaikuttaa. Watch Dogs 2:n ensivaikutelmat vihjaavat, että edellispelin viat on tunnustettu, palaute kuunneltu ja mekaniikkoja hiottu muutenkin reippaasti. Toki tämä on vielä mahdollista mällätä monella tapaa, esimerkiksi pelimoottorin bugeilla ja PC-version kädettämisellä, mutta sehän nähdään vasta sitten joskus, kun peli ylipäätään tulee.

Keskitytään siis nyt tähän hetkeen.

Watch Dogs oli idealtaan huikea. Luodaan varsinainen kaupunkikäyttöjärjestelmä, joka pyörittää kaikkea kaupunkien toimintaa. Kaikki on siihen yhteydessä, kaikkea hallitaan sen kautta. Kaikkea myös voidaan vakoilla sen kautta – ja järjestelmään tunkeutuvat hakkerit voivat myös yrittää paljastaa kaiken sen kautta. Tai ainakin sukeltaa suuren salaisuuden uumeniin selvittämään kuka naruja vetelee ja miksi.

Suuri hakkerointi on kuitenkin jo mennyttä aikaa. Nyt on uusien uhkien aika.

 Watch Dogs 2

 

Isoveli ei ole enää yksin. Pikkuveljet auttavat häntä, seuraavat ihmisiä ja profiloivat sinua. Internet of things on täällä. Digilelut tarkkailevat lapsiasi, pelikonsoli sinua. Kännykkääsi kuunnellaan, surffailuasi tarkkaillaan. Ulkona valvontakamerat seuraavat sinua. Olet missä tahansa, sinua vaanivaan. Sinä olet enää vain tietoa, jolla käydään kauppaa.

Niin. Sinulla ei ole arvoa, mutta tuottamallasi tiedolla on.

Astu hakkerien maailmaan.

 

Watch Dogs 2 jatkaa edellisen pelin tietoturvauhkien linjalla. Digitaalinen maailma on täynnä tarkkailijoita, jotka kokoavat sinusta tietoja, joita voidaan hyödyntää monin tavoin. Periaatteessa tämä voisi olla hyväkin asia, mutta San Franciscoon sijoittuvan toimintapelin sankarit ovat haistaneet tietoverkkojen uumenista jotain huolestuttavaa. Järjestelmä kun ei toimi niin kuin sen pitäisi. Periaatteessa sen pitäisi suojata kaupungin asukkaita ja auttaa niitä. Koodin seassa on kuitenkin toimintoja, jotka suojelemisen sijaan valjastavat tietoverkon koko kaupungin kokoiseksi nuuskintajärjestelmäksi. Ja kaikki se tieto valuu yhteen ainoaan paikkaan. Yhden ainoan henkilön käsiin, joka tekee niillä mitä huvittaa, joka kuuntelee ja vaanii ketä tahansa. Tekee tälle mitä tahansa.

Ei ehkä ihan paras tilanne tietoturvan kannalta.

Ikävämpi juttu vain se, että ketään ei oikeastaan kiinnosta.

”He eivät välitä miten jokin toimii, kunhan se toimii”, iloiset hakkerimme harmittelevat.

Mutta jotenkin pitäisi saada ihmisten huomio heräämään ja kansa kiinnostumaan siitä, mitä oikein kulissien takana tapahtuu.

Watch Dogs 2

Iloiset hakkerit ja heidän avoin maailmansa

Watch Dogsin maailma pyöriikin useilla tasoilla. Toisaalta meininki on reipasta avoimen maailman toimintaa, jota voi hyvällä omallatunnolla kutsua pirteästi GTA-henkiseksi. Ja kun avoimeen maailmaan yhdistetään mainio pelimaailmaa ja NPC-hahmoja pyörittävä tekoäly ja fysiikkamoottori, niin siitähän seuraa parhaimmillaan myös hyvää kohellusta ja erikoisia tilanteita. Niiden suhteen WD2 ei petä, joskaan en usko, että ihan GTA V:n tasoista sekopäistä hulluutta löytyy pidemmälläkään etsimisellä. Mutta yllätyksiä silti!

Samalla peluu on kuin videopelimuotoon ympätty realityshow. Deadsec-hakkeriryhmämme haluaa kertoa koko maailmalle, että hei, asiat ovat ihan huonosti. Mutta kukaan ei kuuntele. Niinpä porukka pyörittää suoranaista PR-kampanjaa ja tekee kaupungilla kaikkea hullua, omituista ja muita sekopäitä viihdyttävää. Tämä on täysin valinnaista lisäpuuhastelua, joka kuitenkin tuo pelaamiseen ihan omanlaistaan lisäviihdettä. Mikäs siinä, kun käyt ottamassa selfieitä komeiden graffitien äärellä tai touhuamassa sivutehtävissä.

Pihvi on silti tarina. Se jäi rajoitetussa testiajassa jokseenkin vajaaksi kokemukseksi, mutta herätti innon kutkatusta. Deadsec-ryhmämme on omituinen porukka, joka ei taistele hallitusta tai muita instituutioita vastaan, vaan yrittää taistella pienen ihmisen yksityisyyden puolesta digitaalista ulottuvuutta hallitsevaa aivan tiettyä vihollista vastaan. Suhteellisen tolkku päähenkilömme kaverit ovat sitten sitäkin oudompia, ja jos tarinankerronta vain rullaa hyvin myöhemminkin, niin heidän parissa viihtyy varmasti oikein hyvin.

Ja kun hakkerointipelistä kerran on kyse, niin ympäröivän maailman digitaalinen manipulointi on tärkeässä osassa. Pelaajalla on hiljalleen kehittyvä arsenaali hienoja välineitä, työkaluja ja aseita, osa tainnutussellaisia, osa vähän lopullisempiakin, joiden avulla ihmisiä ja maailmaa käsitellään. Siitä kasvaa nopeasti merkittävä osa sekä pelissä kohentamisen että tehtävien suorittamisenkin mekaniikkaa, kunhan verrattain monimutkaisen systeemin vain oppii hiljalleen. Nyt meidät heitettiin suorilta altaan syvään päähän, joten tässä kohtaa voi vain ynnätä, että kylläpäs pelissä piisaa välineitä ja mahdollisuuksia. Siihen se avoimen maailman arvaamattomuus, niin kyllä siinä on pieni ihminen pää pyörällä.

Ihmisten, autojen, kaupungin järjestelmien, sähkömuuntimien sun muiden manipulaation lisäksi pelaaja voi myös käyttää kauko-ohjattavaa tiedusteluautoaan tai nelikopteria, joilla molemmilla voi tutustua ympäröivään pelimaailmaan hieman kauempaa. Molemmilla voi vaikkapa tiedustella vaarallisia kohteita, mutta tarvittaessa myös painella nappuloita, hakkeroida laitteita tai suorittaa myös tehtäviä, kuten noukkia pikkuesineitä. Kauko-ohjattavien laitteiden ympärille onkin rakennettu paljon toiminnallisuutta. Parhaimmillaan niillä voi jopa suorittaa kokonaisia tehtäviä ilman, että pelaaja itse liikahtaa minnekään alkuun valitsemastaan turvallisesta tukikohdasta.

Watch Dogs 2

Otettu opiksi

Watch Dogs 2:n ensivaikutelma on pääosin erittäin positiivinen, etenkin edelliseen peliin verrattuna. Pidin kovasti Watch Dogsin asetelmasta ja asenteesta. Samaa löytyy tästäkin, mutta pelillisesti hiotummassa muodossa. Esimerkiksi Ubisoftin eräänlaiseksi tavaramerkiksi muodostunut käsite ”Ubisoftin avoin maailma –seikkailu” oli Watch ykkösessä turhankin copypaste-tyyppinen, mutta kakkosessa sitä on tuunattu tuntuvasti. Pelimaailmassa on edelleen valtavasti kaikenlaista sivutehtävää, mutta nyt pelaajan ei tarvitse kiipeillä radiomastoihin, eikä joka nurkka pursua niin päättömän paljoa merkityksetöntä krääsää ja kerättävää.

Avoimen maailman toiminnot on herra pelijohtajankin mukaan järkeistetty niin, että kaikkea ei enää heitetä kerralla silmille, vaan lisäpuuhastelua avautuu sen mukaan mitä pelaaja ylipäätään tekee.

Mukavaa on sekin, että peli näyttäisi aukeavan kertalaakista, tai ainakin avautui meidän pelaamassamme versiossa. Jos tykkäät ajella ja nautiskella, ole hyvä. Tai luoda dynaamista kaaosta ja ajaa kilpaa kyttien kanssa, ole hyvä. Tarina, sivutehtävät tai pelimaailman rajat eivät rajoita, vaan antavat työkalut  omanlaisensa, nautinnollisen pelikokemuksen luomiseen.

Sitä silmälläpitäen pelin työkalut tuntuvatkin olevan kohdallaan. Ajaminen ja räiskiminen on kivaa, mesoaminen lystiä, hakkerihommat kiinnostavia ja tarinatehtävät… No, se mitä ehdin pelata ja kokea, niin  kyllä ne herättivät uteliaisuutta. Mutta niistä kaikista lisää ensikosketuksen toisessa osassa!

 

Watch Dogs 2

 

Toim. huom: Alkujaan tämän artikkelin oli määrä käsitellä peliä huomattavasti suuremmassa määrin, syvemmin ja tarkemmin. Valitettavasti tekniikka päätti toisin. Systeemit niin sanotusti kusivat näppikselle, oikein monelta suunnalta yhtaikaa, ja valmis reissussa kirjoitettu juttu katosi digisavuna bittitaivaaseen. 

 

Watch Dogs 2

Kehittäjä: Ubisoft Montreal

Julkaisija: Ubisoft

Tulossa: PC, PlayStation 4, Xbox One

Pelaajia: 1, 2-? (internetissä)

Pelin kotisivu: http://watchdogs.com/

Jukka O. Kauppinen

 

watchdogs2_ensikosketus1_05

 

Lisää aiheesta

Lähitulevaisuuteen sijoittuvan Watch Dogsin näyttävin ja näkyvin ominaisuus oli näytillä jo ensimmäisessä demossa. Kännykkänsä avulla päähenkilömme Aiden Pearce voi hakkeroida miltei mitä vain. Pelimaailmassa hahmojen vieressä leijailee infolaatikoita, jotka kertovat vaikka, että Aapo Alanen tykkää etsiä netistä tuhmia anime-videoita. Tai on Cthulhu-intoilija. Tai salainen furry. Joskus Aapolla voi olla vaikka rahaa tai koodinpätkiä, jotka voi hakkeroida hänen puhelimestaan nappia painamalla.

Watch Dogs (PC, PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)