Uusimmat

Watch Dogs –ensikosketus: digitaalinen hiekkalaatikko [osa 1]

27.04.2014 16:50 Jukka O. Kauppinen

Elämme tänään verkotetussa maailmassa. Lähes kaikki on yhteydessä.  Entä jos verkottuminen olisi viety vielä askelta pidemmälle? Mitä jos tiedon valtaväylä on jotain enemmän, ja siellä seassa uiskentelee epäilyttäviä olentoja ja pahantahtoisia tarkkailijoita?

Mitä jos sinä olet siellä? Paikassa, jossa kaikki on dataa?

Watch Dogs esiteltiin suurelle yleisölle toissavuonna E3-messuilla. Pelin esittelytraileri oli niin käsittämättömän upea pläjäys, että se ylitti ainakin allekirjoittaneen kirjoissa kaiken mitä edes Sony tai Microsoft pystyivät esittelemään. Valtavan upealta vaikuttanut  kyberpunk-seikkailu on sittemmin odotuttanut itseään ja herättänyt välillä vasta-aaltojakin, kun mouh mouh -kansa on tiirannut trailereita suurennuslasilla ja kinannut, että tämähän näyttääkin nyt ihan paskeelta. No ei kyllä näytä.

 

Kostoretki

Vuosi sitten Aiden Pearce eli aivan normaalia elämää. No, lähes. Hän oli superhakkeri ja rikollinen, joka ui tiedossa. Eräänä päivänä hän oli menossa tekemään aivan normaalia keikkaa. Aiden marssi pankin aulaan ja toimi liikkuvana datalinkkinä, kun rikoskumppani murtautui pankin järjestelmiin ja tyhjensi tilejä.

Kesken kaiken operaation dataan ilmestyi häiriö. Tuntematon tekijä. Vastavoima. Kaikki alkoi mennä pieleen. Aiden aavisti pahinta ja onnistui pakenemaan paikalta viimeisellä hetkellä, kun hälytyskellot jo soivat.

Fyysisesti viimeinen hetki oli kuitenkin digitaalisesti liian myöhään. Verkkohäiriö oli tunnistanut Aidenin ja värväsi palkkatappajan tekemään tästä selvää. Muutamaa päivää myöhemmin Aiden joutui iskun kohteeksi, mutta palkkamurhaajat mokasivat. Iskussa kuolikin Aidenin sijaan tämän sisarentytär.

11 kuukautta myöhemmin Aiden on saanut käsiinsä palkkamurhaajan. Kuka tämän värväsi? TUNNUSTA!

Murhaaja ei kykene – tai ei uskalla – kertoa.

”Nuo tyypit ovat jotain ennen näkemätöntä, et pysty edes kuvittelemaan mitä he pystyvät tekemään”, tappaja uikuttaa tajuttomuuteen vajotessaan.

Kenen varpaille Aiden astui vuosi sitten?

Ketä hän nyt jäljittää kostoretkellään?

Verkossa

Helsingin Sanomat 7.4.2014: Hakkeri kaivoi Lauran elämästä kaiken mahdollisen

Kolme kuukautta sitten annoin suomalaiselle tietoturvayhtiölle Nixulle kirjallisen luvan yrittää murtautua tietokoneelleni ja urkkia elämääni. Tarkoitus oli selvittää, kuinka helppoa se olisi taitaville hakkereille.

Kävi ilmi, että aika helppoa. Kuin veisi tikkarin lapselta, hakkerit sanovat.

Uhriksi voi joutua melkein kuka vain. Syitä on useita: yhdellä on mustasukkainen ex-kumppani, toisella työpaikka organisaatiossa, jolla on arvokasta tietoa. Kolmas kokee kovia, koska rikolliset haluavat rahaa.

Uhri ei voi tehdä juuri mitään, jos hakkeri on taitava ja hänellä on tarpeeksi aikaa tai taustatukea.

Watch Dogs on pelinä erikoinen. Alkuun sen odotti olevan väkevä kyberpunk-seikkailu, jossa sukellellaan verkon ja datan uumenissa, muita vaanien. Sitä se onkin. Samalla WD on myös enemmän. Se on kuin kyberimpi näkemys Grand Theft Autoista ja muita avoimen maailman hiekkalaatikkoseikkailuista. Se on peli, jossa on monta ulottuvuutta.

 

Yksi ulottuvuus on digitaalinen. Aiden Pearce käyttää taitavasti hyväkseen osaamistaan, jonka avulla hän voi uida digitaalisten verkkojen uumenissa ja vaikuttaa ympäristöönsä. Hän voi lukea ihmisten digitaalisen jalanjäljen ja tarkkailla muita. Kuka tuo on? Ammatti? Tulot? Rikosrekisteri? Aiden voi kuunnella lähiympäristön ihmisten puheluita ja jäljittää soittajia.

Mutta Aiden voi myös mellastaa ja mekastaa. Hän voi touhuta, tutkia, koluta ja seikkailla. Hän voi napata kadulta autoja tai käyttää omaansa, ajella pitkin pelimaailmaa ja etsiä sieltä satunnaista tekemistä. Tarinaa ei ole pakko seurata, ellei niin halua.

Onpa pelissä kolmaskin ulottuvuus. Nimittäin moninpeli. Siitä tulee mieleen yllättävällä tavalla Dark Souls II. Siitä lisää myöhemmin.

Näillä keinoin rakennetaan itsesyytösten, kostonhalun ja mysteerien värittämä tarina. Kuka, mikä on kaiken takana? Millainen on maailma, jossa digitaalinen verkostointi on viety nykyistä muutama askel pidemmälle?

Watch Dogsin näkökulma tähän on jopa huolestuttava, pelottava. Se ei vie kyberpunkismiaan kovin pitkälle eteenpäin. Tämä ei ole Deus Ex, vaan se on inhimillinen tarina, joka sijoittuu huomispäivään. Periaatteessa kaikki mitä pelissä voi tehdä  on mahdollista tänäänkin. Ei aivan yhtä nopeasti eikä yhtä näppärästi omassa taskussa kulkevalla mobiililaitteella. Mutta silti. Voimme murtautua toisten puhelimiin, voimme googlata toistemme tietoja, taitavampi hakkeri murtautuu sähköposteihin ja Facebookiin, ja yhdistää eri lähteiden tietoista pelottavan tarkkoja henkilöprofiileja.

Kun siihen yhdistetään Watch Dogsin kaikki-on-yhteydessä-näkemys ja se, että pelintekijöiden mukaan kaikki mitä Aiden pystyy pelissä tekemään on mahdollista jollain tasolla tänäänkin, niin kuljemme kuulkaa kumman äärellä.

Todellisuudessa ei sentään ole vielä kaupunkia, joka olisi Watch Dogsin Chicagon tavoin niin digitalisoitu ja yhdistetty kokonaisen älykaupungin käyttöjärjestelmän alle. Aivan, älykaupungin. Sillä pelillisen Chicagon uumenissa pyörii CityOS-käyttöjärjestelmä, jonka kautta on mahdollista päästä käsiksi aivan kaikkeen.

Eräällä tapaa Watch Dogs tuntuu jopa varoitukselta. ”Miettikää digitaalista jalanjälkeänne, miettikää mitä julkaisette itsestänne vapaaehtoisesti”, tekijät mietiskelevät.

 

”Meidän pitää olla tietoisempia siitä, että kuka käyttää jakamaamme tietoa. Kuka käyttää sitä, miksi, mitä varten? Muistan kun laitoin ensimmäisen kerran luottokorttini nettiin, ja olin jo silloin huolissani, että minne kaikkialle se nyt päättyy. Entäpä meidän lapsemme? He ovat pienestä saakka verkossa, mutta heilläkin on oikeus yksityisyyteen. Se on oikeus, jonka me saatamme menettää!” miettii pelin käsikirjoittaja Kevin Shortt.

”Ehkä tulee vielä aika, jolloin meidän täytyy ostaa takaisin omat salaisuutemme. No, minä en ole paranoidi enkä elä pelossa, mutta on oltava varovainen. Ehkä Watch Dogs antaa ihmisille, varoituksen, perspektiiviä aiheeseen.”

”Peli ei ole kuitenkaan varoitus. Ehkä enemmänkin viesti. Älkää pelätkö, vaan ajatelkaa.”

Näpit irti siskostani!

Aidenin elämä on painajaista. Palkkamurhaaja on napattu kiinni ja apuri pisti hänet varmaan talteen sen jälkeen, kun kaveria oli ensin vähäsen kuulosteltu. Johtolankoja ei kuitenkaan oikeastaan saatu. Hämärä liidi, jonka hyöty on vielä kyseenalainen.

Ja kun silmiään vähän sulkee, alkavat painajaiset. Kauhistuttava kolari, palkkamurhaajan kasvot, kuollut pikkutyttö.

Onneksi sisar sentään jäi eloon. Ja hänen poikansa, joka on yhä kovin onneton. Ei vain sisaren kuoleman johdosta, vaan myös siksi, että Aiden-setä on niin kovin muuttunut. No, tuli hän sentään synttäreille!

Ja lähti samantien. Joku näet uhkailee sisarta. Puhelimitse. Miksi? Tyhmempi veto, sillä Aiden tarttuu toimeen, jäljittää puhelun ja ottaa häirikön kiinni takaa-ajon jälkeen. Mutta taas ollaan mysteerien äärellä. Tuntematon taho vain palkkari häirikön tekemään puhelinsoiton ja uhkailemaan. ”Sen piti olla vain käytännön pila”, tämäkin selittää.

Taas joku tuntematon taho mulkeroi Aidenin elämää – ja uhkailee tämän perhettä.

Tätä ei voida sallia!

Watch Dogs onkin paljon enemmän kuin pelkkä kyberahtava hakkeriseikkailu. Se on kostoretki. Hakkeritarina. Mysteeri. Toimintaseikkailu ja upea, laaja hiekkalaatikko. Se on möys valtava digitaalinen verkko, jonka uumenissa koluaminen on yhtä lailla tärkeä osa peliä kuin räiskivät tulitaistelut, takaa-ajot ja upeiden maisemien ihailu.

Lisää Watch Dogsista, pelimaailmasta ynnä muuta ensikosketuksen seuraavissa osissa!

 

Watch Dogs

Tekijä: Ubisoft

Julkaisija: Ubisoft

Tulossa: PC, PlayStation 3, PlayStation 4, Xbox 360, Xbox One  (27.5.2014)

Tulossa: Wii U (talvi 2014)

Pelaajia: 1, 2-? (internetissä)

Kotisivu: http://watchdogs.ubi.com

Jukka O. Kauppinen

 

 

Yhdeksän minuuttia moninpeliä…

 

Lisää aiheesta

Watch Dogs –haastattelu – hakkeriräiskintää tulevaisuuden Chicagossa 

”Pelin idea tuli nykypäivän teknologiasta ja siitä kuinka käytämme puhelinta jokapäiväisessä elämässämme. Ei pelkästään puhumiseen ja netissä surffailuun, vaan asioihin, joita on ympärillämme. Ympäristömme ovat kaupunkeja, joissa on valtavasti teknologiaa. Siitä syntyi idea antaa pelaajalle kaikki valta hallita ympärillä olevaa teknologiaa. Ryhdyimme tutkimaan hakkeroimista ja kuinka teknologiaa voidaan käyttää hyväksi.”

Lue myös

Evolve marssii avaruusviidakossa Left 4 Deadin jalanjäljillä

Grafiikka voi aina olla parempaa

Panssarivaunuja, kämppimistä ja yllätysliikkeitä – World of Tanks -olympialaiset

Suomen parhaat pelit ja pelialan ilmiöt 2013 palkittiin pelialagaalassa

Trials Fusion –haastattelu – sähkömopo, Judge Dredd ja kylmää kahvia

Wiikon wanha: Tom Clancy’s Rainbow Six