Uusimmat

Wiikon wanha: Gateway to Apshai

20.08.2008 19:15 Jukka O. Kauppinen

Commodore 64:lle julkaistiin jo varhain lukuisia eeppisiä pelejä, jotka vaikuttivat pitkällä tähtäimellä niin niiden pelaajiin kuin koko pelialaankin. Esimerkiksi Epyx-pelitalon 1983 julkaisema toiminnallinen rooliseikkaily Gateway to Apshai oli yksi aikansa merkittävimmistä teoksista.

Gateway to Apshai oli alkeellinen roolipeli, eräänlainen esi-Angband tai -Moria. Pelissä seikkailtiin karkean näköisissä luolastoissa, lahdattiin hirviöitä ja haalittiin mammonaa sekä esineitä, aseita ja panssareita.

Ankeasta ulkoasustaan huolimatta peli oli suhteellisen kehittynyt: siitä löytyi loitsuja ja maagisia esineitä, salaovia ja ansoja. Se tuntui aikoinaan aika uskomattoman hienolta.

Peli antoi hyvän vastuksen. Pelitilannetta ei voinut tietenkään tallentaa, eikä televisioruudulla sankaria säksättäen lähestyvä sotku herättänyt välttämättä heti pakokauhua, mutta kun mamba oli muutaman kerran päättänyt seikkailijan elämän, hommaan alkoi suhtautua kunnioituksella.

Gateway to Apshai oli merkittävä teos. Se sisälsi paljon pelillisiä elementtejä, joita ei oltu nähty aikaisemmin. Ja, kuten Angband tai NetHack, se onnistui imaisemaan sisäänsä ja näkemään kurjaa ulkomuotoa syvemmälle. Se lumosi ja jopa pelotti. Vai vei mukanaan yhä uudestaan.

 

Tekijä: Epyx
Julkaisija: Epix
Julkaistu: 1983, Commodore 64, VolecoVision

 

Lisää aiheesta

Retrokolikkopelien ääressä -juttusarja

Wiikon wanha -juttusarja

Wiikon wanha: Space Invaders – se ensimmäinen muukalaisten invaasio

Wiikon Wanha: Jet Set Radio – graffitia ja skeittausta japanilaisessa hämypelissä

Lue myös

Arkanoid DS (DS)

Fallout 3 – apokalyptistä räiskintää seikkailun varjossa (osa 2)

Space Ace (Blu-ray)

Space Quest Collection (PC)

Tom Clancy’s HAWX -ensikosketus – jälkipolttimia ja vihanpitoa taivaan sinessä