Wiikon wanha: Ghostbusters – veikot joille hädässä soitetaan
Vuosi 1984 ei ole jäänyt pelien historiaan kaikkien aikojen hienoimpana pelivuotena, mutta eräässä mielessä se on käänteentekevä hetki. Tuolloin näet Activision tajusi, että lisenssipeleillä voi takoa tuhottomasti rahaa.
1984 oli näet Ghostbustersin vuosi.
Jo muutaman vuoden kuluttua oli kohtuullisen helppo nähdä, että oikeastaanhan tuo Activisionin C-64:lle ja kaikille muillekin suosituille pelikoneilla julkaisema toimintapeli oli aika kehno. Mutta emmehän me pienet pojat sitä tajunneet joystickiä kiivaasti vääntäessämme. Olimme menneet komeasti lankaan ja pelasimme Ghostbustersia, koska se oli Ghostbusters. Ei siksi, että se olisi niin hyvä peli. Mutta Haamujengi oli niin hyvä leffa, joten tottakai siitä kertova pelikin oli hyvä.
Niin meitä raukkoja höynäytettiin. Ehkä se oli hyvästäkin, sillä nykyään kaikkeen suhtaudutaan aina ensin epäluulolla ja varovaisuudella. Eiväthän lisenssipelit, jatko-osat tai ennalta määriteltyyn peligenreen istuvat teokset voi olla hyviä?
Pelinä Ghostbusters on vähemmän kiinnostava kuin sen raamit. Pelaaja ajeli kaupungin kaduilla jahdaten kummituksia, jalkautuen sieppaamaan kummitushummituksia ja yrittää pitää kaupungin haamutason riittävän alhaisena, jotta pelaaja pääsee loppuvaiheessa ottamaan mittaa superkummitus Gozerista. Perushuttua.
Entä ne raamit? Ghostbustersin suurin saavutus oli se, että peli oli ensimmäinen massiivisen menestynyt elokuvaan pohjautuva lisenssipeli. Erilaisia lisensointeja oli toki nähty aiemminkin, mutta tällä kertaa pelissä oli tavallista enemmän elokuvasta tuttuja elementtejä, toimintaa sekä ehkä tärkeimmiten myös tunnusmusiikki hienona piipelipii-versiona.
Niinpä peli myikin hirvittäviä määriä ja nosti Activisionin tuntuvaan nousukaartoon. Lisenssipelit, nämähän myyvät, firman pomot totesivat.
Toisaalta voisi myös väittä, että Ghostbusters on oikeastaan yllättävän hyvä peli siihen nähden, miten se tehtiin. Eikä se edes ollut mikään E.T., vaan peliä tehtiin kokonaiset kahdeksan kuukautta. Iso urakka tuohon maailmanaikaan. Kahdeksan kuukauden sisään tehtiin kuitenkin myös Atari 800 -versio ja heti perään Spectrum- ja Amstrad CPC -versiot, joten tekemistä piisasi.
Urakassa oiottiin hassulla tavalla hyödyntämällä toista Activisionin parhaillaan tekemää peliä, Car Warsia. Ajo-osuudet onkin kopioitu suoraan siitä. Kätevää, eikö vain?
Oli miten oli, hyvä peli tai ei, Ghostbusters on vääjäämättä yksi pelihistorian klassikoista. Sillä on historiallista merkitystä enemmän kuin se pelinä ansaitsisi, koska siitä tuli viihdemaailman historian suurimpiin ja hauskimpiin kuuluvaa menestystarinaa. Ja onhan se sentään Ghostbusters-pelien sarjassa ihan kohtalainen teos, paljon huonompiakin pelejä aiheesta kun on tehty.
Ja tunnustettakoon, että kyllähän tämä oli meistä tosi hyvä peli silloin ’84.
Tiesitkö tämän?
Pelin NES-versio on japanilaisen studion tekemä käännös, tietysti japanilaiseen pelimakuun sovellettuna. Erilaisten hienoisten muutosten ohessa myös pelin vaikeustaso on hurjasti pidempi. Ja onhan käännöksessä myös kiitettävää Zero Wing -meininkiä, sillä japanilaispuoti teki ihan itse uudet lopputekstit:
Conglaturation !!!
You have completed a great game.
And prooved the justice of our culture.
Now go and rest our heroes !
Lisätietoja:
Ghostbusters
Tekijä ja suunnittelija: David Crane
Julkaisija: Activision
Alustat: Atari 2600, Amstrad CPC, Apple II, Atari 8-bit, Commodore 64, MSX, NES, PC Booter, SEGA Master System, ZX Spectrum
Jukka O. Kauppinen
Lisää retroilua
Wiikon wanha -retropeliartikkelisarja
Retrokolikkopelien ääressä -artikkelisarja
Aarteita pelihistorian hämäristä -artikkelisarja
Lue myös
FragFX Piranha – hännällinen PS3-pelihiiri
Pelialan koulutusta Pohjois-Karjalan tapaan
Pohjois-Karjalassa haudotaan uusia pelialan menestystarinoita
Steelseries Spectrum 5XB – Xbox-pelikuulokkeet eivät sovi kissatalouteen
Wiikon wanha: Battlefield Vietnam
