Wiikon wanha: The Hobbit

19.07.2012 23:55 | Jukka O. Kauppinen

J.R.R. Tolkienin The Hobbit – Hobitti eli matka sinne ja takaisin -kirjaan perustuvaa elokuvaa odotellessamme voimme nauttia Tolkien-herran tuotannosta myös interaktiivisen median keinoilla. Vaikkapa sukeltamalla kauas videopelien historiaan, vuonna 1982 julkaistun seikkailupelin uumeniin.

1982. Aivan. Silloinkin oli olemassa pelikoneita. Ja kovasti kuulkaa pelattiin. Eräs varhaisen 8-bittisen aikakauden suurista tekijöistä oli australialainen Melbourne House, jonka The Hobbit -tekstiseikkailu oli pitkään yksi koko genren merkittävimmistä ja uraauurtavimmista teoksista. Samalla se on yksi varhaisen pelikivikauden harvoista lisenssipeleistä – ja vielä harvemmista hyvistä, onnistuneista lisenssipeleistä. Eikös olekin vekkuli ajatella, että vuonna 1982 tehtiin teos, josta mentiin pitkään vain alaspäin?

The Hobbit oli tekstiseikkailu, eli peli, jollaisia ei enää tänään nähdä kuin harrastajien tekeminä. Tekstipelien juju oli se, että kaikki interaktio tapahtui tekstitse. Peli kertoi kaikki paikkojen ja tapahtumien kuvaukset ruudulle ilmestyvällä tekstillä, samoin pelaaja kirjoitti kaikki komennot englanninkielisillä lauseilla. ”Go west”, ”Open door”, ”Kill orc” ja niin edelleen.

Tekstipelien parseriteknologia ei ollut tuohon aikaan vielä kovinkaan kehittynyt ja kesti muutaman vuoden ennen kuin amerikkalainen Infocom ja brittiläinen Magnetic Scrolls kehittivät tämän tekniikan huippuunsa. Mutta The Hobbit oli iso askel tuohon suuntaan. Pelaaja pystyi luomaan myös monimutkaisempia lauserakenteita, tyyliin ”ask Gandalf about the curious map then take sword and kill troll with it” tai ”viciously attack the goblin”.

Hobitilla oli toinenkin yksi huima valtti: se osasi piirtää grafiikkaa. Ajatelkaa! Pelkän tekstikuvauksen sijaan monista paikoista piirrettiin myös kuva! Grafiikkaa! Eikö olekin hurjaa?

Ja olipa teoksessa yksi toinenkin juju. Peli näet eteni reaaliajassa. Vuorokauden ajat vaihtuivat ja otukset tulivat ja menivät. Toki sen verran hitaasti, että pelaajaparat ehtivät lueskella mitä oikein tapahtuu ja kirjoittaa komentonsa. Ja meidän pienten ulkomaalaisten tapauksessa, ehdimme kääntää pelin kertomaa sanakirjan avulla ja sitten miettiä, että mikähän se ovi onkaan englanniksi. NPC-hahmoille oli myös tehty oma tekoälynsä, jonka mukaan he kuljeskelivat pelimaailmassa omia aikojaan, tehden mitä lystäsivät. Joskus tämä saattoi tosin tuottaa ongelmia, sillä mitäpä jos vaikkapa Gandalf päättääkin haastaa riittaa jonkin metsäpeikon kanssa ja häviää tappelussa? Taisi mennä saaga uusiksi. Ja hups, peliä ei voidakaan enää läpäistä.

Sitten iso tunnustus: minulle henkilökohtaisesti The Hobbit -seikkailupeli oli erittäin merkittävä. Se oli yksi ensimmäisistä C-64-peleistäni ja muistan, kuinka pelasin sitä olohuoneessa perheemme televisiolla. Niin, minulla ei ollut tietokoneeseeni edes omaa telkkaria vielä. Sanakirjan sivut kääntyivät tiuhaan, kun nuorna miehenä en ollut vielä kylpenyt samanlaisessa englanninkielen myllytyksessä, minkä keskellä nykynuoret omaavat niin paljon helpommin kielitaitoaan. Muistan myös sen, miten hitaasti The Hobbit latautuikaan kasetilta. Kyllä, KASETILTA. Jotain 45 minuuttia. Eli kun peli oli kerran ladattu, niin C-64 oli päällä jopa vuorokausia yhtämittaa, kun pelasin sitkeästi yhtä ja samaa peliä. Sanakirjaani räpläten

Lopputulos oli se, että nautin Tolkienin teoksesta interaktiivisessa muodossa hyvinkin syvällisesti, nauttien niistä onnistumisen hetkistä kun tajusin seikkailun jujuja, ratkoin hankalia ongelmia tai opin uusia sanoja, joiden avulla osasin luoda pelin ymmärtämiä komentoja.

Seikkailuhan seurasi juoneltaan Tolkienin kirjaa, mistä oli paljon hyötyä heikommin englantia osanneelle pelaajalle. Kun kirja oli jo luettu monet kerrat, niin ainakin siinä vähän tajusi mitä pitäisi tehdä.

Hobbit-seikkailussa oli aikaisekseen häikäisevän paljon innovaatioita, joita moni kuvittelee vasta viime vuosien keksinnöiksi. Omalla tavallaan avoin pelimaailma, älykkäät tai ainakin itse toimivat sivuhenkilöt, useita tapoja tarinan päättämiseen eikä yhtä ainoaa tiettyä tapaa läpipeluuseen. Myönnän, että moni näistä asioista tuli minulle yllätyksenä jälkikäteen, sillä enhän minä vielä silloin niin paljoa peleistä tajunnut. Mutta sen kuitenkin tiesin, että Hobbit oli hieno ja valloittava seikkailu, jonka parissa vietin varmasti kymmeniä tunteja sekä viihtyen että englantia oppien.

Tiesitkö muuten, että Hobitti-kirjasta on julkaistu myös mainio parodia Loru sorbusten herrasta (Bored of the Rings)? Samassa hengessä myös The Hobbit -pelistä julkaistiin vuonna 1986 parodia The Boggit.

 

Thorin sits down and starts singing about gold.

 

Lisätietoja:

The Hobbit @ Wikipedia

The Hobbit @ Mobygames

 

The Hobbit

Tekijä ja suunnittelija: Bean Software

Julkaisuja: Melbourne House

Alustat: Amstrad CPC, Apple II, Commodore 64, MSX, ZX Spectrum, BBC, Dragon 32, Oric Atmos  (1982)

Jukka O. Kauppinen

 

Lisää retroilua

Wiikon wanha -retropeliartikkelisarja

Retrokolikkopelien ääressä -artikkelisarja

Aarteita pelihistorian hämäristä -artikkelisarja

Lue myös

Angry Birdsiä yhteistyössä – haastattelussa Housemarquen Ilari Kuittinen

Battlestar Galactica (Lautapeli)

Far Cry 3 – piinapenkissä pelisuunnittelija Daniel Berlin

iOS-pelit testissä osa 4: Prince of Persia Classic HD, Motoheroz HD, Ironworm, JULIA Untold HD ja Combat Mission: Touch

Might & Magic -pelisarja laajenee moneen suuntaan – esillä Pirates, Duel ja Clash

Resident Evil 6 -ensikosketus

ShootMania Storm yrittää uudeksi Counter-Strikeksi

The Secret World: toinen viikko ja maailman huonoin tankki

 

Keskustelu

Voisin olla aika varma että Loru sorbusten herrasta ei ole mitenkään yhteyksissä hobittiin, vaan parodia TSH:sta.

Itse taisin pelailla tästä lerppuversiota? Sellainenkin kai julkaistiin. Olisko ollt The Hobbit Deluxe versio :-) Mutta hieno peli! Itse en vain sitä koskaan muistaakseni saanut loppuun. Olisi vissiin pitänyt opiskellä sitä englantia ahkerammin :-)
Lerppuversiossa taisi olla jopa musakit, vai oliko ne jo tässä kasettiversiossakin… Luultavasti.

kasetit… pyh. Lerppu se olla piti ja turbokasetilla jolla kaikki Last Ninjaa lukuunottamatta latautuivat alta kymmenen sekunnin :)

Muistan kyllä tuon kasettikaaoksen, jossa ei ollu päätä eikä häntää. Joko kopiopelit olivat surkealaatuisia tai tekniikka oli oikeasti niin kauheaa, mutta itselläni meni hermot kaverin koneella kun yritettiin ruuvailla aseman lukunuppia sopivaan asentoon (yleensä kehnolla menestyksellä).

Khyynel,
Ei ole se nauha, joka minun kasettinauhurissani oli. :)
-jok

JOK:”Ei latautunut kolmessa, ei lähimainkaan. :)”

Eihän tossa kasetissa näytä olevan nauhaakaan kuin se ”3 minuuttia”. :)

Taas sitä tuntee olonsa niin hemmetin vanhaksi kun lukee tämmöisiä ihania nostalgiatrippailuja. Kiitti vaan! :)

”Niin, minulla ei ollut tietokoneeseeni edes omaa telkkaria vielä.”

Minulla oli yhdistettynä kuusnepaan semmoinen pienenpieni matkatelkkari. Ilmankos sain siitä traumoja. Oli myöhemmällä iällä pakko ostaa ensimmäisistä tienesteistä suurinpiirtein isoin kuvaputkihirvitys mitä kaupasta irti lähti jotta pääsin pienen ruudun traumasta eroon :D

”Ja kasetissa lukee:”

Ei latautunut kolmessa, ei lähimainkaan. :)
-jok

”Muistan myös sen, miten hitaasti The Hobbit latautuikaan kasetilta. Kyllä, KASETILTA. Jotain 45 minuuttia.”

Ja kasetissa lukee:

”This program uses Pavloda. Loads in less than three minutes.”

Muropaketin uusimmat