Uusimmat

World of Warcraft Wrath of the Lich King -betapäiväkirja: osa 5

07.08.2008 19:02 Miikka Lehtonen

Eeppinen Wrath of the Lich King -fiilistelymme jatkuu. Seikkailemme yhä Horden riveissä, mutta nähtävänä on silti ämpärikaupalla uutta sisältöä.

Tutustumme toiseen Northrendin kahdesta aloitusalueesta, autamme velhoja hallitsemaan maagista katastrofia ja teemme rynnäkön pelin ensimmäiseen instanssiin. Go go!

Oheiset kartat osoittavat, missä mennään. Olemme matkustaneet banaanin muotoisen Northrendin itäisestä päästä sen vasemmalle laidalle, Warsong Holdin tukikohtaan.

Valtavaan vuoreen louhittu Warsong Hold on se Horden todellinen tukikohta Northrendissä. Sen sisältä löytyvät monen eri ammatin mestariopettajat, sekä monia Horden merkittävimmistä sankareista, jotka ovat itse tulleet valvomaan rynnäkköä.

Sankareista puheenollen myös paikalle saapuvat pelaajat saavat sankarin vastaanoton. Blizzardilla lienee huomattu, etteivät muinaisia jumalia tappaneet pelaajat arvostaneet sarkastista vastaanottoa ja demonilannan tonkimista Outlandsissa, joten nyt tehtävänantajat noteeraavat pelaajan aseman.

Linnakkeen pihalta avautuu pääsy suoraan jo aiemmin näkemällemme kivilouhokselle, jota pitkin pääsee myös lähellä sijaitsevan Alliance-tukikohdan porteille. Pihan sika-aitauksen vieressä paikallinen sotilas ihmettelee poikansa kanssa Alliancen rintamakarkureita, jotka on pistetty heille sopivaan työhön.

Eräs kivilouhoksen hirviöistä tappoi metsästäjäni niin kovaa, että ruumis litistyi nysäksi pannukakuksi. Vai olisiko kyseessä sittenkin bugi?

Kivilouhokselta on vain lyhyt matka Amber Ledgen tukikohtaan, jossa paikalliset maagit lohikäärmeliittolaisineen – vai sittenkin toisinpäin – pitävät tukikohtaansa. Lohikäärmeiden voimasta kertoo paljon se, että heidän ympärillään kuollut ja kivinen maa puhkeaa kukkaan.

Meininki ei vain ole yhtä kukkaisaa. Paikalliset pahikset ovat pystyttäneet Amber Ledgen läheisyyteen maagisen vankilan, jonka vangit pitäisi vapauttaa. Hyvät maagit eivät jenkkien tavoin kiduta ketään, mutta jos joku paikalle osunut kätyri sattuu tarttumaan kidutustyökaluun kun vartija katsoo toiseen suuntaan, minkäs sille mahtaa!

Kidutus tuottaa tulosta ja vankilan avaimia hallussaan pitävän maagin piilopaikka löytyy. Onkohan jättimäinen voimakenttä sittenkään se paras paikka piiloutumiseen?

Avain haltuun ja pelastusmatkalle. Lohikäärmeet ja maagit lähtevät tukemaan sankarimme hyökkäystä korkealla ilmassa leijuvalle vankilatasanteelle.

Kun lohikäärmeiden luottamus on näin ansaittu, he laskevat pelaajan Coldarran saarekkeelle. Lohikäärmeen selässä matka taittuu nopeasti eikä edes taustalla häämöttävä Nexus jaksa kauheasti pelottaa.

Nexuksen vieressä maagit ja lohikäärmeet ylläpitävät maagista suojakenttää, jonka sisällä kelpaa ottaa vastaan tehtäviä.

Me sankarit emme moisesta piitanneet, vaan kasasimme suoraan tiukan iskuryhmän, joka hyökkäsi suoraan Nexuksen sydämeen.

Sisätiloissa maisemat ovat huikeita.

Meininki on myös tiukkaa. Tällä käytävällä vastaan tulee jääkuution sisään suojautuneita vihollisia, joilla on tosin paha tapa hyökätä juuri kun heitä vähiten kaipaisi.

Matka etenee ripeästi, kun mukana on pari Sunwell Plateau -tason varusteisiin sonnustautunutta seikkailijaa. Taustalla näkyy paikalle vangittu lohikäärme, jonka kanssa ryhmä joutuu vielä ottamaan matsia.

Kolmisiipisen instanssin teemana on yllättäen magia. Loitsijoiden ja lohikäärmeiden lisäksi vastaan tulee puhtaasta maagisesta energiasta tehtyjä olentoja, jotka pitää paukuttaa kumoon nopeasti ennen kuin ne kutsuvat paikalle ämpärikaupalla kavereitaan.

Sinertävät käytävät vaihtuvat vaaleampaan puistoalueeseen, jossa tylyysmittari vääntyy kaakkoon. Jättikokoisten puumiesten ohella paikalla ravaa partioita, jotka eivät niinkään kuole, vaan jäävät maahan taintuneina. Kun niitä vähiten kaipaisi, partiot heräävät eloon ja lähtevät uudelleen liikkeelle. Wipehän siitä tuli.

Nyt vastassa on eräs paikan pomoista. Matsi itsessään on simppeliä kauraa, mitä nyt pomo paiskoo maasta esiin jättimäisiä piikkejä, jotka heittävät osuessaan uhrinsa kymmenien metrien korkeuteen ja tekevät eeppisesti vahinkoa. Yleensä piikit oli helppo väistää.

Toisinaan taas ei niinkään.

Pomo kaatui, mutta niin tein myös minä. Nexus oli kokonaisuutena sangen viihdyttävä instanssi. Aikaa ei tuhrautunut paljoakaan ja matsit olivat hauskoja. Myös varusteiden suunnittelu on tehty sen verran hyvin, että paikan päältä löytyy ainakin satunnaisia varusteita myös Burning Crusaden hardcore-raidaajille.

Kiltatoiminnan pyörähdettyä käyntiin myös betan puolella tulemme varmasti näkemään jatkossa lisää instansseja. Ehkä sillä kerralla jännäkakka ei ole niin tehokkaasti housussa, että kaikista pomomatseista muistaa ottaa käyttökelpoisia kuvia. Peukut pystyyn!

Toiveita saa esittää edelleen. Jos Horden sijaan Alliance-tonttuilu kiinnostaisi enemmän tai haluat nähdä jotain tiettyä aluetta tarkemmin, huikkaa. We are here for you!

Lisää aiheesta

Wrath of the Lich King -betapäiväkirja: osa 1

Wrath of the Lich King -betapäiväkirja: osa 2

Wrath of the Lich King -betapäiväkirja: osa 3

Wrath of the Lich King -betapäiväkirja: osa 4

Wrath of the Lich King -ennakko: osa 1

Wrath of the Lich King -ennakko: osa 2

Lue myös

Seksikkäimmästä taviksesta nettivitsiksi

Mercenaries 2 – ei pahemman näköinen edes PS2:lla

Ennakko: NHL 09 (PC, PS3, 360)