Uusimmat

World of Warships -ensikosketus – kunnon tykittelyä!

12.03.2015 14:14 Jukka O. Kauppinen

Wargaming.Net-pelifirman sotapelitrilogia on hiljalleen saamassa täyttymyksensä. World of Tanksiä seurasi World of Warplanes – ja nyt tulollaan on World of Warships. Peli taannoin ensimmäiseen suurempaan betaan, johon Domekin jakoi beta-avaimia. Ja tulihan siellä linjoilla vietettyä jokunen pelitunti itsekin.

Oikeastaan niin monta tuntia, että siinä jäi muutama sille viikonlopulle suunniteltu projekti ihan koskematta. Niin monta tuntia, että eihän siitä voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen: WoWS on kiva peli!

Samaa toitottivat innoissaan myös muut betaan osallistuneet. Tässä on sitä jotain aivan erityistä. Mutta mitä?

Tankkipeliä sotalaivoilla

Jos Wargamingin F2P-pelit ovat idealtaan tuttuja, niin tiedät jo miten homma toimii. Ensin pelaajille annetaan ilmainen peli, jossa voi tienata sotimalla lisää kokemuspisteitä ja pelirahaa. Näillä voi kohentaa laivojensa kapteenien kykyjä, päivittää aluksiinsa parempia järjestelmiä sekä tietenkin hankkia uusia aluksia. Jos haluat enemmän pelirahaa, enemmän kokemuspisteitä ja edetä nopeammin, niin tätä voi jouduttaa rahaa maksamalla. Pay to winiä ei aiemmissa Wargaming-peleissä ole ollut, vaikka jotkut kulta-ammuksista kitisevätkin, ja tuskinpa tässäkään.

Vaan se peli? Millainen se on? Mietitäänpä ensin laajemmin. World of Warplanes on teoriassa ihan kiva, mutta käytännössä se vain ei pärjää mitenkään War Thunderin f2p-lentosotaräiskinnälle. Tanks taas on aivan ylivoimaisen kiva tankkipeli. Warshipsille ei sen sijaan ole yhtään kilpailijaa, ainakaan merkittävää. Lähimmäs taitaa yltää Navy Field, ja sekin oli enemmän RTS:ää.

Mitä sitä suotta ympärilleen katsomaan. Merellä piisaa tilaa. Yhteentörmäyksen mahdollisuus on mitätön.

Warships on ytimekkäästi sanottuna World of Tanks laivoilla. Vekottimet vain ovat helkkaristi isompia ja painavampia. Kenttien mittakaava on valtavasti suurempi, samoin aseiden kantama. Kaikki tapahtuu kuin hidastetusti, vaikka todellisuuteen verrattuna laivojen reaktioaikoja ja liikehdintäkykyä onkin nopeutettu hurjasti.

WoTin tapaan yhteistyöllä on merkitystä, sillä pienemmät ja kevyemmät alukset – sekä tiedustelukoneet – toimivat laivaston silminä, joiden avulla pitkän kantaman tykistöä kantavat raskaat yksiköt voivat röykyttää vastustajaa huimilta etäisyyksiltä. Parhaimmillaan napsin osumia kohteeseen 19 kilometrin etäisyydeltä. Se kuulkaa kutittaa kummasti, kun 354 millin panssarikranaatti laskeutuu taivaalta ja porautuu kansipanssarien läpi räjähtääkseen laivan uumenissa. Etenkin kun se osuu johonkin kriittiseen ja ehkä sytyttää jopa tulipalon. Ja voi sitä riemastuneen hämmästyksen hetkeä, kun hyvä ammusrypäs osuu pitkältä matkalta vihollislaivan ammusvarastoon ja räjäyttää sen kertarysäyksellä, kuin Hoodin konsanaan. Voi pojat että silloin tekee höpöä.

 

Sotimista Tier I -hävittäjällä ja Katori-luokan nyyppäristeilijällä.

Tier II:n japanilainen Chikuma-luokan risteilijä.

 

Roolipeliä

Alustyyppejä on betassa neljä: risteilijä, hävittäjä, taisteluristeilijä/taistelulaiva sekä lentotukialus. Kullakin on merisodassa tärkeä ja erilainen roolinsa. Kaikki – tai siis ainakin ensimmäisessä testivaiheessa USA:n ja Japanin laivaston alukset – aloittavat uransa kymmeneen tasoon, tieriin, jaetun laivatikapuun pohjalta. Toisin kuin kuvittelisi, alkulaiva ei ole kuitenkaan se kaikkein pienin ja pahnanpohjimmaisin ikinä.

Japanin laivastossa ura urkenee Katori-luokan harjoitusristeilijällä, jenkeillä puolestaan Erie-luokan tykkiveneellä, joka on pelissä luokiteltu risteilijäksi. Sen jälkeen aluspolut avautuvat taistelulaivoihin, risteilijöihin, hävittäjiin sekä tukialuksiin.

Kiintoisasti osapuolet eivät ole tällä haavaa täysin symmetriset, vaan siinä missä jenkkilaivastolla on valittavissaan tukialuspuu mutta ei taistelulaivoja, Japanilla ei ole tukialuksia vaan niiden sijaan taistelulaivapuu. Vähän hassua, sillä juuri Japani oli ensimmäinen suurvalta, joka todella panosti lentotukialusten kehittämiseen. No, tällä mennään toistaiseksi.

Alusluokkien roolitukset ovat kerrassaan ovelia, vähän kuin oikeassakin elämässä.

Rinta rinnan kohti uusia pettymyksiä.

Risteilijät ovat käsikassaroita, jotka pärjäävät kohtalaisesti niin lähirysyssä kuin kauempaakin tapeltaessa. Mutta ne ovat myös niitä keskivertoja jokapaikanhöyliä, jotka eivät ole loistavan hyviä missään ja ottavat aina eniten höykyytystä. Niillä on kohtuullinen aseistus, mutta etenkin taistelulaivoja vastaan niillä ei ole paljoakaan sanomista, jos yksi yhteen yrittää nurtsipainia. Se ottelu on hävitty alkuunsa.

Hävittäjät ovat nopeita ja pienikokoisia. Niillä on kevyt tykkiaseistus mutta suuri tulinopeus. Tykeillä ei isompia aluksia kuin naarmuteta, mutta niillä voi kuitenkin vähintään kutitella, joskus myös antaa lopetusiskun. Hävittäjä on todella inhottava silloin, kun se tunkee isomman taistelun väliin tai sivustaan ja kiusaa isompiaan, kun näiden huomio on kiinnittynyt oikeasti vaarallisiin vastustajiin.

Ja kun liian lähelle päästään, niin silloin hävittäjä voi olla maailman inhottavin pirulainen – niillä on nimittäin torpedoja. Kunnon torpedoviuhkat voivat aiheuttaa karseita yllätyksiä, kun hyvältä etäisyydeltä laukaistu viuhka saa kohdealukseen useita osumia sytyttäen tulipaloja ja repien runkoa vesirajan alapuolelta. Siinä ei paljoa isoa taistelulaivaa naurata, kun kyljessä on kolme linja-auton kokoista reikää, ruori ei toimi, tulipalot riehuvat ja alus uppoaa silminnähden. Samaan aikaan hävittäjän komentosillalla huudetaan hoosiannaa ja tanssitaan ripaskaa.

Hävittäjillä on vielä yksi aivan erityinen taito. Ne näet ovat erityisen silmiä muulle laivastolle. Ne voivat tiedustella tehokkaasti ja hyvä kapteeni osaa hyödyntää alusten pientä kokoa (pieni maali), nopeutta ja ketteryyttä raskasta tulitusta väistellessään – ja ehkä ampaisten hyvään torpedohyökkäyspaikkaan. Muut kapteenit kuitenkin kiittävät omia hävittäjiä siinä vaiheessa, kun nämä radioivat vihollislaivojen sijainteja ja voit aloittaa tulituksen näiden tietojen pohjalta.

 

Tier V ja japanilainen Kongo-luokan taistelulaiva. Nyt puhutaan jo raskaasta kalustosta.

Tier VI:n japanilainen Fuso-luokan taistelulaiva on törkeän näyttävä työkalu.

 

Taistelulaivat ovat tämän merisota-areenan kuninkaita, ensimmäisen maailmansodan hengessä. Kunnolla panssarointia, isoja tykkejä, vahva sekondäärinen- ja ilmatorjunta-aseistus sekä parhaimmillaan aivan hirveästi kantamaa. Siinä vaiheessa kun huomaa, että tykit kantavat kymppikilometristä ylöspäin ja vastustajia voi kutitella 13-15 kilometristä – ja joillakin laivoilla 20 kilometristäkin – niin kyllä siitä jo vähän hymyilyttää. Jos nimittäin vain osuu. Näillä etäisyyksillä se on jo pirun vaikeaa. Taistelulaivoilla on myös omia tiedustelukoneita, joita voi lähettää ilmaan vastustajia nuuskimaan.

Rinta röyheänä Keisarin puolesta.

Lentotukialukset ovat hassuja vekottimia. Niillä pelaaminen on ihan omanlaistaan hommaa, kuin RTS-pelaamista konsanaan. Tukialuksen kapteenin on pidettävä oma aluksensa syrjässä ja sivussa, piilossa. Hänen käsikassaroitaan ovat tukialuksen lentolaivueet. Lentokannelta tyrkitään ilmaan tiedustelu-, pommi- ja torpedokoneita, sekä vielä hävittäjiä ilmasuojaa varten. Näillä sitten avitetaan muuta porukkaa. Joskus uhkarohkea tukialuskapteeni tunkee laivallaan muun rähinän keskelle, mutta yleensä katuu sitä katkerasti. On myös elämän suurta nautintoa kiertää sivummasta ja löytää vihollisen tukialus ja tehdä Gloriousit. Siinä punnitaankin tiimipelaamisen taito, kun katsellaan että osaako oma tai vastustajan joukkue suojata tukialuksiaan. Ja joskus käy niinkin, että eivät ne osaa, mutta penteleen tukialus ajaa täysillä karkuun aivan kantaman äärirajoilla ja upottaa hyökkääjän lentokoneiden iskuilla. Näinkin kävi. Ihan vähän pänni mutta piti nostaa hattua tukialuksen komentajalle, että todella hyvin toimittu.

Viimeisenä yksityiskohtana pelin tekniikasta mainittakoon kapteenien kykyjen kehittyminen, erikoistaidot sekä laivojen tuunaus. Laivoja rempataan ja modernisoidaan niiden palvelusuran varrella, mikä on tuotu Warshipsiin Tanksin ja Warplanesin kaltaisena päivityspuuna. Eri aluksissa on erilaisia järjestelmiä, kuten paremmat radiot, moottorit tai päätykistö, joita voi tutkia, ostaa ja asentaa. Laivoihin voi myös pultata tiettyjä ominaisuuksia kehittäviä lisävarusteita, joille on kuitenkin vain rajoitetusti tilaa. On siis tehtävä hyviä päätöksiä ja mietittävä, että olisiko nyt tärkeämpää tuunata tykkitornit kääntymään nopeammin vai tarvitsenko enemmän tehokkaampaa vaurionhallintajärjestelmää ja ripeämpiä palomiehiä? Sotimisen pinnan alla on kiitollisen laaja tuunaus- ja kustomointimekaniikka, jolla laivoistaan voi sekä tehdä mieleisempiä että joiden ostaminen on osa sitä gotta catch them all -houkuttelumekaniikkaa.

AaaaaAAAAaaaaaaaAAAAAAA! Torpedoja tyyrpuurissa, ruori vasemmalle, täysillä taakse!

Mutta onko se kivaa?

Kalustoa on siis kivasti ja pelin ympärysmekaniikka tuttua. Mutta onko merisota kivaa? Ainakin betan perusteella uskallan jo väittää, että tästä tulee hyvä peli. Se pieksää Warplanesin kiinnostavuudessa jo nyt, ja pelaamisen fiiliskin menee aika lähelle Tanksia. Ehkä ohikin. Liekö uutuudenviehätystä vai sitä, että sotalaivat ovat minulle vielä kiinnostavampia kuin panssarit. Tosin lentokoneetkin ovat kiinnostavampia kuin panssarit, mutta jos peli ei vakuuta, niin ei se vakuuta. Warships vakuuttaa.

Pelaaminen on viehättävällä tavalla hidasta ja harkittua. Matsit kestävät enimmillään parikymmentä minuuttia, minä aikana alukset kääntyilevät, kurvailevat ja hakevat milloin hyvään ampuma-asemaan, milloin koettavat valloittaa alueita. Matsien tavoitteet on rakennettu WoT-henkisesti: upota kaikki viholliset tai valloita alueita, jompikumpi riittää yleensä voittamiseen. Joskus pitää myös kisata kelloa vastaan.

Pelitiloja on tällä hetkellä kaksi: co-op tekoälylaivastoa vastaan tai ihmissota kahden ihmisistä koostuvan laivaston välillä.

Mutta se fiilis, kun laiva kiihdyttää vauhtia. 10 solmua, 15 solmua. Moottorit jyskyttävät ja taivaanrannasta tähyillään vihollislaivoja. Tuolla, tiedustelija näki. Oma päätykistöni kantaa 11 kilometriin, vihollinen lähestyy poikittain 13 kilometristä. Tarkistetaan onko piipuissa räjähtävää vai panssarikranaatteja. Kaukaa amupuessa kannattaa näet käyttää panssarikranaatteja, sillä pitkältä kantamalta ammuttuna ne putoavat alas jyrkällä kulmalla ja pureutuvat ylhäältä suoraan vihollislaivan ohuemman kansipanssarin läpi.

Ja sitten vain käytetään huolella päätä. Nimenomaan päätä. Ei refleksejä.

Ei nyt ihan aina tartteis törmäillä. Se sattuu.

Sniikkaus onnistui yli odotusten ja onnistuin yllättämään vihollisen lentotukialuksen.

Warshipsin sota on näet harkitsevaista ja laskelmoitua. Koko ajan pitää miettiä. Kuinka paljon pitää ottaa ennakkoa, kauanko ammukset lentävät kohteeseen, millä nopeudella kohdelaiva kiitää. Kääntyykö se, meneekö arvioni nyt pieleen? Yksittäislaukauksia vai kaikki kerralla? Samalla mietitään omaa alusta. Nopeus ja suunta? Mitkä tykkitornit pystyvät tulittamaan mitäkin kohdetta, mitkä lataavat, mitkä ovat valmiita?

Päätöksiä, päätöksiä. Ja samalla tarkkailtava ympäristöä, ettei aja törppönä karille tai törmäile muiden laivojen kanssa. Saati, ettei harhaudu paskaan paikkaan ja joudu monen vihollislaivan ristituleen ilman yhdenkään oman aluksen tukea.

Pelaaminen on suorastaan esimerkillisen hyvää action-strategiaa. Peli lainaa todellisen maailman meritaisteluista pinnallisen kuorrutuksen ja koristelee sen tyylillä, mutta ei kuitenkaan ole sen enempää simulaattori kuin WoTtikaan.

Ja vaikka betasta onkin kyse, on sen pelaaminen jo nyt hauskaa. Perusmekaniikat löytyvät, peli näyttää kohtuullisen hyvältä, kuulosta makealta eikä bugejakaan ollut mahdottomasti. Paranneltavaa toki riittää, mutta uskallan väittää että kyllä tästä todella hyvä peli saadaan.

 

Kawachi-luokan taistelulaiva on vanha värkki isoilla tykeillä.

Haku -luokan Tier IV -taistelulaiva on jo soiva peli.

 

On myös vänkä mietiskellä, että kuinka epäsymmetriset maapuut saadaan viilattua ajan kanssa laajemmiksi vai saako Japani jossain vaiheessa tukialuksensa ja USA taistelulaivansa? Entä Iso-Britannian, Saksan, Ranskan, Neuvostoliiton ja Italian laivastot? Entäpä historialliset taistelut, eli Japani vs USA –matsi, eikä nykyisenkaltaisesti satunnaisesti koostetut joukkueet?

Tekemistä ja laajentamista riittää, mutta jos peli on jo nyt betassa näinkin hyvä, niin mitä pieni lisäviilaus vielä saa aikaan? Jään odottamaan innolla.

Ps. Rauhallinen tahti ja taktinen älykkyys tekevät Warshipsistä myös ensiluokkaisen kaljoittelupelin. Mukavan perjantaisumentuman aiheuttama refleksien hidastuminen ei haittaa tässä yhtään, kunhan vain ei liioittele. Enpä osaa sanoa viime vuosilta yhtään peliä, jonka parissa olisi ollut näin mukavaa maistella tummaa olutta ja jutella matsien välissä ircissä laivastotoverien kanssa.

 

Kolme hienoa hetkeä taistelun tuoksinnasta. Ensin vähän törmäillään. Sitten kaksi laivaa törmää ihan kunnolla – ja uppoaa. Lopuksi saan vihollisen taistelulaivaan täysosuman kymmenen kilometrin etäisyydeltä – ja se räjähtää kertalaakista!

 

Toim. huom: videot ja kuvat ovat pelin aiemmasta beta-versiosta. Moni asia on muuttunut ja kehittynyt sen jälkeen. Laivamalleja on tehty uusiksi, käyttöliittymää viritetty ja niin edelleen.

 

World of Warships

Tekijä: Wargaming.Net

Julkaisija: Wargaming.Net

Testattu: PC Windows 7, Intel Core i5 3,4 GHz, 8 Gt muistia, GeForce GTX 760

Tulossa: PC

Laitevaatimukset: Windows XP tai uudempi, 2 Gt muistia, Intel Core 2 Duo tai nopeampi, internet-yhteys

Pelaajia: 2-32 / tuhansia

Muuta: F2P-ilmaispeli, sisältää mikromaksuja mutta pelaaminen on ilmaista.

Pelin kotisivu: http://worldofwarships.com

Jukka O. Kauppinen

 

Lisää aiheesta

Mulkaisu: World of Tanks 

Panssarivaunuja, kämppimistä ja yllätysliikkeitä – World of Tanks -olympialaiset 

War Thunder vs World of Warplanes – f2p-lentosimujen sota 

Wargaming.Netin synttärit olivat valkovenäläinen spektaakkeli 

World of Tanks – haastattelussa tankkimorpin tekijät (osat 1-9) 

World of Tanks (PC) 

World of Tanksin Euroopan mestaruus tuli Suomeen – lue kattava taistelureportaasi 

World of Warplanes (PC)

World of Warplanes –haastattelu – sotatankeista lentohommiin [1+2]